keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Miksi kuljetan pientä lasta autossa selkä menosuuntaan?

Koska se vaan on turvallisin tapa matkustaa, erityisesti alle neljävuotiailla lapsilla. Ero toiseen vaihtoehtoon, eli kasvot menosuuntaan, on huima. Suomen liikenneturva suosittaa, että jokainen lapsi matkustaisi selkä menosuuntaan ainakin kolme vuotiaaksi. Ruotsissa suositellaan 4-5 vuotiaaksi. Totuushan on, että selkä menosuuntaan matkustaminen olisi parempi vaihtoehto ihan kaikille ja kaiken ikäisille. Jopa aikuisille. 

Syy, miksi kasvot menosuuntaan on hengenvaarallinen pienille, johtuu heidän mittasuhteistaan ja kehittymättömästä niskasta. Pienellä lapsella on suhteessa valtavan kokoinen pää hänen vartaloonsa nähden, ja törmäystilanteessa niskaan kohdistuu valtava paine ison pään vuoksi. Nopeuden ei tarvitse edes olla kova, kun lapselle voi jo aiheutua valtavaa vahinkoa piiskavamman vuoksi. 

Kuvan turvaistuin on saatu Jollyroomilta aiemman kaupallisen yhteistyön yhteydessä. 

Markkinoilla on valtavat määrät turvaistuimia, kapeita, leveitä, isolla ja pienellä jalkatilalle. On oikeasti vaan tekosyy sanoa, ettei alle neljävuotias lapsi mahdu istumaan selkä menosuuntaan autossa. Mahtuu varmasti, sillä jalkojen koukussa olo ei haittaa lainkaan. Yleensä kaikkein vähiten lasta. 

Tiesitkö, että kasvot menosuuntaan matkustavan lapsen niskaan kohdistuu 200-300 kg voimat, jos auton nopeus on törmäyshetkellä 50km/h. Kolmevuotiaalla yli 120 kg ylitys tarkoittaa jo vakavia kaularankavammoja? Kasvot menosuuntaan matkustettaessa vastaava kuormitus on 50kg samassa nopeudessa. (Lähde)

Monesti ajatellaan, ettei lapsi viihdy selkä menosuuntaan, mutta mä itse uskon sen olevan ihan päinvastoin. Näkyvyyshän selkä menosuun taan on jopa parempi, asentamalla peilin auton penkin selkänojaan, lapsi näkee myös vanhemman. Toisaalta sekin, että jos lapselle ei anna mahdollisuuttakaan istua toisinpäin, ei hän tiedä muita vaihtoehtoja olevankaan. Myös matkapahoinvointi on usein kerrottu peruste, mutta kääntäminen ei välttämättä ratkaise sitä. Matkapahoinvointia voi lievittää myös muilla tavoin, jotka eivät vaikuta lapsen turvallisuuteen matkustettaessa. 

Välillä on tilanteita, ettei lapsi vaan viihdy istuimessaan. Silloin monesti ajatellaan, että käännetään hänet toisinpäin niin viihtyminen parantuu. Voisiko silloin kuitenkin harkita toista istuinta? Meillä ainakin pienimmän viihtyminen parani huomattavasti, kun hän siirtyi pois kaukalosta. 

Älä kuljeta pientä lasta kasvot menosuuntaan. Älä edes pientä matkaa. On varmasti työläämpää asentaa hänet selkä menosuuntaan istuimeen, vöiden kiristely on raivostuttavaa, mutta tee se turvallisuuden vuoksi. Se on pieni paha, jos vaakakupiss aon lapsen henki. Lisää selkä menosuuntaan matkustamisesta kannattaa lukea täältä, siellä on myös hyvät lähteet väitteiden tueksi. 

16 kommenttia:

  1. Aamen! Hyvä ja todella tarpeellinen postaus! Liian paljon näkee vanhempia, jotka laittaa pienet lapset matkustamaan kasvot menosuuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä! toivottavasti tämä saa miettimään omia tapoja toimia, usein kun se johtuu tietämättömyydestä!

      Poista
  2. Kiitos, että jaksat kirjoittaa tästä todella tärkeästä aiheesta!
    Itse päiväkodissa työskentelevänä minulla olisi paljonkin esimerkkejä vanhemmista, jotka kuljettavat lasta kasvot menosuuntaan ETUpenkillä. Meidän vastuu kasvattajina ei valitettavasti ulotu päiväkotimatkoille, mutta hyvin usein tekisi mieli huomauttaa vanhemmille näistä vaaroista.
    Onneksi omia lapsia saan kuljettaa niin kuin haluan, ja edelleen neidit 4,5 sekä 2,5 matkustavat täysin tyytyväisinä selkä menosuuntaan, kun eivät paremmasta tiedä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koen että myös neuvola voisi vähän infota tästä!

      Poista
  3. Meillä on juuri nyt tämä asia mietinnässä mitä tehdään kun 2.5 v tyttö saa kamalia raivareita autoon mennessä ja autossa ollessa.hän on istunut selkä menosuuntaan päin mutta mietimme tosiaan vaihtoa kasvot menosuuntaan.pitää myös ottaa huomioon vanhempi joka autoa ajaa.siis ettei lapsen kiukku yms vie huomiota ajamiselta.

    VastaaPoista
  4. Lisään vielä äskeiseen että moni vanhempi ei pidä enää koululaisia istuimissa.taitaa olla 140cm raja kun lapsi saa istua ilman koroketta.koulusta kun 8v poikaani haen niin näen monesti kun lapsia haetaan koulusta ja he istuvat etupenkille ja ilman koroketta.lapsen paikka on takapenkillä ja istuimessa jos on alle 140cm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ala-asteikäistäkin pitäisi vielä kuljettaa istuimessa!

      Poista
  5. Oon sun kanssa monesta asiasta samaa mieltä. Pakko kuitenkin kommentoida että joskus on lapsi pakko kääntää istuimessa toisinpäin. Tai no meillä oli kun kaksoset syntyivät. Ei yksinkertaisesti mahtunut kaksi kaukaloa ja turvaistuin kun leveys tuli vastaan. Istuin oli alle vuoden ( ostettu ennen kaksostietoa) eikä uuden auton osto ollut taloudellisesti mahdollista. Onneksi autoiltiin vähän, mutta silti. Aina ei ole vaihtoehtoja, useimmiten onneksi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Päätökset on tehtävä niillä mahdollisuuksilla jotka on. Onneksi useimmiten tosiaan pystyy valikoimaan, tosin kaksoset on ehkä se asia mikä on vaikein ennakoida! :D

      Poista
  6. Onko nämä tässä samanlaiset istuimet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en nyt ehkä ihan ymmärrä kysymystä?

      Poista
    2. Aa sori epäselvä kysymys! Tarkoitin sitä, että onko postauksen kuvassa näkyvät turvaistuimet molemmat Britax Römer dualfix vai onko tuo vanhemman lapsen istuin jokin muu malli?

      Poista
    3. Okei! Ei, se on eri malli! Isoilla pojilla on britax kidfix xp turvavyöistuimet :)

      Poista
  7. Ei se aina ole tekosyy, jos joutuu alle nelivuotiaan kääntämään toisin päin. Kovin olisin pitempään halunnut esikoista selkä menosuuntaan kuljettaa, mutta yhdistelmä pieni auto, pitkä kuljettaja (kuskin istuin taka-asennossa ja turvaistuin mahtui vain keskipaikalle) ja +2-käyrän yläpuolella kasvava lapsi ei kertakaikkiaan taipunut, vaikka käytössä oli istuin, joka olisi mennyt 25kg asti... Toivon kovasti, että kuopuksen kohdalla onnistuu pitempään - nyt on isompi auto ja hän kasvaa paljon maltillisempaa tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Mutta onneksi on olemass amonia autoja, joissa takapenkillä on niin paljon tilaa että selkä menosuuntaan istuin mahtuu. Pieni auto asettaa kyllä haasteet! Ja välillä tietysti isompikin, meillä on tila-auto ja sen tila takapenkillä on syvyydessä pienenmpi kuin meidän pikkufarkussa..

      Poista

Kiitos kommentistasi!