keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Kahdet sydänäänet

Tää on sitä aikaa vuodesta, kun mun henkilökohtainen FB-tili muistuttaa yhdestä elämäni mullistavimmasta hetkestä. Julkaisu oli niinkin huomaamaton ja moniulotteisesti tulkittava kuin "❤❤" mutta se oli meille mieheni kanssa kaikkea muuta. Se oli hetki, kun ei tiedetty tulevasta mitään muuta kuin se, että meistä tulisi ihan oikeasti äiti ja isi. Tuplaäiti ja tuplaisi.

Sanotaan, että mikään muu ei ole niin iso yllätys kuin saada kaksoset. No, tosin mietin monesti että kolmoset tai neloset nokittaisi tuon kyllä aika tehokkaasti, mutta onhan todennäköisyydet tietysti vähän toista. Kaikki muu on edes jollain tavalla odotettavissa, mutta kaksoset tulee yllätyksenä miettipä sitä miltä kantilta vaan. Mä olin ihan hetkinen aiemmin pelännyt, ettei vatsassa olisi mitään. Pelkkä tuulimuna tai vaan tyhjää. Vaikka pahoinvointi, ihmeen kova sellainen viikkoihin nähden pitikin toiveet yllä, olin valmistellut itseäni siihen, että saattaisin pettyä.


Ennen vastaanottohuoneeseen menoa, mä kävin vielä pissalla, että kohtu varmasti näkyisi täysin, eikä mikään jäisi huomaamatta. Mua oksetti ja kovotti, varmasti raskaudenkin vuoksi, mutta takuulla eniten siksi että mua jännitti niin kovaa. Olin kolme viikkoa aiemmin tehnyt plussatestin, oikeammin jotain kuuden ja kymmenen testin väliltä, ennen kuin olin uskonut että viimein oli tärpännyt. Tai viimein, raskaushan alkoi lopulta tosi äkkiä, siihen nähden mitkä ongelmat taustalla oli. Mutta se tosiaan tuntui että kyseessä oli viimein, olinhan niin pitkään toivonut ja haaveillut. Takana oli vasta yksi epäonnistunut yrityskierto, mutta se oli kolahtanut sitäkin kovempaa. Olin ollut ihan varma, että mulle määrätyt clomifenit olisivat varma tie raskautumiseen. Jälkiviisaana on hyvä todeta, että ajoitus siinä kierrossa oli hukassa, enkä silloin syönyt teroluteja tasaamaan kiertoa, joten ei se negatiivinen kierto sinänsä yllätys olisi ollut. 

Oli mulla käynyt mielessä mahdollisuus kaksosista, olihan se Clomifenien vuoksi mahdollista, vaikkei meillä "sukurasitetta" ollutkaan. Juttelin tästä lääkärin kanssa ja hän vaan totesi naurahtaen, että mun syömä annostus olisi niin pieni, että vaatisi ihmeen jos se kypsyttäisi kaksi munasolua. Mä en uskonut niin isoon ihmeeseen, mulle riitti pienenpikin. Yhden vauvan kokoinen ihme. 

Se marraskuun lopun perjantai on jäänyt kirkkaana mun muistoihin. Sitä on ehkä pyöritellyt niin monta kertaa, että vaikka siitä tällä viikolla tuleekin kuluneeksi kuusi vuotta, muistan mä sen kuin se olisi tapahtunut vasta hetki sitten. Sain varhaisultra-ajan, koska en tiennyt varmaksi kiertoani. Tai epäilin tietäväni, mutta koska raskaus alkoi clomifenilla, halusi terveydenhoitajakin tarkistaa. Jälkikäteen hän kertoi, että tarkistuksella tarkoitti juuri kaksosia, mä ajattelin raskaudenkeston olevan tarkistuksen alla. 

Sinä aamuna oltiin ensimmäiset asiakkaat. Kätilö oli vanhempi rouva ja mietinkin ilahtuneena, että hänellä olisi ainakin kokemusta. Mä pelkäsin niin kovasti noustessani siihen sängylle. Itketti jo valmiiksi ajatus niistä sanoista, jotka hän sanoisi jos sydänääniä ei löytyisi. Hoin itselleni, että ei ne välttämättä kyllä vielä näkyisi, jos viikot olisi tosi aikaiset. Mun teki mieli laittaa kädet korville ja puristaa silmät kiinni. Olla vielä hetki lisää raskaana ja iloita siitä, että meille tulisi vauva. Mutta urheasti mä odotin katse ruudulla, että näkisin jotain.

Kätilö sanoi ensin, "Katsotaanpa, voit itse seurata tuolta ruudulta ja isä tästä ruudulta." Ja sitten se tuli.

"Täältä löytyy yhdet sydänäänet, ja kappas tässä on vielä toisetkin" 

Onneksi olkoon, täällä näyttäisi olevan kaksi vauvaa. Joo, kyllä kaksi vauvaa ja kaksi sikiöpussia. Myös kaksi istukkaa selvästi eripuolilla kohtua. Aika varmasti epäidenttiset kaksoset, mutta sehän varmistuu sitten Tikkamäellä (keskussairaala) vielä myöhemmin. 


MITÄ?! Siellä on sydänäänet ja siellä on vielä kahdet. Siellä ihan oikeasti on vauva, kaksi vauvaa ja meille tulee vauva. Siis oikeasti vauva. Meille tulee kaksi vauvaa!

En mä vaan voinut uskoa. Olin alkanut huomaamattani itkeä hymy korviss aja katsoin ihmeissäni niitä kahta möykkyä ruudulla. Siis ihanko oikeastioikeasti mun vatsassa kasvoi KAKSI pientä ihmistä. Eikai kukaan nyt voisi huijata sellaista? Ja näinhän mä sen itsekin. Kaksi läpätystä kahdesta pienestä myökystä, jotka selvästi olivat omissa pusseissaan. 

Jälkikäteenkin mua vaan aina ihmetyttää kuinka rauhallisesti asian otin. Olin enemmän ihmeissäni siitä, että vatsassani todella kasvoi vauva, ihan oikeassa paikassa, kuin siitä että niitä nyt sattui olemaan kaksi. Olinhan mä järkyttynyt. Kauhuissanikin suorastaan, mutta heti mulla oli tunne, että näin se pitääkin mennä. Kaksoset meille kuuluukin tulla, me jos ketkä niistä kyllä selvittäisiin. Heti ekoissa ajatuksissani ilahduin myös siitä, ettei meidän lapsi tulisi jäämään ainokaiseksi. Se nimittäin oli mun pelko numero kaksi heti lapsettomuuden jälkeen. Pelkäsin, ettei saataisi koskaan sisarusta esikoiselle. 

Terveydenhoitaja kertoi mulle vielä käytännönjuttuja, jotka ne tosin ovat pyyhkiytyneet mielestäni pois. En tainnut kunnolla kuunnella, sillä soitin vielä seuraavalla viikolla omalla terveydenhoitajalleni ja kyselin häneltä ne asiat uusiksi. Mun päähän ei mahtunut silloin mitään muuta kuin se, että meille tulee KAKSI VAUVAA SEURAAVANA KESÄNÄ!

Mua tottakai huoletti myös kaikki. Miten raskaus menisi, pitäisikö mun jäädä sairaslomalle Syntyisikö vauvat keskosina, miten me pärjättäisiin kahden kanssa. Miten mä riitän, rakastanko molempia varmasti yhtä paljon. Mieheni mietti enemmän käytännönjuttuja. Kuinka ison auton kaksoset tarvitsee. Miten raha riittää kahteen vauvaan kerralla. Miten me jaksetaan, miten meidän parisuhde jaksaa. 

Mä jatkoin uutiset kuultuani töihin. Suoraan palaveriin, jonka sisältö on kyllä mennyt multa ihan ohi. Mietin vaan mun vatsaa ja niitä kahta toukkaa, jotka siellä kasvoi. Minusta tulisi äiti, ihan oikeasti äiti. Kahdelle vauvalle. 

Tuo päivä oli niin taianomainen. Niin ihmeellinen. Millaisia muistoja sinulla on plussaamisesta tai siitä hetkestä kun näit vauvan (tai vauvojen) sydänäänet? 


Jos haluat lukea PCO:sta enemmän, eli syystä jonka vuoksi raskautuminen oli vaikeaa, löytyy se TÄÄLTÄ.

Nuorimmaisen plussausfiilikset TÄÄLLÄ ja #yllätysraskaus mietteet TÄÄLLÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!