Meidän juhannus

Kai vielä voi kirjoittaa juhannuksesta, vaikka siitä onkin jo ylihuomenna viikko? Todellakin voi, vaikka toivoinkin että olisin ehtinyt kirjoittaa siitä hieman aiemmin. Muutenkin, tuntuu ettei blogi ole oikein pysynyt viime viikkoina mun matkassa ja on ollut aina vaan hankalampi istahtaa koneen pariin. Väkisin ei tietenkään inspiraatio synny, eikä tekstiä tule, joten olen suosiolla ollut kirjoittamatta. 

Mutta se juhannus! Meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut mitään perinteitä juhannuksena, vaikka siihen melkein aina onkin kuulunut mökki ainakin jossian mittakaavassa. Tällä kertaa ei, sillä totuttuun poiketen, ei käyty mökillä ollenkaan juhannuksena. Silti tän vuoden juhannus oli mun mielestä paras aikoihin. Se piti sisällään niin paljon monenlaista, yhteistä aikaa perheen kanssa, ystäviä ja hyvää ruokaa. Eikai muuta voi toivoakaan.

Juhannuksen aloitti torstaina jo yksi kauan odotettu juttu, kun mä sain vihdoin uuden auton. Meidän Touran lähti vaihtoon ja pihaan ajettiin Skoda Octavia. Mä olin ihan fiiliksissä, sillä sain vihdoin sen kauan toivomani valkoisen auton. Toki autovalintaan vaikutti moni muukin asia, mutta ne päätökset jätin mieheni huoleksi. Mun toiveet oli vaan se, että auto on turvallinen ja se on väriltään valkoinen. Haasteita tosin aiheutta alasten istuimet, sillä ne ei luonnollisestikaan mahdu yhtä hyvin takapenkille kuin paljon leveämpään Touraniin. Luulen, että penkkien suhteen pitää tehdä hankintoja tässä parin viikon aikana, jotta mahdutaan vähän paremmin.

Perjantaina me lähdettiin vähän extempore käymään Suomenlinnassa, se on ollut nimittäin ajatuksiss ajo vuosia, mutta joka kesä se vaan jää ja unohtuu. Nyt saatiin reissu viimein toteutukseen ja olipa kivaa. Jätettiin auto metroasemalla ja ajettiin keskustaan metrolla. Tää on ollut meillä pitkään jo tapana, silloin ei nimittäin tarvitse miettiä parkkipaikkoja ja lapset pääsevät metroajelulle. Se oli nimittäin varsinkin pienimmälle luultavasti se päivän kohokohta. Rautatieasemalta käveltiin Kauppatorille, ostettiin evästä ja hypättiin Suomenlinnan lauttaan. Vietettiin Suomenlinnassa koko iltapäivä ja lähdettiin takaisin keskustaan vasta viiden aikaan. Käytiin syömässä ja suunnattiin taas metrolla autolle. Niin hauska pikkureissu, näitä lisää!

Lauantai meni ihan vaan kotona, nautittiin myöhäinen brunssi koko perheen voimin ja oltiin pihalla. Saatiin ystäväperhe meille syömään ja saunomaan ja ilta menikin vauhdilla hyvässä seurass aherkullisen ruuan parissa. On niin kiva, kun lapsilla on ikäistään seuraa, niin aikuistenkin on rennompi olla!

Sunnuntaina oli ajatus olla ihan vaan kotona, mutta keksittiinkin lähteä käymään maauimalassa mäkimontussa. Tuuli oli ihan mahdottoman kova ja jännättiin vähän, olisiko montussa liian kylmä. Ei onneksi, lämpöä oli juuri sopivasti ja ihmisiä tosi vähän. Nautittiin auringosta ja altaista koko aamupäivä ja samalla heräsi taas pieni reissukärpänen. Ensi keväänä on kyllä pakko päästä ulkomaille aurinkoon! 

Kaikkiaan juhannus oli vaan niin kiva. Siitä sai hurjasti energiaa taa suuteen viikkoon, sai levättyä ja tankattua taas perheaikaa. Ihan toisilla energioilla tulikin sitten aloitettua työviikko, kun takana oli niin rento viikonloppu.

Voi mikä ihana kesä!

Paras synttärilahja

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä JOLLYROOM kanssa.

Viikko sitten juhlittiin meidän tuplien kuusivuotissyntymäpäiviä. Jo yli puolen vuoden ajan oli ollut selvää, mitä he oikein toivoivat lahjaksi. Lahja oli bongattu jouluna lelulehdestä ja siitä saakka kumpikin siitä puhui. Ja sähköautohan se tietysti oli.

Merkki- ja väritoive oli myös selvä, valkoinen Volvo, niinkuin papallakin. Mun ilokseni sellainen löytyikin Jollyroomin valikoimista. Saapui meille ihan muutamassa päivässä. Auto on kyllä tyylikäs, sitä ei käy kieltäminen! Hyvä puoli on sekin, että auton painoraja on tavallista korkeampi, joten se riittää hyvin kahdelle pienelle lapselle, tai yhdelle leikki-ikäiselle. Painon puolesta meillä autoon mahtuu pienin ja toinen tuplista, mikä sekin on hyvä, sillä kuopus ei ihan vielä itse hallitse ajamista.

Voitte ehkä kuvitella, että tuplat olivat lahjastaan ihan tosi innoissaan. Yksi heidän lempparitoimintojaan autossa on myös sen USB-liitin, jolla autoon saa myös omat musat. Ihailtavan nätisti lapset vuorottelevat autolla, vaikka alkuun yrittivätkin kovasti, josko molemmat saisi omat autot. 

Tuplilla on kumpaisellakin painoa parikymmentä kiloa, ja auto rullaa silti hyvin. Siitä pitää huolen molemmissa takarenkaissa oleva moottori, joiden ansiosta autolla pääsee reipasta kävelyvauhtia. Istumatilaa autoss aon kunnolla yhdelle lapselle, vaikka selkänojia onkin kaksi. Ihan hyvin kuitenkin pienin mahtuu toisen tuplan viereen, vaikka auto onkin silloin vähän ahdas. 

Auton ovet avautuvat ja konepellin allekin pääsee kurkistamaan. Kaiken kaikkiaan, lelu on ollut tosi toimiva. Tällä autolla ajellaan meillä päivittäin monta kertaa ja tuotaisiin mielellään sisäänkin. Siihen on kuitenkin vedetty raja, auto on ja pysyy ulkona, parkissa autotallissa. Ihan kuten isinkin auto. 

Jollyroomista löytyy monen monta erilaista sähköautoa, vähän jokaista merkkiä. Malleja on pienille ja vähän isommillekin lapsille. Kaikki sähköautot täällä. 

6-vuotiaat tuplat

Siis hyvänen aika. Oikeastiko KUUSIvuotiaat. Miten ihmeessä ne mun alle kolmikiloiset pienet rääpäleet, voivat täyttää jo kokonaista kuusi vuotta! Jokainen vanhempi on varmasti tässä tilanteessa aina lasten täyttäessä vuosia, mutten silti voi olla päivittelemättä. Jo kuusivuotiaita. Eskarilaisia. 

Mä muistan edelleen niin hyvin sen päivän kuusi vuotta sitten. Oli tosi tukala olla. Kaikki ympärillä synnytti ja mua ahdisti ajatus, että voisin olla raskaana hyvin vielä ainakin kolme viikkoa. Sen jälkeen synnytys käynnistettäisiin, mutta tuntui että siihen hetkeen olisi ikuisuus. Koko kevään mua vaivanneet supistelut oli tiessään, eikä mikään antanut merkkejä että vauvoilla olisi mitään kiirettä ulos. Kohdunkaula oli ollut parin viikon takaisessa ultrassa tiukasti kiinni ja kanavaakin oli vielä jäljellä. Ärsytti, kiukutti tuskastutti ja väsytti. Olin niin kyllästynyt olemaan yksin kotona ja tuntui, että seinät kaatuu päälle. 

Kello oli puoli kolme ja laskin minutteja siihen, että mies tulee töistä. Vääntäydyin sohvan nurkasta ylös ja housuun lorahti samalla jotain märkää. Olinkin hetkessä skarppina. Voisiko s eolla lapsivettä! Menin vessaan ja pöntölle istuessa hulahti reilu satsi lapsivettä. Ei siitä ollut epäilystäkään. 

Mun piti soittaa ambulanssi, sillä A-vauvan asennosta ei ollut tarkkaa varmuutta. Se ei ollut ultrassa vielä kiinnittynyt, joten voisi olla miten päin vaan. Yritin soittaa myös miehelle, mutta hän ei vastannut. Oli niin hölmö olo siinä kontillaan eteisessä ambulanssia odotellessa, mutta olin myös niin innoissani! Ihan pian, muutamien päivien kuluessa mä vihdoin tapaisin mun täydelliset pienet pojat. Synnytyskertomuksen voi lukea loppuun täällä. 

Niin se aika vaan menee, ja vaikka se on tosi haikeaa, oon myös tosi onnellinen noista kuusivuotiaista just nyt. Heistä näkee jo sen, kuinka mahtavia tyyppejä ollaan onnistuttu kasvattamaan. Miten empaattisia ja toisia ajattelevia he molemmat ovat. Mahdottoman rasittavia ja ärsyttäviä välillä myös, mutta kukapas ei. Niin ihmeellisiä persoonia, etten aina voi uskoa, että mä ihan itse olen tehnyt heidät ❤

Meidän kuusivuotiaat ovat luonnollisesti kaksi ihan omaa persoonaansa, mutta tässä postauksessa käsittelen heitä enemmän pakettina. Ei siksi, että se olisi meillä jotenkin tapana, ei suinkaan, taistelen jatkuvasti sen puolesta, että he ovat omia yksilöitään omine tarpeineen ja kinnostuksen kohteineen. Nyt kuitenkin niputettuna tuplat, ihan vaan yksityisyydensuojan vuoksi. 

Toiselta lähti tällä viikolla ensimmäinen hammas. Toisella se samainen hammas heiluu. Molemmat pelaavat jalkapalloa ja käyvät uimakoulussa. He kumpikin voisivat olla liikkeessä koko ajan ja ainoa heidän tuntema liikkumismuoto on juosten. He ovat tänä vuonna alkaneet otta atoisiinsa vähän etäisyyttä ja ovat löytäneet päiväkodista omia kavereita. Kummankin paras kaveri on tyttö, vaikkakin se kaikista parhain ystävä on silti se oma veli. 

Toinen lapsista on teoreettinen pohdiskelija, jonka tiedonjano on valtava. On ihmeellistä, millaisia kysymyksiä hän keksii. Eilen vastasin esimerkiksi kysymyksiin, miten luut voivat kasvaa ja kuinka veri menee ihmisen sisään. Viime viikolla pohdittiin yhdessä, miksi aurinko on olemassa ja kuinka maapallo pystyy kiertämään sitä. Hän ymmärtää niin paljon, eikä mikään suurpiirteinen vastaus käy. Kysymystä seuraa aina jatkokysymys, eikä hän koskaan kysy samaa kysymystä kahdesti. Ja se muisti. Hän muistaa KAIKEN. Hän rakastaa rutiineja ja vitsaillaankin mieheni kanssa, että hän on niin tapojensa orja. Mutta kun hän vaan nauttii siitä, että asiat menevät niinkuin niiden kuuluukin. Muutokset jännittävät, mutta niistä usein selvitään puhumalla. Melkein joka aamu hän kömpii kainaloon nukkumaan ja ottaa siinä vielä pienet torkut.

Toinen taas empaattinen haaveilija. Hän tuntee niin kovasti ja kaikkia kohtaan, että välillä odotan kauhulla niitä ekoja sydänsuruja. Hän saattaa kehua ihan yllättäen toisia ja huomaa pienimmätkin yksityiskohdat. Hän tykkää kaikesta kauniista, kimaltavat koristeet ovat suosikkeja ja pinkki lempiväri. Hän leikkii valtavan ykstyiskohtaisesti ja uppoutuen sekä eläytyen. On motorisesti valtavan taitava ja osaava ja rakastaa kaikkea liikettä. Hän on herkkä ja joustava. Pitää puolensa, mutta luovuttaa myös helposti. Hänen kanssaan on helppo luovia ja sopia asioista. Hän rakastaa halailua ja muistaa aina kehua äidin vaatteita ja hiuksia. Hän on myös se, joka huomaa ekana uuden sisustuksen kotona ja kommentoi sitä hienoksi.

Niin ihanat pojat, niin samanlaiset ja silti niin erilaiset. Ihan mahtavat tyypit. Seuraavasta vuodesta heidän kanssaan tulee takuulla ikimuistoinen! Parhainta kuusivuotissyntymäpäivää ihanimmat ja rakkaimmat, upeimmat pienet poikani ❤❤

Sallan kesä

Ai te lähdette kesällä Lappiin? Lasten kanssa? MIKSI?

Saatiin aika monta kertaa kuluneen kevään aikana vastata näihin kysymyksiin, kun mainittiin tutuille, että meidän kesäloma(tai kevätloma)suunnitelmat suuntautuivat Lappiin. 

Niin miksi? Ensin ajatus lähti ihan vaan siitä, että mulla kävi huono tuuri työpaikan kesälomaruletissa ja mun pari viikkoinen loma osui toukokuun loppuu. Ei haluttu viettää koko pari viikkoista kotona, eikä meillä olisi ollut mahdollisuutta lähteä myöskään mihinkään mökille. Rahaa ei ole ylimääräistä ulkomaan reissulle, joten ainoa järkeävä kohde oli meidän mökki Sallassa. Ollaan usein myös juteltu, että joskus olisi kiva viettää myös kesä Lapissa, useammin kun ollaan siellä kuitenkin oltu talvella tai kevättalvella.

Ja olihan Lapin kesä vaan niin upea. Tai kunnon kesähän siellä ei vielä edes ollut vaan luonto vasta heräili kevääseen. Koivut olivat noilla leveyksillä vasta hiirenkorvilla ja mittari nautti alle kymmentä. Tosin, ei se silloin etelässäkään kovin paljon sen yläpuolelle noussut. EIkä me nyt varsinaisesti lämpöä Sallasta lähdetty etsimään, vaan juurikin sitä hiljaisuutta ja karua luontoa. Ja sitä saatiin. Luonto oli niin upea tuohon aikaan. Hiljaisuus ja rauha oli valtavan rentouttavaa ja meidän siitepölyallergikkokin kiitteli puhdasta ilmaa. 

Eihän me mitään ihan ihmeellisiä tehty, ulkoiltiin paljon ja tehtiin hyvää ruokaa. Lasten kanssa oli yllättävän helppo patikoida, kun meni vaan heidän tahtiinsa. Eihän me nyt kovin isoja lenkkejä tehtykään, korkeintään neljää kilometriä mutta silti. Sopivia reittejä oli Sallan maastossa vaikka kuinka ja olisi ollut enemmänkin, jos olisi lähtenyt kauemmas. Me oltiin selvästi reissussa sesongin ulkopuolella, sillä kaikki oli vähän kesken, eikä keskuksessa ollut mikään auki kuin vaan viikonloppuisin. Mutta eipä se haitannut, kun kaikki tarvittavat palvelut löytyi kuitenkin Sallan kirkonkylältä. 

Iltaisin me aikuiset lähdettiin yksin lenkille, vähän vuorotellen. Mä ihastuin ihan täysillä juoksuun siellä soiden keskellä, vaikka pieni pelko välillä olikin, että entä jos siellä kaiken hiljaisuuden keskellä törmäisi karhuun. Pitkospuita pitkin juokseminen oli niin ihanaa, että lähdetään takuulla toisenkin kerran. Oltaisiin molemmat haluttu kokeilla myös fatbikeja, mutta se olisi vaatinut lastenhoitajaa lapsille, eikä meillä nyt ollut siihen mahdollisuutta. 

Meillä oli ihana perheloma, sellainen aktiivinen. Just niinkuin me tykätään. ❤

Oletteko te käyneet kesällä Lapissa? 

Miltä tuntuu, kun kotona käy siivooja?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä STELLA KOTIPALVELUT kanssa. 

Mä olen haaveillut ulkopuolisen siivoojan palkkaamisesta meille vaikka kuinka monta kertaa. Aina se on kuitenkin jäänyt tekemättä, milloin mistäkin syystä. Päällimmäisenä kenties se, että voisinko mä päästää ulkopuolista siivoamaan meille. Olisinko tyytyväinen työnjälkeen ja osaisinko itse olla siivoamatta ennen sitä siivoajaa. 

Ennen kuin mä palasin töihin, en edes nähnyt tarvetta siivousavun palkkaamiselle. Ehdin tehdä sen kotiäitinä oikein sujuvasti itsekin ja kunhan vaan hyödynsi päiväuniajat, oli siivousrauhakin taattu. Kotona ollessa rimaa siistiydelle oli myös helppo pitää ylhäällä. Oli niin paljon enemmän aikaa ja mahdollisuuksi siivota ja pitää koti tiptop. 

Tuo kaikki muuttui, kun palasin töihin. Vaikka teenkin vain 30 tuntista viikkoa, ei aikaa siivoamiselle ja muille kotitöille ollut enää yhtään niin paljon kuin aiemmin. Olihan meillä lasten kanssa se yksi vapaa aina viikossa, mutta en mä oikein osannut käyttää sitä yhteistä vapaata siivoamiseen. Lasten kanssa siivoaminen ei myöskään oikein onnistu, sillä kun yhden kohdan saa siistiksi, on toinen jo sotkettu. 

Talvi ja kevät mentiinkin vaan ylläpitosiivouksella ja mua alkoi kevään tullen ahdistaa ihan kamalasti! Pidin välillä kunnon siivouspäiviä lasten ollessa päikyssä ja mun viettäessä viikkovapaata, tai hätistin lapset isin kanssa muualle siivouksen ajaksi. Silti tuntui, että haluaisin käyttää sen vähäisen vapaa-ajan ihan johonkin muuhun, kuin pelkkään siivoukseen.

Vastaus mun rukouksiin olikin lopulta se, että Stellalta laitettiin mulle viestiä ja kysyttiin haluttaisiinko testata heidän siivouspalveluitaan. Todellakin! Olin miettinyt siivousta tosissani jo parin viikon ajan, ja googletellutkin tarjontaa. Mutta Stellaan en ollut kuitenkaan törmännyt, mikä vähän ihmetyttää, sillä viime aikoina olen nähnyt heidän autoaan pyörimässä ympäri Lahtea harvasepäivä. Edelleen yhteistyöstä sopiessa, mua jännitti kauheasti. Miltä se oikein tuntuisi, kun joku toinen siivoaa meidän kodin?

Mun aika oli kuitenkin todellakin niin rajallista, että lähdin innoissani mukaan. Sovittiin meille suursiivous ja ikkunoiden pesu. Sopivasti siihen lomaa edeltävälle perjantaille, sillä mikä olisikaan parempi tapa aloittaa loma, kuin tehdä se puhtaassa kodissa. Ikkunoiden pesu jo pelkästään oli jotain niin parasta, sillä se on ehdottomasti mun inhokkikotityö numero yksi!

Ennen siivousta ei tarvitse itse valmistautua lainkaan, mutta mä halusin siistiä kuitenkin paikat, jotta siivoaminen olisi sujuvampaa. Tietäähän sen nimittäin omastakin kokemuksesta, että on tosi vaikea siivota jos tavarat ei ole paikallaan. Ajattelin ensin myös imuroivani ja pyyhkiväni enimmät pölyt pois, mutta mies kielsi. Sillä mikä suursiivous se olisi, jos tekisin siitä osan jo itse. Sovittiin, että huolehdin meiltä imurin siivojien käyttöön ja nostan a-tikkaat jo valmiiksi sisään, jotta siivoojat ylettävät korkeisiinkin ikkunoihin.

Meille saapui kolme Stellan siivoojaa. Yksi pesemään ikkunoita ja kaksi tekemään muuta siivousta. Kierrettiin alkuun meidän koti ympäri ja käytiin vähän läpi, mitä siivotaan ja mistä. En oikein osannut itse ohjeistaa mitään, vastailin vaan kysymyksiin. Sitten mä vaan lähdin töihin ja jätin siivoojat meille töihin.

Ja olipa muuten kutkuttava tunne kokoajan töissä, kun jännäsin lopputulosta. Vasta töissä mulle tuli mieleen, etten ollut kysynyt mitään käytettävistä siivousaineista, ja toivoin ettei käytössä olisi kovin vahvasti hajustettuja. Kun itse siivoaa pääasiassa miedosti hajustetulla etikalla, käy moni siivousaine voimakkaasti nenään. Mun huoli oli kuitenkin turha, sillä kotona tuoksui ainoastaan puhtaalta meidän saapuessa iltapäivällä sinne. Käytetyt tuotteet olivat selvästi miedosti hajustettuja tai hajustamattomia, sillä ei huomattu mitään erityisiä hajuja. 

Ja se fiilis! Oli niin ihanaa kierrellä kodissa, joka kiilsi puhtaana. Se valon määrä oli jotain ihan ihmeellistä, en ollut edes tajunnut, että meidän ikkunat olivat niin likaiset. Ei ollut rantuja, eikä läikkiä. Kaikki ikkunat oli pesty joka puolelta ja vaikka kuinka tiirasin, ei tahroja näkynyt. Pölyt oli poissa, listat pyyhitty, ja jopa mun oma murheenkryynini, liesituulettimen torni, oli jynssätty kiiltäväksi. 

Nyt kolme viikkoa siivouksen jälkeen, tein ensimmäisen kunnon siivouksen. Jotenkin siivoaminen itse uudelleen oli nyt paljon helpompaa, kun siivottavaa oli vähemmän. Kotia on ollut myös jotenkin paljon helpompi pitää siistinä tuon siivouksen jälkeen, kuin mitä aiemmin. Ollaankin aktivoiduttu taas siihen, että siivoillaan vähän joka päivä, niin kenenkään ei enää tarvitse käyttää kaikkea vapaa-aikaa siivoukseen. Silti, mä luulen olevani pienesti koukussa siivouspalveluun. Se tunne oli vaan jotain parasta, kun sai avata oven siistiin ja puhtaaseen kotiin ja istua koko illan kotona itse tekemättä mitään, ihaillen vaan Stellan työn jälkeä. Me oltiin ihan valtavan tyytyväisiä. 

Onko teille Stella palveluntuottajana tuttu? Mua ilahduttaa kovasti, että samalta tuottajalta saa niin ikäihmisten terveyspalvelut, kotisiivouksen kuin lastenhoidonkin järjestettyä. Stella tarjoaa esimerkiksi kotihoitopalveluita, fysioterapiaa ja kotilääkärin palveluita suoraan kotiin tuotuna. Miten mahtavaa!

Millaisia tuntemuksia teillä on? Miltä tuntuisi ottaa siivooja omaan kotiin siivoamaan? Mikä siinä mietityttää, tai oletko ehkä joskus jo kokeillut? Kerro ihmeessä kokemuksia!