Pitkästä aikaa taas lautasten sisältöä blogin puolelle!
Meillä syödään tosi perusruokia, varsinkin arkena myös tosi nopeita ja helppoja ruokia. Viikonloppuisin saatetaan sitten vähän hifistellä ja hankkia kalliimpia raaka-aineita, mutta muuten yritetään pitäytyä paitsi helpoissa myös halvoissa ruuissa.
En voi käsittää, miten se ruokalasku aina hipookin lähempänä 700 euroa kuin sitä 400 euron tavoitetta. Joo tiedän, toi summa on ihan jäätävä ja alas se on kyllä saatava ennen äitiyslomaa. Uskomatontahan tuossa on se, että me syödään halvemmalla silloin, kun minä ja pojat syödään kotona lounaat ja välipalat, kuin silloin kun lapset syövät päiväkodissa. En voi käsittää mistä tää johtuu, mutta nyt olisi kyllä korkea aika laittaa ruokaostot syyniin.
Aamupalalla vetäistään useimmiten puuro. Kausittain myös enempi leipää ja lasten herkkua taas on jogurtti ja murot. POjat kelpuuttaa edelleen talkmurut kippoonsa, tästä oon tosi iloinen. Ollaan hienosti saatu välteltyä niitä sokerimuroja, vaikka niitä päiväkodissa tarjolla usein onkin.
Viikonloppuisin syödään aina jotain muuta kuin puuroa, monesti smoothiea, kananmunia ja leipää. Mutta arjen aamiainen on useimmiten puuro.
Reilun viikon ruokalistalla meillä on on ollut nyhtöpossua, lohikeittoa, kasvissosekeittoa, vihanneswokkia, broileripastaa, uunipossua ja avokadopastaa. Näistä kasaillaan sitten lounaalle taas jämäsetti, oon yrittänyt kehittyä ruuanlaittajana niin, että tekisin kaikki ruuat riittämään kahteen ruokailukertaan. Tällöin niistä jää myös pakastimeen pari annosta, jolloin työpaikkaruokailut sisältää useammin kotiruokaa kuin lounasravintolaruokaa. Nyt ollaankin poikien kanssa oltu vajaa viikko kotona vesirokon vuoksi, joten työpaikkaruokailut ovat mun osalta jääneet vähiin.
Välipalan "raskaus" riippuu siitä, monelta lounas on syöty ja monelta päivällinen tullaan syömään. Joinain päivinä välipala jää ihan kokonaan välistä, näin käy varsinkin viikonloppuisin. Monesti välipala kuitattaan myös hedelmälautasella tai jos ei olla kotona niin karjalanpiirakalla tai pussipuurolla.
Monesti lapset pyytävät välipalaksi muroja, jogurttia tai leipää. Näistä se välipala sitten useimmiten koostuukin, erilaisilla variaatioilla. Mun oma suosikki on ehdottomasti sandwichit voileipägrillissä, ja niistä tykkää meillä lapsetkin. Niitä he kyllä söisivätkin sitten niin suuret määrät, ettei päivällisellä ruoka enää maistukaan.
Mä tykkään myös kasailla näitä hedulautasia, niistä kun saa niin hyvin vitamiineja, ja näyttäähän ne nyt vaan niin mahtavan herkullisilta!
Rahkaa tein jossain vaiheessa tosi usein välipalalle, mutta nyt en ole tainnut valmistaa kitä kuukausiin! Pitääkin ehkä heti tänään laittaa tulemaan. Sekoitan aina rahkan joukkoon maustamatonta jogua tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta sekä reilusti marjoja. Nam!
Päivällisruuat valmistuvat näin kotona ollessa tietysti päivän mittaan, mutta töissäkäydessä teen monesti viikonloppuna useamman ruuan kerralla. Niitä sitten pakastetaan tai säilötään jääkaappiin ja syödään pitkin viikkoa. Suosin myös niitä kaikki vuokaan ja uuniin ruokia, silloin kun keittiössä ei pitkään tarvitse kökkiä!
Iltapalat on sitten aamiaisten ja välipalojen sekoituksia. Välillä lapset syö puuroa, välillä jugua ja muroja. Kerran pari viikkoon leivotaan myös sämpylöitä tai perunarieskoja, jotka ovat kyllä koko perheen herkkua. Sämpylöitä voisi kyllä vetää melkein miten paljon vaan!
Meillä on myös sääntö, että jos ruoka ei lapsille maistu päivällisellä, niin sitten iltapala on aina automaattisesti puuroa. Koitetaan tällä opettaa heille, ettei leivällä korvattaisiin lämmintä ruokaa. JA kai se ihan hyvin toimii, he nimittäin syövät useimmiten tosi reippaasti ruokansa!
Kylpypäivien iltapalaherkku on kaakao. Se on ehdottomasti poikien suosikki ja myönnettäköön, että maistuu kyllä itsellekin vaikken muuten oikein maitoa juo. Kaakaon perään lapset kyselee usein myös sämpyläiltoina, jotka kylläkin muutenkin melkein poikkeuksetta on sauna- tai kylpyiltoja muutenkin.
Ainiin, ja ollaanhan meillä päästy jo herkkuhetkienkin makuun! OIkeastaan tähän nykyiseen kotiin muutettuamme on otettu tavaksi viettää leffailtaa koko perheen voimin, useimmiten perjantaisin. Silloin lapset saa valita kaupasta herkkuja, joita sitten syödään porukalla. Joskus jätskiä, välillä poppareita, toisinaan dippivihanneksia ja vähän sipsiä. Myös karkkia lapset on jo saaneet, kun herkkuhetkenä herkutellaan karkilla, lapset saa valita irtokarkkihyllystä 5-6 suosikkikarkkiaan. Aika liikkiksiä ne on, kun ovat niin tohkeissaan karkeistaan :D