Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2018

Keittiön uudet säilytysrasiat


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ORTHEXin kanssa.

Yksi mun suurista intohimoista on siistit kaapit ja laatikot. Rakastan konmarittamista ja sitä, että kaappien ja laatikoiden sisukset ovat järjestyksessä ja tavarat siellä minne ne kuuluvat. Valtaosasta meidän kaapeista löytyy jotkut sisäjärjestelmät, joiden avulla tavarat pysyvät järjestyksessä. Viime kuussa kerroinkin meidän makuuhuoneen ja eteisen kaapeista, jonne saatiin uudet säilytyslaatikot Orthexilta. Nyt olisi vuorossa keittiön laatikot, joihin niihinkin saatiin uudet siistit säilytysrasiat.


Aiemmin meidän keittiön laatikoissa oli lasiset astiat, jotka olivat aivan liian suuret ja vääränkokoiset sinne. Mua ärsytti epäjärjestys valtavasti, paitsi sotkun, mutta myös sen vuoksi, ettei laatikoihin mahtunut meidän kuiva-aineet kunnolla. Meillä on oikeastaan kolme kaappia, joissa säilytetään kaikki kuiva-aineet. Se on ihan tarpeeksi, jos tila on käytetty fiksusti. Meidän tapauksessa isoin ja tilavin laatikko oli täynnä noita vääränkokoisia astioita, eikä sinne siksi mahtunut kuin muutama. Ne olivat kulmikkaita ja matalia, tilaa meni ihan hukkaan ja korkeussuunnassa sitä ei käytetty juurikaan. 

Ongelma ratkesi kertaheitolla Orthexin GastroMax -sarjalla, jonka suorakulmaisuuden vuoksi saatiin kaikki neliöt käyttöön. Mittailin meidän laatikot tarkasti, ja suunnittelin sopivan kokonaisuuden rasioista. Olin aiemmin vierastanut ajatusta muovisäilytysrasioista, mutta Orthexilla on ilokseni huomioitu hienosti kierrätysnäkökulma. Orthex uusiokäyttää vanhaa muovia ja valmistaa jätemuovista uusia tuotteita. Yritys on panostanut ympäristöystävällisuuteen ja kestävään kehitykseen. Tuotteet on tehty kestämään käyttöä ja aikaa ja näissäkin keit
tiötuotteissa kanness aon silikonikiinnikkeet, joita saa huoletta avata ja sulkea lukemattomia kertoja, ilman että kannelle tapahtuu mitään. Orthex panostaa myös siihen, että kokoajan löytyisi uusia tapoja kehittää ja valmistaa tuotteita entistä ekologisemmin. Tuotteet ovat BPA-vapaita ja niistä suurin osa on valmistettu Suomessa tai Ruotsissa.


Säilytysrasioita kuiva-aineille on neljää eri kokoa, lisäksi kaksi eri kokoa jääkaappisäilytykseen ja esimerkiksi eväsrasioiksi. Korkein koko toimii hyvin spaghetille, ja siihen mahtuu hyvin yksi iso paketti spaghettia. Tilavuudeltaan se on 2,25l. Lisäksi on isoja säilytyslaatikoita 3,5l koossa, johon mahtuu hienosti paketti Talkmuruja, lähes kaksi kaksi pussia vehnäjauhoja, iso pussi kaurahiutaleita.. Pienempi 1,6l rasia on kuin tehty pastapusseille ja pienemmille jauhoille ja hiutaleille. Pienin rasia on 0,8l ja niihin meillä säilötään chiasiemeni, kookoshiutaleita, couscousia, kvinoaa.. Kaikkia niitä kuiva-aineita, joista kaupass amydään pienissä pakateissa. 

Tuotteet ovat konepestäviä ja kestävät lämpötilan vaihteluita -40-+90 asteen välillä. Ne ovat konepestäviä, mutta mikroon niitä ei suositella laitettavaksi, kuten ei mitään muutakaan muovista. 




Orthexilta löytyy laaja valikoima kaikkea muutakin ihanaa, yksi omista suosikeistani on tuo kuvissakin näkyvä kolmen rasian Eden yrttiruukkusetti, joka on tehty juuri kaupassa myytäviä irtoyrttejä varten. Siihen ei tarvitse istuttaa yrttejä mullan kanssa, vaan riittää kun ne nostaa rasiaan, asettaa altakastelumaton oikeaan kohtaan ja kaataa pohjalle vettä. Altakastelumatto säännöstelee vettä yrtille juuri sopivasti, jolloin yrtti ei pääse kuivumaan. 

perjantai 25. toukokuuta 2018

Siivouspäivä

Siivouspäivä ei ole oikeastaan koskaan kuulunut mun arkeeni, sillä olen kokenut helpommaksi jakaa siivousprojekteja monelle päivälle ja siivoilla vähän jotain päivittäin. Nyt kuitenkin, kun helteet ja kesä on täällä, ei siivoaminen oikein ole maistunut. Olikin korkea aika pitää pitkästä aika aoikein kunnon old fashioned siivouspäivä!


Mä kuulun siihen ihmisporukkaan, jonka mielestä siivoaminen on ihanaa. Terapeuttista, rentouttavaa ja palkitsevaa. En viihdy yhtään sotkuisessa saati likaisessa kodissa ja harvoin koen siivoamista mitenkään vaikeana tai rankkana. Välillä ei huvita eikä kiinnosta ja se on ihan fine, ei silloin sitten tule siivottuakaan. Mutta useimmiten mun mielestä on vaan kiva pitää tavarat paikallaan ja nurkat puhtaina pölypalloista.

Osittain puhtaudesta tulee huolehdittua jo siksi, että nuorimmainen nuohoaa kaikki lattiapinnat monene kertaan ja laittaa kaiken mahdollisen suuhun. Mutta en kyllä likaisessa viihtyisi ilman taaperoakaan. Tietty siisteys mun mielestä vaan kuuluu kotiin, enkä esimerkiksi itse voi sietää likaista lavuaaria, hiekkaista eteistä tai petaamatonta sänkyä. 

Siivouksessa tykkään käyttää siivoustuotteita joiss aon jonkinverran tuoksua. Liian voimakkaat hajut käy mun nenään, mutta haluan silti, että siivoamisen jälkeen koti tuoksuu. On ihanaa viettää kauppareissuilla hetki kemppariosastolla katselemassa millaisia puteleita siellä on ja mitä kaikkea niillä voi tehdä. Lopulta kuitenkin ostan tosi harvoin uusia tuotteita, sillä en halua luopua hyväksi havaituista tuotteista. Siivousvälinehylly on myös yksi all time favourite, ja haikailen aina milloin minkäkin siivousvälineen perään. Yksi suosikkiensuosikki mulla kuitenkin on ja se on tuo kuvissakin näkyvä moppi. Mikään moppi koskaan ei ole ollut sitä parempi. Se on niin kätevä sisäänrakennetun säiliön vuoksi. Puristus vaan ja varresta suihkuaa vettä tai mun tapauksess avettä ja pesuainetta suoraan lattialle josta sen sitten saa kätevästi luututtua. En käytä koskaan perinteistä mopia, sillä tämä on vaan kaikista parhain.


Tällä kertaa mun siivouspäiväni piti sisällään oikeastaan kaiken muun paitsi saunan pesun. Pesin kylppärin ja kodinhoitohuoneen lattiat, pyyhin kaakelit ja kaapin ovet. Pesin lavuaarit, vessanpöntön ja hanat. Järjestelin kaikki tavarat paikoilleen, imuroin, pyyhin pölyt ja pesin lattiat. Siivosin vessan, pesin lattiat, lavuaarin ja pöntön, pyyhin kaakelit. Pyyhin pölyt listojen päältä, tauluhyllyiltö ja vaatekaapeista. Suihkuttelin viherkasvit ja vaihdoin lakanat. Pesin pari koneellista pyykkiä ja  pari koneellisen astioita. Siivosin eteisen kaapit ja pyyhin jääkaapin hyllyt. Varsin vauhdikas päivä siihen nähden, että lapset olivat kotona ja Justus enimmän aikaa viihtyi vain sylissä tai lahkeessa roikkuen. Mutta nyt on siistiä. HEti saatuani valmista huomasin kuinka sekaisuus ja sotku olikaan ärsyttänyt. Jospa tavarat nyt taas hetkisen pysyisi omilla paikoillaan!

On tosi mielenkiintoista kuulla muiden tavoista siivota ja ajatuksista siivoamiseen liittyen. Meitä on nimittäin aika moneen junaan ja siivoaminen tuntuu jakavan mielipiteitä tosi paljon! Mulle siivoaminen on terapeuttista. Jään tosi meilelläni kotiin siivoaman yksin, kun muu perhe lähtea vaikka leikkipuistoon. Parasta onkin se, kun saa siivota ihan kaikessa rauhassa ilman yhtään häiriötekijää! Mutta vaikka itse ajattelenkin näin, ei toisten kodeissa tule sotkuu kiinnitettyä samalla tavalla huomiota kuin omassa. Jokainen hoitaa kotiaan niinkuin hoitaa, eikä se ole mun mielestä toisen paikka alkaa arvostelemaan. Ei puolin eikä toisin. Ja en jotenkin vaan jaksa uskoa, että kukaan sellaiseen viitsisikään lähteä.

Mitä te tykkäätte siivoamisesta? Hot vai not?

torstai 21. syyskuuta 2017

Voiko lapsiperheessä olla siistiä? Neljä vinkkiä, joilla koti pysyy siistinä!

"Onko teillä aina noin siistiä, vai siivoatko kuviin?"
"Ei voi olla, kyseessä kuitenkin lapsiperhe."
"Teidän koti on tosi sieluton, kun kaikki on noin tiptop ja valkoista."
"Miksi pitää olla noin valkoista ja steriiliä, kyllä lapsiperheessä elämä saa näkyä!"
"Oppiiko teidän lapset koskaan leikkimään eri genren leluilla, jos kaikki on noin tiukasti lajiteltua? Lapsella on oltava oikeus sotkea."
"Miksi lapsenkin huone pitää olla noin valkoinen? Missä kaikki väri ja elämä?"

Tässä on vain osa niistä kommenteista, joita blogini on vuosien saatossa saanut. Eikä meillä edes ole kovin valkoista. Siisteys ja vaaleus tunnutaan yhdistävän siihen, ettei meidän koti ole kodikas tai että lapsilta evätään lapsuus.

Mun vastaus näihin on, että kyllä lapsiperheessä voi olla siistiä ja vaaleaa, eikä se välttämättä tarkoita että sen siistiyden eteen tarvitsisi tehdä sen enempää työtä, kuin minkään muunkaan sävyisessä kodissa. Siistiys ja puhtaus lähtee mun mielestä ihan muista asioista, kuin siitä minkä värinen matto on. Ja toisaalta, ei koti ole sieluton, olipa se sisustettu mihin sävyyn vaan. Kodin tekee kuitenkin ne ihmiset, ei sohvan väri.

Mä siivoan kuviin. Sisustuskuviin. Jos teen postauksen vaikka meidän olohuoneesta mä laitan tyynyt nätisti, petaan sängyn ja suoristan maton. Kerään lelut ja oion sohvatyynyt. Tottakai, blogi ja insta on niitä mun hyvänmielen paikkoja, enkä halua kaaosta kuviin. Samaa haen itsekin instagramista ja blogeista, inspiraatiota, hyvää mieltä ja kuvien ihastelua. Lienee päivänselvää, että kaikilla on välillä sotkuista, sekaista ja tavarat väärillä paikoillaan. Mutta vaikka näin on, on meillä useimmiten niin siistiä, että kuvat voi vaan räpsäistä ilman sen kummempia siivoiluja tai sommitteluja. Tai sitten ainakin ottaa sellaisesta kuvakulmasta, ettei keittiön tasolla oleva astiakasa näy.

Mä en viihdy sotkussa ja sekaisuudessa. En vaan osaa istua sohavlle, jos vaatteita lojuu lattioilla tai koti on muuten vaan kaaoksessa. Silloin vaan mielummin siivoan sen ajan kun se vaatii ja istun sohvalle vasta sitten. Kun tavaroilla on omat paikkansa, ei siivoaminenkaan vie kauaa. Lapsetkin on meillä opetettu, että kun käsketään viemään lelut olkkarista pois, ne viedään. Oma leikkihuone voi sitten olla millaisessa kaaoksessa vain, kunhan lelut poistuvat olkkarista ja keittiöstä. Ja meillä nelivuotiaat osaa tän kyllä. Leikkihuoneen tavararäjähdys ei häiritse mun fengshuita lainkaan. Vaikka se onkin sisustettu myös omaa silmääni miellyttämään, on se silti lasten valtakuntaa, ja sen toiminnot on tehty lasten mielen mukaan. Heillä on paljon värikkäitä muovisia leluja, joilla vaan sattuu olemaan oma paikkansa. Näin siivoaminen, silloinkun leikkihuone siivotaan, on helpompaa ja sujuvampaa. Lapset tietävät lelujen paikat. Se on kätevää, sillä silloin he useimmiten myös löytävät tavaransa. Tai ainakin osaan silloin itse ohjeistaa, missä se tietty auto ehkä olisi.


Mä en myöskään anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla ennen kuin lelut on siivottu olohuoneesta. Se tuntuu usein olevan ihan riittävä kannuste siihen ,että isompikin lelumäärä kulkeutuu omaan huoneeseen. Siivoamiseen kehotan myös pitkin päivään, en vain silloin illalla. Pienet leikit on helpompi siivota kuin isot, eikä sotkukaan nouse ihan mahdottomaksi.

Puhtaanapitoon meillä on pari helppoa sääntöä, joiden myötä mustikkatahroja ei ole tarvinnut kalusteista koskaan pyyhkiä. Lasten kasvot ja kädet on pyyhitty aina ruokailun jälkeen. Siitä saakka, kun he oppivat itse nousemaan pois pöydästä, heidän opetettiin että ennen keittiöstä poistumista kasvot ja kädet pyyhitään keittiöpyyhkeeseen. Tämä on jo niin juurtunut lapsiin, että se tulee ihan luonnostaan kyläpaikoissakin. Toinen, jonka avulla koti pysyy siistinä, on ettei meillä syödä tai juoda muualla kuin pöydässä. Vesipullot on nyt olleet poikkeukset, kuten leffaillatkin ja muutamat välipalahedelmälautaset. Mutta muuten syöminen ja juominen tehdään keittiössä.

Lupailin niitä vinkkejä, joten tässä tulee! Nää ei tosiaan ole mitään kummallisia, ihan perusjuttuja, mutta näiden avulla siisteyskin on taas vähän lähempänä!

1) Älä jätä siivousta hetkeen X. On helppo ajatella, että siivoan sitten huomenna, ylihuomenna tai illalla. Ei, siivoa nyt. Sotku vaan kasvaa ja sotkuisuus ruokkii sotkuisuutta. Siistiä keittiötä pitää helpommin siistinä kuin sekaista. Sotku ei vähene vaan kasvaa ja lopulta projekti tuntuu ylitsepääsemättömältä.

2) Siivoa koko ajan jotain. Kun aina mennessään ja tullessaan siivoaa vähän, on koti aina vähän siistimpi. Esim, eteisen tason ohi kävellessä nappaan siinä lojuvat mainokset ja vien ne paperin keräykseen. Sohvan ohi kulkiessa otan siitä mukaan vaatteet ja heitän ne pyykkikoriin. Kengät kaappiin, koristetyynyt sängyille.. HUomaamatta tulee siistiä.

3) Keksi jokaiselle tavaralle oma paikka ja säilytä niitä siellä. Ja älä hanki sitä rojulaatikkoa, johon heität kaiken millä ei ole paikkaa. Kehittele ihan joka jutulle oma paikkansa, niin huomaat ettei ne lojukaan enää ympäri kotia.

4) Siivoa lasten kanssa. Alkuun tää on tosi raskasta ja ärsyttävää, mutta pikkuhiljaa pienetkin oppivat. Kun siivoamista on aina tety, se tulee luonnostaan. Vaatii muistuttelua, mutta kantaa hedelmää koko ajan enemmän. Esim sisään tullessa lapset laittavat kengät ja takit kaappiin, hatut ja hanskat laatikkoon. Näin mulla on pari juttua vähemmän hoidettavaa itselläni. Tällä keinoin myös lapset oppivat, että siisteys on vaan elämäntapa. Sotkussa ei ole kiva olla ja tavarat löytyy helpommin kun ne on omilla paikoillaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Siivouspäivä

Meillä, niinkuin varmaan jokaisessa lapsiperheessä, siivotaan vähän joka päivä. Mä olen kokenut helpoimmaksi tän tyylin, sillä silloin ei yhdelle päivälle kasaannu kaikki. Siitä huolimatta meillä on myös siivouspäivä, jolloin sitten siivotaan vähän paremmin. Viime vuosina se on vakiintunut perjantaiksi, siistissä kodissa on aina kivempi aloittaa viikonloppu!

Imuroida meillä saisi joka päivä. Makuuhuoneet imuroin kuitenkin vaan kahdesti, yleensä tiistaisin sekä silloin siivouspäivänä. Keittiö ja olohuone tulee kuitenkin imuroitua melkein päivittäin, en vaan tajua miten tuota murua ja hiekkaa kulkeutuu ihan joka paikkaan! 


Pölyt pyyhitään torstaisin ja silloin pyyhin myös meidän peiliovet. Peiliovet on oikeasti ihan vikatikki lapsiperheessä, ja voitte uskoa että olen ihan vaan paristi kironnut nuo meidänkin.. Toisaalta peileistä tulee niin paljon lisää tilantuntua, että taitaa ne päätyä kuitenkin seuraavaankin kotiin. Mutta voi että kun vihaan sitä lasien jynssäämistä!

Keskiviikkoisin pestään vessa ja jokatoinen viikko kylpyhuone. Kylpyhuonesiivouksessa olen laiskistunut ihan kamalasti, vuokra-asunnon pinttyneitä seiniä ei ole kovin motivoivaa siivota! Maanantai taas on ollut perinteisesti pyykkipäivä, tosin nykyään tuntuu että konekin pyörii jokatoinen päivä! Maanantaina kuitenkin pyörivät ainakin liinavaatteet, joten pyykkimäärä on muita päiviä suurempi silloin.



Niin, ja perjantaisin vaihtuu myös parin viikon välein petivaatteet. Viikottain tuuletan peitot ja tyynyt ja helteiden aikaan myös petivaatteet vaihtuivat viikottain. Kahden viikon välein uusien lakanoiden vaihto, on kuitenkin se perussykli. 

Siivouspäiväperjantaisin siis imuroidaan ja pyyhitään lattiat. Kunnon lattioiden pesusta olen luopunut oikeastaan kokonaan, sillä pelkään niin parkettien turpoamista! Viledalta saatu moppi, jota blogissa ja instassakin monesti olen hehkuttanut, onkin ihan huippuväline parkettipesuihin! Vettä suihkaistaan juuri se sopiva määrä mopin eteen ja sitten vaan pyyhitään. Perusmopeissa on niin ärsyttävää se moppiosan uudelleenkastelu! Tässä mopissa sitä ei tarvitse tehdä lainkaan. Tarvittaessa vettä voi suihkia myös enemmän, jos lattiasta löytyy pinttynyttä likaa. Ihan huipputuote, jota ilman en vaan voisi enää elää. Jos saisin valita vain kolme siivousvälinettä joilla siivota koko koti, olisi tämä ehdottomasti yksi niistä!



Siivousaineita käytetään aika maltillisesti, mutta kuvan neljä tuotetta ovat varmaan kovimmalla käytöllä. Pinnat pyyhkäistään limentuoksuisella kiiltolla, mopin sisään kaadan tilkan lattiapesu kiiltoa, peilit puhdistuu parhaiten Cifillä ja keittiön sekä ruokapöydän pyyhintään käytän Ajaxia. Tuoksut monesti on näissä mulle se juttu, erityisesti tuon lattiapesuaineen tuoksu on se ainoa oikea puhtaan kodin tuoksu!

Mun mielestä on ihanaa kun joka paikalle on oma puhdistusaineensa, rättinsä ja tuotteensa. Siksi meidän siivouskaappi pursuukin jos jonkinmoista ainetta, aina parafiiniöljystä wc-pesuaineeseen. Kempparihyllyt on mulle unelmien täyttymys, ja niiden edessä voisin viettää aikaa vaikka kuinka. Tällä hetkellä haaveilenkin siivouskaapin siivoamisesta ja ajantasalle päivittämisestä. MOni tuote ja purkki alkaa nimittäin olla aika tyhjillään!


Mun ehdottomat siivouksen luottotuotteet ovat mikrokuituliinat sekä ihmesieni. Ihmesieni on oikeasti niin nimensäveroinen, sillä puhdistuu ihan kaikki. Se on paras tuote tummuneille saappaille, sekä kahvin tummentamalle lavuaarille. Sillä puhdistuvat nahkatuolit, kylpyhuoneen kaakelit sekä suihkuseinät. Ja avuksi tarvitaan vaan vettä. Ihan huippuhuippu hyvä tuote! Mikään muu ei oikeasti puhdista vaikka saappaita niin hyvin kuin ihmesieni!

Toinen pelastus on universal stone, joka tepsii hyvin samankaltaisiin haastaviin siivouskohteisiin kuin ihmesieni. Universal stone vaan on vähän työläämpi käyttää, siksi ihmesieni on ollut viime aikoina mun suosiossa!

Siivousajan löytäminen on tällä hetkellä tosi vaikeaa. POjat auttavat mielellään, ja useimmiten siivotaankin kolmestaan heidän kanssaan. Isi ei meillä tällä hetkellä siivouksiin kauheasti osallistu (päivittäistä perussiivousta lukuunottamatta) mutta se onkin sovittu tarkoituksella niin, Kivempi viettää koko perheen kesken aikaa vain kivojen juttujen parissa, eikä hinkata kulmat kurtussa kotia! Pian tämäkin kuitenkin tulee muuttumaan, kun mun kotiäitipäivät alkavat olemaan ohi, nyyh.




Helpoimmalla pääsen, kun siivoan poikien päiväuniaikaan. Se on toisaalta pois siitä omasta vapaa-ajasta, mutta toisaalta siisti koti on ihaninta mitä tiedän. Ja myönnettävä on, että tällä hetkellä siivous poikien kanssa on aika haastavaa. He kun sotkevät sitä mukaa kun siivoan. Ei meillä näinkään siistiä pitkään ole, mutta ompa edes puhdasta. Tän asian hyväksyminen on mulle välillä tosi vaikeaa ja vähän kaiholla odotan sitä, kun lelut pysyvät poikien huoneessa eikä olohuone näytä aina räjähtäneeltä lelukaupalta.. Mutta, mä yritän kestää tän :D

Millaisia siivoustapoja teillä on? Mistä tuotteesta tai siivousvälineestä ette luopuisi mistään hinnasta?

perjantai 8. toukokuuta 2015

Hygieenistä puhtautta kotiin Viledalla !

Mä rakastan siivoamista. Siivous on mun terapiakeino, siihen puran ärsytystä ja sen avulla rentoudun. Usein sotku ja epäjärjestys ärsyttää niin, että en voi istua alas ennenkuin kaikki ylimääräinen on poissa näkyvistä.

Uudet siivousvälineet ja -tuotteet on myös mun heikkous. Voisin viettää kaupan siivoushyllyllä tunteja ja tutustua vaan uusiin siivoustuotteisiin. Meidän siivouskaappi onkin usein paremmassa järjestyksessä kuin mikään muu kodin kaappi. Siivous on myös mun ja poikien harrastus ja pojat selvästi jakaa mun intohimon siivoiluun. Heiltä löytyy jo omat harjat siivoukseen ja omat maidot siivotaan lattioilta vähän turhankin tehokkaasti. (Kasper kaataa usein maidon lattialle ihan vaan siitä ilosta, että pääsee siivoamaan sen pois) Synttärilahjatoivelistalta löytyykin tänä vuonna pojille oma imuri, josko äiti sitten jatkossa saisi imuroida ihan vain itse! :D



Me ollaan tehty Viledan kanssa yhteistyötä jo jonkin aikaa (täällä) ja jos syksyinen postin mukana tullut siivouspaketti ilahdutti mua, niin tämä keväinen sai aikaan oikein kunnon sydämentykytyksiä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut höyrymopista, kuitenkaan sitä ei ikinä tule ostettua. Nyt saatiin se viimein Viledalta testiin ja en voi oikein sanoa muuta, kuin että olen rakastunut.

Käyttäisin tuota ihanaa desinfioijaani kaikkeen, mutta kovin varovainen olen sitä vielä puulattioille käyttämään, vaikka lakattujen pintojen pesu pienellä teholla onkin ihan sallittua. Viledan Steam höyrymoppi* on vakiinnuttanut asemansa wc- ja kylpyhuonepesuissa enemmän, sillä lattiasta oikein näkee kuinka se puhdistuu! Ja viimeistäänkin mopin kurkistaminen saa aikaan yökkäysrefleksin. Silmään niin puhtaannäköinen lattia onkin värjännyt mopin likaisen harmaaksi.



Viledan höyrymopin* mikrokuituliina on onneksi konepestävä, joten sen saa puhtaaksi helposti. Paitsi kylpyhuoneessa, moppi on vertaansa vailla myös mattoja pestessä. Mopissa on erillinen mattosuutin, jonka avulla matot saa raikastettua helposti. Mä olen todella laiska kuskaamaan mattoja pesulaan, joten tämä suutin oli vastaus mun rukouksiin.

Mopin johto on todella pitkä, joten laitetta ei tarvitse koko ajan irrottaa seinästä. Moppi on käyttövalmis sekunneissa ja höyryn voimakkuutta säädellään rungon nupista. Parasta mopissa on ehkä se, että se desifioi ilman kemikaaleja. Höyryn on tutkittu puhdistavan ja desinfioivan 99,9% bakteereista! Kun pikkulapset helposti nuolevat ja nuohoavat kaikki kodin pinnat, on mulle tärkeää ettei niitä ole siivottu vahvoilla myrkyillä.

Ainoa huono puoli mopissa oli, että koska se on tarkoitettu lattioille, pienet nurkat ja koloset oli vaikea saada puhdistettua sillä. Seinien siivoukseen moppi vielä taipui, mutta wc-istuimen pienet kolot piti jynssätä muilla välineillä.

Toinen uusi tuote jota haluaisin erityisesti korkeakiiltoisten kalusteiden omistajille suositella, on Viledan Actifibre-liina*. Niin paljon kuin meidän korkeakiiltovalkoista ruokapöytää rakastankin, saan harmaita hiuksia siihen niin helposti jäävistä rannuista. Actifibrellä pyyhkiessä loppu tulos on rannuton ja liina imaisee sisäänsä suurenkin määrän nestettä. Vaikka sitten ne kaatuneet maidot. Liina on konepestävä ja meillä sitä käytetään oikeastaan vaan ruokapöydän pyyhkimiseen. Yhtälailla sillä voisi kuitenkin puhdistaa kaakelit tai ikkunat nukattomasti ja raidattomasti. Peileille tämä liina on myöskin ihan loistotuote! Loppuunkäytetty liina hävitetään energiajätteen mukana, joten se on myös ympäristöystävällinen. 
 
 
 
Nyt kannattaa käydä tykkäilemässä Viledasta Facebookissa, sillä sieltä löytyy ohjeet, kuinka oman Steam-möpin saa nyt -20%:n alella! Tykkää Viledasta täällä.

Löytyykö teiltä siivousvälinesuosikkeja kotoa?

* tuotteet saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy mitenkään.

torstai 22. tammikuuta 2015

Pakkaspäivä = siivouspäivä

Hrr.. täällä idässä aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää ulkona lähelle kolmeakymmentä pakkasastetta! Jätettiin suosiolla poikien kanssa aamun ulkoilut väliin ja heitettiin matot ja petivaatteet vaan pihalle. Vihaan kovia pakkasia, mutta siivouksessa ne on kyllä käteviä! Matot ja peitot vaan päiväksi pihalle ja kotiin tulee raikas tuoksu. Lisäksi joka ainoa pölypunkki takuuvarmasti kuolee tuonne kylmään!


Kun matot ovat ulkona, saa lattiatkin paremmin pestyä. Meillä pestään lattiat kunnolla suunnilleen kerran kuukaudessa ja viikottain vaan pyyhitään nihkeällä pahimmat liat ja pölyt. Tai tuntuu ettei nykyään pölyä ehdi edes kertyä, varsinkaan olohuoneeseen, sillä imuria täytyy näyttää siellä vähintään jokatoinen päivä. Makuuhuoneet imuroidaan sitten vaan kerran tai pari viikkoon.

Siivotessa mulla on kaksi TODELLA innokasta apulaista. Käsi ojossa molemmat odottelevat omaa imurointivuoroa ja huomatessaan äidin hakevan kaapista mopin, hakevat he pikapikaa myös omansa. Yhdessä sitten pyyhitään liat kaappien ja sohvan alta. Säilyyhän tämä siivousinnostus myös teini-ikään?

Oli muuten ihan hillitöntä, juosta sohvaa päästä päähän, kun siinä ei ollutkaan sohvatyynyjä! :D

Pölyt pyyhitään myös yhdessä. Pojille omat rätit käteen, ja pinnat puhtaiksi! (sininen on muuten heidän suosikkiliina, pakko oli hankkia myös toinen samanlainen, jotta vältyttiin siltä jatkuvalta huudolta!) Mä itse vihaan siivouksessa kaikkein eniten pölyjen pyyhkimistä ja jätän sen mieluiten viikonloppuun, jotta Henkka voi tehdä sen. Tosin nykyään Henkkakaan ei saa pyyhkiä pölyjä, sillä heti kun rätin ja suihkepullon kaivaa esiin, Kasper on kärppänä paikalla.

Muuten siivoan kodin poikien kanssa, välillä sujuvammin ja toisinaan sitten kiukun ja huudon kera, mutta kylppärin ja vessan pesen päiväuniaikaan tai viikonloppuna. Märkätiloissa pesen pinnat mielummin kunnon myrkyillä, eikä aina ehdi vahtia etteivät pojat nuole vastapestyjä lattioita tai kaivele vessaharjalla kaapinalusia.

Pikasiivouksen pelastajia ovat ehdottomasti puolillaan olevat lipaston laatikot, tyhjennetty astianpesukone, kertakäyttöiset siivousliinat, sekä Viledan suihkemoppi. Lipaston laatikoihin saa nopeasti nosteltua tasoilla olevat ylimääräiset tavarat ja tyhjään astianpesukoneeseen saa työnnettyä pöydillä lojuvat tiskit. Kertakäyttöisillä siivousliinoilla taas pinnoilta saa nopeasti pyyhkäistyä pölyt ja koti tuoksuu vastapestyltä. Ja mitä tulee tuohon suihkemoppiin, en vaan selviäisi enää ilman! On niin helppoa, kun koko moppia ei tarvitse kastella vaan varressa olevasta säiliostä voi suihkia vettä suoraan pesua tarvitseviin kohtiin ja pyyhkiä ne mopilla kuiviksi.



Saunan siivous on Henkan homma. Lauteille levitetään parafiini pari kertaa vuoteen ja lattiat ja lauteet pestään yhtä usein. Kaapit ja laatikot ovat taas mun valtakuntaa ja niitä siivoilen vähän ehtimisen mukaan. Pölyt vaatekaapeista tulee pyyhittyä ihan liian harvoin, vain pari kertaa vuoteen. Listat pyyhin ennen poikia melkein viikottain, nyt hyvä kun kerran kuukaudessa tulee pyyhittyä ne näkyvimmät pölyt.. Vessan lattioita saa taas olla välillä pesämässä päivittäin, pojat ovat vähän turhan innokkaita kaatamaan pissat potasta pönttöön. Ei se aina osu. :D

Astianpesukoneen tyhjentämisessä pojista on tullut aika taitavia. Kumpikin tietää mihin laatikkoon laitetaan haarukat, missä kauhat ja minne kattilat työnnetään. Astianpesukonetta ei voi nykyään jättää auki jos sisällä on likaisia astioita, sillä nekin päätyvät laatikoihin pikkuapulaisten toimesta.

Petivaatteet vaihdetaan n. kolmen viikon välein talviaikaan ja kesäisin lähes viikottain. Pyykkiäkin pestään viitisen koneellista viikossa. Uuni ja jääkaappi taas pestään kolme tai neljä kertaa vuodessa. Usemmin jos tarve vaatii, mutta aika laiska oon kyllä molempien suhteen..

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vileda tekee hyvää ! +sisältää siivousvinkkejä

 Yhteistyössä Vileda

Jos joku ei sitä vielä tiennyt, mä rakastan siivoamista. Paras rentoutumiskeino mulle on siivoaminen. Eikä vaan mikään perussiivoaminen, vaan kunnon iso viikkosiivous. Se kun saa jynssätä AJAN KANSSA puhtaaksi ihan koko kodin. Lapsiperhearjessa ikävintä on juuri se, että vaikka siivottavaa olisi vaikka kuin, siihen käytettävissä oleva aika on tosi rajallista. Usein aika on pois lapsilta ja perheen yhteiseltä tekemiseltä.

Ei siis varmaan tarvitse kahdesti kertoa kuinka innoissani olin Viledan tarjotessa yhteistyötä. Viledan tarjouksesta mahtavaa teki se, että sain paitsi uusia ihania siivousvälineitä, myös mahdollisuuden tehdä hyvää Viledan kanssa. Vileda nimittäin lahjoittaa 100e jokaisesta kampanjassa mukana olevan bloggaajan siivousvinkin sisältävästä blogipostauksesta lasten ja nuorten mielenterveystyön kehittämiseen ! Viledan ja Lastenklinikoiden kummien yhdessä toteuttaman kampanjan tavoitteena on lisätä yksi tunti lisää aikaa lapsille. Asiantuntijoiden mukaan nimittäin yksi suurimmista lasten ja nuorten mielenterveysongelmien lisääntymiseen johtavista tekijöistä on juuri perheen yhteisen ajan väheneminen. Vileda on kerännyt yhteistyössä Lastenklinikoiden Kummien kanssa jo huikeat 70 000e lasten ja nuorten hyväksi! Pidetään peukkuja, että summa tästä vielä nousee!

Mä en millään osannut valita vain yhtä siivousvinkkiä, jolla siivousaika saataisiin pienenemään, joten jaan teille nyt vähän useamman!

1. Ensimmäinen ja mun mielestä oleellisin vinkki on ihan ehdottomasti se, että koska siivousta ei millään saa lapsiperhearjesta pois, tehdään siitä siivouksesta perheen yhteistä tekemistä!
Jo meidän yksivuotiaat ovat innoissaan mukana siivoamassa. Viledan lahjoittama moppi on noussut lelusuosikiksi numero yksi, jopa ohi imurin! Lapset ottavat innoissaan mallia kuinka kaakeleista pyyhitään kalkkijämät ja miten tasoilta pyyhkäistään pois pölyt. Välillä tietysti jammaillaan musiikin tahtiin, sekä lauletaan kovaa ja korkealta!



2. Siisti siivouskaappi!
Paljon helpompi ja kivempi on aloittaa siivoukset, kun siivouskaappi on siisti ja kaikki tarpeellinen kädenulottuvilla! Joka siivoukseen on omat liinansa ja aiheensa, ja ne ovat kätevästi kädenulottuvilla mukaan napattavaksi.

 
3. Viledan Magical-suihke.
Ihan must-tuote joka kotitalouteen! Tämä oli mulle ihan vieras tuote tähän asti.  Mä tuskailen aina niiden kalkkijämien kanssa kylppärin- ja saunanlasiovessa, ja olenkin valehtelematta kokeillut joka ainoata kylpyhuoneen siivousainetta niihin! No empä tuskaile enää, kun magical-suihkeella ne kaikki sai yhdellä pyyhkäisyllä pois!  Tämän pitäisi jättää pyyhittyyn pintaan myös joku suoja, ettei lika pääse tarttumaan siihen enää kunnolla. Ihan huippu! Myös tuo kuvassakin näkyvä Miraclean-sieni, on ihan joka lapsiperheen pakko hankkia! Sillä lähtee kaikki pinttyneet liat kuten kahvi- ja teejäämät tai väriliitusotkut! Itse kokeilin tätä lavuaarin tummentumiin, joihin on kokeiltu kaikki myrkyt ja suihkeet, mutta mikään ei irrota pinttynyttä likaa. Tässä sienellä ja vedellä ne lähti niiin ihanan helposti!



4. Mikrokuituliinat pölyjen pyyhkimiseen.
Pölyt tarttuvat liinaan ja pysyvät siinä leviämättä enää siivottuun pintaan, eikä voimakkaita tuoksuja tai siivousaineita tarvita. PInnat voi pyyhkäistä puhtaaksi paljon nopeammin ja helpommin kuin jos seurana olisi perinteinen rätti ja puhdistusaine. Toinen ihan huippujuttu on kertakäyttöiset siivousliinat tai vauvan kosteuspyyhkeet! Mä pyyhin meidän syöttötuolit aina niillä! Puklurätitkin on meillä edelleen käytössä, sillä niillä käsien ja naaman pesu lapsilta sujuu keittiössä paljon kätevämmin, kuin vaikka talouspapaerilla. Lisäksi ne ovat keittiöpyyhkeitä pehmeämpiä herkälle iholle.

5.Siivoa usein.
Mä itse olen huomannut, että kun siivoaa joka päivä vähän jotain, säästyy niiltä pitkiltä maratonsiivouksilta ja pinttyneeltä lialta. Meillä imuri alkaa olla osa sisustusta, sillä joka päivä pitää imuroida ainakin keittiö. Myös moppi on helposti käden ulottuvilla, sillä saa nopeasti ja helposti lattiaan jääneen lian pois.





Mikä on teidän tehokkain pikasiivouskikka?