Tämä haaste on viimeaikoina pyörinyt monissa blogeissa, ja nyt viimein sain itsekin aikaiseksi tehdä tämän! Kiitos vaan haastaneille! :)
Minkälainen äiti olen?
Ennen poikien syntymää ajattelin olevana tosi tiukka ja tarkka äiti. Todellisuudessa arki on opettanut menemään aidan ali siellä missä se on mahdollista. Mulla on periaatteet joista pidän kiinni, mutta jos asioilla ei hirveästi ole merkitystä, mennään niissä rennolla otteella. En jaksa nipoilla tai hakata päätä seinään jos joku ei onnistu. Rennolla otteella tiettyjä periaatteita noudattaen, sekai se mun motto on!
Vaikka pyöritänkin arkea aika rennosti, olen myös aika tiukka kasvattaja. Ei on ei, eikä siihen pojilla hirveästi ole sanomista. KOvasti yritän heille selittää miksi näin ja välttää äänen korottamista. Useimmiten siinä onnistunkin, mutta monesti ääni myös nousee. Siinä pitäisi petrata vielä enemmän.
Koen olevani läsnäoleva ja rakastava äiti. Poikien ollessa hereillä yritän pitää puhelimen ja tvn kaukosäätimen pois käsistä, sillä olen sitä mieltä, että silloin ne varastavat huomiotani liikaa pojilta. Päiväuniaika on sitten sitä mun omaa ruutuaikaa. Meillä halaillaan ja pussaillaan paljon, ja haluankin opettaa poikia näyttämään tunteensa mutkattomasti. Sekä ne hyvät että huonot.
Monia asioita mietin usein liikaa, ja luulen sen tulevan ihan vaan koulutuksestani. Tieto lisää tuskaa pätee tähänkin ja moni kasvatusjuttu olisi varmasti helpompi, jos ei liikaa miettisi sitä teoriaa siellä taustalla. Herkkyyskausien nimeen vannon kuitenkin täysin ja niihin kehotan muitakin tutustumaan! Sujuu monen uuden jutun oppiminen paljon kivuttomammin!
Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia?
Tähän tavallaan vastasinkin jo ylemmässä. Luulin, että olisi tiukempi äiti. Saattaisin myös olla paljon tiukempi ja päämäärätietoisempi jos lapsia olisi vain yksi. Nyt kahden kanssa on vain helpompi joustaa joissain jutuissa.
Mitä luulet, että muut ajattelevat sinun kasvatustavoista?
Oikeastaan mulle on aika sama mitä muut niistä ajattelevat, Henkkaa lukuunottamatta. Tottakai haluan, että kasvatetaan poikia samalla tavalla, joten aina välillä käymään kädenvääntöä eri kasvatusjutuista. Tähän mennessä ollaan monesta jutusta oltukin samaamieltä ja suurilta törmäyksiltä on vältytty.
Tottakai toivon, että myös muut läheiset kokevat meidän kasvatustyylin hyväksi ja toisaalta myös kunnioittavat sitä. Meidän tapahan on ainoa oikea meidän lapsille. Tietysti sitä haluaa olla hyvä äiti myös muiden silmissä!
 |
| Leikkiruuat AINOA paidat LINDEX |
 |
| Huppari GUGGUU housut LINDEX kengät H&M |
Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?
Mun ei pitäisi vaati itseltäni aina niin paljon. Helposti kahmin itselle ihan liikaa tekemistä ja sitten olenkin ärtynyt koko ajan kun tekemättömät asiat stressaa. Nyt olenkin päättänyt, että poikien arki on se ykkösjuttu nyt, kaikki muu hoidetaan jos ehditään. Jos ei ehditä niin sitten jätetään tekemättä.
Oma pinna saisi myös toisinaan olla pidempi. Pitäisi useammin muistaa se, että pojat ovat vain uteliaita, eikä noin pieniltä vielä voi vaatia sitä, että he muistaisivat mitä kaikkea ei saa tehdä.
Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi
telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko
hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasihoin suojat tai portteja
rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.
Olen varovainen jos jossain voi käydä tosi pahasti. Ikkunoista on otettu kahvat pois ja pesuaineet ovat yläkaapeissa. Myöskään veitset eivät ole poikien ulottuvilla, eikä hellassa ole väännettäviä nuppeja. Silti kolhuilta ja kuhmuilta ei vältytä eikä mun mielestä pidä välttyäkkään. Lapsille sattuu ja tapahtuu aina ja mä uskon siihen, että kolhuista oppii. Annan lasteni kokeilla, sillä vain sillä he saavat lisävarmuutta ja oppivat. Ne oikeasti uhkarohkeat tai tyhmänrohkeat jutut estän kuitenkin. MOnesti seuraan vierestä ja kehotan varovaisuuteen.
Olen toisaalta myös sitä mieltä, ettei koskaan voi olla liian varovainen. Se kuitenkin pätee vain niihin isoihin pahoihin riskeihin, joilla on paljon vakavammat seuraukset kuin kuhmu. Jos lapsi ei millään usko, että sohvalla ei saa juosta, pitää hänen sitten varmaan pudota sieltä pari kertaa, että ohje meee jakeluun.
Liikaa varovaisuutta en halua pojille opettaa, vaan toivon heidän oppivan itse osaamisensa rajat. Lapsen pitää oppia myös kaatuamaan oikein, eikä sitä voi oppia jos ei koskaan kaadu. :)
 |
| Paidat POMP DE LUX housut LINDEX |
Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää
punaisena ja makaa kaupan lattialla, kun et suostu ostamaan jotain
tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydyt itsekkin
maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden
kaupassa asioivien katseita ja huokauksia?
No siinäpä huutaa. En koskaan jätä lapsen kiukkua huomioimatta. En kuitenkaan suostu myöskään antamaan kiukkuavalle taaperolle periksi. Pojat eivät vielä osaa kinuta ostamaan jotain, mutta pikkukärryjen vuoksi on spagettiraivarit kaupanlattialla tulleet jo tutuiksi. Meillä on sääntö, että pikkukaupoissa pojat saavat työntää kärryjä, jos tottelevat äitiä. Isoissa kaupoissa istutaan kärryssä. Raivo tulee usein siinä vaiheessa, kun ollaan kassalla ja kärryt pitää viedä pois. Kun kiukku tulee annan sen tulla. Jos lapsen pitää saada huutaa kiukkua lattialla, hän huutaa. Itse juttelen silloin lapselle. Selitän miksi kiukuttaa ja että on ihan ok että suututtaa. Ymmärrän kyllä, mutta näin nyt kävi koska et totellut mitä äiti sanoi. Omista sanomisista en anna periksi, sillä mun mielestä pitää olla johdonmukainen. Tarjoan kuitenkin lapselle kiukun vaihtoehdoksi jotain muuta, Esim. "Lopetapa se huutaminen ja tule äidin kanssa maksamaan" tai "sinua nyt suututtaa, kun et saanut työntää niitä kärryjä kaupan perälle, mutta entä jos työntäisit ne tuonne kärryparkkiin veljen kärryjen viereen? Mennään sitten katsomaan ulos autoja. " Usein kiukku laantuu, ja tilalla on taas se tuttu aurinkoinen poika.
En oikeastaan jaksa välittää muiden ihmisten katseista, ja useimmiten ne ovat vain niitä huvittuneita. Ehkä saan paljon anteeksi, kun liikun kahden pikkutaaperon kanssa. Kanssa-asiakkaiden sympatiat tuntuu usein olevan mun puolella :D Toisaalta taas koen enemmän nolano sen, että antaisin kiukkuavalle taaperolle periksi ja antaisin hänen viedä minua kuin pässiä narussa.
Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin?
Olen paristi kirjoittanut ajatuksiani herkuista ja piilosokerista täällä ja täällä. Herkkujen suhteen en ole kovin fanaattinen ja pojat saavat halutessaan maistaa herkkuja, esim kylässä ollessa. Kotona syödään karkit poikien jo nukkuessa ja muutenkin kiinnitän huomiota heidän syömiensä herkkujen määrään ja laatuun. Herkkuna suosin mielummin itsetehtyjä leivonnaisiä kuin karkkeja. Karkkia pojat ovat syöneet ihan vaan paristi, mutta muita herkkuja ovat saaneet maistaa jos niitä on tarjolla. Määrä on kuitenkin ennemmin pari haukkua kuin kokonainen kakkupala.
Tuputtamaan herkkuja me ei myöskään ruveta. Jos pojat ei itse pyydä herkkuja pyödästä, ei niitä heidän eteensäkään ladota.
Mä itse pidän piilosokeria herkkuja pahempana ja siihen suhtautuminen on paljon natsimpaa kuin parin pullapalan. Herkku herkkuna ja ruoka ruokana :D
Onko lapsellasi tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.
On, ja meillä on oikeastaan aina ollut. Päivä etenee paljon sujuvammin kuin pojilla on se rytmi minkä mukaan mennään. Moni tutkimuskin puoltaa sitä, että lapsellekin rytmitetty arki on helpompaa kuin randomisti tapahtuvat tekemiset. Lapsilla on mun mielestä oltava tarkat ruoka-ajat viidesti päivässä ja nukkumassa on oltava viimeistään kahdeksalta. En voi ymmärtää sitä, että pikkulasten annetaan valvoa yömyöhään. :D
 |
| Paita POLARN O PYRET housut KAPPAHL |
 |
| paita ja housut LINDEX |
Mitä luulet ja toivot, että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?
Toivon, että pojat kokevat isompana saamansa kasvatuksen hyväksi. Suurin tavoite kuitenkin meidän kasvatuksessa on kasvattaa pojista ystävällisiä, sosiaalisia, empaattisia ja kohteliaita nuoria miehiä.
Mitö kasvatustapoja olet kopinut vanhemmiltasi?
Vaikka teininä varmaan vannoinkin, että vanhempieni kasvatustyyli on ihan kivikautinen, taitaa meillä olla aika paljon samoja kasvatustapoja itselläkin käytössä. Nukkumaanmenoajat, yhdessä syöminen ja rajoja ja rakkautta -tyyli tulevat ainakin ensimmäisenä mieleen.
Yritetään, mutta pahimpina pakkas- ja sadepäivinä jää kyllä välistä.
Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja esimerkiksi tablettia?
Tästä kirjoitin täällä. Meillä telkkari on päällä yleensä silloin kun laitan ruokaa. Puolisen tuntia kerrallaan pojat katsovat joko Musarullaa, Pikku Kakkosta tai Muumeja. Meillä on pidetty maksimimääränä sitä 2x 1/2 tuntia ja mun mielestä se on hyvä määrä. Kuuden jälkeen ei telkkari ole päällä, sillä silloin mun mielestä aletaan rauhoittua jo nukkumaankäymistä varten.
Tablettia pojat ei vielä kauheasti pelaa. Välillä annetaan heidän leikkia kuplien poksauttelu peliä, mutta tämäkin on ehkä paristi kuukaudessa. Uskon, että pelaamisen tarve tulee sitten myöhemmin ja silloin sitten mietitään se sopiva määrä. Vanhempi mun mielestä sanelee ehdot pelaamisele, ja jos niitä ei noudateta, ei sitten pelata ollenkaan. Tabletin pelaaminen ei mun mielestä myöskään ole vielä pikkutaaperon juttu.
Automatkoilla tabletista saatetaan katsella muumeja tai viihdyttää poikia autossa sillä muilla tavoin.
Miten näytät tunteitasi jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.
Mä en ihan ymmärrä tätä kysymystä, sillä mun mielestä tunteet vaan tulee. Toki tunteiden säätelyä pitää oppia, mutta mun mielestä on itsestään selvää näyttää tunteita lapselle sellaisena kuin ne on. Jos itkettää niin itketään. Kun naurattaa niin nauretaan. Juju kaikessa on mun mielestä se, että lapselle kerrotaan miksi. Lapsi ei vielä voi ymmärtää tunteita ja siksi niiden sanoittaminen on tosi tärkeää. Sekä positiivisten, että negatiivistenkin.
Millaisia vanhempia te olette? Allekirjoitatteko samoja juttuja kanssani, vai oletteko jostain täysin erimieltä?
