Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä JOLLYROOMin kanssa.
Meidän taapero on nukkunut tähän saakka yönsä omassa huoneessaan pinnasängyssä. Omaan huoneeseen hän siirtyi, kun alettiin ohjata häntä pikkuhiljaa pois yöimetyksistä kymmenen kuukauden iässä. Meillä oli suunnitelmissa, että hänet siirretään isojen sänkyyn hyvissä ajoin ennen päiväkodin aloitusta, jottei siihen hetkeen tule liian montaa muutosta.
Ja niin kävi, viime viikolla meille saapui uusi sänky taaperon huoneeseen. Sänky ei olekaan mikään ihan tavallinen vaan se on Minituden ihana mäntypuinen talosänky. Talosänky ja kuvien pöytäryhmä on saatu Jollyroomilta kaupallisen yhteistyön merkeissä. Haluttiin huoneeseen jotain vähän erilaista, mutta kuitenkin lapsekasta ja tuo sänky tuntui olevan juuri se mitä etsittiin. Valikoimissa on kolmea eri sänkyä ja me päädyttiin lopulta tähän jalalliseen Nordic Noah -sänkyyn. Lattiatasossakin oleva Nordic Levi olisi varmasti tosi kätevä erityisesti pienen lapsen kanssa!
Sänkyjä on kahdessa eri pituudessa, täyspitkänä 200cm tai tämä meidän 160cm. Me haluttiin pienempi, sillä menee vielä tosi kauan ennen kuin taapero tarvitsee täyspitkää sänkyä. Pohdiskelin, että sängynhän voi tarpeen mukaan maalata, jos halutaan jotain muuta sävyä, mutta nähtyäni tuon täydellisen tammen sävyn, olin myyty. Se toi huoneelle jotenkin ihanasti uutta ilmettä ja aloin miettiä miksi meillä oikein hankitaan kaikki kalusteet aina valkoisena? Puun mukana tulee ihanasti lämpöä ja kodikkuutta taaperon huoneeseen. Ehkä intoudutaan jatkamaan tätä teemaa myös muualle taloon, löytyyhän meiltä olkkaristakin tammipuiset portaat. Minituden sisustustuotteilla saa ihanaa tunnelmaa monen eri käyttötarkoituksen huoneisiin.
Sängyn lisäksi huoneeseen tuotiin tuplien huoneesta lisälaatikosto leluille. Se tosin on tällä hetkellä tyhjillään, meillä ei nimittäin taaperolla ole niin paljon leluja, että laatikot niistä täyttyisi. Tuo vedettävä arkkulaatikko on toistaiseksi riittänyt. Lelusäilytyksen lisäksi sistustettiin huonetta Minituden Usva pöydällä ja kahdella Nordic pupu tuolilla, nekin teeman mukaisesti täyspuisena. Pöytä oli tosi jämäkkä ja tulee varmasti kestämään vauhdikkaammatkin leikit ja mutokieleltään niin ihana. Se on kivan pieni, juuri sopivan kokoinen taaperon leikkeihin. Ihanan lisän pöytäryhmään tuo tuolien selkänojat, ne kun ovat pupun korvat! Vaikka pöytäryhmä on tammea ja sänky mäntyä, ei värisävyissä ole eroa. Tuotteet sopivat kauniisti yhteen ja nousevat kivasti tuon valkoisen säilytyslaatikoston rinnalla esiin.
Huoneen muutoksen myötä myös matto vaihtui ja nyt taaperoisen lattiaa koristaa Sukhin villainen pallomatto. Tuo matto saa mut aina haaveilemaan villamatosta myös meidän olkkariin, se on nimittäin niin ihanan tuntuinen jalan alla. Nyt villan lämmöstä nauttii kuitenkin vaan meidän taaperoinen, joka kovasti tykkääkin istuskella maton päällä leikeissään.
Sänky ei kylläkään ole vielä asukastaan saanut yhdeksikään yöksi, meidän poika on nimittäin sitä meiltä, ettei tätä sänkyä ole tehty nukkumista varten. Ajattelimme hankkia sänkyyn pienen laidan, jotta taaperon on siinä turvallisempi nukkua ja sitten hän viettääkin siinä ekan yönsä. Katsotaan kuinka onnistutaan, taaperoisella on juuri nyt menossa aika kova oman tahdon vaihe ja iso osa öistä menee äidin ja isin kainalossa.