Nordbjornin talviuutuudet lasten päällä

yhteistyössä JOLLYROOM

Nordbjorn onkin meille tuttu merkki jo vuoden ajalta. Olette ehkä huomanneet, että lapsilla on ollut useampaakin erilaista Nordbjornin vaatetta ja jalkinetta testissä, viimeisimpänä nämä tennarit ja nämä sadeasut. Myös tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

Olen ollut tosi tyytyväinen kaikkiin meille tulleisiin Nordbjornin vaatteisiin ja kenkiin, joten mielelläni otettiin nyt nämä talviset topatkin testiin. Isoille on jo olemassa toppahaalarit, joten valitsin heille nuo mustat Avalanche parkatakit koossa 110. Takki on malliltaan takaa pidempi ja istuu mun mielestä tosi ihanasti meidän 108 ja 105 senttisille pojille. Hihoista löytyy lumiesteet ja takissa on useita heijastimia ja taskuja. Ja tuo hupun karva. Siis aivan ihana! Mä rakastan omien takkieni hupuissa kunnon karvareunuksista ja kun lasten haalareissa ei niitä viime talvena ollut, oli ne tälle talvelle saatava. Kunnon muhkea karva suojaa ihanasti talven tuiskuilta. Takki on täysin vedenpitävä ja sen vesipilariarvo on huikea 10 000! Hengittävyyskin on huippuluokkaa, vaikka kyseessä onkin täysin topattu takki.

Suomen talvet huomioon ottaen, yhdestäkään talvesta ei oikein selviä ilman kunnon loskareita. Nordbjornilta löytyy myös niitä ja melkeinhän nuo Blizzard loskarit menisi paitsi ulkoleikeissä pihalla, myös siisteinä kenkinä kaupassa. Nytkin noiden legginsien kanssa ne näyttävät tosi kivoilta! Kenkä on ulkoapäin kumia, joten vedenkesto on taattu. Sisällä lämmittää ihana pehmoinen ja lämpöinen karva. Tälle loskarille ei edes jää paljoa hintaa, sillä nyt sen saa melkein puoleen hintaan alle kahdenkympin hinnalla.

Justuksen päällä on Warm haalari, myöskin mustana ja tuolla ihanalla karvareunuksella hupussa. Haalari hylkii vettä, joka tietysti näin pienten kohdalla ei ole niin tarpeen, mutta onhan se kiva että tarvittaessa vaate kestää ne lumileikitkin. Vetoketju tulee pitkälle toiseen lahkeeseen, joten pukeminen on helppoa. Myös tässä haalarissa hihoissa on lumilukot ja lahkeissa kuminauhat pitämässä kengät paikallaan. Justuksen haalari on kokoa 80 ja vielä aika reilu. Hyvä vain sillä näin se menee varmasti koko talven. Haalarin hihoissa on myös ihanat ruskeat nahkayksityiskohdat!

Takkien ja haalarin kanssa käy yhteen kovemmallakin pakkasella Nordbjornin toppahattu ja rukkassetit. Hattu on sisältä vuorattu lämpimällä ja pehmoisella fleecellä ja korvaläpät saa kovalla viimalla vedettyä kiinni leuan alta. Hatun takaosassa on heijastin ja myös sen vesipilari on 10 000. Justuksen setti on suloinen navy, isoilla pojilla taas musta. Rukkasista löytyy muuten tarranauha ranteesta, joka on aiempinakin talvina todettu käteväksi. Rukkanen tuntuu näin pysyvän paremmin lapsen kädessä. 

Täydellisen suojan viimalta ja kylmältä takaa vielä nuo fleecekaulurit, joita paketissa tulee kaksi. Kauluri kiinnitetään pitkällä tarranauhalla, joten itse voi päättää kuinka kireä se on. Meillä on aiemmin jäänyt kaulurit hankkimatta, sillä tuntuu että ne ovat aina liian tiukkoja meidän lapsille ja ahdistavat. Näissä ei ole sitäkään ongelmaa!

Talvella on todellakin väliä mitä topan alle pukee, ja nyt Jollyroomille oli ilokseni tullut merinovillaa lasten alusasuihin! Nämä harmaat alusasut poikien päällä olevat ovat erityisen suloiset ja lapset itse rakastui noihin jalanjälkiin vaatteissa! Setit ovat jälleen kokoa 110 ja ovat vähän reiluja vielä. Paita tulee selästä pitkälle suojaten selkää ja housut ovat sopivan istuvat. Niin ja parhainta on, että vaatteet ovat 100% villaa! Tätä settiä oli muuten muissakin väreissä, ainakin vihreänä.

Justuksella päällään on tällä kertaa fleeceä. Vauvoille ei valitettavasti merinovilla-asuja löydykkään, mutta nämä Nordbjornin Baby fleecehaalarit ovat tuplavetskareiden ja käännettävien käden- sekä hihansuiden vuoksi kätevät. Justus vetelee päiväunia tälläkin hetkellä tuossa haalarissa ja se on omiaan lämpöpussiin juuri tällaisina viileinä ja kirpeinä syyspäivinä. Justuksen fleece on kokoa 86 ja tosi reilu vielä vajaa 70 senttiselle vauvalle. Mutta kapean mallin vuoksi tämä toimii siitä huolimatta, eikä hihoja ja lahkeita tarvi tuon enempää kääntää. Alle vielä villa ihoa vasten ja vauva  pysyy lämpöisenä takuuvarmasti!

Eikö olekin ihastuttavia vaatteita? Kengät nousi lasten ykkössuosikiksi ja he haluaisivat ne jalkaansa ihan aina. Hetki kuitenkin vielä odotellaan viileämpiä kelejä ja loskasäätä. Veikkaan, ettei jouduta pitkään venailemaan!

*postauksen vaatteet saatu JOLLYROOMilta

Paljasjalkatalvikengät vauvalle

yhteistyössä KIDDEX ja STONZ

Oletteko koskaan kuulleet paljasjalkakengistä? Mä en ollut ennen kuin siskoni ne mulle pari vuotta sitten esitteli ja olin silloin vähän ihmeissäni koko jutusta. Mä olin aina kyllä tiennyt, että jalalle, erityisesti lapsen jalalle olisi hyvä, kun se ei saisi liikaa tukea. Näin jalka kehittää lihaksia ja ne tukevat jalkaa hyvää asentoon. Liian tukeva kenkä ei anna jalalle tilaa kehittyä ja tukea itse itseään.

Kenkäostoksilla kiinnitän kyllä aina huomiota kenkien pohjiin ja siihen että ne taipuvat. Mutta ihan täysin paljasjalkakengät olivat itselleni täysin uusi juttu. Stonzeista kyllä olin kuullut, ja tiesin merkiltä löytyvän monella eri kuosilla olevia erilaisia tossuja.

Justukselle saapui jokin aika sitten ihanan kirkkaan keltaisit pingviini-Stonzit*, sekä linersit niihin. Linerzit ovat paksua karvaa olevat sisätossut Stonzin kuorien sisään, jolloin jalkine soveltuu myös talvikeleille. Justuksen kenkä on kokoa M ja vaikuttaisi olevan sen verran reilu, että se menee luultavasti Justuksella vielä talvellakin hänen tapaillessaan askelia ja konttaillessaan lumessa.

Siihen saakka kun Justus nuo Stonzit sai, mä ajattelin äitiyspakkauksen toppatöppösten riittävän koko talveksi. Mutta yllätyin, sillä Stonzien materiaalit ovat sen verran hyvät, että voittavat kyllä perus topan kuusinolla. Pohja on paksu ja liukumaton, sekä täysin vedenpitävä. Ei siis haittaa jos vauva konttailee maassa, pohja pitää kosteuden poissa sisällä olevasta fleecevuoresta. Kokonaisuudessaan kenkä on nylonkangasta, joten se myös kestää kivasti hankausta, hylkii vettä ja tuulta. 

Kahden kiristysremmin avulla vauvan jalan saa tukevasti kengän sisään ja se myös pysyy hyvin jalassa. Meillä on kokeiltu vasta tätä tossua ilman linerzeja, ja oikeastaan pelkästään vaunussa ja kevyesti puistossa tassutellen. Kunnon ääriolosuhteisiinhan tämä pääsee vasta, kunhan Justus lähtee liikkeelle. Linerzin kanssa Stonz on aika paksu ja haastavampi laittaa jalkaan, eli jos linerzia on ajatus käyttää koko talven, kannattaa ottaa reilusti se isompi koko niin käyttökin on helpompaa. 

Mä kyllä vähän jännityksellä odotan mitä tuleva talvi näiden kenkien osalta tuo! Hassulta tuntuu ajatella, että näitä voisi käyttää Justuksella myös ensi talvea seuraavana. Jotenkin vielä ajattelen nää pikkuvauvojen ensijalkineeksi, mutta ehkä se mieli muuttuu ja intoudunkin käyttämään Stonzeja jatkossakin. Näitähän saisi myös isoille lapsille kumpparina ja talvikenkänä! 

Oletteko kuulleet paljasjalkakengistä?

*Stonzit saatu Kiddex Oy

Keskittymiskykyä kerhopäivään

yhteistyössä MINISUN OMEGA JUNIOR

Meidän isot pojat ovat hyvinkin vauhdikkaita tapauksia. Leikistä leikkiin viiletetään hurjaa vauhtia, kirjat vaihtuu legoihin, ne junarataan, sitten siirrytään autoihin. Kaikkeen keskitytään vain hetki, ennen kuin tehdään taas jotain muuta. Keskittymiskyvyn rajallisuus lienee olevan hyvinkin tyypillistä tämän ikäisille, joille koko maailma on vielä niin uskomattoman ihmeellinen paikka ja joilla keskittymistäkin vielä vasta harjoitellaan. Keskittymiskyvylle on kuitenkin mahdollista antaa apuja ja meillä se on toteutettu Minisun Omega Junior -vitamiineilla. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Minisun Omega Juniorin kanssa.

Isot pojat leikkivät paljon keskenään. Välillä leikeissä riehaannutaan, näin käy usein varsinkin iltapäivällä. Vauhtia olisi vaikka muille jakaa, eikä rauhoittumisessa kuunnella järkipuhetta.  Tuntuu, ettei ain oikein osata edes itse rauhoittua, ja siihen apukeino onkin ollut istua yhdessä rauhassa sohvalle ja rauhoittua yhdessä. Tohotetaan menemään pää kolmantena jalkana, eikä osata yhtään rauhoittua paikalleen ja keskittyä vaikka värityskirjojen pariin. Keskittymiskyky tuntuu välillä olevan välillä ihan täysin hukassa, vaikka tiedänkin meidän lapsilta sitäkin löytyvän. Tuntuu, ettei aina oikein osata edes itse rauhoittua, ja siihen apukeino onkin ollut istua yhdessä rauhassa sohvalle ja rauhoittua yhdessä.

Neljävuotias on vielä niin tuuliviiri ja kaikki tunteet ovat hänelle vielä ihan uutta, ettei keskittyminen ehkä ole ensimmäisenä mielessä. Lapset saa toki olla lapsia, mennä ja touhuta, mutta välillä on tilanteita, jolloin pitää osata rauhoittua ja keskittyä siihen mitä tekee. Näitä tilanteita tulee varsinkin koulussa vastaan paljon, mutta jo päiväkodissa ja kerhossa lapsilta odotetaan oppimista ja keskittymiskykyä eri oppimistilanteissa.

Oppiminen on aivoissa tapahtuva prosessi. Oppiminen vaatii keskittymiskykyä ja rauhoittumista asiaan jota kulloinkin tehdään. D-vitamiinin hyödyistä puhutaan paljon ja niiden aloittamista suositellaan jo ihan pariviikkoiselle vauvalle, jotta normaali immuunijärjestelmän toiminta olisi turvattu. Se mistä ei vielä paljon puhuta, on omega 3 -rasvahappojen vaikutus aivojen kehitykselle, oppimiselle, keskittymiskyvylle sekä lukutaidolle. Omega 3 -rasvahapot ovat kalaöljyä ja niissä käytetty DHA-rasvahappo ylläpitää normaalia aivotoimintaa ja näkökykyä.

Lasten aivot kehittyvät valtaisaa vauhtia. Ne omaksuvat jatkuvasti ja päivittäin uutta. Ne kasvavat ja mukautuvat uusiin aina vaan vaativampiin oppimisen prosesseihin, sekä sosiaalisiin tilanteisiin ja tarvitsevat siihen hyviä rakennusaineita. Aivot ovat 60 % rasvaa. Tiesitkö? Aivot tarvitsevat siis jatkuvasti uutta rakennusainetta oppiakseen uutta. Usein ravinnosta saa ihan hyvin rasvaa, sen laatu vaan on herkästi huonoa. Taatakseen lapselle hyvän ja riittävän rasvan saannin, pitäisi hyviä rasvoja saada viikon aikana runsaasti, esimerkiksi erilaisia kaloja syömällä. Meillä tämä ei toteudu millään, joten on koettu paremmaksi ottaa apu purkista ja rasvahapot vitamiinilisän muodossa.

Moni ehkä muistaa omasta lapsuudestaan, että kalaöljy maistui aina ihan hirveälle ja kauhulla sitä otettiin lusikasta. Nyt ajat ovat tulleet onneksi parempaan suuntaan, sillä tämä Minisunin geelipala maistuu ihan karkille. Aikuiseen makuun ihan kamalan makeaa, mutta lapsista superherkkua. Makua tuomaan on käytetty vadelmaa, appelsiinia ja sitruunaa. Lapsista se on hauskan höllyvä ja he innoissaan ottavat sen aina aamuisin. Tuotteessa ei ole lainkaan gluteenia, maitoa, laktoosia, hiivaa, soijaa tai alkoholia. Yksi geelipala sisältää päivän saantisuosituksen mukaisen määrän rasvahappoja eli 600 mikrogrammaa, mutta myös 10 mikrogrammaa d3-vitamiinia. Sen päivittäisen d-vitskupillerin voi siis korvata tällä tuotteella eikä tarvitse enää muistaa kahden eri vitamiinin ottamista. Kiva oli myös kuulla, että Minisunin omegoissa käytetty kalaöljy on tuotettu kestävän kehityksen periaatteilla.

Me on nyt pari viikkoa syöty näitä ja olen tietysti ollut huomaavinani räikeän muutoksen lapsissa. Oikeasti mitään supermuutosta ei ehkä ole tapahtunut, mutta on mulla tunne, että kirjojen parissa keskitytään ainakin oikein kivasti. Riehuminen nyt ei ole vähentynyt mihinkään, mutta kerhosta on tullut kehuja, että pojat ovat tosi reippaita ja tekevät mitä pyydetään. Mulla itselleni on täysi luotto siihen, että omega 3 -rasvahapot edistävät oppimista ja auttavat keskittymiskyvyssä. Onhan tästä muutamia tieteellisiä tutkimuksiakin tehty ja rasvahapoista on joissain tilanteissa löydetty jopa apu ADHD:hen. Aika hurjaa! Ja keskittymiskyvyn kasvaminen ei rajoitu vain ADHD-lapsiin, vaan vaikutuksia on huomattu myös terveiden lasten keskuudessa. Keskittymiskyvyn lisäksi lukutaito parantuu ja ravintolisää käyttävillä lapsilla näkyy vähemmän käyttäytymis-, yliaktiivisuus- ja kognitiviisia ongelmia. (tarkemmin voi lukea suoraan tutkimuksista "Bos DJ, Oranje B, Veerhoek ES, ym. Reduced Symptoms of Inattention after Dietary Omega-3 Fatty Acid Supplementation in Boys with and without Attention Deficit/Hyperactivity Disorder. Neuropsychopharmacology. 2015 Sep;40(10):2298-306." ja "Milte CM, Parletta N, Buckley JD, Coates AM, Young RM, Howe PR. Increased Erythrocyte Eicosapentaenoic Acid and Docosahexaenoic Acid Are Associated With Improved Attention and Behavior in Children With ADHD in a Randomized Controlled Three-Way Crossover Trial. J Atten Disord. 2013 Nov 8.")

Mä itse olen aina rakastanut lukea. Varsinkin nuorempana vietin melkeinpä kaikki viikonloput kirjan ääressä ja luin aina myöhäiseen yöhön. Se oli harrastus, joka auttoi ihan valtavasti menestymään koulussa ja koen siitä olevan hyötyä edelleenkin. Lukuharrastus on auttanut myös kirjoittamisessa, eli lukutaidon ja keskittymiskyvyn hyödyt ovat kauaskantoisia. Kovasti toivon, että lukuharrastus periytyy myöskin meidän lapsille. Toivon, että hekin tulevat aina viihtymään kirjojen parissa, nauttimaan lukuhetkistä ja selailemaan kirjoja ihan vaan omaksi ilokseen. Ainakin tällä hetekellä lukeminen on lapsille oikein mieluisaa ja he tykkäävät käpertyä tuoliin lukuhetkelle yhdessä ja erikseen. Parhaimpia lukuhetkiä heidän mielestään ovat kuitenkin iltasadut, joita pyritään heille lukemaan joka ilta. Mä mielenkiinnolla seuraan, mihin lasten keskittymiskyky oikein kehittyy ja onko sillä vaikutuksia arkijuttuihin, kotona, kerhossa ja myöhemmin koulussa.

LUKIJAKILPAILU : Mihin lapsesi tarvitsee erityisesti apua keskittymisen osalta? Käytättekö Omega 3 -rasvahappoja? Mitä haasteita koulujen ja päiväkotien alku on tuonut arkeen oppimisen osalta? Palkintona Minisun Junior -tuotepaketti (arvo n. 60e) osallistua voit kommentoimalla ja vastaamalla kysymykseen. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jotta voittaja tavoitetaan. Osallistumisaikaa on tasan viikko, aina 5.10 klo 10 saakka. Kilpailun säännöt TÄÄLLÄ.

yhteistyössä MINISUN OMEGA JUNIOR

Mistä on pienet pojat tehty? -blogi 5v ! Kuinka tähän on tultu ja miten tästä jatketaan ?

Ihan uskomatonta, että siitä ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisesta on ihan just tullut kuluneeksi tasan viisi vuotta! Muistan vieläkin sen hetken, kun olin flunssan vuoksi sairaslomalla syksyllä 2012, tein raskaustestin ja aloitin blogin. En ollut bloggaamista miettinyt aiemmin edes sen kummemmin, jotenkin se ajatus vaan tuli ja pistin blogin pystyyn. Blogin nimikin muodostui hetken mielijohteessa, Pienen hiirulaisen odotus. En tiennyt blogeista mitään, en seurannut yhtään blogia, en tiennyt bloggerin-alustan käytöstä yhtään mitään, enkä suunnitellut edes jatkavani blogia kovin kauaa. Ajattelin, että kirjaan vaan odotusfiilikset talteen.

Päiväkirjaa olin kirjoittanut vuosia ja siitä ajatus blogiinkin luultavasti lähti. Mietin pitkään, tekisinkö blogista julkisen vai vaan omien ajatusten arkiston. Julkiseen päädyin kun kuulin, että odotettiin kaksosia. Halusin, että tuttavat kauempanakin voisivat sieltä lukea raskauskuulumiset. En ajatellut, että kaksosraskaus kiinnostaisikin myös tuntemattomia.

Alkuun en tosiaan edes tiennyt kuinka banneri tehdään, miten saan kuvat bloggeriin ja kuinka saan säädettyä blogin mieleiseksi. Alkuun en edes ollut kovin kiinnostunut tästä, kun ei ollut tiedossa niitä muita blogeja joihin vertaisin omaani. Vuoden 2013 puolella lukijamäärät alkoivat kasvaa. Jäätyäni sairaslomalle helmikuussa aloin myös lukea muita blogeja. Niiden myötä innostuin yrittämään omanikin kanssa enemmän. Kuvasin, muokkasin ja korjasin ulkoasua. Kaikki oli kuitenkin vielä hyvin lapsenkengissä. Otetut kuvat latasin blogiin sellaisenaan, ja harvoin edes oikoluin tekstiä. Blogi oli tosi harrastuspohjalla, enkä osannut yhtään stressata sen kanssa. Jälkikäteen lukiessa omat ajatukset nolottaa, oliko sitä oikeasti noin hölmö ja naiivi? Mutta en sitten suunnitelmista huolimatta ole poistanut niitä ekojakaan tekstejä, ne on kuitenkin osa mua, osa kasvamista ja kehittymistä.

Blogi kasvoi, kehittyi ja etsi uomiaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Nimi muuttui nykyiseen ja vietin monta pitkää iltaa säätämässä koodien kanssa ja muokkaamassa blogin ulkoasua. Lukijamäärät kasvoi kasvamistaan, en alkuun edes itse tajunnut kuinka moni mun juttuja luki. Kasvaneiden lukijamäärien vuoksi myös paineet kasvoivat. Halusin tehdä tätä aina vaan paremmin, kehittyä ja kehittää itseäni. Aloin kiinnittää enemmän huomiota teksteihin. Jäsennellä ja oikolukea niitä. Koin ja koen edelleen, että teksti on se mun vahvuus, kuvaaminen on ollut aina vähän pakon sanelemaa, enkä ole oikein koskaan kokenut sitä omakseni. Kasvaneiden kävijämäärien vuoksi mun piti myös miettiä, minkä verran halusin antaa muille itsestäni ja lapsistani. Olen aina halunnut olla rehellinen ja avoin, mutta pitää silti henkilökohtaiset asiat poissa blogista. Näyttää sitä elämän nurjaa puolta olematta kuitenkaan negatiivinen ja kaikesta valittaja. Liian kiiltokuva ja yltiöpositiivinenkaan en halunnut olla, ja jostain sieltä välimaastosta se blogiminä muovautui, ja muovautuu edelleen.

2014 keväällä lähdin mukaan Blogirinkiin ja blogiin alkoi tulla enemmän kaupallisia postauksia. Edelleen puhuttiin pienistä määristä, ja kaupallisia oli ehkä yksi parissa kuukaudessa. Halusin päästä mukaan kaikkiin mahdollisiin, sillä raha houkutti. Oli hassua, että tilille tipahti ihan palkkakin tehdystä postauksesta, siihen saakka kun olin antanut blogistani vaan mainostilaa yrityksille tuotteita vastaan. Aloin arvostaa itseäni ja blogia enemmän. tajusin, että mun blogillanihan oli markkina-arvoa. Tajusin, ettei parin kympin lelu kokonaisesta postauksesta ja liudasta kuvia mun lukijamäärilläni ollutkaan enää reilua. Huomasin, kuinka harrastus alkoi pikkuhiljaa kehittyä osa-aikatyöksi ja olin aika innoissani tästä.

Alkuinnostuksen haihduttua tajusin, että blogi vaatisi ihan valtavasti työtä. Aloin katsoa omaa blogia kriittisemmin ja tajusin, että kuviinkin pitäisi panostaa jos aikoisin päästä vielä pidemmälle ja tulla vieläkin paremmaksi laadukkaan blogin tuottajaksi. En tiedä mitkä ne tavoitteet tuossa vaiheessa oli, en tiedä mitä ne ovat nytkään. Ymmärsin kuitenkin, että mun on luotava oma linjani. Mitä kertoisin, minkä verran ja mitä vastaan. Päätin tuolloin, että kaupallisuus tulisi olemaan osa blogia, haaveilinhan, että voisin joskus tehdä tätä isommin työkseni. Halusin kuitenkin, että kaiken kaupallisuuden takana voisin myös seistä. Halusin, että tuotteet joita mainostan olisivat oikeasti sellaisia, joista voisin kirjoittaa ilman kaupallinen yhteistyö -leimaakin. Kaikista yhteistyöistä halusin myös tehdä henkilökohtaisia. Kirjoittaa tuotteista osana meidän arkea, mukana meidän elämässä. Ei pelkkänä mainoksena, joka tuottaa mulle rahaa.

Vuoden verran tein tasaista puurtamista blogin eteen. Kirjoitin, kirjoitin, kuvasin ja muokkasin. Kuukausiansiot oli keskimäärin 100e, mutten antanut sen häiritä. Tiesin, ettei menestystä tule ilman kovaa työtä. Eikä se aina herkkua ollut, kirjoittaa postaus, käyttää siihen monia tunteja saada sitten lukijoiden ilkeileviä kommentteja, kun olen liian mustavalkoinen tai naiivi. Pakko oli pikkuhiljaa kasvattaa itselleen kuori ja antaa ilkeiden kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja keskittyä vaan niihin rakentaviin ja mukaviin kommentteihin. Edelleen, jätän liian ilkeät kommentit julkaisematta. Tottakai ne välillä satutti ja ihmetetty. Miksi tuokin lukija kerta toisensa jälkeen palaa, vaikken hänen mielestään teekään mitään oikein? 

2016 kesällä sain odottamani puhelun. Mun blogini, mun neljäs lapseni, päiväkirja joka oli koko äitiyteni  ajan mukana kulkenut ja kasvanut mun kanssa, oli alkanut saavuttaa sellaisia lukijamääriä, että mun pomonikin olivat tämän huomanneet. Mun pikkublogini pääsisi samaan talliin isojen nimien, kanssa osaksi uudistunutta Indieplacea, jonka Blogirinki ja Indiedays yhdessä muodostivat. Voitte varmasti kuvitella, että olin innoissani. Olin juuri siinä risteyksessä blogin kanssa, että oli pakko miettiä olisiko musta enää antamaan aikaani blogille. Tein kokopäivätyötä, kasvatin kahta kolme vuotiasta ja olin juuri tehnyt plussatestin vauvasta. Tiesin, etten voisi enää panostaa samalla tavalla blogiin kuin ennen, aika ei vaan millään riittäisi.

Isoksi paisunut blogi toi mukanaan taas muitakin mietteitä. Missä nyt menisi se yksityisyyden raja, miten lasten kuvat, millä ajalla mä tätä tekisin. Mun piti tehdä valinta harrastuksen ja työn välillä. Ja mä valitsin työn. Tuntui, että se oli se oikea seuraava askel mun blogiurallani. Tehdä tästä harrastuksestani työ, joka nyt tällä hetkellä elättää meitä. Mun ilokseni mieheni on aina ollut iso tuki tässä hommassa, hän rohkaisi ja ehdotti että osallistuisi itse enemmän kotitöihin, jotta mulle vapautuisi sieltä aikaa kirjoittamiselle. Halusin ainakin lähteä tätä kokeilemaan ja en ole hetkeäkään katunut päätöstäni.

Mä tiedän, että siellä monia ärsyttää blogin kaupallistuminen. Ja osittain mä sen ihan ymmärränkin. Mutta toisaalta taas en. Jos mä kirjoittaisin kolumnia, ketään ei haittaisi se että tekstistä tulee mulle rahaa. Tai ne mainokset siellä lehtien sivuilla. Kukaan ei kokisi niitä huonona. Tai sitäkään, että joutui ehkä maksamaan siitä lehdestä voidakseen lukea sen kolumnin tai joutui ajaa kirjastoon lukeakseen sen. Mutta joku siinä mun blogissa olevassa mainoksessa vaan kiukuttaa. Edelleen mä voin sanoa käsi sydämellä, että se pari vuotta sitten tehty päätös mainosten takana seisomisesta pätee edelleen. Olen sanonut ja tulen varmasti jatkossakin sanomaan kiitos ei lukemattomille sellaisille ehdotuksille, jotka ei vaan istu mun blogiini. Mutta mä myös mielelläni testaan ja kokeilen uusia tuotteita. Kerron kokemuksistani teille ja jaan tietoa uusista tuotteista ja yrityksistä.

Mä tajuan, että mainostaminen ja kaupallisuus ärsyttää. Mutta mä toivoisin, että ymmärtäisitte, että se on se pakollinen paha, jonka avulla voin edelleen tehdä tätä. Vai kuinka moni viitsisi viettää koko sunnuntai-päivän tietokoneella kirjoittamassa kuulumisia ihan vaan aikansa kuluksi, jos vaihtoehtona on viettää koko päivä perheen parissa. Toki, mä teen tätä, kirjoitan ja bloggaan koska rakastan tätä. Luultavasti tekisin tätä jossain mittakaavassa olipa tämä työ tai harrastus tai jotain siltä väliltä. Mutta mä pyytäisin, että katsoisitte kaiken sen kiukun läpi niitä kaupallisia postauksia. Ei ne ole pelkkää mainosta. Mä teen jatkuvasti töitä sen eteen, että saan niistä kaupallisistakin tehtyä blogini näköisiä. Että ne kaupallisetkin on yhtälailla minua ja meidän arkea kuin ei kaupalliset. Mä etsin edelleen sitä kultaista keskitietä sopivan postaustahdin ja sponsoroitujen postausten välillä. Ja siinä tarvitsisin teidän apua. Mikä määrä kaupallisuutta on sopivasti? Olen itse järkeillyt sen niin, että jokaista kaupallista postausta kohti pitäisi olla 1-2 ei kaupallinen. Mutta nyt antaisin pallon teille. Mikä on oikea määrä just sun mielestä?

Ja mitä tulee niihin tuloihin. Mä en ahneuksissani kahmi itselleni yhteistöitä. Kuten tuolla ylempänä kerroinkin, sanon monelle kivalle jutulle ei, vaan koska se ei sovi joko mun aikatauluihin tai mun blogini teemaan. Noin 10% sähköpostiin tulleista ehdotuksista muovautuu lopulta yhteistyömuodoksi. Mun blogissani on rahayhteistöitä, raha+tuoteyhteistöitä ja tuoteyhteistöitä, kuvaoikeuksien myyntiä sekä mainostuloja. Eli osasta yhteistöistä maksetaan ihan euroja, joista menee vero kuten tavallisestakin palkasta. Välillä tilille kilahtaa mainostuloja mainoksista, verotettua tämäkin ja välillä postauksen palkkio on rahaa ja tuotteita. Osa pelkkiä tuotteita. Myös saaduista tuotteista maksan veroa. Postauksen palkkiointi riippuu ihan täysin sopimuksesta, joka yrityksen kanssa on tehty. Ison osan mun yhteistöistä sopii mun tuottaja Indieplacella, jolloin mä toteutan postauksen vain sopimuksen mukaan. Tietysti silloinkin olen ensin itse hyväksynyt, että tuote sopii mun blogiini ja mulla on siitä sanottavaa. Osan yhteistöistä sovin itse, jolloin tietysti muokkaan myös sen sopimuksen itse. Vaikka se onkin kivaa niinkin, vaatii tuollainen yhteistyömuoto paljon enemmän työtä jo ennen kuin postausta edes alkaa kirjoittaa. Osa mun kuukausipalkasta muodostuu myös mainostuloista, eli noista blogissa puörivistä mainosbannereista. Jonain kuukautena saatan myydä oikeuksia ottamiini kuviin, jolloin niistä tulee rahallinen palkkio. Pelkän tuotteen kohdalla itse tuote on se saamani palkka. Ruokaahan tavaralla ei tietysti makseta ja siksi näillä pelkillä tuotelahjoilla ja -postauksilla ei kovin pitkälle pötkittäisi. 

Jokaikisen kaupallisen postauksen kohdalla kaupallisuudesta kerrotaan heti ensimmäisessä kappaleessa. Jos jokin tuote on tullut meille ilmaiseksi, mainitsen siitä aina tuotteen kohdalla. Se ei ole leuhkimista, vaikka saattaa äkkiseltään tuntua siltä. Teen sitä siksi, etten halua sortua piilomainontaan, en leuhkiakseni "ilmaiseksi" saadulla tuotteella.

Oon tullut tosi pitkälle blogin kanssa ja eniten siitä on kiittäminen teitä lukijoita. Olette ihan mahtavia, kun olette jaksaneet matkassa näinkin kauan ja luette edelleen mun juttuja. Haluan kiittää teitä, että paitsi mahdollistatte tän mulle, teette tästä kommenteillanne myös vastavuoroista. Ette usko, kuinka paljon apua myös niistä teidän kommenteista on ollut tähän suuntaan. Vastavuoroisuus, vertaistuki ja vuorovaikutus on ehkä bloggaamisen parhaita juttuja. Iso kiitos teille 💕💕

Viisi vuotta. Toivon kovasti, että edessä olisi vielä toinenkin samanmittainen pätkä tätä touhua. Kiitos kun just sä olet siellä mukana lukemassa mun juttuja!