Vajaa pari vuotta sitten kirjoitettu "Kotihoidontuella"-postaus on keikkunut julkaisustaan saakka suosituimpien tekstien kärjessä. Raha, talous ja säästäminen siis selvästi kiinnostaa. Aihe on toisaalta taas ollut se asia, jonka olen itse tietoisesti jättänyt blogista pois. Meidän perheen raha-asiat ovat juttu, joka ei mun mielestä ole julkista. Toisaalta lukija ei myöskään mielestäni tee mitään sillä tiedolla, minkä verran tileillämme rahaa on. Vaikkakin, huomaan että itsekin luen raha-aiheisia postauksia. Onko se sitten siitä juuri, että tabuutensa vuoksi se on yksi mielenkiintoisimmista aiheista!
Rahan käyttö, tuhlaus, säästäminen ja muutenkin kaikki rahaan liittyvä kuitenkin monia kovasti kiinnostaa. Onhan se ihan loogista. Kaikki sitä käyttää, kaikki sitä tarvitsee ja kellään sitä ei taida olla liikaa. Karinan postauksen innoittamana, kirjoitan nyt omia ajatuksiani meidän taloudesta ja kuluttamisesta.
Me ollaan Henkan kanssa eletty parisuhteemme lähes kymmenvuotisen historian aikana hyvin erilaisissa rahatilanteissa. Talous on ollut välillä ihan kuralla, on eletty kädestä suuhun ja laskettu euroja kaupan kassalla. Toisaalta taas on säästetty, matkustettu ja sijoitettu. On oltu molemmat opiskelijoita, vanhempainvapaalaisia ja työssäkävijöitä. Työttömiä ei olla oltu vielä kertaakaan, ja kovasti toivon ettei tulla olemaankaan.
Meidän yhteiselo alkoi tilanteesta, jossa mä olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja saanut ensimmäisen kunnon työni kaupan kassalta. Henkka taas oli vakituisessa työsuhteessa ja juuri valmistunut ammattikorkeasta. Henkalla oli omistusasunto, asuntolaina ja auto. Sekä vahva tieto siitä, millainen oma talous oli ja kuinka siinä pystyi kuluttaa. Mulla vanhempieni säästämä pesämunarahasto, uusi työpaikka, omat siivet vasta levitettynä, eikä mitään käryä siitä, mitä eläminen oikeasti maksaa.
Yhteiselon alku oli meillä siis paitsi opettelua yhteisasumiseen, mulla ihan sitäkin että miten siitä omasta taloudesta huolehditaan. Onnekseni olen valtavan pihi luonne, joten omilleni muuten jälkeen avasin heti ASP- ja säästötilit. Asumismenot jaettiin vähän sinne päin. Henkalla oli laina, joten mä maksoin sitten enemmän liikkuvia menoja. Kaupassakäyntejä ja sähkölaskuja. Ei olla ikinä oltu sellaisia "sun ja mun" -menot ihmisiä, eikä kovin tarkkoja edes siitä, että kumpi nyt on tarjonnut useammin raflaillan.
Vuoden yhteiselon jälkeen mä aloitin opiskelut ja vuosi siitä Henkka seurasi perässä. Omistusasunto myytiin ja muutettiin vuokralle. Tällöin avattiin myös eka yhteinen tili. Huomattiin, että rahasta tuli helpommin riitaa, joten yhteistili tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Sinne meni kummankin opintotuet ja sieltä maksettiin vuokra ja muut kiinteät menot. Sinne kumpikin laittoi vielä palkastaan 200e, jolla sitten ostettiin kuukauden ruuat ja taloustarvikkeet. Loppu oli sitten molemmille omaa rahaa. Käytiin kumpikin opintojen ohessa töissä, joten onneksemme rahaa mukavuuksiin oli. Me matkusteltiin, omistettiin auto ja harrastettiin. Säästettiin vähemmän pitkällä tähtäimellä ja sijoitettiin enemmän lyhyen tähtäimen hankintoihin. Juuri niihin matkoihin tai muuhun.
Kun sitten tuli yhteinen asuntolaina ja lapset, ei meillä ollut mitään kipuiluja rahan suhteen. Mentiin hyvin samalla kaavalla kuin aiemminkin. Ainoa erotus vaan oli, että ekaa kertaa mun tienestit oli reilusti Henkkaa pienemmät. Tätä tasoitettiin sitten sillä, että päädyttiin laittamaan kaikki raha yhdelle tilille, josta se sitten tilipäivänä jaettiin muille tileille. Taloustilille, säästötilille, ruokatilille ja molempien omille tileille. Perhe on meidän yhteinen yritys, joten tuskin kummallakaan kävi edes mielessä, että kumpikin lyhentäisi samaa summaa yhteisestä lainasta. Mun työ oli kotiäitiys kotona ja Henkan ansiotyö työpaikalla. Henkka sai siitä vaan konkreettisemman palkan, joka oli toki tärkeä. Kuitenkin yhtä tärkeä oli se mun työpanos, josta ei vaan konkreettista rahaa tullut.
Mä näen meidät tosi tasavertaisina paitsi vanhempina myös leivän pöytään tuojina. Isoin syy uskon siihen olevan se, että on elette sekin vaihe, kun mä olen ollut töissä ja Henkka lasten kanssa kotona. Henkan koti-isyys vanhempainvapaani perään kavensi ihan valtavasti meidän sukupuolten välistä kuilua. Mä näin sen työssäkävijän puoliskon tilanteesta ja Henkka taas kotonaolijan. Kummankaan osa ei ole helppo tai kevyt. Eikä toisaalta toisen osaa arvokkaampi.
Nyt ollaan taas pitkästä aikaa siinä tilanteessa, että tuodaan molemmat se leipä meidän pöytään. Kumpikin on yhtä paljon poissa kotoa ja kumpikin osallistuu kotitöihin yhtäpaljon. Parin vuoden tiukkuuden jälkeen, pitää taas opetella siihen, kun rahaa onkin yllättäen reilusti. Enkä nyt sano tätä mitenkään lesoillakseni, onhan se vaan fakta ettei kotihoidontuella elellä herroiksi tai säästetä.
Tää mun pitkä alustukseni taitaa olla selitys siihen, miksi uskon meidän selvinneen niinkin sujuvasti kotiäiti/isi+hoitovapaa ajasta. Raha on aina ollut yhteistä. Se on budjetoitu tiukasti ja menoja seurattu koko ajan kuukausitasolla. Varmaan silmiä avaavinta on oikeasti tilinauhalta napsia kaikki menot listalle ja jakaa ne karkeasti ruokaan, harrasteisiin, talousmenoihin ja vaatteisiin. Välillä voi tuntua, että mihin kaikki raha oikein katoaa?! Kun tililtä laskee menot yhteen, tulee take-away kahveistakin helposti monta kymppia, vaikka eihän pari euroa nyt oo mitään. Pienistä puroista tulee iso joki, joten ihan niihin parin euron juttuihinkin kannattaa kiinnittää huomiota.
Kotihoidontuelle jääminen ei ole aina vaihtoehto. Mä olen valtavan kiitollinen ja onnellinen, että meille se oli. Mutta ei se olisi onnistunut ilman tiukkaa budjetointia ja säästöjen käyttöä. Asuntolaina, kaksi lasta ja auto. Niistä vaan tulee menoja, vaikka kuinka yrittää kitkutella. Mun vinkit on, että ennen hoitovapaata kannattaa säästää. Töissä tienaa oikeasti ihan järjettömästi verrattuna kotona oloon. Varsinkin jos ei tarvitse maksaa lasten hoidosta. Toinen säästöerä on ruoka. Väitän, että melkein jokainen voi karsia omalta ruokalaskulta 100e / kk, ihan vaan suunnittelulla ja kausituotteiden ostolla. KOlmanneksi kannattaa karsia turha shoppailu. Itselle ostin ihan mitättömän määrän vaatetta tai tavaraa hoitovapaan aikana. Ei ollut salikorttia eikä kampaajakäyntejä. Lasten vaatteita tuli shoppailtua aleista ja kirppareista. Ei puhettakaan, että olisin voinut sijoittaa satoja euroja kuukaudessa lastenvaatteisiin !
Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. Säästöt meni, mutta toisaalta mieletön määrä muistojakin tuli. Oon tosi iloinen että päädyttiin mun jäämiseen hoitovapaalle. Jäisin kyllä uudestaankin jos sama valinta pitäisi tehdä uudelleen.
Karina kirjoitti blogissaan menettävänsä hoitovapaan aikana 9000e. Ihan jäätävän iso summa! Mä en ole koskaan laskenut mitä hoitovapaalla olo tuli ansionmentysten suhteen mulle maksamaan, joten päätimpä tehdä sen nyt. Jos en olisi jäänyt hoitovapaalle silloisesta työstäni 13 kuukauden ajaksi, olisin sinä aikana tienannut pyöreästi käteen 25 000. Hoitovapaalla ollessani palkkani Kelalta taas oli vajaa 6000e käteen. Toisaalta töissä ollessa olisin maksanut myös päivähoitomaksuja kahdesta lapsesta 6500e. OIkeasti olisin siis töissä ollessa saanut käteeni 13 kuukauden aikana 18 500e. Hoitovapaa maksoi mulle siis 12 000e. Aika tarkasti 900 e / kk. Toki tuosta pitäisi vielä vähentää työmatkat ja toinen auto, mutta ymmärrätte varmasti pointin näinkin.
Vaikka se nytkin luettuna ja konkreettisesti summa nähtynä tuntuu isolta, väitän että se on antanut ainakin tuplasti tuon rahan verran. Enemmänkin. Ikinä mistään koskaan milloinkaan en saa ostettua rahalla niitä hetkiä, joita lasten kanssa kotona tuli koettua. Enkä millään rahalla saisi tehtyä sitä sidettä lapsiini, joka nyt on aikaan saatu.
Miten on? Saako teidän mielestä rahasta puhua blogeissa? Kiinnostaako teitä raha-asiat? Millaisia kompromisseja itse teitte, jotta hoitovapaa olisi mahdollinen?
Kävittekö jo lukemassa Karinan postauksen aiheesta? Karinahan on pitkäaikainen ystäväni Joensuussa asumisajoilta! Karinalta löytyy vähän poikia vanhempi Olivia-tyttö ja puolen vuoden ikäinen valloittava Alex. Karinan blogista kannattaa käydä lukemassa myös ruokalaskun pienentämisestä kertova postaus!
Yhteiselon alku oli meillä siis paitsi opettelua yhteisasumiseen, mulla ihan sitäkin että miten siitä omasta taloudesta huolehditaan. Onnekseni olen valtavan pihi luonne, joten omilleni muuten jälkeen avasin heti ASP- ja säästötilit. Asumismenot jaettiin vähän sinne päin. Henkalla oli laina, joten mä maksoin sitten enemmän liikkuvia menoja. Kaupassakäyntejä ja sähkölaskuja. Ei olla ikinä oltu sellaisia "sun ja mun" -menot ihmisiä, eikä kovin tarkkoja edes siitä, että kumpi nyt on tarjonnut useammin raflaillan.
Vuoden yhteiselon jälkeen mä aloitin opiskelut ja vuosi siitä Henkka seurasi perässä. Omistusasunto myytiin ja muutettiin vuokralle. Tällöin avattiin myös eka yhteinen tili. Huomattiin, että rahasta tuli helpommin riitaa, joten yhteistili tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Sinne meni kummankin opintotuet ja sieltä maksettiin vuokra ja muut kiinteät menot. Sinne kumpikin laittoi vielä palkastaan 200e, jolla sitten ostettiin kuukauden ruuat ja taloustarvikkeet. Loppu oli sitten molemmille omaa rahaa. Käytiin kumpikin opintojen ohessa töissä, joten onneksemme rahaa mukavuuksiin oli. Me matkusteltiin, omistettiin auto ja harrastettiin. Säästettiin vähemmän pitkällä tähtäimellä ja sijoitettiin enemmän lyhyen tähtäimen hankintoihin. Juuri niihin matkoihin tai muuhun.
Kun sitten tuli yhteinen asuntolaina ja lapset, ei meillä ollut mitään kipuiluja rahan suhteen. Mentiin hyvin samalla kaavalla kuin aiemminkin. Ainoa erotus vaan oli, että ekaa kertaa mun tienestit oli reilusti Henkkaa pienemmät. Tätä tasoitettiin sitten sillä, että päädyttiin laittamaan kaikki raha yhdelle tilille, josta se sitten tilipäivänä jaettiin muille tileille. Taloustilille, säästötilille, ruokatilille ja molempien omille tileille. Perhe on meidän yhteinen yritys, joten tuskin kummallakaan kävi edes mielessä, että kumpikin lyhentäisi samaa summaa yhteisestä lainasta. Mun työ oli kotiäitiys kotona ja Henkan ansiotyö työpaikalla. Henkka sai siitä vaan konkreettisemman palkan, joka oli toki tärkeä. Kuitenkin yhtä tärkeä oli se mun työpanos, josta ei vaan konkreettista rahaa tullut.
Mä näen meidät tosi tasavertaisina paitsi vanhempina myös leivän pöytään tuojina. Isoin syy uskon siihen olevan se, että on elette sekin vaihe, kun mä olen ollut töissä ja Henkka lasten kanssa kotona. Henkan koti-isyys vanhempainvapaani perään kavensi ihan valtavasti meidän sukupuolten välistä kuilua. Mä näin sen työssäkävijän puoliskon tilanteesta ja Henkka taas kotonaolijan. Kummankaan osa ei ole helppo tai kevyt. Eikä toisaalta toisen osaa arvokkaampi.
Nyt ollaan taas pitkästä aikaa siinä tilanteessa, että tuodaan molemmat se leipä meidän pöytään. Kumpikin on yhtä paljon poissa kotoa ja kumpikin osallistuu kotitöihin yhtäpaljon. Parin vuoden tiukkuuden jälkeen, pitää taas opetella siihen, kun rahaa onkin yllättäen reilusti. Enkä nyt sano tätä mitenkään lesoillakseni, onhan se vaan fakta ettei kotihoidontuella elellä herroiksi tai säästetä.
Tää mun pitkä alustukseni taitaa olla selitys siihen, miksi uskon meidän selvinneen niinkin sujuvasti kotiäiti/isi+hoitovapaa ajasta. Raha on aina ollut yhteistä. Se on budjetoitu tiukasti ja menoja seurattu koko ajan kuukausitasolla. Varmaan silmiä avaavinta on oikeasti tilinauhalta napsia kaikki menot listalle ja jakaa ne karkeasti ruokaan, harrasteisiin, talousmenoihin ja vaatteisiin. Välillä voi tuntua, että mihin kaikki raha oikein katoaa?! Kun tililtä laskee menot yhteen, tulee take-away kahveistakin helposti monta kymppia, vaikka eihän pari euroa nyt oo mitään. Pienistä puroista tulee iso joki, joten ihan niihin parin euron juttuihinkin kannattaa kiinnittää huomiota.
Kotihoidontuelle jääminen ei ole aina vaihtoehto. Mä olen valtavan kiitollinen ja onnellinen, että meille se oli. Mutta ei se olisi onnistunut ilman tiukkaa budjetointia ja säästöjen käyttöä. Asuntolaina, kaksi lasta ja auto. Niistä vaan tulee menoja, vaikka kuinka yrittää kitkutella. Mun vinkit on, että ennen hoitovapaata kannattaa säästää. Töissä tienaa oikeasti ihan järjettömästi verrattuna kotona oloon. Varsinkin jos ei tarvitse maksaa lasten hoidosta. Toinen säästöerä on ruoka. Väitän, että melkein jokainen voi karsia omalta ruokalaskulta 100e / kk, ihan vaan suunnittelulla ja kausituotteiden ostolla. KOlmanneksi kannattaa karsia turha shoppailu. Itselle ostin ihan mitättömän määrän vaatetta tai tavaraa hoitovapaan aikana. Ei ollut salikorttia eikä kampaajakäyntejä. Lasten vaatteita tuli shoppailtua aleista ja kirppareista. Ei puhettakaan, että olisin voinut sijoittaa satoja euroja kuukaudessa lastenvaatteisiin !
Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista. Säästöt meni, mutta toisaalta mieletön määrä muistojakin tuli. Oon tosi iloinen että päädyttiin mun jäämiseen hoitovapaalle. Jäisin kyllä uudestaankin jos sama valinta pitäisi tehdä uudelleen.
Karina kirjoitti blogissaan menettävänsä hoitovapaan aikana 9000e. Ihan jäätävän iso summa! Mä en ole koskaan laskenut mitä hoitovapaalla olo tuli ansionmentysten suhteen mulle maksamaan, joten päätimpä tehdä sen nyt. Jos en olisi jäänyt hoitovapaalle silloisesta työstäni 13 kuukauden ajaksi, olisin sinä aikana tienannut pyöreästi käteen 25 000. Hoitovapaalla ollessani palkkani Kelalta taas oli vajaa 6000e käteen. Toisaalta töissä ollessa olisin maksanut myös päivähoitomaksuja kahdesta lapsesta 6500e. OIkeasti olisin siis töissä ollessa saanut käteeni 13 kuukauden aikana 18 500e. Hoitovapaa maksoi mulle siis 12 000e. Aika tarkasti 900 e / kk. Toki tuosta pitäisi vielä vähentää työmatkat ja toinen auto, mutta ymmärrätte varmasti pointin näinkin.
Vaikka se nytkin luettuna ja konkreettisesti summa nähtynä tuntuu isolta, väitän että se on antanut ainakin tuplasti tuon rahan verran. Enemmänkin. Ikinä mistään koskaan milloinkaan en saa ostettua rahalla niitä hetkiä, joita lasten kanssa kotona tuli koettua. Enkä millään rahalla saisi tehtyä sitä sidettä lapsiini, joka nyt on aikaan saatu.
Miten on? Saako teidän mielestä rahasta puhua blogeissa? Kiinnostaako teitä raha-asiat? Millaisia kompromisseja itse teitte, jotta hoitovapaa olisi mahdollinen?
Kävittekö jo lukemassa Karinan postauksen aiheesta? Karinahan on pitkäaikainen ystäväni Joensuussa asumisajoilta! Karinalta löytyy vähän poikia vanhempi Olivia-tyttö ja puolen vuoden ikäinen valloittava Alex. Karinan blogista kannattaa käydä lukemassa myös ruokalaskun pienentämisestä kertova postaus!