Totuttuun tapaan, vuoden viimeisten päivien kunniaksi katse vielä taaksepäin ja menneeseen vuoteen! Vuoden 2015 katsauksessa veikkailin, että vuodesta tulisi sitäkin huikeampi ja sitä se tosiaan on ollut. Onhan tähän vuoteen kuulunut hyviä työuutisia, uusi koti, blogin Lifie-muutto sekä tieto uudesta perheenjäsenestä! Luulen, etten edes uskalla toivoa parempaa vuotta vuodelle 2017, olihan tämäkin jo niin upea että jos vuosi 2017 on puoletkaan tästä, olen ihan superiloinen!
TAMMIKUU
Tammikuussa palauduttiin joulusta ja käytiin läpi blogissa vielä vähän mennyttä vuotta mm. menneen vuoden suosituimpien postausten muodossa. Kertailtiin joululahjoja ja postauksista löytyi katsaus lastenhuoneeseen, uuden kodin pintasuunnitelmia, sekä mietteitä kotijutuista muutenkin.
Nautittiin kylmistä pakkaspäivistä ja kerroin kuinka meillä taataan lasten ja aikuisten lämpimänä pysyminen kelillä kuin kelillä. Tammikuusta löytyi niin aleostoksia kuin kurkistusta omaan vaatekaappiinikin. Iltapalajuttuja sekä ajatuksia lasten turvaistuimista, jotka pitäisikin nyt laittaa vaihtoon, uuden vauvan tullessa.
Muilta osin tammikuu oli aika kiireinen, tehtiin paljon töitä ja lapsilla oli pitkiä päiviä hoidossa. En muista, että kuukauteen olisi paljon kummempia mahtunut, sitä perustarpomista vain eteenpäin!
HELMIKUU
Helmikuu aloitettiin kaksostenpäivän juhlimisella ja sen kunniaksi julkaisin postauksen, jossa kirjoittelin omia ajatuksia siitä, miksi kaksi on parempi kuin yksi. Kuuhun mahtui niin arkea kuin juhlaakin, kun tein meidän päivä postauksen yhdestä normipäivästä. Tuollainen pitäisikin toteuttaa nyt uudelleen, ennen kuin töistä tulee lähtö taas pidemmäksi aikaa!
Lomailtiin Holiday Club Saimaalla, joka muuten on ihan meidän suosikkikohde suomalaisista kylpyläkohteista! Voikun tekisikin mieli lähteä jonnekin lomailemaan nytkin!
Kirjoitin ajatuksiani rahasta, postasin lasten välikaudesta ja kerroin omasta raitarakkaudesta.
MAALISKUU
Maaliskuussa käytiin pilkillä, kirjoitin yhdestä lasten suosikkivaatekerrasta ja kerroin meidän yhdestä iltapalasuosikista. Arkijuttuna loisti yksi meidän vapaapäivä, jonka myötä muistan haaveilleeni kotiäitipäivistä.
Lastenhuone koki pientä faceliftiä Jollyroomin kanssa toteutetun kevätkamppiksen myötä ja julkaisin myös viimein kuvat meidän syksyiseltä Turkin reissulta. Maaliskuun vaatejuttuihin kuului myös postaus siitä, kuinka meillä käytetään aika paljon legginsejä pojilla.
Ruokajuttuihin kuului kamppis Paulunsin kanssa, ihanainen Kinderjuustokakku ja postaus siitä, tuleeko ehkä arjessa syötyä liikaa proteiinia.
HUHTIKUU
Huhtikuussa kurkistettiin lasten välikauteen sekä kauppa-asuihin. Kokattiin kasvisruokaa ja mietittiin taaskerran kotikuvioita. Alettiin olla jo varmoilla vesillä talon ostossa, mutta blogissa en tästä vielä uskaltanut hehkuttaa.
Työnsin myös oman lusikkani soppaan, ettei mielestäni kolme mene siinä missä kaksi. Moni luuli otsikon perusteella meille olevan tulossa vauvakolmonen, olisiko ollut jokin enne. Eihän tuost amennyt pitkään kun tikkuun ilmestyikin kaksi viivaa!
Vapun koristeista vastasi ihanat leijuvat ilmapallot!
TOUKOKUU
Toukokuussa oli hiljaista. Vain kuusi postausta koko kuussa kertonee siitä, että talokaupat kävivät kuumana. Kesää mietittiin ja suunniteltiin kovasti, mulla oli taas matkakuume, mutta päädyttiin kuitenkin rajoittamaan reissailu minimiin tulossa olevien talokauppojen vuoksi.
Crocsin kanssa tehtiin kevät kampanja ja kirjoitin muutenkin kesäsuunnitelmista. Lomailtiin Holiday Clubin sponsoroimana Caribiassa ja käytiin testaamassa uusi superpark. Tuoss amuuten ihan huikea perhekohde kaikille pikkulapsi, ja miksei isompikin lapsiperheille!
KESÄKUU
Kesäkuussa kirjoitin meidän smoothiesuosikkireseptejä ja esittelin yhden arjen helpotuksen smoothien kuskaamiseen lapsille.
Pikkuiset poikamme täyttivät kolme vuotta ja kesäkuun aluss ameillä olikin isot ryhmä hau -juhlat! Myös juhannuksen vietosta kirjoitin, sehän tänä vuonna vietettiin pohjois-karjalass amökkeillen, peräti kolmella eri mökillä!
Ja koti. Sen kaupat tehtiin viimein tässä kuussa!
Lastenvaatteissa keskityin kertomaan omia ajatuksia ekologisista lastenvaatteista.
HEINÄKUU
Heinäkuu oli lomakuukausi. PIdin kahden viikon blogitauon, enkä avannutkaan blogia lomalla. Kirjoitin uusista Calvin Klein -alusvaatteista ja siitä kuinka loma sitten niin äkkiä päättyi. Kertailin kesälomakuulumiset ja taustalla tein sen positiivisen raskaustestin. Tuosta en luonnollisestikaan blogiin hiiskunut vielä mitään, vaikka asia muuten pyörikin päässä jatkuvalla syötöllä.
Heinäkuuss ajuhlittiin muuten meidän ekaa hääpäivää!
Julkaisin postauksen poikien jalkapalloilusta ja näytin miltä meidän uudessa kodissa näytti!
ELOKUU
Elokuussa lakoi pahoinvoinnit. Koko kuukausi oli tosi hiljainen, olin ihan valtavan väsynyt ja töiden jälkeen en jaksanut kuin kaatua sohvalle ja lojua siinä loppuillan. Elokuulta onkin vain kolme postausta, joiden joukossa mietittiin päiväkotihankintoja ja kerroin vaan kuulumisia. Ilman sitä vauvauutista :D
SYYSKUU
Olin melkein koko syyskuun sairaslomalla. Pahoinvointi oli ihan kamalaa ja oksentelua oli ihan jatkuvasti. Olin ihan katkipoikkikuollut ja monesti mietin, että miksi oi miksi oikein lähdin tähän mukaan! :D Nyt koko pahoinvointi tuntuu muistolta vaan, oliko se tosiaan niin kamalaa?
Syyskuussa kirjoitin muutosta ja yhdestä herkustani, avokadopastasta. Syyskuussa kirjoitin myös positiivisia ja negatiivisia juttuja, joka muuten on niin kiva postaustyyppi, että voisin kirjoitella tuollaisen jatkossa kuukausittain! JOkunen lukija tuosta postauksesta aistikin tulossa olevat vauvauutiset, sen verran monta julkaisematonta kommenttia roskapostiin päätyi! :D
Niin ja olihan tuolla postaus poikien vk-vaatteistakin!
LOKAKUU
Lokakuussa aloitin viimein sen sisustuspostausten sarjan lasten nukkumahuoneen esittelyllä. Oltiin saatu hyviä uutisia Np-ultrasta ja vauvalla oli kaikki hyvin. Mun pahoinvointi alkoi helpottaa ja muutenkin elämä alkoi taas voittaa. Kerroin arjen helpoimmasta ruuasta, sekä ajatuksistani vanhemmuuden periaatteista.
Lopulta julkaisin myös sen vauvauutisen. MOni sitä jo olikin osannut odotella ja raskauspostaukset saivatkin kovasti huomiota ja lukukertoja. Pitäisikin nyt taas aktivoitua näissä! Viime neuvolastakaan en ole kirjoittanut vaikka kovasti lupailinkin! Ja seuraava neuvola on taas jo nurkan takana. Kerroin myös ajatuksistani plussan tehtyäni sekä haastattelin meidän kolmivuotiaita.
Lokakuussa meidän parisuhde täytti kymmenen vuotta ja sen kunniaksi kerroinkin ajatuksiani meistä ja parisuhteesta. Vieläkin tuntuu uskomattomalta, että ollaan oltu yhdessä noin kauan!
MARRASKUU
Marraskuussa tuli paljon vauvajuttuja, niin checklistin kuin ihan tavallisten kuulumistenkin muodossa. Marraskuu oli muutenkin raskauden kanssa mukavan helppo, energiaa oli, pahoinvointi ei vaivannut ja mahakin oli sopivan kokoinen näkyäkseen selkeästi vauvamahana mutta olematta liian iso kuitenkaan.
Marraskuussa vinkkasin myös joulukorttikuvauksesta, ja kuinka siinä onnistuu ihan vähän varmemmin muutamilla pikkuvinkeillä. Kirjoitin lukemisesta ja meidän arkiruokailuista.
Marraskuussa lapset sairasti kumpikin vesirokon ja juhlittiin isin neljättä isänpäivää!
JOULUKUU
JOulukuu alkoi meillä sairastellessa, eikä luvannut hyvää loppukuullekaan, kun tuntuu että sairasteluja oli vaikka kuinka. Eikä loppua tunnu näkyvin, sillä jälleen olen hoitovapaalla sairaan lapsen kanssa. Ensi vuodelle toivon ainakin meille kaikille parempaa vastustuskykyä ja vähemmän tauteja!
JOulukuussa keskityttiin joulutunnelmaan, joulujuttuja vähän joka kantilta, olihan meidän eka joulu uudessa kodissa! Pojatkin ymmärsi ekaa kertaa kunnolla joulun ja lahjojen päälle, joten tunnelma oli ihan toinen kuin aiempina vuosina!
Joulukuussa mua myös jo vähän alkaa kyllästää tää raskaana olo. En oikein saa nukuttua, joten energiaa ei kamalasti ole ja nää sairastelut kuluttaa sitä vaan lisää. Supervauhdikas rakkoa potkiva napero ja nivusissa vihlovat liitoskivut takaa sen, että mä jo aika isosti odottelen maaliskuuta ja sitä, kun saan toivoa että vauva jo pian syntyisi!
Joulukuussa kerroin myös meidän tekemästä hoitoratkaisusta isompien lasten kanssa ja se kirvoittikin aika runsasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa.
Kaikenkaikkiaan vuosi oli aikamoinen! Se alkoi autuaan tietämättömänä siitä mitä kaikkea ihmeellistä me vielä tullaan kohtaamaan! Suurimpia juttuja olikin varmasti tuo vauvauutinen sekä uusi koti. Työkuvioiltaan vuosi oli vauhdikas sekä mulla että Henkalla. Toivotaan ensi vuodelle tasaisempaa ja vähästressisempää menoa sekä tietysti niitä onnistumisia!
Oon tässä viime päivät myös kovasti miettinyt, millaisia lupauksia tälle vuodelle lupaisin. Mutta luulempa, että arki tulee olemaan niin touhukasta, että riittää kun lupaan itselleni tehdä parhaani. Ihan kaikessa ja joka osaaluella. Turha lienee lupailla itselleen nopeaa palautumista synnytyksestä, superäitiyttä tai isoja pihaprojekteja. Mä taidan keskittyä nyt täysillä nauttimaan kotiäitivuodesta ja kolmesta ihanasta lapsesta, miehestä ja kodista.
Vuodesta 2017 tulee varmasti huikea! Ihanaa uutta vuotta ihan jokaiselle! ❤