tiistai 9. huhtikuuta 2019

Kaikkein paras pizzapohja

Pizzafanit käsi ylös! Meiltä faneja löytyy viisi, eli ihan koko meidän perheen lemppariruokaa on kotitekoinen pizza. Taaperokin tilasi eilen kaupasta pizzaa, kun autossa tiedustelin häneltä mitä ostettaisiin. Kaupasta sitä pizzaa ei kuitenkaan ostettu, ei osteta muutenkaan juurikaan. Kotitekoinen on nimittäin kaikkein parasta, meillä on siihen vieläpä kaikkein parhain resepti!



Mun pizzapohja valmistuu tavallisista vehnäjauhoista (vielä parempaa tulee pussissa olevasta pizzajauhosta) kuivahiivasta ja oliiviöljystä. Maustan sen sokerilla ja suolalla ja kohotan jääkaapissa vähintään puolen tunnin ajan. Pizza paistuu ihanan rapeaksi, kun sen kaulii mahdollisimman ohueksi ja paistaa kuumimmalla teholla. Jos haluan hifistellä, laitan pellin kuumaan uuniin hetkeksi ja vedän valmiiksi täytetyn pizzapohjan kuumalle pellille ja työnnän sen uuniin. Näin pohja kypsyy hetkessä ja siitä tulee entistä rapeampi. 

Meidän perheen suosikkitäytteitä on kinkku, ananas ja aura, mutta usein myös sovelletaan ihan muuta. Täydellisen ihanaa on myös mozzarella, tomaatti ja vihreä pesto. Myös chorizopizza on varsinkin aikuiseen makuun aivan ihanaa. Tomaattikastikkeena käytän paseerattua tomaattia reilusti, se tekee pizzasta super maukasta. Päälle reilusti oreganoa ja voila!


Paras pizzapohja

4 pyöreää pizzaa

5 dl vettä
1,5 pss kuivahiivaa
2 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 dl oliiviöljyä
10 dl jauhoja

500g paseerattua tomaattia
kinkkusuikaleita
Ananasta
Aurajuustoa
Oreganoa 
Mozzarellaraastetta



1. Sekoita 3 dl jauhoja, kuivahiiva, sokeri ja suola keskenään. 
2. Lisää kädenlämpöä lämpimämpi vesi (42c)
3. Sekoita hyvin ja lisää jauhoja vielä 4dl.
4. Lisää oliiviöljy ja sekoita kunnolla. Lisää loput jauhot käsin vaivaten.
5. Jauhoja voi lisätä niin pitkään, että taikina on valmis. Kun taikina on kiinteä pallo, eikä tartu enää käsiin, se on valmis. 
6. Laita kohoamaan jääkaappiin 30-60min. 

Valmistele sillä aikaa täytteet.

Vaivaa kohonneesta taikinasta kuplat pois ja jaa se neljään osaan. Kauli taikina hyvin jauhotetulla pöydällä niin ohueksi kuin onnistuu ja nosta se sitten leivinpaperille. Lisää täytteet.

Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin mahdollista ja paista kunnes kypsää.





8 kommenttia:

  1. Pizza on meilläkin kaikkien lemppari.
    Mukavaa viikkoa ja kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  2. Moi! Paseerattua tomaattia on aika monenkokoisia purkkeja, minkä verran tuohon pitäisi varata? Ja laitatko siis vettä erilliselle pellille uuniin pitsan paistamisen ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Totta, meillä on sellainen 500g purkki yleensä ja se menee aikalailla kokonaan.
      Laitan pellin siis sellaisenaan uuniin ja kun se on kuumentunut siellä, vedän leivinpaperin pizzoineen siihen päälle :) Ja sitten koko setti uuniin.

      Poista
  3. Tuolla ylhäällä lukee tosiaan veden. :) Mää luin monta kertaa, että mitä ihmettä ja mihin se vesi tulee, mutta piti ilmeisesti lukia vedän? Määki tein viime viikolla pizzaa. Mulla on kinuskikissan resepti pohjaan, tulee paksu mutta hyvää on. Herkkusieni, kinkku, katkarapu, feta ja juustoraaste aina. :)

    -M-

    VastaaPoista
  4. Tuolla tekstissä oli tosiaan pieni kirjoitusbirhe: "Jos haluaa hifistellä, laitan pellin kuumaan uuniin hetkeksi ja veden valmiiksi täytetyn pizzapohjan kuumalle pellille ja työnnän sen uuniin." Tämä varmaan sekoitti sekoitti edellistä anonyymiä, vaikka tarkoititkin "vedän" :)

    VastaaPoista
  5. Leivinpaperi voi syttyä tuleen jos on yli 300 asteinen uuni! Eli jos laittaa niin kuumaan niin en suosittele laittaa leivinpaperia. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  6. Testasin tänään tätä pizzapohja ohjetta, ja aivan huippu hyvää ja rapeaa pizzaa tuli, kiitos vinkistä Nelli. Lapsiltakin tuli arviot 5/5. Oikein ihanaa kevättä teidän koko perheelle, terkuin Mirka, Lehmo

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!