tiistai 6. marraskuuta 2018

Meidän rakkaus on teini

Olen pitkään odotellut inspiraatiota kirjoittaa parisuhdejuttuja, mutta aina se inspiraatio on vaan antanut odotuttaa itseään. Nyt se iski ihan yllättäin, kun radiosta alkoi soida Maija Vilkkumaan uusin biisi. Olin juuri ajamassa lääkäriin angiinaepäilyn vuoksi ja jäin kuuntelemaan sanoja. Jotenkin ne osui ja upposi. Tulin ajatelleeksi, että mun ja mieheni rakkaus on tullut juuri teini-ikään. Tai teini-ikä ehkä on suhteellista, mutta meidän rakkaus on tullut siihen ikään, että se siirtyy yläasteelle.

© Helia Visuals

Viime viikolla oli meidän seurustelunaloittamisen 12 vuosipäivä. On kulunut 12 vuotta siitä, kun makoiltiin mun sängyllä ja mä kysyin että seurustellaanko me. Oltiin edellisenä iltana jouduttu vähän hankalaan tilanteeseen, kun mieheni kaveri tiedusteli meiltä, että kauanko ollaan seurusteltu. Todettiin molemmat, että niinkun me ei oikeastaan seurustella. Mutta siitä se alkoi. 29.10 oli virallisesti se päivä, kun alettiin olee. 


Kahteentoista vuoteen on tietysti mahtunut paljon, mä olin silloin seurustelun alkaessa juuri täyttänyt 18 vuotta, asuin vielä kotona ja opiskelin lukiossa abivuotta. Mieheni oli mua viisi vuotta vanhempi, asui omillaan ja opiskeli ammattikorkeassa viimeistä vuotta. Oltiin tosi erilaisissa elämäntilanteissa, mutta jotenkin meillä silti klikkasi heti ja meillä oli tunne, että tää olisi jotain isompaa. 

Vuosien aikana ollaan koettu paljon, on ollut helppoja ja vaikeita aikoja, ollaan riidelty, mietitty eroa ja paiskottu ovia. Mutta ollaan myös rakastettu, suunniteltu tulevaa ja tuettu toisiamme. Monessa tilanteessa yhdessä jatkaminen on vaatinut sitä kuuluisaa tahtoa, mutta aina sitä on ollut meillä molemmilla ja aina sen jälkeen ollaan huomattu, kuinka me vaan ollaan tiimi. 

Maija Vilkkumaan tapaan, välillä mietin, sammuuko meidän rakkaus ja väsytäänkö toisiimme. Mutta mulla on usko meihin ja tiedän, että tän kaiken kokemamme jälkeen, me tuetaan ja pidetään toisiamme kädestä kiinni silloinkin, kun on vaikeaa ja rakkaus sammuilee lumeen. 

"Vois hyvin olla niin ettei me tunnettais, ne ajat oli hankalia monenlailla. Mä olin sekaisin ja sä ärsyttävä. Osasit aivan kaiken paitsi hävitä. Mut sit jäätiin kerran juttelemaan soodan eteiseen, herättiin viereltä rakkauden vastasyntyneen.

Niin meni aikaa rakkaus täytti seitsemän. Ne väittää se on kriisi mä päätin et mä hoidan tän joo. Tulkoon hankalaa ja olkoon vaikeaa. Mä sun takias teen ihan mitään vaan. Oli rakkaus kouluikäinen voi mennä muu mä pidän sen. Ota syliin mä oon sun. Joskus mietin et sitten kun. 

Meidän rakkaus on teini, niin sammuuks se lumeen, jossain kehäteiden yllä. Jos sä huomaat mun sittenkin vanhentuneen, kerran aamukävelyllä. Pliis älä väsy mun outouksiini pidä mua kädestä kiinni, silloinkin kun meidän rakkaus on teini ja sammuilee lumeen, jossain kehäteiden yllä. 

Ei oo syytä elää vanhaa uudestaan, ei tuu samanlaista kaakkoisaasiaa. Mut mä katoin tänään sua kun sä et huomannut, mistä vain joukosta mä valitsisin sut. Laita soimaan taas se boogaloo. Viel meidän haaveet toteutuu ja tänä yönä mä oon sun enkä mieti et sitten kun. 

Meidän rakkaus on teini, niin sammuuks se lumeen, jossain kehäteiden yllä. Jos sä huomaat mun sittenkin vanhentuneen, kerran aamukävelyllä. Pliis älä väsy mun outouksiini pidä mua kädestä kiinni, silloinkin kun meidän rakkaus on teini ja sammuilee lumeen, jossain kehäteiden yllä. "


Säv. & san. Maija Vilkkumaa

Tuottajat Jukka Immonen & RZY


Rakkaus ei ole itsestäänselvää. Se vaatii työtä ja molemmin puolista panostusta. Se on niin paljon muutakin kuin kynttiläillallisia ja pitkiä suudelmia. Välillä toinen on vaan ärsyttävä. Se sanoo ja tekee kaiken väärin, riidat seuraa toisiaan. Sitä haluaisi, että se vaan häviää. Mutta se on rakkautta, ettei se häviä. Silloin se on tahtoa, että etsitään yhdessä se ratkaisu, että ollaan taas se rakkaus vastasyntynyt. Tulee kriisejä, tulee haasteita, mutta mä tiedän, että me selvitään mistä vaan, koska meillä on tahtoa tehdä se yhdessä.

Välillä pitää pysähtyä. Katsoa kunnolla ja tuntea ne perhoset. Olla vähän itsekkäitä lapsiperhearjessa. Panostaa parisuhteeseen. Ottaa aikaa yhdessä, käydä nukkumaan samaan aikaan ja yrittää silloinkin kun on vaikeaa. 

Pidä mua aina kädestä kiinni, sillä edelleen, jokaisesta joukosta mä valitsisin sut ❤

7 kommenttia:

  1. Oi olipa ihana biisi!
    Meillä myös teini-iässä mennään(14vuotta tulee loppiaisena) ja tuohon kyllä kiteytyi hyvin kaikki:')
    Onnea teidän teinille ja tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  2. <3
    Tuli ihan tippa linssiin tästä, pakko mennä kuuntelemaan tuo biisi :)

    VastaaPoista
  3. Täälläkin yksi "teinipari", kesällä alkoi 13.vuosi yhdessä ❤️
    "Minä rakastan sua, yhä totta on tänään, vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa!" - meidän häävalssi by Matti & Teppo. ❤️

    VastaaPoista
  4. Täälläkin on teinipari, 13.vuosi yhdessä alkoi kesällä ❤️
    "Minä rakastan sua, yhä totta on tänään, vaan enemmän, enemmän se tarkoittaa!" - meidän häävalssi by Matti & Teppo ❤️

    VastaaPoista
  5. Täälläkin teinipari, 12 vuotta yhteiseloa takana päin ❤

    VastaaPoista
  6. Onnea teille ja paljon rakkautta tulevaan. :) <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!