Vaikka nyt rytmistä tässä postauksessa tullaankin paljon puhumaan, ei tämä kyseinen rytmi liity musiikkiin millään tavalla. Rytmi on jo nyt osa meidän kaksikuisen vauvan arkea, vaikka aika paljon vauvantahtisesti edetäänkin. Voisinkin ehkä kutsua tätä rytmitetyksi lapsentahtisuudeksi.
Kaksosia odottaessa luin paljon vauvan rytmittämisestä. Silloin ajattelin, että tuo rytmi juurikin olisi avainsana meidän arjesta selviytymiseen, ja siihen, että vauvavuodesta muistettaisiin sen päätyttyäkin vielä jotain. Tuplien kanssa arjen rytmittäminen sujui helposti. Pienipainoiset pojat syötettiin alusta alkaen kolmen tunnin välein, öin ja päivin. Kasperin rytmitys laitettiin alulle jo ensimmäisellä viikolla lastenteholla, kun Rasmus sai alkuun vähän hellemmän aloituksen. Heti kotiuduttuamme todettiin kuitenkin, että kolmen tunnin sykli oli hyvä ja Rasmuskin ajastettiin samaan tahtiin Kasperin kanssa. Aina tuo kolme tuntia oli toki liukuva ja jos vauva alkoi näyttää nälän merkkejä jo kahden tunnin kohdalla, yritettiin aikaa ensin pidentää, mutta jos temput ei auttaneet sai vauva toki pullonsa. Ja pulloruokinta olikin ehkä yksi syy, miksi rytmi löytyy isoille pojille jo niin alussa. Tuplien rytmistä kirjoitin
täällä.
Rytmistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain ja varmaan moni sitä silloin päivittelikin, että eikai rytmin kanssa nyt niin tarkka kuitenkaan tarvitsisi olla. Mutta kiinni siitä pidettiin ja tuon rytmityksen ansiosta koen, että moni vauva-arjen juttu on sujunut helpommin, kun pojat on aina tienneet mitä tulossa on. Vaipanvaihdot ja leikki olivat aina samaan aikaan ja iltatouhuille ryhdyttiin aina samalla kellonlyömällä ja samoin rutiinein. Isoin juttuhan rytmityksessä onkin se, että sen myötä arjesta tulee vauvalle tuttua ja rutiinit tuovat hänelle turvaa. Vauvakin tietää, mitä seuraavaksi on tulossa.
Isojen poikien kohdalla rytmiä noudatetaan edelleen. Ei niin orjallisesti kuin vauva-aikana, mutta edelleen päivän sykli on päivästä toiseen hyvin samankaltainen. Iltaisin tämä on meidän eläväisille kakaroille erityisen tärkeää, sillä silloin nukkumaan käyminen ja rauhoittuminen on helpompaa, kun kaikki toiminnot tapahtuvat samassa järjestyksessä ja samaan aikaan.
Kolmannen vauvan kanssa olin aika realistinen rytmin löytymisen kanssa, sillä tiedostin ettei se luultavasti tulisi onnistumaan yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, sillä arjessa olisi mukana nyt myös kaksi muuta erilaisilla tarpeilla varustettua lasta. Tähän toiseen vauvavuoteen lähdettiinkin sillä ajatuksella, että mennään vauvantahtisesti, mutta tiettyjä peruspilareita noudattaen. Vauva tulisi osaksi meidän muiden rytmiä ja arkea, ei niin, että me muut mukaudutaan täysin vauvan rytmiin.
Ekat viikon olikin aika vauhdikasta ja rikkonaista. Välillä vauva kävi yöunille puolilta öin, välillä yhdeksältä. Toisina päivinä söi kahdeksan kertaa, toisina kaksikymmentä. Aloinkin pikkuhiljaa vauvan ollessa pariviikkoinen noudattaa hänen kanssaan liukumarytmiä. Aamutoimet hoidettiin vauvan herätessä 6-9 välillä. Eli jos vauva heräsi seitsemältä, tehtiin aamutoimet. Jos puoli kuusi, syötiin ja jatkettiin unia. Sama juttu illalla 19-22 välillä. Pikkuhiljaa ajat alkoivat säännöllistyä ja nyt vauva heräilee 07-08 aikaan ja käy yöunille 20-21 aikaan.
Näin valoisana vuodenaikana, pidän itse tärkeimpänä että vauva oppii yön ja päivän eron. Öisin en vaihda pissavaippaa, eikä vauvaan luoda katsekontaktia tai hänelle jutella. Valoja ei sytytetä, eikä tehdä muutakaan aktivoivaa. Yö- ja iltasyötöillä makaan itsekin paikallani ja pidän silmiä kiinni, en silittele vauvaa, enkä vastaa hänen jutteluihinsa hänen pitäessään taukoa syömisestä. Päivisin toimitaan taas toisin. Juttelen vauvalle, silloin kun hän ei ime. Imetän istuen ja pidän hänen katsekontaktin, vauvan niin halutessa. Vaippoja vaihdetaan tiheämmin ja nukkumisen ja syömisen välissä leikitään ja lauletaan.
Edelleen vauva saa maitoa ja pääsee tissille aina niin halutessaan. Yhden vauvan ja vielä täysimetyksellä olevan vauvan kanssa, en ole kokenut tarpeelliseksi rytmittää ruoka-aikoja. Uskon, että vauva itse tietää milloin hänellä on nälkä. Joka itkuun ei kuitenkaan enää tarjota tissiä, ja jos vauva on juuri ollut rinnalla, yritän viihdyttää häntä muilla tavoin kuin tissillä. Aika tehokas Justus onkin syömisessä, sillä hän yleensä imaisee yhden tissin vartissa ja on sen jälkeen kolme tuntia tyytyväinen.
Mä uskon, että jokaisen terveen vauvan saa enemmän tai vähemmän rytmitettyä. Joko helpommalla tai sitten kovemmalla työllä ja toistolla. Se on vaan aika paljon omasta viitsimisestä ja jaksamisesta kiinni. Rytmitys vaatii toistoa ja pitkäjänteisyyttä, eikä vauvoilla oikeastaan ennen paria kuukautta ole edes valmiuksia rytmiytyä. Tietyt toiminnot voi kuitenkin alusta saakka jo ottaa osaksi vauvan arkea, jolloin rytmin luominen myöhemmin on helpompaa. Mutta toisaalta, mun kokemus nyt on vaan kolmesta vauvasta, joten saatan olla ihan yhtälailla väärässä ja tämä meidänkin rytmittämisen onnistuminen on ollut sattuman kauppaa!
Rytmin lisäksi, ollaan jo alusta saakka lähdetty ohjaamaan vauvaa nukahtamaan itse sänkyynsä. Varsinkin öisin olen usein lipsunut tästä, sillä en vaan voi estää itseäni nukahtamasta kesken imetyksen, joten vauva luonnollisestikin unohtuu meidän väliin nukkumaan. Mutta aina, jos vain hereillä olen siirrän vauvan omaan sänkyynsä ja pyrin vielä siihen, että hän hieman heräisi siirron aikana. Silloin vauva tietää mihin nukahtaa, eikä ihmettele sitä niin paljon herättyään kesken kaiken ja jatkaa näin helpommin uniaan. Samaa kaavaa noudatan päiväunille käydessä. En laita nukkuvaa vauvaa sänkyynsä, vaan siinä vaiheessa kun hän pilkkii sitterissä tai meinaa sammua lattialla, kannan hänet sänkyyn tai vaunuihin, jonne hän sitten nukahtaa itsekseen. Tuttia toki nostellaan, mutta syliin tai silityksiin ei nukuteta. Tästä on tosi vaikea pitää nyt yhden vauvan kanssa kiinni, sillä voi miten suloinen sylissä nukkuva vauva onkaan! Mutta yritän muistutella itseäni, että nyt tapa on vauvalle helppo opettaa ja myöhemmin kiittelen vielä itseäni, kun vauvaa ei tarvitse erikseen nukuttaa.
Tällä hetkellä taidetaan mennä siellä lapsentahtisuuden ja rytmin välimaastossa, mutta silti enemmän rytmityksen puolella. Mä uskon, että rytmittäminen on vauvallekin hyväksi, sillä auttaahan se paitsi meitä vanhempia jaksamaan arkea paremmin, mutta luo myös vauvalle turvaa. Toisaalta uni-valverytmi on ihan biologisestikin tarpeellista ja on yksi vauvan ensihetkien kehitystehtävistä. Uni on vauvan kehityksen kannalta ihan valtavan tärkeää, joten pitkät ja säännölliset unet takaavat myös pohjan kehitykselle. Temperamentti toki vaikuttaa vauvan oppimiseen ja jos vauva on vaikeasti rytmisyyten taipuvainen temperamentiltaan, tarvitsee hän säätelyyn tukea enemmän ulkopuolelta, eli vanhempien luomasta rytmistä.
(Lähde: Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä; Vauvan unirytmi)
Kuinka teillä? Rytmissä, rytmittä vai jotain siltä väliltä?
