torstai 30. toukokuuta 2013

Raskausviikko 34+0 ja neuvola

Ja niin pyörähti taas uusi viikko käyntiin! Jo 35. raskausviikko, enää pari viikkoa niin Aarre ja Onni on täysiaikaisia, eikä niitä siis lueta enää edes keskosiksi. Hyvä pojat! <3

Tällä viikolla vauvat painaa 2300g ja on 41cm pitkiä. Tosin, kuten ultrapostauksessa kerroinkin, Onni on jo arvioiden mukaan isompi, jo 2500g ja Aarre taas hieman alle tuon arvioidun, eli 2250g. Mutta hyvän kokoisia jo kumpikin. Pojat on jo niin isoja, että niille alkaa löytyä vaatteita ihan tavallisesta lastenvaateliikkeestä. 

Poikien silmät on jo hereillä ollessa auki, ja nukkuessa kiinni. Kummallakin on siniset silmät, koska silmien pigmentti vaatii valoa aktivoituakseen. Vasta kahden vuoden iässä silmän väri on se mikä se lopulta tuleekin olemaan.

Sormien kynnet on jo niin pitkät, että vauvat voi raapia itseään. Vauvat on jo täysin pienen ihmisen näköisiä.


Nyt kerätään massaa. Paino lisääntyy jopa 30g/päivässä. Pituutta ei enää paljoa kerry vain noin 9cm loppuraskauden aikana. 

Nyt tilaa kohdussa on niin vähän, ettei vauvat enää kellu lapsivedessä vaan pötköttelevät kohdussa. Potkuista ja liikkeistä tulee selkeämpiä tilanpuutteen vuoksi. 

Nyt 34+0 kokoista masua.



 Neuvolakin sattui tälle päivälle. Oon kyllä vaan niin mielettömän iloinen siitä mun neuvolatädistä. En tiiä voisiko permpaa saada! Ihan huippu. En tiiä johtuuko siitä, et ollaan samanikäisiä, joten siihen on helppo luoda suhde vai siitä että se on luonteeltaan niin mutkaton. Mutta joka tapauksessa, ihan paras neuvolatäti! Ei se vaan kaksosista mitään tiedä, mutten tiiä tietäisikö kukaan muukaan. Ainakin se aina kovasti yrittää puhua vauvoista monikossa.

Neuvolassa kaikki kunnossa. Verenpaineet pysyneet edelleen hyvinä ja alhaalla 115/71 eikä turvotusta. Tosin kun näin painon niin aloin kyllä uskoa tohon turvotukseen. Paino oli noussut viime neuvolakäynnistä eli kahden viikon takaa 3 kiloa!!! APUA! En vaan voi mitään sille, että toi painonnuosu tuntuu ihan hirveältä. Kokonaisnousu jo 17 kiloa. Voisin jopa itkeä. Ihan hirveetä. Tajuan kyllä, ettei se kaikki paino ole minussa, mut silti nään kyllä painajaisia siitä, ettei sinne synnytyssaliin jää kilon kiloa. 

Hemoglobiini oli kolmesta rautatabletista/pvä huolimatta laskenut 109, kun se viimeksi oli 111. Eli ei sitä määrää ilmeisesti voi vähentää. Pitää siis jatkaa sitä raudan popsimista. Pissassa proteiinit ja sokerit negatiivisia. 

Onnilla sykkeet oli 140-146 ja Aarteella 150-156. Molemmilta löyty äänet hienosti vaikka Aarre ei dopplerista tykännyt yhtään. Potki koko ajan :D Myös neuvolatädin tarkastaessa tarjontaa vastaili paineluihin potkuilla. Sf-mitta oli jo 45cm eli huitastiin asteikosta yli. Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, ettei toi maha enää hetkeen ole kasvanut. Mut on se näköjään. 

Käytiin myös vauvanhoitoa läpi tuolla käynnillä. Aika perusasiaahan se oli, mutta kiva silti kerrata. Eikai noita liikaa voi toitottaa. Seuraava neuvola sitten parin viikon päästä taas. Selvitäänköhän sinne asti?

  

Täällä on taas hellerajat paukkuneet. Auton mittari näytti varjossa 29c kun lähdin käymään ystäväni M:n luona päiväkahvilla. Ihana että on lämmin ja kesä on viimein tullut, mutta on tää ehkä hieman liikaa. Olo on aika tukala, varsinkin kun tuntuu että mitkään shortsit ei millään mene jalkaan. Vaihtoehtoina siis legginsit tai kevyet housut. Joten on lämmintä.

Miten kuumaa teillä on ollut?

Ihana oli taas saada vähän mammaseuraa! M:llä on neljä 0-4-vuotiasta lasta, joten onhan se meno melkoista. Mutta silti on ihana huomata, että jos M selviää yksin noiden neljän kanssa niin ehkä mullakin on mahdollisuus selvitä näistä meidän kahdesta. Ja taas oli ihana päästä vauvoja tuoksuttelemaan. Ei sitä vaan tajua, että mun mahassa on kaksi sellaista pientä. Ja kohta ne on sylissä. Ihan uskomatonta!

Postilaatikossakin odotti kiva yllätys kotiin tullessa ;) Tätä oonkin himoinnut meille jo jonkin aikaa. 



 

tiistai 28. toukokuuta 2013

Ultrakuulumisia ja herkuttelua

Edellisen kontrolliultran (kaksi viikkoa sitten) lopputulema oli se, että vaikka kohdunkaula ei ollut lyhentynyt tai auennut jatkettaisiin edelleen lähes täyslevolla. Poitsut oli molemmat painossa keskikäyrän paremmalla puolella, ja lääkäri epäilikin hedelmöitysajan virheellisyyttä. (tähän en vaan itse usko) Kaksi viikkoa sitten, molemmat oli poikittain, joten synnytyksen käynnistyessä päädyttäisiin leikkaukseen.

Kaikinpuolin viime kerran ultrauutiset tuntui jopa vähän huonoilta. Erityisesti tuo RT:stä poikkitilaan siirtyminen. Pakko myöntää, että sektio kokonaisuudessaan vaan jostain syystä pelotti. Nyt sitten kun tämä uusi ultra-aika lähestyi aloin pelätä sitä, että entä jos lepoyrityksistä huolimatta kohdunkaula olisi paljonkin lyhentynyt ja sisäsuu auennut. Silloin poikien ollessa edelleen poikittain, olisi kaiketi leikattu. Tai näin ainakin kuvittelin. Olinkin jo itse povaillut sektiota tälle päivälle ja se jos mikä hirvitti. Vaikka viikot onkin hyvät, on pojat vielä niin kovin pieniä tähän maailmaan. Koko aamu meni sitten povaillessa. Iltapäiväajat on sitten hirveitä kaiken odottelun takia! Aamulla oleva aika on ainakin äkkiä ohi. Ei tarvi koko päivää odotella. No, aamu siis kului niin että mietin aina jotain tehdessä, että jos teen tämän niin sektiota ei ainakaan tule. Esim. jos käyn suihkussa, laitan hiukset ja meikit ja näytän jotenkuten ihmiseltä, sektioon ei päädytä. Mutta jos menisin ihan räjähtäneenä, olisi just mun tuuria että sitten leikattaisiin ja saisin vaan koko ajan ajatella pesemätöntä tukkaa ja sitä, että suihkuun ei pääsekään leikkauspäivänä. (vai pääseekö?) Toinen oli mahankuvaus. JOs nyt otan ajantasaisen ns. viimeisen mahakuvan, ei varmasti leikata mutta jos taas en ota, iin eikös se laikkauspäätös sieltä tule.. Eli käänteispsykologiaa! :D Ja tuntuihan tuo toimivan. 


Nyt niihin ultrakuulumisiin. Lääkäri oli taas se, jota kaikkein vähiten olisin halunnut. Vielä kun nyt oli niin paljon mielessä kysymyksiä liittyen sektioon, toivoin niin kovasti että lääkäri olisi sellainen jonka kanssa voisi ihan rauhassa jutella. Tämän kanssa kun meininki on aina mennyt jotenkin näin :  "moi, mikä vointi? Aha. No kuuluu raskauteen." Ota housut pois ja tutkimuspöydälle. Sitten vähän lääkärijargonia ja mutinaa. Ultraus mahanpäältä. Ei elettäkään että voisi jutella tai keventää vähän tilannetta, jos ite menee sanomaan jotain, tulee heti sellanen olo, et joo anteeks kun kysyin.. sitten katotaan kohdunkaula, vähän lisää jargonia ja kiitos hei! Eli ei mikään potilasystävällisyyden riemuvoitto. No, jouduin siis pettymään kun mut pyydettiin sisään ja odottamassa oli tämä samainen nainen.. Tosin, siinä mielessä yllätyin, että kun käytiin läpi tää perinteinen "Mikä vointi" -keskustelu, niin tää nainen jopa kuunteli ja kommentoi.. Heti keveni tunnelma kummasti. Kerroin, että olin vähän huolissani kun alhaalla viimeksi poikittain ollut A-vauva Aarre tuntui liikkuvan veljeään vähemmän. Tähän lääkäri vaan kommentoi, että no katsotaan mikä mahassa on meno. Ja totesi vielä, että joku ultraesittelijä olisi tulossa mukaan ultraan, siis jos se ei vaan haittaa. No eipähän se. Mahanpäältähän siinä ultrattiin. No, ultraus aloitettiin ja heti aluksi oli luvassa mukava yllätys! Aarre oli äitin iloksi parkkeerannut jälleen päänsä tiukasti kohdunsuulle, eli ainakin sektiouhalta vältyttiin! Jee. Myös Onni oli kääntynyt raivotarjontaan ja nyt molemmat tökkiikin äippää mukavasti kylkiluiden alle pepuillaan. Ah ihanuutta! Pyöreäpäisiä poikia kuulemma, aluksi jopa kuulosti, että tämä olisi huono ja kysyinkin lääkäriltä et pitäisikö olla soikeampi, johon tämä vaan totesi et eiköhän pään muoto ole ihan yksilöllistä. Alko taas ärsyttää koko lääkäri. No, mitä se sitten teki siitä päänmuodosta niin ison numeron jos se kerran on ihan normaalia?! Sitten ne käytti varmaan vartin sen esittelijämiehen kanssa laitteen hifistelyyn, ja siihen kuina on niin hurjan jännää kun sillä laitteella saa tosta ja tosta painamalla näin hienosti takanielun (?) näkyviin. Ja kuinka jossain konferenssissa oli sanottua, että nieluhalkio näkyy näin ja näin. Muisti ne onneksi muakin valaista ettei sellaisia meidän pojilla ole. Pokka meinasi pettää kun ne innostui niin kovasti kun Onni liikutteli kieltään ja se näkyi niin hirveen selkeesti ruudulla. Voi miten hienoa! Esittelijä halusi tästä jopa oman kuvan. Mä näin vaan sitä mustavalkosta syheröä enkä merkkiäkään mistään kielestä. Onni taisi tykätä niiden touhuista ihan yhtä vähän kun mä. Eivät vaan tajunneet Onnin hienovaraista vihjettä.. Kauhean hauska oli kuunnella niiden hehkutusta kaikista jännistä säädöistä kun molemmat pojat touhusi niin paljon, että selällään olo alkoi olla jo aika ahdistavaa ja kylkiluut huusi hoosiannaa. 

Lopulta siirryttiin koko arvioihin ja napavirtauksiin. Onni oli kasvanut samalla käyrällä hienosti, ja painoarvio oli jo 2500g. Eli edelleen hieman viikkoja vastaavaa isompana. Aarre ei ollut ihan yhtä hyvin saanut massaa ja painoarvio jäikin 2250g ja Aarre tipahti käyrillä hieman keskikäyrän alle. Lääkäri totesi, että edellisessä mittauksessa oli saattanut olla virhe, joten aihetta huoleen ei ollut. Tässä mittauksessa Aarteen paino katottiin moneen kertaan uusiksi, mutta ei sitä kertaakaan saatu tuon korkeammaksi, eli virhettä tän kertaisessa mittauksessa ei siis ollut. Mutta koska napavirtaukset oli molemmilla hyvät, seuraava kontrolli laitettiin ensi viikolle 35+0. Siellä sitten katsotaan onko Aarteen paino lähtenyt nousemaan vai onko se edelleen laskemaan päin. Lääkärin mukaan molemmat oli kovin vilkkaita, että ilmeisesti olin vaan olettanut Aarteen liikkuvan alempana, josta syystä liikkeitä ei ollut tuntunut. Molemmat siis potkii ylämahalla. Onni vasemmalla Aarteen selkään ja Aarre oikealla mun kylkeen. Eli se oli Aarre joka eilen innostui Jaakko Tepon HIlma ja Onni -biisistä, eikä Onni, niinkuin aiemmin ajattelin. Lapsivettä oli molemmilla tarpeeksi eikä muuta huomautettavaa tullut :) Molemmat tekee hengitysliikkeitä ja sykkeet on hyvät <3

Synnytyksestä ei sen enempää puhuttu, kuin että nyt saa taas liikkua normaalisti, jeee! Ja että alakautta näillänäkymin. Jeee! Aarteen kasvu sanelee pitkälle sen, käynnistetäänkö ja milloin. 

Näinkin hyvien uutisten vuoksi, päätin palkita itseni kaupassa ostamalla ihan kaikkea mitä mieli teki. Nyt saan taas lähteä pitemmällekin kävelylle ihan luvan kanssa. Ihanaa!!

Tässä ostoskassin sisältö. Sitten sohvalle syömään <3



Mansikat olisi vielä päässeet matkaan mukaan, mutta niitä ei lähikaupassa tällä kertaa ollut. Joten pakko oli tyytyä näihin. Pullakranssi on joku suklaatiikeri, ja se oli niin herkullisen näköinen kaupassa. Mikä siinä onkin, että se ei maistunut yhtään niin hyvältä kuin näytti..?

torstai 23. toukokuuta 2013

Raskausviikko 33+0

Tänään siirryttiin 34. raskausviikolle! 

Poitsut alkaa olla jo aika isoja, sen huomaa paitsi mahan koosta myös liikkeistä. Liikkeet ja potkut alkaa olla aika vahvoja ja mamma saa olla milloin minkäkinlaisella mutkalla kun pojat venyttelee. Erityisesti päällimmäisenä oleva Onni, joka pitää majaa tossa pallean kohdilla, harrastaa aikamoisia jumppatuokioita iltaisin. Aarre tuntuu olevan huomattavasti rauhallisempi. Liikkeet on rauhallisia ja pitkiä, kun Onni keskittyy enemmän koviin ja nopeisiin liikahduksiin. Se voi tietysti olla, että Aarteen liikkeet tuntuu siksi kevyemmiltä, että se majailee niin alhaalla mun lonkkien välissä ettei tunto siellä ole ihan yhtä hyvä kuin tässä mahan pinnalla. Tärkeintä että molemmat liikkuu, ja moneen kertaan päivän aikana :)


Selkeä poikamaha tää maha on ollut alusta asti. Vaikka nyt ei oikeastaan enää vyötärö pahemmin erotu, ei takaapäin mahaa nä juuri lainkaan. Eteenpäin vaan työnnytää.

Kaksplussan raskauskalenterin mukaan, vauvat on nyt 2100g ja 39cm. Pituus on ihan mahdollinen meidänkin poitsuille, mutta koska viikko sitten ultrassa painoarvio oli jo tuo, veikkaan että poitsut painaa jotain 2300g. Ensi tiistaina se sitten taas nähdään kun on seuraava ultra. Ihan hassua miten niistä on kasvanut jo ihan vauvan kokoisia, vaikka vasta pari kuukautta sitten ne oli ihan kirppuja. 

Aarre ja Onni on nyt täysin kehittyneitä ja vaikka ne syntyisi nyt niin keuhkoja kypsyttävää kortisonia ei tarvisi enää antaa. Nyt pojat vaan kasvattelee massaansa ja kasvaa sekä pyöristyy. Molemmat pitävät jo hereillä ollessa silmiään auki ja jos isi heiluttelee taskulamppua mahan lähellä pojat näkee jo valon ja saattavat yrittää kurotella sitä! Pojat myös kuulee kohtuun ääniä. Niiden liikkeistä huomaa, että äidin ja isin äänet on jo tutut ja juttelu aiheuttaa kiivaita potkusarjoja. 

Aarteen ja Onnin pikkuiset jalkaterät on jo 6-7cm:n mittaiset. Eli ihan pienet <3 Vielä pienet jalat hukkuisi sukkiin jos nyt syntyisivät. Poikien iho alkaa myös saada pigmenttikerrosta ja ihoa aiemmin peittänyt lanugokarva vähenee koko ajan. 

Vaikka raskaus on kaikinpuolin sujunut melko mallikkaasti, eikä sen suurempi oireita ja vaikeuksia ole ollut niin jotain on alkanut kuitenkin jo löytyä.
Ennen mulla ei ole ollut hajuakaan mitä närästäminen on. Raskausaikanakaan närästystä ei oo ollut ollenkaan. Enempi oon kärsinyt lievästä ummetuksesta noiden valtavien rauta-annosten takia. (kolme kapselia/pvä) Nyt kuitenkin kun neuvolatäti ei pienentänyt rauta-annosta, päätin että on aika hakea levolacia apteekista. No, sillä nyt on ilmeisesti se vaikutus muhun, että se alkaa närästyttää. Ikinä ei oo kurkussa poltellut niin paljon kun tällä viikolla! Heti huomasi eron kun jätin sen tänä aamuna ottamatta.. Nyt pitääkin sit punnita, että kestänkö ummetuksen ja selviän ilman närästystä vai toisinpäin.. Taas niitä raskauteen liittyviä asioita mistä tunnutaan vaan vaikenevan..

Sisko oli nähnyt viimeyönä unta, että vauvat syntyisi tänään. Apua! Sen edellinenkin uni liittyen vauvoihin piti melkein paikkansa. Se siis näki ennen joulua unta, että oli ostanut meille joululahjaksi vauvanvaatteita. Olisikin varmaan ostanut jos olisi kerrottu raskaudesta jo aiemmin. Odoteltiin kuitenkin jouluaattoon ja 12 viikolle ennen kuin paljastettiin yllätys.. Eli jos vanhat merkit pitää paikkansa niin tuleeko poitsujen syntymäpäiväksi 23.5? Toivottavasti ei nyt ihan vielä. Itelläni on päähän pinttymä 35 alkuisesta viikosta ja ne lähtee pyörimään vasta 6.6, eli katsotaan kumpi osuu oikeaan. Tuleva pappa veikkailee 7.6, koska silloin on myös mun syntymäpäivä. Katsotaan siis tuleeko maailman paras synttärilahja! <3

Eilen käytiin Henkan kanssa vähän herkuttelemassa ravintolassa. Kohta voi ne kahdestaan vietetyt rauhalliset ravintolaillat jäädä vähän vähemmälle. Ainakin tällaset extempore. Tällaisia herkkuja siellä. 

Tänään Jotexilta tuli viimeinkin hylly poikien huoneeseen. Alkaa siis sekin sisustus olla melko valmis. Muistin jopa lähettää kehyksiin tulevat kuvat ifolorille, joten kun nekin sieltä kotiutuu on poikien huone sänkyjen petaamista vaille valmis <3

Terassinkin viimeistelyyn on kauhea polte. Oon vähän lämmitellyt Henkkaa viikonlopun Ikeakäynnille, jotta saataisiin tuolit saunaterassille. Katsotaan nyt miten käy vai jääkö niiden hankinta jonnekkin poikien syntymän jälkeisiin aikoihin.

Tänään onkin nautittu kesäpäivästä näissä merkeissä. 

Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille!!! 
 
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Mahapostaus

Kirjoitusaiheen puutteessa tuli tehtyä kollaasia mahankasvusta. Ja onhan toi ilmeisesti kasvanut :D Nyt tuntuu että on maha, ja sitten minä. Se on jo niin hallitseva :D Eli ilmeisesti poitsut kasvaa tai sitten ne on myllänneet asentonsa sellaiseksi, että maha näyttää aika valtavalta.

 Lunttasin neuvolakortista noita Sf-mittoja, viikon 15 neuvolassa mitta oli 19 cm ja 20 viikolla mitta on ollut 26cm, tää vaan arvio koska silloin ei neuvolaa ollut. Mutta käyrän mukaan näin. 
22 viikolla mitta oli jo 29cm eli lähes samankokoinen kuin yhtäodottavalla ihan lopussa. Hurjaa. 
26 viikolla 33cm ja 28 viikolla käyrän mukaan 36 cm.
32. viikolla 40cm. Mielenkiinnolla odotellaan mitä se ens viikon neuvolassa on. Silloin viikkoja 34+0.

Kasvu on ollut tälleen jälkikäteen katottuna hurjaa, mutta tasaista. Ihan omilla kasvukäyrillä huidellaan.
Raskausarvilta vältyin ihan viimeviikkoihin asti mutta nyt on navan ympärille tullut muutama. :/ Avokadoöljyä ja nivea lotraan aamuin illoin ja toivon niin kovasti ettei niistä hirveän kirkkaita jälkiä jäisi! :)

 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Yllätysbabyshowerit

Lauantaiaamuna luulin, että tästä tulisi ihan tavallinen päivä. Meillä oli taloyhtiön kevättalkoot aamusta ja illaksi mies suunnitteli jääkiekon katsomista. Kuulostaa jopa vähän tylsältä. No, tähänhän on jo totuttu, joten empä sitä sen kummemin ajatellut. Ihmettelin kyllä aamulla, kun mies oma toimisesti alkoi siivota?! Ei se koskaan niin tee. Varsinkin kun olin juuri itse sille sanonut, että voidaan kyllä siivoilla sunnuntainakin. Ajattelin, että kai se haluaa vaan osallistua kotitöihin :) Toinen ihmetyksen aihe oli, kun se halusi niin kovasti kolmen jälkeen lähteä ostamaan cittarista terassimattoa. Vaikka jääkiekko oli juuri alkamassa.. Ei se koskaan hingu ostoksille.. Sanoin kyllä, että ehtii sen maton ens viikollakin, mutta silti se halusi lähteä. Ja eniten ihmettelin kun kotiin tullessa ehdotin pizzojen hakua, niin siitäkin se jotenkin kierteli eroon ja sanoi että pakastimessa on kanaa, jos vaikka tehdään siitä jotain. Mun mies, jolla ei ikinä tee mieli makeaa mutta joka on täysin perso pizzeria pizzalle, kieltäytyi. Mutta sitte aattelin et kai sillä on kiire kotiin jääkiekon ääreen. Hölmö minä, olisi pitänyt epäillä jotain! Eli vaikka ihmettelin näitä kaikkia, ei mieleeni tullut hetkeksikään, että se juonisi jotain. Yllätys olikin aika suuri, kun kotiin tullessani, näin eteisessä roikkumassa kolme ilmapalloa.
Eka reaktio oli, että milloin se ne ilmapallot kattoon oli laittanut. Olin nimittäin ihan varma, että lähdin sisältä viimeisenä. Seuraava ihmetys oli kun näin meidän ruokapöydän, joka oli täynnä jos jonkinlaista herkkua. Olin ihan että HÄH? Mistä nää on ilmestynyt?! Siinä vaiheessa tajusin, että nyt tässä täytyy olla kyllä mukana muitakin, mutta miksi eteisessä ei ollut muita kenkiä kuin meidän Reinot?

 
 Sitten meidän makkarista hyppäsikin poikien tulevat kummitädit, YLLÄTYYYYYS!!!!! Olin vielä ihan pihalla, että mitä ihmettä?! Miten ne on täällä? Miten ne on ehtiny laittaa kaiken? Mitä ihmettä? IHANAT! Tässä vaiheessa taisi Maman kyynelhanatkin aueta :D Vielä olin ihan pihalla ja mietin vaan, että varmasti olin laittanut oven lukkoon! ja niillä on täytynyt olla avain! ja miten ihmeessä ne on sen saanut? Niina kyllä kävi meillä perjantaina, mutta ne ei kyllä hetkeäkään ollu Henkan kanssa kahdestaan et olis ehtinyt saada avaimen. HÄH? Uskomatonta mikä määrä asioita voikaan risteillä päässä! :D

Mami vielä ihan pihalla. Mistä tuo lasikin käteen ilmesty?! :D
Ihanat typyt <3

 Siinä vaiheessa alkoi upota päähän, että hetkinen. Nää taitaa ollakin vauvajuhlat! Mimmi sen taisikin sanoa, "Tervetuloa siun Babyshowereihin!!"


 Olin edelleen ihan pihalla, mutta pikkuhiljaa alkoi kaikki jo hahmottua. Kyselin tytöiltä varmaan miljoona kysymystä ja aloin vähän tajuta mistä tässä oli kyse. Ne oli juonineet tätä Henkan kanssa jo jonkin aikaa! KIerot! :D

Sitte herkuteltiinkin pöydän antimilla <3 Tytöt oli tehneet kaikkea hyvää, oli tomaatti-mozzarella salaattia, parsa-bataatti-parmankinkku piirakkaa ja jälkkäriksi ihanat cupcaket. Unohtamatta miun herkkuja, persikoita, minitomaatteja ja viinirypäleitä! Tytöt oli kyllä ajatelleet kaikkea! Kaiken kruunasi vielä sipsit+dipit ja Fazerin sininen <3 Unohtamatta tietysti "skumppaa", joka maistui ihan Fresitalle :D


Herkuttelun jälkeen olikin vuorossa vapaata keskustelua, joka jostain ihmeen syystä ajautui keskusteluun siitä, mitä vessanpönttöön saa laittaa. Että mitä?! :D Taas yksi osoitus siitä miksi miun tytöt on niin mahtavia. Jopa ko. keskustelu oli mielenkiintoinen :D Tämän jälkeen olikin vuorossa kysymys "Haluatko hemmottelua?" Ai että haluanko?  HALUAN, HALUAN, HALUAN!!! Vaihtoehtoina oli jalat, kädet, pää, hartiat. Valitsin ensin jalat ja tiedossa olikin jalkahoito Mimmin toteuttamana. Ja ihan huippujalkahoito olikin! Se sisälsi ihan kaiken. Jalkakylpy, jalkapohjien hionta/raspaus, kynsien ja kynsinauhojen siistiminen, jalkahieronta ja kynsien lakkaus. En oo kokenut et mun jalat olisi turvonneet pahemmin raskausaikana, mutta tää jalkahoito oli silti mitä mahtavin. Voisin ottaa ihan milloin vaan uusiksi! Mistä ne tiesikään, että olin kauhuissani ajatellut sitä hetkeä kun joudun synnyttämään jalat kammottavan näköisinä. Nyt ei sitäkään pelkoa ole! Mulla on ihanat kesävarpaat! <3


Tämän jälkeen herkuteltiin vähän lisää ja sitten vuorossa olikin kynsienlaitto <3 Niina taiteili miulle manikyyrin vaaleanpunaisella kärkilakalla ja kirkkaan pinkeillä strasseilla. Ja voikun niistä tuli hienot! Saa laittaa kyllä äipän kynnet ristiäisiinkin! 


 Tässä kuvassa näkyy helminauhaa, josta tarinaa hieman myöhemmin..

Samalla kun mulle tehtiin näitä hoitoja niin muut täytteli Niinan tekemää kirjaa. 

 Kirjasta löytyi erilaisia sivuja, joihin tyttöjen piti veikata poitsujen syntymäpäivää, kellonaikaa, painoa/pituutta sekä nimiä. Mukaan vielä lupaukset äidille ja muista terveisiä <3 Lisäksi kirjasta löytyi kohdat tuleville syntymäpäiville 1-18v johon sitten jokainen aina laittaisi terveisensä. Ihana idea! Täytyy tallettaa kirja hyvin niin voin kaivaa sen esiin aina synttäreille! :)


  Kynsienlaiton jälkeen vuorossa olikin ehkä kaikista eniten tarpeeseen tullut pää-, selkä- ja niskahieronta Anun toteuttamana. Ja olin ihan taivaassa taas. Ihanaa! Vaikka oon selkäkivuilta selvinnyt (kiitos monien pumppitunnilla tehtyjen vatsa- ja selkälihastreenien) niin niskajumit on kyllä tavoittaneet mutkin. Eikä varmaan kaksi viimeisintä huonosti nukuttua yötä auttaneet asiaa yhtään. Hieronta oli niin ihana <3 Nytkin tuntuu, että vaikka hartiat on kipeät eilisestä hieromisesta, niin niissä kiertää taas veri :D Ja päähieronta kruunasi tämän kaiken <3 Vaikka tukka olikin käsittelyn jälkeen enemmän tai vähemmän sotkussa.

 
 Seuraava ohjelmanumero oli jo aiemmassa kuvassa näkynyt helminauhan teko. Helminauha lähti siitä, että Niina laittoi nauhaan ensin kaksi välihelmeä joiden jälkeen sydänhelmet molemmille pojille. Helmiä laittaessaan Niina lupasi, että koska kristillinen kasvatus saattaa jäädä hänen osaltaan antamatta, hän keskittyy viettämään aikaa poikien kanssa. Hän lupaa opettaa pojat hiihtämään, juoksemaan ja pyöräilemään, sekä antamaan näille aikaansa. Ei pelkästään omalla kummipojalle vaan veljelle myös. 

Mimmi puolestaan lupasi sitten sitä kristillistä opastusta, ja lupasi muistaa poikia ja koko meidän perhettä rukouksin. Mimmi myös lupasi, että tulisi viemään poikia kerhoihin ja viettämään näiden kanssa aikaa. Äitin ja isin ehdoilla :) Mimmi myös lupasi hoitaa poikia, jotta äiti ja isi pääsee joskus omille menoille. Kummipojalle Mimmi lupasi myös yökyläilyjä <3 Lisäksi Mimmi lupasi mamille vielä jotain, joka jääköön salaisuudeksi. :) Mimmi myös luki poitsuille "Maankorvessa kulkevi lapsosen tie" -laulun sanat ja pisti Youtubesta pyörimään "Isän kirjeen". Ihana, että vaikka oma uskonnollisuus ja hengellisyys rajoittuu joulukirkkoon, häihin, hautajaisiin ja rippijuhliin, niin pojilla tulee aina olemaan elämässään joku jonka puoleen kääntyä uskontoon liittyvissä asioissa. Ja kysymyksissä, äipän ja isin kanta kun taitaa olla melko tieteellinen :D



Mimmi siis laittoi helminauhaan nuo puuhelmet. Seuraavaksi oli Anun vuoro ja Anu lisäsi nauhaan kaksi lasihelmeä. Yhdet molemmille pojille. Anu lupasi opettaa pojille kriittisyyttä ja tieteellistä ajattelua. Anu lupasi kertoa pojille maailman ihmeistä, miksi puissa kasvaa käpyjä, mistä ruoho tulee ja miksi taivas on sininen. (Ihanaa, äiti säästyy googlettamiselta. Puhelu vain Anulle ;)) Anu lupasi myös olla niin hyvä kummitäti kuin ikinä osaisi ja viettää aikaa poikien kanssa. Erityisesti oman kummipojan kanssa.

Ja mamihan tietysti itkeä tihursi koko ajan :D Ei varmaan mikään yllätys.. Pakko vaan on kehua vielä omaa kummivalintaa. (vaikka onhan se vielä vähän kesken) Paremmin ei ehkä olisi voinutkaan valita. Kaikki tytöt on vaan niin ihania ihmisiä omalla tavallaan. Kaikilla on se oma vahvuus, jotka yhteenlaittamalla tulee ihan mahtava paketti. Vielä kun lisätään settiin insinööri kummisetä ja mahdollisesti penkkiurheilua ja pleikkaria niin alkaa pojilla olla liuta turvallisia aikuisia elämässään. Ja kaikilta ne saavat jotain tärkeetä. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että kun poikia alkaa ihmetyttämään kaikki pienemmätkin asiat, voin kuskata ne Anulle kyselemään Miksi, Miksi, Miksi. (Ehkä tekniikassa luotetaan kuitenkin siihen insinöörikummisetään tai tulevaan insinöörienoon, ihan niin kovaa luottoa Anun tietämykseen mulla ei kuitenkaan ole ;)) Mutta ainakin kaikki biologiaan, biotieteisiin ja kemiaan sekä vähän lääketieteisiinkin liittyvässä voidaan kääntyä Anun puoleen. Ja vastaukset toivottavasti riittää myös miun pikku-Einsteineille. 
Toisaalta on hienoa, että kun pojat alkaa hinkua ladulle tai metsään juoksemaan, niillä on Niina, joka neuvoo niitä kompassin käytössä. (äiti ja isi on ihan toivottomia) Aarrekartatkin varmasti luonnistuu! ;) Lisäksi niillä on joku, joka jaksaa aina kannustaa niitä liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon. Ja ajan antaminen on varmasti korvaamatonta. Varsinkin silloin kun se veli ei ole koko ajan ympärillä pyörimässä. Saa ihan yksin aikaakin. 
Ja sitten on myös mahtavaa, että koska mun vastaukset uskontoon liittyen saattaa olla hieman tieteellisiä pienen korvaan, eikä ehkä tyydytä tiedonjanoa. Tai jos tyydyttää niin antaa vaan yhdennäkökannan, niin on hienoa että sitten pojat voi kysellä Mimmiltä mieltään askarruttavia kysymyksiä. Saada sieltä vähän toisenlaisen näkemyksen kuin mulla. Ja muodostaa sitten ihan oman kantansa.

Eli ihan huippua, että kaikista pienistä asioista syntyy pojille kokonaisuus ihanista ja turvallisista aikuisista, joiden avulla on hyvä ja turvallista kasvaa. On me vaan saatu haalittua elämäämme aivan ihania ihmisiä vuosien varrella <3 En voisi olla tämän onnellisempi <3 Tai ehkä sitten voisin, kun saisin ne pienet pallukat vielä turvallisesti ja terveinä syliini <3

Meinasin vielä unohtaa yhden oleellisen asian. Saatiinhan me poitsujen kanssa mitä hienoin vaippakakku! Mukana vaippoja, tutit, purulelut ja huipulla tuttipullot molemmille. Ja koristeltu vielä ihanan keväisesti. <3 Tässä on vaan se huono puoli, etten oikeasti tiedä raaskinko avata tätä. Koristaa varmaan vielä poitsujen 18v synttäripöytääkin :D Ehkä ihastelen sitä vielä pari päivää ja availen kakun sitten. Saadaan vaipat käyttöön! :)
 
Loppuun vielä kuvakoostetta. En kyllä malta odottaa, että pääsen järjestämään jollekin ystävistäni babyshowereita! Itselläni oli ainakin aivan mahtavat ja ikimuistoiset <3 Kiitos vielä ihanille ystävilleni. HALIT <3







 

perjantai 17. toukokuuta 2013

Synnytys; mikä pelottaa, jännittää, mietityttää.

Mä en ole koko raskausaikana osannut oikein pelätä synnytystä. Aluksi kaikki energia meni siihen pelkäämiseen, että selviikö vauvat edes raskausviikolle 25. Siinä ei sitte hirveästi osannut pelätä mahdollista synnytystä. Sitte kun turvalliset viikot alko lähestyä ja kaikki näytti hyvältä, niin jotenkin enemmän jännitin sitä tulevaa vauva-arkea ja imetyksen onnistumista. Jotenkin siitä imetyksestä on tullut mulle ihan kauhea mörkö. Haluisin niin kovasti että se onnistuisi, mutta en tiiä onko se vaan liian vaikeeta kahden kanssa.. Imetystä oonkin vatvonut paljon enemmän kuin synnytystä. Tästä kai johtuu se, että se sairaalakassikin on vielä vähän vaiheessa. 

Varmaan sekin tieto, että meille tulee kaksoset on vähän lievittänyt pelkoja liittyen synnytykseen. Kaksoset kun melkein järestäin syntyy ennen aikasina niin ne myös enimmäkseen on alle kolme kilosia. Ei siis ole odotettavissa viisikilosta keilapalloa, joka repisi mut hajalle. 

Sitten vielä se fakta, jota oon saanut kuulla koko raskauden ja joka tuutista kyllästymiseen asti, että tämä on riskiraskaus, on vaikuttanut siihen että oon ottanut synnytyksen aika rauhallisesti. Mulle aika alussa jo kerrottiin, että ponnistusvaiheessa synnytyssalissa tulee olemaan aika paljon porukkaa, johtuen nimenomaan tästä riskiraskaudesta. Tässä vähän listaa. Eli mun oman kätilön lisäksi paikalla on kätilöt molemmille vauvoille. Lisäksi paikalla on anestesialääkäri jos tulee lähtö hätäsektioon. Sitten löytyy kaksi leikkaavaa lääkäriä, nimeomaan tämän mahdollisen hätäsektion vuoksi. Lisäksi siellä on synnytyslääkäri ja lasten lääkärit molemmille vauvoille. Mahdollisesti vielä jos odotettavissa on että vauvat menee suoraan lasten teholle (ainakin jos kovin pieniä, ei vissiin päde enää nyt) paikalla voi olla myös lasten tehon sairaanhoitajia. Sitten koska kyseessä kuitenkin melko harvinainen synnytys (kaksossynnytyksiä PKSSK:ssa 25 vuodessa) paikalla on jonkin sortin opiskelijaa ja erikoistuvaa lääkäriä. Oonkin kaikille heittänyt, että näiden kaikkien ihmisten lisäksi, varmaan kanttiinin täti ja vahtimestarikin osaa hakeutua paikalle.. Varmaan tämä ihmispaljous rauhoittaakin sitten siinä mielessä, että oon ainakin osaavissa käsissä. 

Käytiin monikkoperhe ry:n järjestämässä synnytysvalmennuksessa n. kk sitten ja oikeestaan sen jälkeen osasin vähän alkaa miettiä synnytystä. Välihuomiona pitää sanoa, että kaikki monikko-odottajat, vaatikaa sitä monikkosynnytysvalmennusta!! On huomattavasti parempi kuin perus, joka käsittelee synnytystä yhden vauvan näkökulmasta. Ainakin musta tuntui, että käynnistä oli hyötyä. Siellä kun sai vielä lähes yksilöohjausta, monikko-odottajia kun ei kauheasti ole kerralla :D
En ole koskaan ollut kovin fanaattinen sen suhteen, että haluaisin luomusynnytyksen. Ennemminkin oon aina ajatellut että varmasti otan sen epiduraalin heti kun vaan saan. Muutenkin oon ollut vähän sillä asenteella, että mitä sitä synnytystä nyt suunnittelemaan, kun en lopulta voi kovinkaan moneen asiaan vaikuttaa. Esim. just se, että lääkäri tekee päätöksen sektiosta ei ole enää mun päätettävissä. Silloin jo mennään. Tästä syystä tuntuu jotenkin helpommalta, etten pahemmin aattele miten haluisin kaiken menevän. Se kun tuskin menee niin. Sitäkin oon miettinyt, että kun monella on synnytystoivelistalla ollut ettei halua kohdunkaulan puudutetta tai välilihan leikkausta. Mä olen taas aatellut et luotan näissä kätilöön. Jos se on sitä mieltä et parempi leikata väliliha, jotta vauva syntyy nopeemmin niin tehdään sitte niin. Tai jos se suosittelee jotain puudutetta niin kokeillaan. Kai se kuitenkin työnsä osaa.

Avautumisvaihetta oon sit hieman enempi miettinyt, mutta tässäkin noudattanut sitä etten päätä mitään. Kaikki voin kyllä kokeilla. Ainakin kauratyyny, jumppapallo, rentouttava musiikki (sellanen intiaani pan-huilu pimpelipompeli) ja hieronta on saaneet ainakin raskausaikana rentoutumaan niin mut kuin vauvatkin, niin varmaan niitä kokeilen ainakin. Lisäksi sitä ammetta olisi ehkä myös ihan kiva kokeilla. Tai suihkua. Niissä oli se rajoitus että kohdunkaula saa olla max. 3cm auki. Eli ihan alussa nämä onnistuu. Kotona en voi tohon suihkuun mennä kunhan supistukset alkaa tai lapsivedet menee, koska meille on annettu ohjeet, että saikulle sillä sekunnilla kun vedet menee tai heti jos supistukset on erityisen kivuliaita tai tulee säännöllisesti. Eli sitä odottelu aikaa kotona meille ei onneksi jää. Sit odotellaan siellä saikulla ja mahdollisesti jopa päiviä o.O Tämä kuulosti erityisen pahalta siitä syystä, että kotoa lähdön jälkeen mä en sitten saakkaan syödä tai juoda yhtään mitään. Ne laittaa siellä saikulla mulle tipan heti kun synnytys on todettu käynnistyneeksi. Tässä on taas tämä sama liirumlaarum, että koska olen riskisynnyttäjä pitää varautua hätäsektioon ja silloin mahassa ei saa olla ruokaa.

Vähän epäselväksi nyt viime äitipolikäynnillä jäi, että jos nyt menisi lapsivedet niin pitäisikö mun soittaa ambulanssi ja tulla sillä, vai saanko tulla omalla autolla Henkan kanssa. Tai taksilla jos se ei ole kotona.. Kun nythän Aarre on poikittain. Ja perätilassa jos vauva on niin silloin pitäs se amppari soittaa.. Pitää muistaa kysyä tästä ensi kerran ultrassa. 

Nyt muutenkin viimesimmässä ultrassa mun synnytys"suunnitelma" meni vähän uusiksi juuri tuon Aarteen poikkitilan vuoksi. Kun eihän se siitä asennosta pysty syntymään. Tähän asti se oli niin kiltisti kököttänyt RT:ssä ja äitin synnytyssuunnitelma oli ajantasainen. Nyt se sitten meni uusiksi ja tuli sektion vuoksi miljoona uutta kysymystä mieleen. Mullehan on luvattu, että jos pojat ei ole syntyneet 38+0 mennessä niin sitten käynnistetään. Päteeköhän tää myös leikkaamiseen? Oonkin mielessäni siirtänyt lasketun ajankin tohon kesäkuu 24. päivän tienoille, koska en nää vaihtoehtona sitä, että ne syntyisi vasta heinäkuussa. En jaksa!! Nyt jo nää supistelut ja liitoskivut on ihan kauheita! Mitä ne sitte kuukauden päästä on?!!

Että eikö mulle voisi luvata sektion 37+0 viikolle, jos sitä ennen ei oo Aarre kääntynyt RT:hen? Kun silloin ne kuitenkin on jo täysiaikaisia. Ja jos lopulta kuitenkin leikataan niin eikö sen vaan voisi hoitaa ennemmin kuin myöhemmin?

Sektio ajatuksena muutenkin hirvittää jotain syystä. Ei niinkään kiireellinen tai hätäsektio, koska niistä lääkäri päättää ja kuten todettua niin en siihen sitte ite voi vaikuttaa. Ja varmasti se lääkäri tietää mikä vauvoille on parhaaksi. Mutta suunniteltu sektio. Se vaan kaikessa mystisyydessään jännittää. Kun en oikein tiedä siitä mitään.Ja sitä kun ei sitten itse voi hallita itteään mitenkään. On ihan vaan muiden käsissä. Makaa vaan kädet t-asennossa sen sermin takana ja oottelee et milloinhan ne leikkaa mun mahan auki ja tunnenkohan mä sitä.. Ja sitten sekin, että joutuu sinne heräämöön eikä saa vauvoja heti viereen. Pelottavaa. 

No, toisaalta. Eipä tarvi tehdä synnytyssuunnitelmaa. Tästä postauksesta taisi tulla aika sekava. Varmaan kuvastaa hyvin sitä, miten levällään kaikki kysymykset mun päässä on. Ehkä seuraavalla ultrakerralla saisin tähän vähän selvyyttä. Jospa siellä olisi joku toinen lääkäri silloin. Kuka vaan mutta ei se viimekertanen. 

No, nyt vähän ilosempiin aiheisiin. Tänään vietin aamupäivän ettien ideoita tuleviin ristiäisiin. Tässä taas esimerkki mun hieman ylimenevästä suunnitelmallisuudesta. Niihin kun kuitenkin on vielä ainakin se 3 kk aikaa :D Mutta hyviä vinkkejä ja ideoita löytyi. Kirjoittelen ristiäispostausta sitten kun saan aikaiseksi alkaa tekemään noita kutsujakin! 

Aamulla yritin vähän piristää itteäni tän kaiken synnytysvatvomisen keskellä ja muutin vähän ilmettä täällä kotona. En tiedä jääkö taso tuon näköiseksi, vai muutanko sitä vielä. Ehkä se vaatii jotain kokonaan uutta. Saa nähdä. Pitää hetki katsella miltä tuo alkaa näyttää. Lisäilin ideakuvia myös tonne välilehdelle HALUAN! Käykäähän katsomassa. 

Tänään päätin, että vauvojen on aika saada lounaaksi muutakin kun ainaista feta-kanasalaatti, feta-tonnikalasalaattia tai bataattikeittoa :D Joten lounaaksi olikin vaihteeksi munakas ja jälkkäriksi, ylläri ylläri; VESIMELONIA! Saatan hieman toistaa itteäni mutten vaan voi mitään sille että se on ihan mielettömän hyvää! <3


Pojilla on ollut tänään joku venyttelypäivä. Välillä on tungettu jälkaa mun kylkiluiden alle ja välillä potkittu oikeaa lonkkaa. Äiti kiittää. Ja supistelut on taas ihan mahdottomia, maha on ku perunapelto.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä.

Äitienpäivä alkoi ihanalla yllätyksellä mieheltä <3 Aamupala oli katettu aurinkoiselle terassille ja sain vieläpä vaaleanpunaiset reinotkin lahjaksi. Ihana <3 Ulkona oli ihanan lämmintä. Kaikki on nyt taas niin ihanaa ihanaa että.. Mutta aurinko lämmitti ja tuntui jo ihan kesältä. 

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=c159d7c408&view=att&th=13e9993b15dc1210&attid=0.1&disp=inline&safe=1&zw&saduie=AG9B_P-DKMIDzT4vdpmrQ-uG6-Lb&sadet=1368376240144&sads=sS-S5s5Qz3_Eg053Tnnxm_YDgts&sadssc=1 
https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=c159d7c408&view=att&th=13e99917ee079a98&attid=0.1&disp=inline&safe=1&zw&saduie=AG9B_P-DKMIDzT4vdpmrQ-uG6-Lb&sadet=1368376352389&sads=jL4FsHhJKHfTPoO2S-vPfzYljbE 

Taustalla puutarhaprojektikin odottelee aloittajaansa. Kukkalaatikihin pitäisi istuttaa kukat. En vaan taida ihan vielä uskaltautua itse tehdä sitä. Täytyy odotella kesäkuulle, kun pikkuset alkaa olla jo vähän isompia, niin ei niin haittaa se synnytyksen käynnistyminenkään. Ei noissa onneksi kovin iso työ ole. :)

Tänään kokeiltiin myös mahtuuko poikien turvakaukalot autoon. Tosi fiksua kokeilla sitä nyt kun kaukalot on jo ostettu, eikä vaikka silloin heti.. No, mutta kaukalot kuitenkin mahtui. Oletin, että tilaa jäisi vaikka kuinka, mutta ei sitä nyt lopulta niin kauheasti jäänyt. Onneksi ei miehen kanssa olla mitään kauhean isoja, niin mahtuu ajamaan pienemmässäkin tilassa. On sitte takapenkilläkin isompi tila. Silti kaukaloiden pääty osui melkein penkkeihin. Ja meillä pitäisi kuitenkin olla iso farkku.. Tai kun eihän Passat kuitenkaan pienemmästä päästä ole..? Ehkä noi Gracon istuimet on vaan sitten niin isot..


 Aluksi poikia kyllä varmaan kuskataa toista edessä ja toista takana niin voi meistä toinen sitten vaivattomasti nostella tuttia ja puuhkia pukluja pois. :)
Jospa ne sitten jossain vaiheessa oppis matkusteluun niin hyvin, että voisivat molemmat siirtyä takapenkille :)





Tänään käytiin myös ulkona syömässä anopin ja appiukon kanssa. Ruoka oli ihan ok, tosin ei nyt hivellyt makuhermoja mutta kyllä siitä mahan täyteen sai. Uskomattoman tökeröä vaan oli ihmisten käytös siellä. Meno oli kuin venäläiset ruotsinlaivan buffetissa. Röyhkeästi etuiltiin ja ei voitu väistää vaikka nähtiin, että mie siellä ison mahani kanssa yritän tunkea liian pienestä aukosta takaisin pöytään. En tosiaan vaadi mitään erityiskohtelua, sitä en tarkoita, mutta kai nyt edes ihan perus käytöstavat? Sama tosin kävi viimeksi labrassa käydessä. Siellä ne keski-ikäset ukot kökötti perse tiukasti kiinni penkissä kun minä ja kepin kanssa kulkenut mummo seisottiin. Itselle olisi ainakin ollut automaatio nousta ylös ja antaa paikka sitä ehkä vähän nemmän tarvitsevalle. No, mutta kai se oma paras on sitten kuitenkin tärkein..

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/?ui=2&ik=c159d7c408&view=att&th=13e99920470475ad&attid=0.1&disp=inline&safe=1&zw&saduie=AG9B_P-DKMIDzT4vdpmrQ-uG6-Lb&sadet=1368377457534&sads=B0NKBo5k2MJhkKpipIc5clpRz6Y 
Maman äitienpäivälookkia. Maha tosiaan näyttää ihan siltä kuin olisin koripallon sujauttanut paidan alle. :D Ja ihan poikamahahan tuo on niinkuin anoppi tänään totesi. Ei nimittäin näy taakse yhtään. Ainakaan vielä. Kynnetkin sain piiitkästä aikaa laitettua. Tosin ihan vaan yhdella lakalla. 

Pojatkin muisti vähän mummoa, äipän pienellä avustuksella ;)


















Tänään on poitsujen liikkuminen ollut taas vähän vähäisempää. Johtuukohan se siitä, että tila on vähissä vai voiko niillä olla jokin hätä? Että pitääkö tästä huolestua? Joinain päivinä kun ne taas jytkii ihan kamalasta, että vaikuttaa kuin ne ei nukkuisi ollenkaa.. Taidan juoda ison lasin mehua ja käydä sohvalle makaamaan ja laskeskella, miten niitä liikkeitä nyt sitten tulee. 

Ainiin, saihan poitsut tänään mummolta villapeitot talveksi. Ei tule kylmä pikkuvarpaille <3 

Nyt siirryn H&M:n mammasivuille katsastamaan imetyspaita tarjonnan. Niitä kun en ole vieläkään hankkinut..