6-vuotiaat tuplat

Siis hyvänen aika. Oikeastiko KUUSIvuotiaat. Miten ihmeessä ne mun alle kolmikiloiset pienet rääpäleet, voivat täyttää jo kokonaista kuusi vuotta! Jokainen vanhempi on varmasti tässä tilanteessa aina lasten täyttäessä vuosia, mutten silti voi olla päivittelemättä. Jo kuusivuotiaita. Eskarilaisia. 

Mä muistan edelleen niin hyvin sen päivän kuusi vuotta sitten. Oli tosi tukala olla. Kaikki ympärillä synnytti ja mua ahdisti ajatus, että voisin olla raskaana hyvin vielä ainakin kolme viikkoa. Sen jälkeen synnytys käynnistettäisiin, mutta tuntui että siihen hetkeen olisi ikuisuus. Koko kevään mua vaivanneet supistelut oli tiessään, eikä mikään antanut merkkejä että vauvoilla olisi mitään kiirettä ulos. Kohdunkaula oli ollut parin viikon takaisessa ultrassa tiukasti kiinni ja kanavaakin oli vielä jäljellä. Ärsytti, kiukutti tuskastutti ja väsytti. Olin niin kyllästynyt olemaan yksin kotona ja tuntui, että seinät kaatuu päälle. 

Kello oli puoli kolme ja laskin minutteja siihen, että mies tulee töistä. Vääntäydyin sohvan nurkasta ylös ja housuun lorahti samalla jotain märkää. Olinkin hetkessä skarppina. Voisiko s eolla lapsivettä! Menin vessaan ja pöntölle istuessa hulahti reilu satsi lapsivettä. Ei siitä ollut epäilystäkään. 

Mun piti soittaa ambulanssi, sillä A-vauvan asennosta ei ollut tarkkaa varmuutta. Se ei ollut ultrassa vielä kiinnittynyt, joten voisi olla miten päin vaan. Yritin soittaa myös miehelle, mutta hän ei vastannut. Oli niin hölmö olo siinä kontillaan eteisessä ambulanssia odotellessa, mutta olin myös niin innoissani! Ihan pian, muutamien päivien kuluessa mä vihdoin tapaisin mun täydelliset pienet pojat. Synnytyskertomuksen voi lukea loppuun täällä. 

Niin se aika vaan menee, ja vaikka se on tosi haikeaa, oon myös tosi onnellinen noista kuusivuotiaista just nyt. Heistä näkee jo sen, kuinka mahtavia tyyppejä ollaan onnistuttu kasvattamaan. Miten empaattisia ja toisia ajattelevia he molemmat ovat. Mahdottoman rasittavia ja ärsyttäviä välillä myös, mutta kukapas ei. Niin ihmeellisiä persoonia, etten aina voi uskoa, että mä ihan itse olen tehnyt heidät ❤

Meidän kuusivuotiaat ovat luonnollisesti kaksi ihan omaa persoonaansa, mutta tässä postauksessa käsittelen heitä enemmän pakettina. Ei siksi, että se olisi meillä jotenkin tapana, ei suinkaan, taistelen jatkuvasti sen puolesta, että he ovat omia yksilöitään omine tarpeineen ja kinnostuksen kohteineen. Nyt kuitenkin niputettuna tuplat, ihan vaan yksityisyydensuojan vuoksi. 

Toiselta lähti tällä viikolla ensimmäinen hammas. Toisella se samainen hammas heiluu. Molemmat pelaavat jalkapalloa ja käyvät uimakoulussa. He kumpikin voisivat olla liikkeessä koko ajan ja ainoa heidän tuntema liikkumismuoto on juosten. He ovat tänä vuonna alkaneet otta atoisiinsa vähän etäisyyttä ja ovat löytäneet päiväkodista omia kavereita. Kummankin paras kaveri on tyttö, vaikkakin se kaikista parhain ystävä on silti se oma veli. 

Toinen lapsista on teoreettinen pohdiskelija, jonka tiedonjano on valtava. On ihmeellistä, millaisia kysymyksiä hän keksii. Eilen vastasin esimerkiksi kysymyksiin, miten luut voivat kasvaa ja kuinka veri menee ihmisen sisään. Viime viikolla pohdittiin yhdessä, miksi aurinko on olemassa ja kuinka maapallo pystyy kiertämään sitä. Hän ymmärtää niin paljon, eikä mikään suurpiirteinen vastaus käy. Kysymystä seuraa aina jatkokysymys, eikä hän koskaan kysy samaa kysymystä kahdesti. Ja se muisti. Hän muistaa KAIKEN. Hän rakastaa rutiineja ja vitsaillaankin mieheni kanssa, että hän on niin tapojensa orja. Mutta kun hän vaan nauttii siitä, että asiat menevät niinkuin niiden kuuluukin. Muutokset jännittävät, mutta niistä usein selvitään puhumalla. Melkein joka aamu hän kömpii kainaloon nukkumaan ja ottaa siinä vielä pienet torkut.

Toinen taas empaattinen haaveilija. Hän tuntee niin kovasti ja kaikkia kohtaan, että välillä odotan kauhulla niitä ekoja sydänsuruja. Hän saattaa kehua ihan yllättäen toisia ja huomaa pienimmätkin yksityiskohdat. Hän tykkää kaikesta kauniista, kimaltavat koristeet ovat suosikkeja ja pinkki lempiväri. Hän leikkii valtavan ykstyiskohtaisesti ja uppoutuen sekä eläytyen. On motorisesti valtavan taitava ja osaava ja rakastaa kaikkea liikettä. Hän on herkkä ja joustava. Pitää puolensa, mutta luovuttaa myös helposti. Hänen kanssaan on helppo luovia ja sopia asioista. Hän rakastaa halailua ja muistaa aina kehua äidin vaatteita ja hiuksia. Hän on myös se, joka huomaa ekana uuden sisustuksen kotona ja kommentoi sitä hienoksi.

Niin ihanat pojat, niin samanlaiset ja silti niin erilaiset. Ihan mahtavat tyypit. Seuraavasta vuodesta heidän kanssaan tulee takuulla ikimuistoinen! Parhainta kuusivuotissyntymäpäivää ihanimmat ja rakkaimmat, upeimmat pienet poikani ❤❤

Miksi kaksi on parempi kuin yksi?

Nyt kaksosten päivän kunniaksi, vuosi sitten julkaistu postaus siitä, miksi kaksi lasta kerralla on vain niin superhienojuttu! 

Ihanaa kaksosten päivää ihan jokaiselle! Erityisesti kaikille muillekin tuplapareille, tutuille ja tuntemattomille! <3

Kaksosten päivä on otettu meillä yhdeksi juhlapäiväksi, onhan kaksosuus kuitenkin ihan huikea juttu, ja on ihan mahtavaa saada seurata sitä näin läheltä! Kaksosten päivällä tuodaan myös Rasmukselle ja Kasperille vähän spesiaalia siihen, että he joutuvat jakamaan kaiken, synttäreistään lähtien veljen kanssa. 

Kaksosten päivän kunniaksi kirjoittelenkin nyt teille, 22 syytä miksi se vaan on parempi saada kaksi, kuin yksi lapsi kerralla! (ja muistattehan, että huumorilla nyt mennään ;) ihan yhtä tärkeitä ja ihania ovat myös ne yksöslapset! Ja ihan yhtä hyviä äitejä ollaan ihan kaikki! ;))

1. Kaksi yhden hinnalla tarjoukset. Sama pätee niihin, osta kaksi samaa tuotetta saat toisen puoleen hintaan. Silkkaa säästöä monikkoperheissä! Myös ota kolme maksa kaksi on hyväksi havaittu!

2. Kaksosten kanssa selviää yhdellä vauvavuodella. Okei, tuplarankalla mutta silti.

3. Myös yksi vauvavuosi ja hoitovapaa näyttää heti paremmalta työnantajan silmissä, kuin se että olisit vietellyt kahden yksösen kanssa samaiset ajat peräjälkeen. Samaten työhaastattelussa kerrottu, mulla on kaksoset, nostaa mahiksiasi heti. Olettettavastihan kukaan ei tee niiden kaksosten jälkeen enää lapsia, joten työnantajan ei tarvitse maksaa kallista äitiyslomaa.

4. Sulta ei koskaan kysellä milloin ykkönen saa leikkikaverin. Tai milloin pikku kakkonen saapuu. Jos taas joku utelee sen kolmosen perään, voit vaan todeta sulla jo olevan kaksoset ja kysely loppuu siihen.

5. Lapsilla on aina tuki ja turva lähellään. Kukaan muu ei voi tuntea ketään toista niin hyvin kuin kaksossisarus toistaan. Onhan yhdessä jaettu elämä aina hedelmöittymisestä saakka.

6. Kumpikaan ei ikinä joudu olemaan se kaikesta vanhempien kanssa vääntävä esikoinen. Yhteisenä rintamana voidaan vääntää vanhempien kanssa kotiintuloajat mieleiseksi.

7. Naapurihuoneesta löytyy aina opiskelukaveri, jolta kysellä mitä se differentiaalilaskenta taas olikaan?

8. Äiti selviää yhdellä raskausajalla. Yhdellä avautumisvaiheella ja yhdellä maidonnousulla.

9. Eletään vain yksi uhmaikä ja teini-ikä.

10. Läheltä löytyy aina samassa kehitysvaiheessa oleva leikkikaveri, joka kaiken lisäksi tietää kertomattakin miten tää homma menee ja leikki kulkee.

11. Kaksosilla on se maaginen yhteys, jonka turvin kaksossisarus osaa lukea sisaruksensa ajatukset ja tietää ilmeesta tai eleestä mitä on tulossa. Samaa ei ole eri-ikäisillä.

12. Kaksoset ovat aina tiimi. Jos ryttyilet mulle niin mun isoveli tulee ja rökittää sut. Mitä sitten vaikka isoveli onkin vain 16 minuuttia vanhempi. 

13. Kaksosilla on oma kieli, sellainen jota kukaan muu ei osaa.

14. Tuplaäitiys on supervoima. I have twins, what is your superpower?

15. Kahden vauvan hoitamisen jälkeen yksi vauva on piece of cake. Jos jossain tilanteessa toinen lapsista on muualla, on kaikki yllättäen superpaljon helpompaa. Arjen pieniä nautintoja!

16. Kahdesta kivasta vaatteesta ei tarvi valita vaan toista. Voit ottaa ne molemmat.

17. Mix & match -mallistot näyttävät kaksosilla niin paljon paremmilta.

18. Kun oma vaatekaappi kyllästyttää, voi aina kurkistaa kaksossisaruksensa kaappiin! Saman sukupuolen tuplilla vaatevalikoimaa on tuplasti enemmän kuin yksösillä.

19. Kaksosten äiti on aina oikeutettu valittamaan kuinka rankkaa arki kahden saman ikäisen kanssa on koska kukaanhan ei suunnittele tekevänsä kaksosia. Kahden eri-ikäisen äidit ovat itse tehneet valintansa, live with that! 

20. Äitinä (tai isänä) voit olla aina ylpeä siitä, mitä huikeaa sun kroppasi on saanut aikaan! Koko maailmasta löytyy yhtä huikeaan suoritukseen päässeitä vaan 3% ! Tutkimusten mukaan myös kaksosten äidit ovat keskivertoa älykkäämpiä! 

21. Kaksosten äidit ovat myös tutkitusti fyysisesti terveempiä kuin yksösten äidit ja synnyttämällä kaksoset he myös jakavat tuplasti niitä hyviä geenejä eteenpäin! 

22. Kaksoset oppivat jakamaan ihan pienestä saakka. Heidän ei tarvitse koskaan tipahtaa siltä esikoisen korokkeelta alas ja muut vertaissuhteet ovat helpompia kun jakamisesta ja sosiaalistumisesta on jo kokemusta sisaruksen kanssa. 

Loskapäivien pelastaja

Niin ihanaa, kuin paukkupakkaset ja puuterilumi pitkin talvea olisikin, ei ainakaan täällä etelässä vältytä niiltä loskapäiviltäkään. Joulukuu erityisesti on ollut tosi erikoinen kelien suhteen, vuoropäivinä on melkein ollut reilusti plussaa tai reilusti miinusta. Nyt on onneksi takana jo pidempi jakso lunta ja pakkaspäiviä, kai nämä kestää vielä jouluun saakka?

Plussakelien vaatetus lapsilla on aina tuottanut mulle päänvaivaa, toppavaatteet kun tuolloin kastuvat ihan hetkessä. Omien lasten kanssa se, että ei mentäisiin ulos ei myöskään ole mahdollisuus, he kun hyppivät seinille ihan samantien jos aamu-ulkoilut jää välistä. 

Tähän saakka on vetäisty aina kurikset toppapuvun päälle, mutta varsinkin kunnon plussakelillä, tuntuu että lapsilla tulee hirveän kuuma noin topattuna. Jollyroom vastasi meidän ongelmaan, ja laittoi lapsille tälle talvelle ja keväälle testiin Nordbjornin fleecevuoratut sadeasut sinisenä ja oranssina. Jottei tulisi liian kylmä, paljastui paketista myös ihanan paksut fleecekerrastot samaiselta merkiltä. Poikien mukaan sadeasut ovat palomiehen haalarit, sillä kurahousujen yläosa on ihan samanlainen kuin mitä he näkivät palomiesten haalareissakin olevan viime paloasemapäivässä.

Kuravaatteista löytyy teipatut saumat, fleecevuori, kuminauhat lahkeista, heijastimet ja vahvikkeet pepusta. Kaikki siis mitä pitääkin, jotta leikit sujuu myös siellä loskan keskellä. Paras juttu näissä on ehkä tuo housujen liiviosuus, jonka ansiosta lapsi pysyy varmasti kuivana. Meillä nuo asut on kokoa 110, vähän reilua vielä kaikinpuolin, mutta aikalailla sopivat silti!

Nythän näitä sadeasusettejä saa puoleen hintaan, niinkuin montaa muutakin tuotetta Jollyroomin valikoimista. Kannattaa siis kurkistaa kaikki muutkin lastenvaatetarjoukset!

Yhteistyössä: JOLLYROOM

vaatteet saatu 

Yhden lapsen kanssa

Meidän lapset ovat todella tiivis parivaljakko. He ovat paita ja peppu, majakka ja perävaunu. Onhan veljen kanssa jaettu ihan koko tämän hetkinen elämä, ja jo aika ennen sitä, kohdussa. 

Nyt lasten kasvaessa on tuntunut tarpeelliselta antaa pojille myös sitä ihan yksin aikaa. Sellaista spesiaaliaikaa, jolloin lapsi saa olla ihan vaan hän. Pelkkä yksilö, pelkkä Rasmus tai Kasper. Ja ehkä kaikkein tärkeintä tässä, saa äidin tai isin jakamattoman huomion.

Syksyllä Henkka alkoi käydä poikien kanssa jumpalla, jonka ajan sitten vietin taas toisen lapsen kanssa muita juttuja tehden. Useimmiten ollaan kotona ja silloin lapsi saa päättää ihan itse mitä tehdään. Välillä käydään kaupassa tai lähdetään ulos lenkille. Mutta useimmiten vaan ollaan kotona ja nautitaan siitä, kun veli ja isi ei ole jaloissa pyörimässä.

Eilen oli Rasmuksen jumppapäivä ja me jäätiin Kasperin kanssa kotiin. Aluksi tutkittiin pimeää kotia taskulampuilla, katseltiin kun valonsäde osui peiliin ja kuinka maassa makaava imuri muuttui käärmeeksi. Kun alkoi vähän jännittää, laitettiin valot päälle ja istuttiin sohvalle lukemaan Lentsikat kirjaa. Kirjasta Kasper keksi, että haluaa katsella samaista elokuvaa telkkarista. Pelkästään se, että elokuvaa katsoessaan saa vallata juuri sen haluamansa kohdan telkkarin edestä, on jo iso juttu pikkumiehelle.

Vähän aikaa katsottuamme ruvettiin leipomaan sämpylöitä. Leivotaan paljon poikien kanssa kolmisinkin, mutta se vaan on aika villiä touhua aina. Paljon kivempi ne leipomiset onkin hoitaa ihan vaan yhden lapsen kanssa, kun koko episodi on paljon rauhallisempi. Parhainta on saada mitata ainekset kulhoon, sekä työntää kädet taikinan joukkoon. Koko taikinan valmistusajan Kasper kyseli, joko äiti? Joko voi laittaa kädet?

Sitten kohotettiin taikina, katsottiin vähän lisää elokuvaa ja lopuksi vielä pyöriteltiin sämpylät omaperäisiksi kököiksi. Laitettiin uuniin ja jatkettiin elokuvaa. Rasmuksen ja isin saapuessa kotiin, ne uunissa paistuvat sämpylät piti näyttää ihan heti ekaksi veljelle. Katso mitä me äidin kanssa tehtiin!

Veli on molemmille pojille ihan kauhean tärkeä. Veljeä ikävöidään aina ihan ensimmäisenä. Mutta on myös ihana nähdä se, kuinka erilaisia pojat ovat ollessaan ihan vaan yksin. He ovat rauhallisempia, tottelevaisempia ja hiljaisempia. He keskittyvät ja rauhoittavat. Äitinä kaikkein isoin juttu on se, kun pystyn kuunnella ihan joka sanan. Pysähtyä odottamaan, että se ihan koko lause on valmis, eikä toinen veli vaadi huomiota jo vieressä. Seurata sitä yhtä lasta joka keskittyy leikkeihinsä, pelaa tablettia tai leikkii rauhassa kenenkään häiritsemättä. Luulenpa, että nämä hetket on oikein terapeuttisia myöskin pojille. Toivoisin, että näistä voisi pitää kiinni myöhemminkin, silloinkin kun vauvakin on jo syntynyt ja pojat joutuvat jakamaan huomiota taas vähän enemmän ja useamman kanssa. 

Vietetäänkö teillä aikaa vain yhden lapsen kanssa kerrallaan? 

Täältä löytyy sydänäänet, ja kappas, täältä toiset !

Pari viikkoa sitten, mun henkilökohtainen FB-profiili muistutti kolmen vuoden takaisesta päivityksestä. Päivitys sai mut miettimään sitä syksyä, niitä muutamia viikkoja kolme vuotta sitten. Kuinka pitkä aika siitä onkaan, mutta silti muistan hyvinkin elävästi ne tunteet ja ajatukset!

Se päivitys josta nyt kerron, oli kaksi sydäntä perätysten. Ei sen kummempaa, mutta muistan sen hetken kun ne näpyttelin profiiliini. Oli perjantai-aamupäivä. Mä istuin silloisen työpaikkani pöydän ääressä ja googletin. Töiden teosta ei tullut yhtään mitään, mä en vaan pystynyt millään keskittymään. Käsi eksyi välillä vatsalle, joka jo silloin tuntui tosi isolta, vaikkei sitä varmasti ollutkaan.

Niinkuin varmaan arvaattekin, se oli se aamu kun kuultiin mieheni kanssa ne sanat, jotka muutti meidän elämän lopullisesti. Meille tulee kaksoset!

Mä en koskaan ollut ajatellut, että meille voisi tulla kaksi vauvaa kerralla. Kaksoset on varmaan niitä ainoita juttuja, joita kukaan ei tosiaan voi suunnitella! Voihan niitä aina epäillä odottavansa tai arvella saavansa. Mutta tuskin kukaan tietentahtoen suunnittelee kahta vauvaa kerralla. Voisi luulla, että tieto kahdesta vauvasta olisi järkytys ja samaa kyllä ajattelin itsekin, ennen kuin se pommi mulle tiputettiin.

Heti plussaamisen jälkeen viikolla 4+6 mä pelkäsin hirveästi. Raskaus oli alkanut yllättävän helposti, mutta takaraivossa jyskytti koko ajan tieto, ettei kaikki aina mene hyvin. Mä pelkäsin tuulimunaa, keskenmenoa ja kohdunulkopuolista raskautta. Mä en ollut yhtään varma, että raskaus todella oli alkanut, vaikka testit kertoikin ihan muuta. Etova olokin mulla alkoi jo heti alussa. Ekat kerrat oksensin jo ennen varhaisultraa. Siltikin epäilin ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Mutta HETKEÄKÄÄN mun mielessä ei käynyt että meitä olisi onnistanut tuplasti.

Silloin perjantaiaamuna marraskuussa 2012 mä olin omien laskujeni mukaan raskausviikolla 7+1. Mentiin aamulla ennen kahdeksaa paikallisen terveyskeskuksen äitiysneuvolaan odottelemaan pian alkavaa varhaisultraa. Olin saanut ajan sen kummemmin kinuamatta, mulla kun ei ollut tarkkaa varmuutta viikoista, vaikka ovulaation ajankohdan tiesinkin. Oma TH halusi varmistaa raskausviikot ja se kävi mulle oikein hyvin. Jos ei olisi halunnut, olisin varannut ajan yksityiselle. Mä en olisi voinut odottaa NP-ultraan saakka. 

Mä pelkäsin ihan hirveästi sitä, että terveydenhoitaja sanoisikin ettei kohdussa ole mitään. En uskaltanut edes pöydällä maatessa vilkaista ultraruutua. En halunnut sitä tyhjää ruutua mieleeni. Mä olin haaveillut vauvasta, suunnitellut ja miettinyt kaikkea. Vauva tuntui pojalta ja mä pystyin jo kuvittelemaan miltä hän näyttäisi. Olin jo ostanut siniset Newbie jumpsuitin ja punaiset tennarit.

Kun terveydenhoitaja sitten sanoi nuo legendaariset sanat, mä olin tipahtaa pöydältä. Katsottiin miehen kanssa ihmeissään toisiimme ja muistan itkeneeni ja nauraneeni samalla. MITÄ IHMETTÄ! Ihan oikeastiko? Se mikä mua yllätti, oli ettei kaksosuutinen tuntunutkaan enää yhtään oudolta. Näin sen kuuluikin mennä, meille tulee vauvat! Mun mieli tuplasi heti vauvaluvun ja sen yhden vauvan suunnitelmien sekaan tupsahtikin toinen vauva. Shokista ei siinä vaiheessa ollut tietoakaan. Mä olin niin ikionnellinen siitä lyövästä sydämestä. Kahdesta lyövästä sydämestä!

Heti meille kerrottiin, että mun raskaus oli tyypiltään se turvallisin. Vauvoilla oli kaikki omaa ja jo silloin oli selvää että kyseessä oli epäidenttiset vauvat. Mun suurimpia huolia heti alkuun oli se, että kuinka musta riittäisi kahdelle. Rakastaisinko varmasti kumpaakin yhtä paljon. Henkka taas mietti enemmän käytännönjuttuja. Autoa, rahaa ja omaa jaksamistamme.

Mä en osaa oikein edes selittää millaista se on, kun kuuleekin vatsassa kasvavan kaksi pientä elämää. Ihan mahtavaa tottakai, se että oikeasti on saanut aikaa jotain niin erityistä. Kaksoset! Pelko siitä, että saataisiin vaan yksi lapsi, olisi aina turha. Meidän lapsilla olisi jo heti pienestä se läheisin mahdollinen sisarus rinnallaan. Me ollaan etuoikeutettuja, kun päästään seuraamaan niin läheltä tuota erityistä yhteyttä.

Mun olisi tehnyt mieli tuona aamuna kertoa jo koko maailmalle. Mulle tulee kaksi vauvaa! Tottakai jännitin myös omaa jaksamista, riittämättömyyden tunnetta ja sitä, että riittäisikö musta kahdelle. Ne asiat ja taidot kuitenkin kehittyy pikkuhiljaa, ja tuolloin päällimmäisenä mielessä olikin vain se, kuinka saisin kannettua näitä pieniä sisälläni riittävän pitkään.

Kaksosuutiseen varmaan aika harva on varautunut, siksi musta tuntuukin tosi oudolta se, kuinka rennosti tuo tieto otettiin vastaan. Ei tarvinnut sulatella, uutinen tuntui meiltä jo samantien. MOnta kertaa kyllä mietin, kuinka paljon helpompaa olisi ja tulisi olemaan yhden vauvan kanssa. Mutta meille tulisikin kerralla kaksi. Tuplasti onnea kerralla. Silloin vielä kuvittelin, että jossain vaiheessa arki tulisi olemaan helppoa. Ei ole vielä ollut, mutta varmasti (ehkä) vielä jonain päivänä! ;D

Millaisia tunteita te olette käyneet läpi plussan/tuplaplussan tehtyänne?

2.2 Kaksosten päivä

Kaksosten päivää juhlitaan tänään jo viidettä kertaa! Ensimmäistä kaksosten päivää vietettiin vuonna 2010 ja mekin saimme tänä vuonna juhlia sitä jo toista kertaa!

Meidän juhlapäivään kuuluu Muumien katselua, palapelejä ja legoleikkejä. Lisäksi leivottiin mustikka-appelsiini kuppikakkuja, joilla pojat pääsevät herkuttelemaan välipalaksi! Päiväunilta herääviä poikia odottaa myös pienet muumiaiheiset lahjat!

 

 Mielestäni on ihanaa, että tällainenkin päivä on tehty! Alunperin juteltiin Henkan kanssa, että tehdään ystävänpäivästä poikien kakkossynttärit, jolloin kaksosuutta juhlitaan jotenkin. Sitten hoksattiinkin virallinen kaksostenpäivä, joka on tehty ihan vaan siihen, että voidaan koko perheen ja kaikkien muidenkin kaksosten kesken juhlia kaksosuutta! Jatkossa varmaan järkkäillään päivälle jotain vähän spesiaalimpaa ohjelmaa, nyt nautitaan niistä poikien tämän hetken suosikkijutuista.

Ihanaa kaksosten päivää kaikki!  

 

Mä yritän vielä saada viimeisteltyä viime viikolle lupaamani Meidän päivä -postauksen, jotta saisin sen viimein julkaistua! Viime viikon sairastelut sotki aika pahasti mun aikatauluja..

Lapsilukuni ?

Olen aina ollut ja olen edelleen sitä mieltä, että lapsia saadaan. Niitä ei tehdä, hankita tai suunnitella. 

Tekemiseksi se lapsen saaminen kuitenkin usein menee, jos takana on useampi yrityskuukausi. Jollain asteella lapsia pitää myös mielestäni suunnitella. En kannusta ketään hankkiutumaan raskaaksi vain koska nyt tuntuu siltä. Miehestä ja elämäntilanteesta viis. Kehotan opiskelemaan, hankkimaan ammatin ja vakaan elämäntilanteen ennen lapsia. Se ei tietenkään takaa sitä, että kaikki menee nappiin, mutta antaa ainakin isommat mahdollisuudet sille.

Se, kuinka monta lasta me mieheni kanssa saadaan, on arvoitus. Meille on jo siunaantunut kaksi ihanaa, joista olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Itse ajattelen niin, ettei elämää voi kovin tarkkaan suunnitella. Voi tehdä aikatauluja, pohtia ja haaveilla. Mutta loppupelissä asiat vaan menevät omalla painollaan.

Olen aina ajatellut, että 2 (tai korkeintaan 3) lasta on hyvä. Mieheni samaten. Kuitenkin kun tieto kaksosista, kahdesta vauvasta kerralla tuli, olin jo aika varma ettei lapsilukuni olisi heistä täynnä. Jos lapset olisivat tulleet erikseen, tilanne olisi saattanut olla toinen. Nyt kuitenkin jäi tunne että jotain on vielä kokematta ja näkemättä. Sen yhden riskiraskauden ja tuplavauva-arjen kokeneena tuntuu, että jotain puuttuu. Poikien vauvavuotena en kuitenkaan voinut kuvitellakaan, että kolmonen (tai kolmonen ja nelonen) tulisi kovin pienellä ikäerolla poikiin nähden. Halusin nauttia poikien vauva- ja taaperoajasta, ilman uutta vauvaa. Toisaalta en myöskään kokenut olevani valmis uuteen raskauteen. Pahoinvointi ja liitoskivut olivat vielä liian tuoreena mielessä. Ei varmasti vuoden ikäerolla, eikä todennäköisesti kahdenkaan. Ehkä kolmen vuoden ikäerolla tai sitten neljän, jopa viiden. Tiesin ja tiedän kuitenkin, että kolmatta lähdetään jossain vaiheessa yrittämään ja toivomaan.

Nyt tuntuu, että kolme on se lapsilukuni. Lähipiirin lisääntyneet vauvauutiset ja pyöristyneet masut ovat aikaansaaneet sen, että pieni raskauskuume kytee jo jossain. Vauvakuumeeksi se ei ole vielä kasvanut, pojat kun kuitenkin vielä tuntuvat niin pieniltä. Toisaalta taas tiedostan oman riittämättömyyteni jo kahden taaperon kanssa, mitä se olisikaan kolmen alle kolmevuotiaan kanssa? Ihan vielä en ole valmis itseäni siihen soppaan laittamaan, vaan poikien pitää seistä varmemmin omilla jaloillaan ennen uutta vauvaa. 

Raskauskuume yllätti, sillä en kauheasti viihtynyt raskaana. Kai se osittain johtuu siitä, että oma raskausaika ei ollut kovin perinteinen tai nautittava. Voimakas pahoinvointi ajoi tiputukseen jo viikolla 10 ja pysyi lääkkeillä joten kuten hallinnassa siihen asti, kun se viikolla 16 loppui lähes seinään. Siitä alkoi sietämätön väsymys, joka kaatoi sohvan pohjalle jo loppuiltapäivästä. Toinen raskaus kolmannes päättyi onneksi energisesti ja sieltä kai se kaipuu raskauteen kumpuaakin. Maha oli selvästi näkyvä ihana pikku pallo ja vauvojen liikkeet tuntuivat jo selvästi. Äitiysvaatteet mahtuivat päälle eikä maha ollut tiellä bodypump-tunneillakaan. Sekin ilo sitten loppui lyhyeen, kun kohdunkaulan tilanne ajoi sairaslomalle rv 26 alkaen. Siitä loppuaika olikin yhtä pelkoa, kipua ja tylsyyttä. Tuntuu siis, että jotain jäi kokematta. JOtain jäi puuttumaan. Sitähän ei tiedä, seuraisiko seuraavaakin raskautta sama tunne, mutta jotenkin kaipaan vaan tavallisuutta. Tavallista raskautta. Tavallista raskauden seurantaa ja tavallisia reaktioita. Kaksosraskaus kun on vaan riskiraskaus, siitä ei kai yli eikä ympäri pääse. 

Lapsilukuni taitaa siis olla kolme. Sitähän en tiedä, kasvaako se kolmen jälkeen neljäksi, tai jopa viideksi, mutta nyt tuntuu tältä. Kolme on hyvä ja meidän perheelle juuri sopiva. Kovasti toivoisin yhtä tyttöä. Kai se vaan on monilla kaipuu saada ne molemmat sukupuolet, niin itselläkin. Mutta lasta me ensisijaisesti lähdetään yrittämään. Kaksospojat ja tyttö tuntuu hyvältä tiimiltä. Kuitenkin kaksospojat ja pikkuveli, on ihan yhtä tervetullut paketti. Olisi melkein oma jääkiekkokentällinen kasassa. Nyt luulen, että vaikka toiveissa olisin yksi tyttö, jäisi meidän lapsiluku siihen kolmeen vaikka poika tulisikin seuraavaksi. En oikein näe itseäni suurperheen äitinä ja toisaalta, saisimpa sitten olla itse se meidän perheen prinsessa ;) Enkä nyt suoraansanoen oikein ymmärrä sellaista, että lapsia tehtäisiin vain jonkin tietyn sukupuolen toivossa.

Mä jatkan siis raskauskuumeilua ja ihastelen kavereiden kasvavia masuja ainakin hetken. Varsinkin tulevat häät pitävät raskautumishaaveet vielä ainakin vuoden poissa. Mutta vuosihan menee ihan hirveän nopeasti. Jospa siihen mennessä saisin myös tuon miehen pään käännettyä! ;)

Millaisia lapsilukuja teillä lukijoilla on? Onko ne jo täynnä vai vielä odottamassa täydennystä? Mikä tekijä eniten vaikuttaa lapsilukuunne?

Hirveää, Kaksoset !

Olen nyt ollut reilun vuoden kaksosten äiti. Lähes kaksi vuotta, jos raskausaika lasketaan mukaan. Luulen, että kysyttäessä jokaiselta kaksosten vanhemmalta, kaikki heistä ovat ainakin kertaalleen kuulleet tuntemattomien kauhistelevan kaksosuutta. 

"Apua, kaksi vauvaa!" 

"Voi ei, onneksi itse olen aina saanut vain yhden kerrallaan"

"Teillä täytyy olla tosi rankkaa!"

"Osanottoni!"

"Voi ei! Onko niitä kaksi?"

"Siis onko teillä kaksi samanikäistä?"

"Kauheaa. Taidat tarvita usein lomaa."

"Itse en ikinä haluaisi kaksosia."

Tässä listassa ovat nyt vaan ne muutamat voivottelut ja kauhistelut, joihin itse olen törmännyt. Tuota listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin, sillä lähes joka kauppareissulta tai kaupunkikierroksella, joku kommentoi tupliani negatiivissävytteisesti.

 Joka ainoan tällaisen idioottikommentoijan perään tekisi mieli aloittaa luento siitä, miten onnellinen olen siitä, että osakseni sattui kaksoset. Miten rikasta arki meillä on ja tulee aina olemaan, kiitos kahden tismalleen samanikäisen. Yksikkölasten vanhemmat voivat vaan arvailla, miten ihana tunne se on, kun kaksi pientä taapertajaa tulevat hymyssäsuin halaamaan ja hukuttamaan äidin märkiin suukkoihin. Se kaksosuutta kauhisteleva yhden äiti ei voi edes tietää, miten suurilta onnen hippusilta jää paitsi kasvattaessaan VAIN yhtä.

Usein kaksosista puhuttaessa nostetaan esiin vain ne negatiiviset asiat. Kuinka kaksoset joutuvat pienestä saakka jakamaan ja kuinka heidän kehityksensä tulee jäljessä, sillä vanhemmilla ei ole heille aikaa. Nyt romukoppaan ne kaikki oletukset ja typerät stereotypiat! Kaksosuudesta huolimatta, kaksosetkin ovat yksilöitä. Yksittäisiä lapsia, joita ei kuulu määritellä vain kaksosuuden kautta. He kehittyvät, kasvavat ja saavat huomiota juuri niin yksilöllisesti kuin on tarve.

Enkä edes halua lähteä kieltämään sitä, etteikö kaksosten vauva-aika olisi rankkaa. Se on, ja ihan hirveän rankkaa onkin! Mä olen tuota mieltä, ja meillä kuitenkin oli ja on perustyytyväiset ja helpot vauvat. Ihan mahtavia selviytyjiä ovat ne kaksosten vanhemmat, jotka ovat selvinneet koliikeista, keskosuudesta ja reflukseista. Ihan jokaisesta ei siihen olisi. Yksikään ihminen, jolla ei itsellään ole kaksosia ei vaan millään voi käsittää tuplavauva-arjen haasteita. Sitä kuinka se riittämättömyyden tunne on läsnä ihan koko ajan. Kuinka koko ajan pitää revetä kahtia. Ja ei, se ei tosiaan ole sama kuin kaksi eri-ikäistä. Vauva on vauva ja taapero taapero. Tuplasti haastetta, mutta myös tuplasti onnea ja iloa.

No mitäs ne kaksosten ja kaksosuuden hyvät jutut sitten on?

Lapsi oppii jo pienestä, ettei ole maailman napa. Välillä pitää pystyä odottamaan. Leluja pitää jakaa ja toiset pitää ottaa leikkiin mukaan. 

Aina on samanikäistä leikkiseuraa. Vaikka kaksosetkaan eivät aina kehity samaantahtiin, ikäkausi on kuitenkin sama ja silloin monesti myös kiinnostuksen kohteet. Leluja on tuplamäärä ja koska tuplilla usein on se mystinen yhteys, leikkikaveri tajuaa aina mistä leikissä on kyse. Yksin ei tarvitse mennä kerhoon, päiväkotiin tai kouluun, vaan sisarus on aina seurana ja turvana.

Malli. Lapsi matkii. Niin hyvässä kuin pahassakin. Kun toinen syö nätisti haarukalla, toinenkin syö. Kun toinen joutuu jäähylle rattaisiin, toinen kävelee kiltisti perässä, sillä ei nyt ole yhtään hauskaa lähteä karkuun yksin.

Kukaan ei tiedustele milloin se toinen/kolmas/neljäs lapsi tulee. Ei tarvitse joka toiselle sukulaiselle alkaa selostaa lisääntymissuunnitelmiaan, kun kaikki olettavat että tuskin nyt moneen vuoteen kuitenkaan.

Yksi raskausaika, yksi synnytys, yksi imetys ja yksi palautuminen. Silti kaikki sisaruuden ja kahden lapsen ilot.

Vaatekaupassa ei tarvitse miettiä kumpi väri. Voi ottaa ne molemmat vaihtoehdot.Vaatekaapissa on tuplamäärä ihania pikkuvaatteita ja aina voi pukea lapset toisiinsa mätsääviin vaatteisiin.

Ota 2 maksa 1 -tarjouksissa on yhtäkkiä järkeä. 

Kaikista juhlista selviää puolet vähemmällä ja halvemmalla. Yhdet ristiäiset, yhdet synttärit, yhdet rippijuhlat ja yhdet ylppärit. Jos oikein tuuri käy, myös yhdet häät !

Proceedings of the Royal Society B:n julkaiseman tutkimuksen mukaan kaksosia synnyttävät naiset ovat elinvoimaisempia ja hedelmällisempiä kuin yhden lapsen synnyttäjät ja elävät yhden lapsen synnyttäneitä pidempään.

Aina on rinnalla joku, joka on elänyt juuri samat henket. Ensimmäiset synttärit, eka koulupäivä.. Se tuttu ja turvallinen, johon voi aina luottaa.

Seuraavan lapsen saa hoidettua vaikka yhdellä kädellä, sillä kaksosten kanssa siihen on tottunut. ;)

Meidän pojat ovat tiimi, joiden kasvua ja kehitystä koen etuoikeudeksi seurata. Ihan kuka vaan äiti ei tätä palettia saisi pidettyä kasassa. Ihan kenestä vaan ei olisi tuplien äidiksi. Ihan kuka vaan ei tätä pääsekään kokemaan. Joten annetaan kateellisten ja tietämättömien kauhistella. Meillä on jotain, mitä suodaan vaan harvoille ja valituille! Hei, tuplamammat! Olkaahan ylpeitä itsestänne ja siitä mitä olette saaneet ja mihin pystyneet! Me ollaan saatu jotain, mistä niin kovin harva pääsee nauttimaan !

Leikki on lapsen työtä.

Poikamme kasvavat päivittäin isommiksi ja kehityksen huomaa varsinkin leikissä. Leikin määrä kasvaa koko ajan ja päivittäin vaan lisääntyy se aika, jonka pojat viettävät leikkihuoneessa leikkien. Aikuisen leikiksi mieltämää poikien toiminta ei varsinaisesti ole, vaan enemmän leikissä keskitytään työntämään leluja, rakantamaan palikoilla ja tutkimaan erilaisia leikkihuoneen tavaroita.  Yhdessä ei osata vielä rakentaa leikkiä, mutta sulassa sovussa lapset istuvat vierekkäin ja tekevät omia juttujaan, tai seuraavat toisen touhuja. Pojista huomaa kuitenkin selvästi jo sen, mitkä lelut ovat niitä suosikkeja.

Ensimmäisenä elinvuotena suosituimpia leluja olivat selvästi kaikki ääntelevä, rapiseva ja värikäs. Kun pojat oppivat liikkumaan, mukaan tuli työnnettävät lelut. Kävelykärry on pysynyt jo kuukausia pinnalla suosituimpana poikien leluna. Myös iso muovinen traktori, sekä Little people -bussi ovat selkeitä suosikkileluja, joista usein nousee se suurin riita. Soivat ja ääntelevät lelut ovat mieleisiä edelleen, kuitenkin sellaiset lelut joista tulee selkeä laulu tai sävelmä napista painamalla, ovat enemmän mileeen kuin vain piippaavat tai rapisevat lelut. Vauvaleluista ollaankin siirrytty jo hetki sitten isompien lasten leluihin.

Poikien motoriikka kehittyy vauhdilla. Sen huomaa erityisesti hienomotoriikkaa vaativista leikeistä, kuten mega bloksien kokoamisesta, tai palikkatornin kasaamisesta. Helppo FP:n muovinen rengastorni ei kiinnosta ollenkaan yhtä paljon, kuin vaikeampi Ikean puinen torni. Mega bloksit ovat entistä suositumpia nyt, kun kumpikin pojista on oppinut kasaamaan niitä itsekin. Pojat tekevät kahden tai kolmen palan kasoja, irrottavat ne ja kasaavat uudelleen. Palapeleihin kummallakin on myös suuri kiinnostus, mutta purkaminen on aina kivempaa kuin kokoaminen. Taidot eivät kummallakaan vielä riitä siihen, että palat saataisiin oikeille paikoille.

Autot ovat molempien mieleen. En tiedä johtuuko se siitä että ne ovat autoja, vai siitä että niitä voi työntää. Työntäminen on tällä hetkellä nimittäin IN! Toinen ehdoton uusi suosikki on Fischer Pricen Little People -sarja, jota olen poikien vauva-aikana pikkuhiljaa kirppareilta ja aleista heille kerryttänyt.

Nyt alkaa tulla selvästikin esille uusi mielenkiinnonkohde leikissä, varsinkin Kasperille. Meillä ei kotona ole ollenkaan leikkiastioita tai nukkeja poikien leikeissä. Vaikka kuinka olenkin itse sitä mieltä, ettei lasten leluissa tarvitse erotella tyttöjen ja poikien leluja, vaan lelulla kuin lelulla voi molempien sukupuolten edustaja leikkiä mielenkiinnon mukaan, on meidän lelurepertuaari hyvin "poikalelu"voittoinen. Leikkikavereiden luona leikkiessä molempia selvästi kiinnostaa leikkiastiat ja niistä syöminen. Eilen Perheentalolla käydessä huomasin, kuinka KAsper leikki oikeastaan koko siellä oloajan nukella. Hän työnsi nukkea rattaissa, laittoi sitä sänkyyn nukkumaan ja syötti tuttipullosta. Ja mielenkiinto oli selvästi lähtöisin pojasta itsestään, sillä tarjolla olisi ollut paljon myös niitä perinteisiä poikien leluja. Myös Perheentalon leikkikeittiö tuntui kiehtovan poikia kovasti. Uuniin laitettiin toistuvasti kattilaa, luukkua avattiin ja suljettiin ja lusikalla syötiin lautaselta. 

Arjen askareissa huomaa päivittäin, kuinka äidin ja isin tekemiset kiinnostavat poikia ja meidän toimintaa matkitaan. Ruuanlaiton seuraaminen on pienestä saakka kiinnostanut heitä, ja kuten siivouspostauksessa kerroinkin, siivous on myös poikien suosikkijuttuja. 

Pakko on myöntää, etten ole osannut ajatella poikien leikkiä tai muutakaan kehitystä kovinkaan teoreettisesti, vaan aika pitkälle meillä on edetty tunteella. Nyt kuitenkin päiväuniaikaan selailin vanhoja koulukirjoja ja palauttelin mieleen lapset kehitystä. Myös google oli jälleen oiva apu ja Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löytyikin hyvä teksti lapsen leikistä. 

Kehittyminen vaatii lasta harjoittelemaan, kokeilemaan ja etsimään mielekästä toimintaa. Kaikki kehityksen osa-alueet houkuttelevat lasta, ja siksi hän liikkuu, puhuu, ajattelee, kysyy, kuuntelee ja puuhaa jatkuvasti. Toimiessaan lapsi oppii, harjaantuu, käsittelee sisäistä maailmaansa ja käy läpi tunteitaan. Hän oivaltaa itsestään uusia asioita, näkee uusia näkökulmia sekä selkiinnyttää minäkuvaansa ja itsetuntoaan.

Toiminta, tekeminen, aikuisen näkökulmasta katsottuna "pelkkä leikki" on arkipäivän terapiaa. Leikki on lapsen tapa sopeutua ympäristöstä ja itsestä tuleviin paineisiin ja etsiä niille luovia ratkaisuja. Leikissä lapsi voi harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa. Leikin merkitys lapselle, MLL (lue koko artikkeli täältä)

Tämä uusi "valaistuminen" lasten leikistä, ajoi mut etsimään netistä erilaisia astioita, kotileikkitavaroita, sekä nukentarvikkeita. Leikkikeittiön hankkimista ollaan mietitty jo pitkään ja se tuleekin isoimpana toiveena poikien joululahjalistalle. Nimipäivät kuitenkin lähestyvät molemmilla lokakuussa, joten silloin kummallekin voisi hankkia jotain kotileikkeihin liittyvää. Netti on onneksi pullollaan erilaisia leikkiastiastoja ja ruokapaketteja todella kohtuuhinnalla. 

Ikean leikkikeittiö on aina ollut mun suosikki, kauniin ulkonäkönsä vuoksi. Kokovalkoisena tämä kävisi meille paremmin, mutta menee varmasti myös tuollaisena koivuisena. Plaston astiasto taas vaikutti kattavimmalta, joten siitä taitaa tulla nimipäivälahja toiselle pojalle.

kuvat lainattu www.ikea.fi sekä www.toysrus.fi

 Perheentalolta löytyy tuollaisia perinteisiä sateenvarjoratastyylisiä nukenvaunujen ja niitä mietin myös pojille. Harmittavaa vaan, mistään verkkokaupasta ei tunnu tuollaisia löytyvän kuin pinkkinä.. Onko kaikki "tyttömäinen" oikeasti aina oltava pinkkiä!? Ei mulla varsinaisesti mitään pinkkiä vastaan ole, se ei vaan oikein ole värinä mun makuun. Mutta varmaan pojille sitten tulee tällaiset suloisen pinkit nukenvaunut :D. Toys R usilta löytyy myös ihan mielettömän söpöt kaksostenvaunut! Nämä on varmaan ihan pakko saada pojille, jos nukkeleikit alkavat enemmänkin kiinnostaa! Nukkeja tuntuu löytyvän joka mallisia, ja niiden hankinta jätetään ainakin tostaiseksi väliin, sillä multa löytyy pari omaa vanhaa nukkea, jotka varmasti ajaa ainakin toistaiseksi asiansa. Katsellaan nukkeja sitten uudestaan joulun aikaan! Ja tuo siivoussetti taitaa sitten tulla toiselle pojista nimipäivälahjaksi.

kuvat lainattu lelukauppa Toys R Us:n sivuilta www.toysrus.fi

Mitkä ovat teidän lasten suosikkileikkejä tällä hetkellä? Entä mitä leikkejä tykkäsitte itse leikkiä pienenä?

Kasvatan lasta, ihanaa yksilöä, en massanmukaista sukupuolta.

Mä luen itseni suvaitsevaksi ja erilaisuutta kunnioittavaksi ihmiseksi. Väitän etten ole rasisti tai että omaisin putkinäön, joka suvaitsee vaan yhden mielipiteen. Uskon siihen, että jokainen mielipide on oikea, jos se vaan voidaan perustella hyvin. Vihaan sitä, että ollaan jotain mieltä koska vaan ollaan. Jos mielipide kerrotaan, pitää jokaisen kyetä perustelemaan miksi niin ajatellaan. Ihmisen arvottaminen materian ja ulkonäön mukaan saa karvat nousemaan pystyyn. Raha tai rahattomuus ei automaattisesti tuo onnea, vaan ihminen itse vaikuttaa omaan onnellisuuden asteeseen ja tunteeseen. Kaikkien kanssa ei tule toimeen, eikä voikaan tulla, mutta ketään ei pidä syrjiä mielipiteensä takia. Toisaalta taas ulkoisen habituksen perusteella ei pidä myöskään luoda ensivaikutelmaa tai ennakko-odotusta ihmisestä. Ulkokuori pettää usein, ja sisältä löytyykin ihan toisenlainen ihminen, kuin ennakko-odotus antoi ymmärtää. Vihaan ennakko-odotuksia!!

Näin kasvatan myös lapseni. Erilaisuus on ihanaa. Se, että lapsikin ymmärtää erilaisuuden rikkautena, on meidän kasvatuksessa tavoite. Lapseni ei tule ikinä syrjimään kehitysvammaista, köyhää, lihavaa, lyhyttä, pitkää tai punahiuksista lasta vain siksi, että toinen ei ole hänen peilikuvansa, tai ajattele asioista samalla lailla kuin hän. Ei ainakaan, jos minulla on valta vaikuttaa siihen.  Lapsellani on tottakai oikeus itse valita lapset joiden kanssa hän leikkii, mutta haluan opettaa hänet siihen, ettei ulkoinen erilaisuus tai eroava ideologinen ajatusmaailma tee toisesta välttämättä huonoa leikkikaveria. Erilaisuus saattaa tuoda leikkiin ihan toisenlaista syvyyttä kuin mitä siihen muuten tulisi.

Lapseni leikkii leikkejä. Ei tyttöjen leikkejä, ei poikien leikkejä, eikä tyttöjen tai poikien leluilla. Lapseni leikkii sitä leikkiä, juuri sillä lelulla kuin itse haluaa. Jos hän valitsee leikikseen nukkeleikin ja syöttää nukkeja pinkki tutu päällä, hän saa tehdä sen. Se ei tee hänestä outoa tai mieleltään vääristynyttä, vaan kertoo hänen mielikuvituksestaan. Vanhempana minun velvollisuuteni on kasvattaa lapsestani itsevarma ja oman-arvonsa tunteva. Jotta sitten kun hän ehkä valitsee jonkin yhteiskunnallisesta valtavirrasta eroavan mielenkiinnon kohteen tai tavan toimia, hänellä on eväät puolustaa itseään ja olla ihan juuri sitä mitä on, välittämättä muiden puheista.  Kieltoja perustellaan usein sillä, että muuten lapsi tulee kiusatuksi. Koulumaailma on julma. Kiusatuksi voi tulla ihan mistä syystä vaan, siinä missä sitä erilaista lasta voidaan kiusata hänen erilaisuutensa vuoksi, voidaan yhtälailla massaan uppoavaa lasta kiusata ihan mistä syystä vaan. Aina kiusaaminen ei vaadi edes syytä.

Kotileikki ei ole tyttöjen leikki. Se on leikki, jossa lapsi leikkii arkea. Harjoittelee tärkeitä taitoja, joilla on tai ei ole hyötyä tulevaisuudessa. Meillä ei ole kotitöissä miesten tai naisten töitä, miksi niitä olisi lasten leikeissä? Lapset tulevat saamaan kasvettuaan leikkikeittiön leikkeihinsä, enkä näe sen olevan millään tavalla liian tyttömäinen. Tekeehän meillä isikin ruokaa ja keittiötöitä. 

Lapseni saa käyttää kaikkia värejä vaatteissaan. Ei ole olemassa tyttöjen tai poikien värejä, on vaan värejä. Tummia värejä, kirkkaita värejä, hempeitä värejä. Toiset niistä mielletään enemmän feminiineiksi kuin toiset, mutta lapsen käytössä sillä ei mielestäni ole väliä. Tyttö voi käyttää sinistä ja vihreää ja poika pinkkiä sekä punaista. Mielestäni lapselle tulee antaa mahdollisuus käyttää eri värejä. Ihan kaikkia värejä, eikä täyttää hänen vaatekaappiaan vain yhdellä.  Tutkimusten mukaan yhden ainoan värin käyttäminen lapsella, vaikeuttaa hänen tasa-arvoiseksi aikuiseksi kasvamistaan.  Väri leimaa lapsen helposti tietyntyyliseksi. Vaaleanpunaisella söpösteleväksi, sinisellä rohkeaksi. Haluan lapseni olevan HÄN, ei vaatteiden perusteella arvotettu ja niiden mukaan lokeroitu.

Jos lapseni lempilakanat ovat vaaleanpunaiset Rakkausmuumi-lakanat, saa hän nukkua yönsä niissä. Se että hän tykkää hempeistä vaaleanpunaisista lakanoista ei tee hänestä heikompaa tai huonompaa äijää. Päinvastoin avarakatseisen ja tiedostavan. Hän tietää mitä haluaa ja mistä pitää.

Lapseni ei tarvitse alkaa pelaamaan jääkiekkoa, koska se on poikien laji. Hän saa myös aloittaa tanssin tai baletin, jos se hänestä tuntuu kiinnostavalta. Minä olen vanhempi, joka tukee lastani siinä mitä HÄN haluaa tehdä.

Vanhempi on se, joka asettaa lapset rajat ja säännöt, joiden sisällä lapsi valitsee. Meillä uskotaan kasvatuksessa rajojen ja rakkauden kombinaatioon. Sopivassa suhteessa molempia.  Vanhemman säännöt ovat juuri ne, jotka hän kokee hyviksi ja tarpeellisiksi. Toinen vanhempi ei voi sanoa niiden olevan huonoja tai järjettömiä. Jokainen kuitenkin kasvattaa vain sitä omaa lastaan. Ei naapurin tai sukulaisen.

Minulla on kaksi ihanaa, täydellistä ja kaunista pientä poikaa. He saavat itkeä jos heitä itkettää. Nauraa jos heitä naurattaa. Kertoa päivästä niin että heitä kuunnellaan. Tehdä valintoja niin että heitä tuetaan. Turvata vanhempiin joka hetkessä kun pelottaa. 

Se, että lapsesta kasvaa tasapainoinen, toisia-ajatteleva, rehellinen ja empaattinen ihminen on monen asian summa. Paitsi kasvatus, myös vertaissuhteet vaikuttavat valtavasti siihen, millainen lapsesta kasvaa. Siksi koenkin, että hyvän kasvatuksen vastapainona, lapsi tarvitsee myös hyvät vertaiset. Eli ”kunnolliset” ystävät. Niin raa’alta kuin se kuulostaakin, minusta vanhempi päättää kenen kanssa lapsi viettää aikaa. Piste. Sitä ei päätetä ulkonäöllisten syiden, taloudellisten tai edes ideologisten aatteiden perusteella , vaan puhtaasti toiminnan. Jos koen, ettei toisen lapsen seura ole hyväksi omalle lapselleni, on minulla oikeus ja velvollisuus kieltää lastani viettämästä aikaa tämän lapsen kanssa. Näin sanottuna kuulostaa aika kamalalta, mutta olen mielummin kamala, jos sillä voin estää lastani myöhemmin joutumasta huonoihin piireihin.

Kasvatuksella haluan tukea lasteni kasvua itseajatteleviksi ja suvaitsevaisiksi ihmisiksi.  Haluan että he ensisijaisesti ovat yksilöitä, heitä itsiään eikä poikia, kaksosia tai miehiä. Heillä on oikeus tehdä niitä asioita, pukeutua sen värisiin vaatteisiin ja leikkiä niitä leikkejä juuri sen sukupuolisen lapsen kanssa kuin ITSE haluavat.

Vaikka lapseni ovat sukupuoleltaan poikia, ei heidän tarvitse upota mihinkään lokeroon ja toimia sen lokeron sääntöjen mukaan. Mies ei muka puhu, pussaa eikä näytä tunteita. Lasteni pitää pystyä puhuamaan vanhemmilleen kaikesta. Osata kertoa milloin suututtaa, miksi ja mikä sen aiheuttaa. Kertoa ihanista hetkistään, avautua ja luottaa. Osata sanoa anteeksi, kiitos ja rakastan sinua. Lapseni, sukupuolestaan huolimatta, ei pidä joutua turruttamaan tunteitaan vain koska se ei jollekin sukupuolelle ole ominaista.

Vielä vuosia me vanhempina päätämme ison osan lastemme asioista ja tekemisistä. Ja niin sen kuuluukin mennä. Lapsen pitää kuitenkin myös saada itse vaikuttaa häntä koskeviin asioihin, sen verran kun se hänen ikäkaudelleen on mahdollista.  Vanhempi opettaa lapselle neuvottelua, keskusteluja ja kompromisseja.  Jos lapselleni tulee valtaisa Hello Kitty-kuume jossain vaiheessa, koen että vanhempana minulla on oikeus kieltää lasta päällystämästä itseään ja huonettaan Hello Kittyyn. Sillä en mielestäni rajoita lasta, vaan opetan hänelle kohtuutta. Ei ole tervettä hurahtaa täysillä ja totaalisesti vain yhtään asiaan, vaan oppia tykkäämään monesta. Ei mielenkiintoa tarvitse rajata vain yhteen piirroshahmoon vaan niitäkin voi fanittaa useampia.  Lapselle voidaan hankkia vaikka hello kitty yöpuku, mutta häntä ei tarvitse kuorruttaa pelkällä hahmolla päästä varpaisiin. Minä vanhempana annan siis lapselle rajat joissa hän valitsee itselleen mieluisimman vaihtoehdon.

Tällä hetkellä tuntuu vallitsevan se ajatus, että jokainen poikalapsi tulee kiinnostumaan Disney Pixarin Carsista ja Lentskareista ja tyttö Hello Kittystä. Ei ole vaihtoehtoa, ettei niistä kiinnostuta missään vaiheessa. Miksei? Eiväthän aikuisetkaan aina kiinnostu yhdestä ja samasta asiasta muiden kanssa. Lapsi voi tykästyä Chuggingtoniin, Muumeihin tai vaikka Lohikäärmeratsastajiin. Ei se, että jotkut tykkäävät CARSista tai Kittyista tarkoita että kaikki automaattisesti pitävät. Vanhempana haluan tarjota lapselleni vaihtoehtoja, enkä olettaa hänen tykkäävän vain siitä yhdestä, vain koska toisetkin pitävät. 

Sukupuoli on mielestäni tärkeä asia, siksi en koekaan olevani täysin sukupuolineutraalisuuden kannattaja. Haluan lasteni tietävän heidän olevan sukupuoleltaan poikia. MUTTA sukupuoli ja poikana olo eivät saa määrittää sitä, millaisista asioista he saavat kiinnostua tai millaisia he ovat. Pojilta monesti hyväksytään koulumaailmassa enemmän huonoa käytöstä kuin tytöiltä. Poikia pidetään matematiikassa tyttöjä parempina ja tyttöjä kielissä. Nämä ennakkoluulot ja –käsitykset haluaisin kitkeä kasvatuksestamme kokonaan pois. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että sukupuoliroolit käännettäisiin päinvastaisiksi, vaan siitä, että pojille mahdollistetaan erilaisia toimintatapoja ja asioita OMAN mielenkiinnon mukaan.

Mitä ajatuksia teksti teissä herätti? Onko teillä tytöillä tyttöjen vaatteet ja pojille poikien leikit, vai meneekö roolitukset sekaisin? 

MITÄ MIELTÄ SINÄ OLET SUKUPUOLISENSITIIVISESTÄ KASVATUKSESTA?