Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. marraskuuta 2020

Leikki on lasten työtä ! + leluarvonta

 Kaupallinen yhteistyö JOLLYROOM

Niinhän se on, että leikki on lasten työtä. Mä muistan itsekin leikkineeni vielä pitkään ala-aste ikäisenä, joten kovasti toivon, että omatkin lapset säilyttävät leikin ilon vielä pitkään. Tästä syystä haluan myös tukea leikin kehitystä ja leikkien rakentamista niin paljon kuin voin, hankkimalla lapsille sellaisia leluja, jotka tukevat tavoitteessa mahdollisimman hyvin. Tällä kertaa postauksessa esitellyt lelut on saatu pukin konttiin Jollyroomilta. Myös tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa. 

Sain Jollyroomilta pyynnön nostaa meidän lasten suosikkijoululahjatoiveita ja valitsin Jollyroomin valikoimasta neljä joulun suosikkilahjaa meidän lapsille. Kannattaa suunnistaa näiden tiimoilta Instagramiin, sillä siellä starttaa huikea jouluarvonta näihin liittyen ja voit voittaa jonkin suosikkilahjan esimerkiksi omalle tai kummilapselle! Valikoin lahjat sen perusteella, millaiset leikit meidän lapsilla on ollut pitkäikäisimpiä. Kun lapsia on kolme, en halua ostaa kaikille lapsille vaan hetken käytössä pyöriviä leluja vaan sellaisia, joilla kaikki tykkää leikkiä, ja joiden pariin palataan enemmän myös sen parin viikon huuman jälkeen. 




Mannerheimin Lastensuojeluliitto kertoo sivuillaan lasten leikistä seuraavaa;

Kehittyminen vaatii lasta harjoittelemaan, kokeilemaan ja etsimään mielekästä toimintaa. Kaikki kehityksen osa-alueet houkuttelevat lasta, ja siksi hän liikkuu, puhuu, ajattelee, kysyy, kuuntelee ja puuhaa jatkuvasti. Toimiessaan lapsi oppii, harjaantuu, käsittelee sisäistä maailmaansa ja käy läpi tunteitaan. Hän oivaltaa itsestään uusia asioita, näkee uusia näkökulmia sekä selkiinnyttää minäkuvaansa ja itsetuntoaan.

Toiminta, tekeminen, aikuisen näkökulmasta katsottuna "pelkkä leikki" on arkipäivän terapiaa. Leikki on lapsen tapa sopeutua ympäristöstä ja itsestä tuleviin paineisiin ja etsiä niille luovia ratkaisuja. Leikissä lapsi voi harjoitella erilaisia taitoja ilman epäonnistumisen pelkoa. Leikin merkitys lapselle, MLL (lue koko artikkeli täältä)

3-vuotiaan leikki

Meidän kolmevuotias on ollut taitava leikkijä oikeastaan aina. Tähän varmasti myötävaikuttaa lapsen luonne, hän kun on hyvin mukautuvainen ja tulee juttuun yleensä kaikkien lasten kanssa. Iso vaikutus on ollut myös sillä, että kielen kehitys alkoi varhain ja lapsi on seurannut isoveljien leikkiä ihan pienestä pitäen. 

Leikki on kehittynyt erityisesti nyt kolmannen ikävuoden aikana, kun yksin leikin rinnalle on isoissa määrin tullut roolileikkejä ja yhdessä leikkiä. Leikkiä rakennetaan monipuolisesti itse, mutta myös yhdessä kaverin kanssa. Erilaiset seikkailut ja päivän tapahtumat näkyvät leikeissä isosti. 

Siinä missä vielä vuosi sitten leikki oli enemmän päämäärätöntä autoilla ajelua edestakaisin, nyt autot ajaa jostain tietysti syystä ja niillä on aina joku tapahtuma meneillään. Usein leikkiin liittyy erilaisia pelastustehtäviä tai sammutus tai ambulanssilla ajojuttuja. Tv-ohjelmista, varsinkin Ryhmä Hau:sta matkitaan monipuolisesti sisältöjä.





7-vuotiaan leikki

Kahden seitsemän vuotiaan pojan leikki on usein hyvin vauhdikasta ja varsinkin meidän lapsilla se menee helposti myös fyysiseksi. Kun leikkiin keskitytään kunnolla, syntyy pitkä ja sujuva leikki, johon otetaan pikkuvelikin mukaan. Tässä olen huomannut erilaisten rakenteluleikkien toimivan parhaiten, se myös toisaalta kehittää lasten luovuutta ja hienomotoriikkaa hienosti.

Leikki rakentuu jo monipuoliseksi ja arkea mukailevaksi. Toisaalta on tosi tärkeää, että leikkiin tulee vähän sellaista pientä taikaa, jota tavallisessa arjessa ei ole. Mielikuvitus on valloillaan ja elokuvista ja ohjelmista imetään tapahtumia leikkiin. 

Pidän itse huolta siitä, että lasten peliaika olisi leikkiajan kanssa tasapainossa. Kun on ollut peliaikaa, tulee myös leikkiaikaa ja toisinpäin. Leikki kehittää lapsilla valtavasti kaveritaitoja, joten niidenkin valossa leikin tärkeys on huima.

Kouluikäisillä leikki alkaa olla helposti pelkkää taistelua ja sotaa, joten koen tärkeänä saada leikkeihin ja leluihin myös muuta sisältöä. Siihen isona apuna ovat erilaiset figuurit ja ukkelit, joiden kautta leikkiin tulee syvyttä.

Joulun suosikkilahjat


Duplot ovat ehkä kaikkein parhain lelu mitä lapselle voi keksiä. Ostettiin näitä meidän yksi vuotiaalle kummipojalle viime synttäreinä ja edelleen nuo meidän seitsemän vuotiaat leikkivät lähes päivittäin duploilla. Duploleikeissä ei ehkä koskaan voi olla liikaa palikoita, joten duplot on loistolahja niihinkin tilanteisiin, kun ei tietäisi mitä hankkisi. Ja nämähän kestävät, isältä pojalle. Meidän kolme vuotias saa tämän duplopaketin pukinkonttiin, ja veikkaan hänen olevan ihan fiiliksissä siitä!







Legolinjalla jatketaan, ja toinen vinkki on sitten isompien lasten legoleikkeihin. Vaikka duplot menevät oikein hyvin isoillekin ja niistä riittää heille leikittävää, on pikkulegot silti vielä oma lukunsa. Niistä syntyy mitä upeampia rakennelmia ja hienompia luomuksia. Frozen linna on varmasti joulun top-lahjoja niin tytöilel kuin pojillekin. Paketit on kategorisoitu niin, että niistä tietää minkä ikäiselle paketti on suunnattu. Ei tule hankittua liian vaikeaa rakenneltavaa lapselle.

Ryhmä Hau -teema säilyttää suosionsa vuodesta toiseen ja leikki on yksi pitkäikäisimmistä mitä meillä on koskaan ollut. Nyt pukikonttiin pääsee Sampan iso auto, joka oli kolme vuotiaan toiveissa jo aiemmin kesällä. Varmasti sillä leikkii myös isoveljet.

Isompien lasten leikkiin tueksi toimii erilaiset figuurit, paitsi legot myös nämä Playmobilet ovat huippuja. Muistan nämä omastakin lapsuudesta ja luulen ritarilinnoituksen toimivan ismmille lapsille ihan loistavasti.

Nämä ja kaikki muut joulun lempparilashjat saa tilattua kätevästi Jollyroomista ilman kaupoissa kiertelyä. Osassa on tieto, että lelut ovat loppu varastolla, mutta toivon mukaan täydennystä tulee vielä ennen joulua!

Mitkä teidän lasten joulun toivelelut on? Nyt voit voittaa 100e arvosta leluja Jollyroomilta, joten klikkaa itsesi äkkiä mun IG:hen joss alkaa ihan pian huikea arvonta! Pysyhän kuulolla!

lauantai 28. marraskuuta 2020

Talven Nordbjorn -uutuudet

 Kaupallisessa yhteistyössä JOLLYROOM

Meillä on ollut Nordbjornin talvi- ja välikausivaatteita lapsilla ja usean vuoden ja kauden ajan. Tämä on merkki, jota lähden mainostamaan aina kaupallisessakin mielessä tosi mielelläni, sillä hinta-laatusuhde on oikeastikin sellaista jonka takana voin seistä. Kertoo mun mielestä jotain, että osa vaatteista on siirtynyt meiltäkin vielä eteenpäin ja pikkuveljelle jemmaan, vaikka käyttö onkin ollut aika rajua, eikä konttailusta ja sepelin päällä ryömimisestä ole tosiaan säästelty. Moni kalliimpi merkki ei ole tässä kulutuksessa kestänyt mukana, mikä toki on ihan ymmärrettävää. Mutta erityisesti siksi, lähden aina innolla mukaan näihin Jollyroomin yhteistöihin. Postauksessa näkyvät kengät ja haalarit on saatu Jollyroomilta.













Mä olin ajatellut kaksosille tälle kaudelle kouluun takki ja housut yhdistelmää, mutta niin ne vaan molemmat halusi haalarit. Kuulema haalari on paljon toimivampi metsäleikeissä ja rymytessä koulun pihalla. Nordbjornin vaatteita meillä on ennenkin ollut, joten osasin valikoida ne parhaalla vesipilarilla olevat haalarit. Ilokseni juuri ne kelpasivat myös lapsille ja kaikki kolme olivat innoissaan tuosta maastokuosista. Pikkuveljenhän piti tietysti saada ihan samanlainen haalari kuin isoilla, hän onneksi suostui tuohon mustavalkoiseen, ettei kaikki olisi toistensa kopioita.

Haalareiden vesipilariarvo on 10 000, joten kestävyyttä todellakin on. Pintamateriaaliltaan kangas on myös sellaista, että se on helppo suihkuttaa puhtaaksi. Mä yritän välttää haalareiden ja muiden ulkovaatteiden pesua, joten siitäkin syystä tää ominaisuus on plussaa.  Hankauksen kestoaon nyt testailtu pari viikkoa, kun isoilla on olleet haalarit pääasiallisena ulkovaatteena ja vaikka sää täällä etelässä on tosi olematon lumen suhteen, ei kulumaa polviin ol ejuurikaan tullut. Eli taas laadun puoesta haalarit luvasti odotukset!

Malli vastaa mun mielestä kokoaan hyvin, pienimmän haalari on koko 104, eikä kokoa isompikaan olisi luultavasti ollut reilu satasenttiselle vajaa neljäveelle turhan iso. Isompien lasten haalarit ovat kokoa 134 ja 128 ja sattuivat olevaan ekaluokkalaisille juuri sopivat. Toisella pituutta on 128cm ja toisella 135cm. Ruumiinrakeenteeltaan meidän kaikki lapset ovat aika standardimittaa, kovin pitkäselkäiselle tai raajaiselle saisi ottaa selkeästi tavallista isomman koon. 

Haalarit vaikuttavat paksuilta, eli ovat varmasti myös lämpimiä kovemmillakin pakkasilla. Pimeää kautta ajatellen heijastimia löytyy haalareista paljon kiinteänäkin, mikä on tietysti aina hyvä.

Kengiksi valittiin nyt nuo Nordbjorn-saappaat, joiden ulkonäköön itse ihastuin heti. Ne eivät ole minkään supermärän sään kengät, mutta pitävät hyvin vettä ja loskaa erityisesti tuosta jalkaterä osuudesta. Sisällä on lämmin vuori, joten kengillä pärjää kovemmallakin pakkasella. Veikkaan näiden olevan huiput juuri tällaiseen etelä-suomen talveen, kun pakkasta ei juurikaan ole ja märkä loskakeli vallitsee valtaosan talvesta. Ulkonäkönsä puolesta kengät menevät tietysti myös kauppakenkinä, ovathan ne niin supersöpöt! Kengät saa pienikin käyttäjä helposti jalkaan ja ne on kiristettävissä helpolla lukolla tiukemmalle. Nämä kengä ton varsinkin mun esikoisen suosikit, ne on kuulema niin mukavat jalassa!

Sekä haalarit, että kengät löytyvät Jollyroomilta nyt alesta, kengät alle kahdellakympillä ja haalarit alle neljälläkympillä. Eli kannattaa suunnistaa ostoksille jos talven toppaa ja kenkää vielä puuttuu!

maanantai 23. marraskuuta 2020

Mitä kuuluu?

 







Mitä kuuluu? Tuo kysymys, mikä on noussut teille jo aika monelle tämän kuluneen syksyn aikana. Ja hyvää mä olen kai kaikille vastannut. Kiirettä, mutta tosi hyvää. Ja sitähän tämä on ollut. Blogi on jäänyt kaiken touhun ja tiimellyksen jalkoihin ja mulla on tällä hetkellä todellisia priorisointihaasteita näiden harrastuksieni kanssa. Kun työssään jatkuvasti istuu koneella kirjoittamassa ja puhumassa, ei arjessa muuten tule oikein istuttua näytön ääreen lainkaan. Paitsi nyt, kun vihdoin istahdin kirjoittamaan yhtä kaupallista postausta. 

Kiire kiire, se todellakin kuvaa mun ja meidän arkea nyt todella hyvin. Tiesin syksyn olevan kiireinen ja hektinen, mutten osannut ihan odottaa tällaista. Pakko myöntää, että olen toisaalta todella kiitollinen koronasta, sillä sen ansiosta mä ainakin voin tehdä työtäni täysin kotoa käsin eikä tarvitse aikatauluttaa tai pohtia työmatkoja vielä tähän soppaan. Se todellakin helpottaa, sillä pikaisella laskemisella päivstä säästyy pari tuntia. Kaiken tuon ajan voi sitten käyttää lasten kanssa oloon, omiin harrastuksiin ja kotitöihin. Siinäpä kai se pähkinänkuoressa on, miksei arjessa ole ollut enää aikaa kirjoittamiselle ja blogille. 

Kun mä viime kesäkuussa hain tätä mun työtä, tiesin että tuun tästä pitämään, mutten osannut ajatella mitään tallaista. Voin aika rehellisesti sanoa, että oon tällä hetkellä mun unelmatyössä. Toki moni asia nytkin on huonommin kuin toivoisi, mulla on välillä ihan liikaa tehtävää, enkä aina osaa priorisoida työtehtäviäni oikein, mutta hitsi vie mä tosiaan nautin mun työstä. En olisi pari vuotta sitten uskonut, että mun kustumustyö olisi toimia operaattorilla koulutajana. Mutta niin se vaan elämä kuljettaa. 

Kaksosten koulu on alkanut ihan mielettömän hyvin. Välillä tosin rassaa se, ettei millään itse jaksaisi auttaa koulujutuissa tai hokea sitä kymmenettä kertaa, että nyt ne läksyt. Kaipaisin ehkä niitä rutiineja nyt näihin koulujuttuihinkin ja sitä että lapset jaksaisi itsekin motivoitua enemmän. Ne on tosiaan tuleet äitiinsä, ja heillä molemmilla tuntuu olevan rosvosyndrooma mitä läksyihin tulee. Sitten vasta sujuu, kun on ihan pakko ja poliisi kintereillä. Mutta tiedän, että tää vaatisi multa itseltä tosi paljon enemmän paneutumista, jotta saataisiin tää sujumaan vielä enemmän. Välillä tuntuu ettei aika riitä millään kahden ekaluokkalaisen ohjaamiseen. Mutta tiedän senkin, että pitäisi karsia jostain muusta, niin kyllähän se riittäisi.

Kesän ja syksyn aikana oon joutunut laskea rimaa tosi paljon, mitä tulee kodinhoitoon ja siivoukseen. pyörittelen mahdllisuutta kotisiivoojasta, sillä mä en yhtään itse haluaisi käyttää vapaa-aikaani kuin sellaiseen pakolliseen pieneen siistimiseen. Joku muu voisi hoitaa ne lattioiden pesut ja pölyjen pyyhkimisen. Ehkä vielä päädytään siihen, nyt ei ole ollut niin paljon ylimääräistä että olisin viitsinyt laittaa niitä rahoja siivoojaan, mutta katsotaan sitten myöhemmin. 

Korona on aiheuttanut meillä sen, että ollaan käytännössä molemmat vanhemmat kokoajan kotitoimistolla. Mies käy välillä asiakkaiden luona ja mä ihan satunnaisesti Helsingissä. Mutta muuten ollaan vaan kotona ja ehkä tää jatkuva toisen naaman katsominen alkaa välillä ärsyttää. Kaivataan molemmat omaa aikaa selvästi enemmän kuin vanhassa tavallisessa arjessa. Silloin tosin oltiinkin molemmat poissa kotoa työpäivät ja omaa aikaa sai silloin riittämiin. Tällä on toki ollut myös hyvä vaikutus, sillä varsinkin mä olen saanut lisämotivaatiota salilla käymiseen ja lenkkeilyyn. Varsinkin sali on ollut se ikuisuus ongelma mulle, nyt sinne on kiva  mennä. Varsinkin, kun pikkuhiljaa alan nähdä tuloksia omass akropassa ja leuanvetokin on lähempänä kuin koskaan ennen.

Pienin veli taas on uskomaton pikkutyyppi. Hän on ehdottoasti meidän vauva, sellainen riiviö, joka kyllä ottaa osansa ja vaatii paikkansa. Niin valloittava ja rasittava tyyppi samaan aikaan. Puhuu valtavan hyvin ja on oikea pieni koomikko. Oon niin onnellinen, että hänen päiväkotiuransakin sujuu loistavasti. Hän viihtyy kavereiden kanssa ja on tosi sosiaalinen tyyppi. Niin helppo lapsi, että vähän jännään sitä tulevaa teini-ikää, sillä jossain vaiheessa ne haasteet takuulla iskee. 

Kotia ei ole tullut laitettua yhtään koko syksyn aikana, ellei kaksosten huoneen remonttia lasketa. Pihaa kuitenkin tehtiin syksyllä senkin edestä ja keväällä samaista projektia olisi taas riittämiin edessä. Mietittiin muuten kesällä talonkin myymistä, mutta todettiin sitten ettei meistä ole asumaan pienemmässä, vaikka rivitaloasuminen vähän kiinnostaisikin. Kaivataan toisaalta tilaa ympärille ja lapsille omia huoneita, ettei rivari sitten olisi ollut vaihtoehto. Lisäksi täällä ei oikein ole yli sataneliöisiä rivareita ja viiden hengen perhettä ei kyllä sen pienempään saa sullottua millään. Varsinkin, kun tarvitaan työtilaakin etätöiden mahdollistamiseen. Päädyttiin sitten tekemään pihasta tosi helppohoitoinen ja pysyttelemään tässä talossa. On toisaalta ihanaa, että säilytystilaa ja avaruutta on näin paljon, niin mahdutaan kaikki hyvässä sovussa tänne. 

Parisuhde, siitä on sitten taas tosi vaikea kirjoittaa. Korona rasittaa selvästi tosi paljon ja vaikka tavallaan koronan ansiosta ollaan tosi paljon läheisempiä, on ristiriitojakin enemmän. Vaikka paljon on kyllä opittukin keväästä ja osataan nyt ottaa molemmat enemmän omaa aikaa. Että hyvin meillä menee, mutta varmasti voisi mennä paremminkin. KAikkei neniten tarvitaan varmasti sitä yhteistä aikaa. Aikaa ilman lapsia ja velvollisuuksia. Sitä kun ei tahdo löytyä, kun illat täyttyy omista ja lasten harrastuksista, siivoamisesta ja kaupassa käymisestä. Mutta sitäkai se nyt on, ne ruuhkavuodet.

Blogin kanssa mä olen tässä samassa tilanteessa kuin olen ollut viimeiset puolitoista vuotta. Jatkaako vai ei, lopettaako vai ei. EN mä nyt ainakaan toistaiseksi lopeta, mutten mitään suurta ja isoa aktivoitumistakaan osaa luvata. Arki on mulle jotenkin paljon tärkeämpää selaisenaan, en osaa siitä enää samallalailla instaankaan päivittää kuin aiemmin. Mutta siellä nyt ehkä kuitenkin olen hieman aktiivisempi kuin täällä. 

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Lasten Viaplay-suosikit

 Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa. 

Syksy saapuu pikkuhiljaa ja ainakin meillä ollaan kovasti siirrytty jo hyggeilyyn. Siinä missä kesällä illat ja viikonloput meni rannalla, pihalla ja muuten ulkoillessa, nyt syksyllä tekee mieli kaivautua kotiin sohvalle peiton alle teekupin kanssa. Illalla paljon kynttilöitä, tuli takkaan ja telkkarista jokin hyvä sarja tai leffa pyörimään. Meidän perhe on todellakin sarjojen ja elokuvien suurkuluttuja enkä oikein muista aikaa, jolloin meillä ei olisi ollut suoratoistopalveluita telkkarissa. Viaplaysta olenkin kertonut ennenkin ja myös tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.







Myös lapset ovat hyvin valveutuneita siinä, mitä he tykkäävät katsella. Viaplay on ollut yksi heidän lemppareistaan aina, sen lasten sisällön suuren tarjonnan vuoksi. Sieltä löytyy kaikki lasten suosikkisarjat, Palomies Sami, Pipsa Possu, Paw Patrol, Blaze ja Legon animaatiot. Tykkään itse antaa lapsille Viaplayn käyttöön, sillä voin olla varma että sieltä löytyvä sisältö on heille oikeanlaista. Viaplayssa saa nimittäin rajattua ikärajan, jonka jälkeen sovellus pyytää salasanaa. Meillä ikäraja on asetettu 7 vuoteen, ja kaikki mikä on kategorisoitu yli sen, pyytää aina hyväksynnän aikuiselta. 


Meidän lapset ovat tottuneet, että Viaplay löytyy telkkarista. Alkukesästä oli tilanne, jolloin tilaus oli katkolla ja meillä ei ollut mitään maksullista palvelua. Lapset olivat ihan ihmeissään kun telkkarista ei voinutkaan valita katsottavaa silloin kuin halusi, vaan tv:n ääreen piti tulla juuri sillä hetkellä kun Ryhmä Hau alkoi. Myös me vanhemmat koettiin tämä lopulta niin hankalaksi, että Viaplay tilattiin äkkiä takaisin. Mä tykkään siitä, että sisältö on meidän katsottavissa silloin kun itse halutaan, eikä meidän tarvitse olla telkkarin ääressä jollain tietyllä kellonlyömällä. Ollaan niin aktiivisia ja liikkuvaisia, että on tosi vaikea muuten saada telkkarista oikeanlaista sisältöä, kun pitäisi päästä telkan eteen juuri sopivana aikana, joka ei sitten muiden menojen kannalta ehkä onnistuisi. 


Kesäkuun lopulla Viaplayn sisältö laajeni vielä lisää, kun mukaan tuli Elisa Viihde Aitio. Mä en ollut kyseistä palvelua koskaan käyttänyt ja lisäsisältö oli tosi tervetullutta. Nyt meillä ei ole vaan Viaplayn leffat ja sarjat -sisältö vaan myös Aiton leffat ja sarjat. Eikä muuten katsottava lopu ihan heti. Ihan huippu tilanne just sellaisina viikkoina kuin mikä tää on mulle ollut. Olen ollut nimittäin sairaslomalla koko viikon, joten Viaplayn sisältö on tullut todella tutuksi.






Viaplaysta löytyy myös meidän perheen lempparit leffat koko perheen leffailtoihin. Viimeksi katsottiin Corgi ja sitä ennen parikin kertaa Aladdin ja nyt odotellaan syyskuun puolessa välissä ilmestyvää Jetiä, mikä on varmasti ihan superhauska! Meillä on koko perheellä myös omat profiilit Viaplayhin, sillä silloin on paljon helpompi hallita sitä, mitä Viaplay oikein tarjoaa katsottavaksi. Muutenhan sisältöä on ihan liikaa ja jotain hyvää saattaa jäädä huomaamatta. 


Me katsotaan miehen kanssa aikuisten profiililla just nyt 24 uusiksi, katsottiin sitä silloin suorana telkkarista kun se tuli ja nyt on seurattu Jack Bauerin edesottamuksia uudelleen vuosien jälkeen. Myös Chicago Fire, Criminal Minds, HIMYM ja Chicago P.D on yhteisellä profiililla listoilla. Mun omassa profiilissa on taas Rakkauden Anatomia, Greyn Anatomia, Chigaco Med ja Handmaids Tale menossa, sieltä katson myös kaiken hömppädraaman silloin kun mies ei ole kotona. Lapset taas suurkuluttavat tällä hetkellä lego animaatioita keskenään, varsinkin Ninjago, Chima ja Jurassic World on nyt tosi kova juttu kaikille kolmelle. Pienin taas fanittaa tosi lujaa Pipsa Possua, josta muuten ilmestyy uusi kausi ihan kohta puolin! Myös Palomies Sami on aika tärkeä osa arjen telkkaria tuolle meidän kuopukselle. 


Tuliko tässä teille jotain uutta kivaa katsottavaa? Tuleeko teillä seurattua suoratoistoja vai katsotteko kaiken suorana suoraan telkkarista? Instan puolella starttaa ihan pian arvonta, jossa yksi voi voittaa itselleen Viaplay leffat & sarjat -paketin sisältäen Elisa Viihde Aition. Nyt äkkiä siis IG:n puolelle! @nelliekoo

lauantai 15. elokuuta 2020

Terassi valmiina syksyyn

 Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Preecon kanssa.

Yhtään en vielä suostu uskoa, että syksy olisi tulossa, vaikka tällä viikolla kaivoinkin jo syksytakin kaapin perukoilta. Tänään on ainakin ollut vielä niin ihana hellepäivä, että syksyn viileät illat toivottavasti vielä hetken odotuttavat itseään. Mutta sitten kun ne sieltä tulevat, on meillä ainakin ihan täydellinen terassi niitä varten. Pääsin nimittäin uudistamaan meidän terassikalusteita kaupallisessa yhteistyössä Preecon kanssa. 








Meidän terassi on talon eteläisellä puolella, joten keskipäivällä auringon paistaessa terdellä on todella kuuma. Se ei sinänsä haittaa, ja haluttiinkin meidän terassilta juuri sitä, että siinä olisi kesäpäivinä kiva oleilla. Terassilta on kuitenkin puuttunut sellainen lekottelupaikka ja siihen kaipasin muutosta. 

Aurinkosänky on ominaisuuksiltaan ihan täydellinen. Siihen mahtuu tarvittaessa vaikka koko perhe pötköttelemään ja kuomun vuoksi siihen saa muodostettua myös varjon, mikä on tosi kiva juttu sekä tuulensuojan että auringonpaahteen kannalta. Tämän aurinkosängyn saa myös muutettua pöytäryhmäksi, jolloin terassille saadaan enemmän laskutilaa ruokailutilanteissa. 

Me päädyttiin aurinkosänky-valinnassa tähän harmaaseen Royal-nimiseen sänkyyn, mutta muitakin vaihtoehtoja on valtavasti. Royal-sängyn väri tuntui sopivalta sävyltä meidän muuten kovin tumman sävyiseen terassiin. Mä myös uskon, ettei nuo harmaan päälliset tule yhtä kuumiksi auringossa, kuin tummemat tulisi. Ainakin omaan silmään värivalinnass aosuttiin oikeaan ja tuo sänky näyttää aivan ihanalta meidän terassilla. Iltaisin lasten käytyä nukkumaan, on ihana käpertyä vuoteelle peiton alle lukemaan kirjaan tai katselemaan läppäriltä jotain lempparisarjaa. Meidän pihalla ei ole juurikaan hyttysiä, joten ulkona saa olla kokolailla rauhassa. 

Mä odotan innolla millaisia mahdollisuuksia aurinkosänky vielä syksyn mittaan tuo, luulen että sen ansiosta terassilla tulee vietettyä aikaa paljon enemmän kuin aiempina syksyinä. Vähän kyllä tämän sänkyn myötä haave terassilasituksesta sai vielä tuulta alleen, sillä niiden avulla tätä sänkyä voisi käyttää talvellakin. Kuten meidän koko terassia. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää!


tiistai 11. elokuuta 2020

Ekaluokkalaiset valmiina kouluun

 Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lindexin ja Indieplacen kanssa.

Ei sitä tosiaan meinaa uskoa, että mun pienokaiset aloittavat huomenna koulutien. Varsinkin kun aikaa miettii taaksepäin, olen ollut tosi epävarma siitä, voiko kumpikaan heistä olla millään valmis kouluun. Varsinkin, kun eskari vuosi lopeteltiin etäeskarissa kotona, äidin ja isin opetuksessa. Ja opetuksen laadusta ei tosiaan voi olla kuin yhtämieltä, ja ihan laadutonta se luultavasti oli. Ei meillä nimittäin millään ollut mahdollista opettaa lapsille asioita yhtä hyvin kuin mitä eskarissa olisi tehty. Mutta niin ne vaan kumpikin kypsyi hienosti poikkeuksellisen kevään aikana ja nyt elokuussa mun vauvani ovatkin yhtäkkiä niin isoja lapsia.






Koulun alkuun on valmistauduttu monin tavoin, niin henkisesti kuin ihan hankinnoillakin. On treenattu koulumatkaa, harjoiteltu puhelimen käyttöä ja opeteltu ihan käytännönasioita siivoamisesta ja omien tavaroiden huolehtimisesta lähtien. Konkreettisin asia lapsille itselleen, on tietysti vaate- ja tarvikehankinnat. Niitähän kumpikin odottelikin sitten kaikkein eniten. Vaatekaapit meillä tosiaan kaipasivatkin päivitystä, sillä siinä missä kevään ja kesän aikana pojat humahtivat roimasti pituutta, muuttui heidän ajatusmaailmansakin kovasti. Oikeastaan tähän saakka kummallekin on kelvannut melkein mikä vaan, mitä äiti kaupasta ja kirpparilta heidän kaappiinsa kantaa, on heille nyt tullutkin mielipiteitä siitä, että jokin vaate on tyhmä, liian tyttömäinen tai ihan vauvojen. Oli korkea aika lähteä siis kolmisin heidän kanssaan ostoksille, etsimään niitä isojen koululaisten vaatteita.

Ostosreissu toteutettiin kaupallisessa yhteistyössä Lindexin kanssa ja kaikki postauksessa mainitut vaatteet on saatu kaupallisen yhteistyön myötä. 

Meidän ostosreissu suuntautui Trion kauppakeskukseen ja siellä Lindexin lastenvaateosastolle. Ekaa kertaa siirryttiin sinne isojen poikien puolelle, mikä tietysti näistä isoista koululaisista oli se huikein juttu. Että he ihan oikeasti ovat nyt isoja, kun vaatteetkin ostetaan isojen poikien puolelta. Kumpikin lapsi oli hyvin tarkka ja tietoinen siitä mitä halusi. Sovittiin nytkin, kuten aina ennenkin, että äiti antaa vaihtoehdot, joista pojat sitten itse valitsevat mieleiset. Tämä on meillä toiminut parhaiten, sillä silloin kaappiin myös päätyy sellaisia molempia osapuolia miellyttäviä vaatteita ja lapset saavat silti toteuttaa itseään vaatteiden ja pukeutumisen avulla. 







Ohjeistin kumpaakin valitsemaan mieleisensä tumman sävyiset housut, yhdet t-paidat, yhdet trikoopaidat ja yhdet hupparit. Tällä kertaa en edes joutunut käyttämään veto-oikeuttani ja tarjoamaan muita vaihtoehtoja, sillä kumpikin päätyi kaikkien mielestä kivoihin ja mukavantuntuisiin vaatteisiin. Lisäksi molemmat valitsivat vielä paketin sukkia, sillä niitähän häviää ihan jatkuvasti. Vai ollaanko me ainoa perhe, jonka pesukone tuntuu syövän sukkia, sen verran tiheään parittomia löytyy. Kassalta napattiin mukaan vielä merkkaustussi, ehkä kaikkein helpoin tapa huolehtia siitä, että vaatteet on nimikoitu. Meillä on tussit niin kodarissa kuin eteisessäkin, jotta vaatteet on sitten kätevä nimikoida kummassa vaan, missä nyt huomaankaan nimikoinnin puuttuvan. Kolmen pojan tavaroissa niin tuntuu käyvän vähän yhtenään. 

Hauskaa mun mielestä on, että tuplilla on kummallakin ihan erilainen maku vaatteiden suhteen. Siinä missä toinen oli ihan ehdoton, että haluaa farkut ja mustaa ja valkoista, halusi toinen ehdottomasti kollarit ja värikkäitä paitoja. Nuo kollarit olivat muutenkin malliltaan ihan mahtavat hoikalle esikoiselleni, hänellä kun ei tahdo mitkään muut kollarit pysyä vyötäröltä ylhäällä. Housujen malli on tosi slim ja tykättiin siitä kumpikin kovasti. Polvissa on vielä vahvikepaikat, mikä takuulla helpottaa housuja pysymään hieman pidempään ehjinä tällä meidän rasavillillä. 

Keltainen trikoopaita kollareiden kaverina oli ihanan piristävä. Poika itse olisi halunnut oranssin paidan, se kun on hänen lempivärinsä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt kuin hupparissa ja t-paidassa, joten keltainen paita kelpasi onneksi sekin oikein hyvin.

Meidän farkkupoika taas valitsi rennot resorilahkeiset farkut, mikä oli myös äidin mielestä tosi hyvä. Tuollaiset farkut toimii mun mielestä paremmin myös ulkohousujen alla ja ne ovat rentoudesta huolimatta silti tosi siistit. Lindexin farkut valmistetaan luontoa ja ympäristöä säästäen ja denimin valmistusprosessi kuluttaa totuttua vähemmän vettä. Tämä olikin mulle mieluisa knoppitieto, sillä uusia vaatteita ostettaessa on aina kiva ottaa huomioon niiden ympäristölle aiheuttama kuormitus ja tehdä niitä parempia valintoja luonnon kannalta. Valkoisen paidan kanssa itse hieman arastelin, mutta onhan se vaan oiva kombo noihin farkkuihin.









Back to school must have -listalla onkin mun mielestä pari vaatekertaa housuja ja niihin sopivia paitoja. Mä tykkään itse hankkia vaatteet juuri näin, että housuihin yhdistellään sitten niihin sopivaa t-paitaa, trikoopaitaa ja hupparia vähän kelien mukaan. Meillä suositaan kerrospukeutumista, joten viileällä kelillä kerroksia lisäillään sitten tarpeen mukaan. Kesällä riittää pelkkä t-paita, viileämmällä päälle lisätään trikoopaita ja vielä viileämmällä tai lisälämmöksi mukaan vielä huppari. 

T-paitavalinnoissa lapset päätyivät juuri siihen mihin ajattelinkin. Keskimmäinen valitsi valkoisen paidan printillä ja esikoinen oranssin. Hänelle ei oikeastaan ole väliä mitä vaatteessa on, jos se on oranssi, on se kiva. Myös hupparivalinnat menivät aikalailla niinkuin kuvittelinkin. Otettiin kunnolla reilut hupparit, jotta ne kestäisivät vähän paremmin aikaa. Huppari kun on tosi kiva reilunakin, ja näinollen se sitten meneekin kauemmin. 

Kaikkien materiaalien laatu oli mun sormiin tosi laadukasta ja erityisesti mua ilahduttaa Lindexin käyttämä orgaaninen puuvilla. Sekun on oikeasti pehmeää ja kestävää. Ja voitte uskoa, että meillä on testattu ihan vaan paristi mitkä merkit kestävät lasten kovaa kulutusta ja sitten toisaalta taas kovia pesulämpötiloja. Mä pesen lastenvaatteet aina kuudessakympissä ja rummutan päälle. Jos vaate ei sitä kestä laadukkaana, jää se jatkossa hankkimatta, sillä eettisesti mun mielestä on järkevämpää ostaa oikeasti kestävää ja pitkäikäistä, jota sitten voin siirtää siistikuntoisena jemmaan kuopukselle. Kuumalla pesu ei luonnon kannalta toki ole hyvä, mutta mun mielestä vaatteen pitkäikäisyys ja se että se siirtyy siistinä taas seuraavalle käyttäjälle korvaa tuon puutteen pesun eettisyydessä. Lindexin puuvilla on kaiken lisäksi kierrätyspuuvillaa, joka on valmistettu luonnonvaroja säästäen. Tämä lisättynä siihen, että se on kovasta kulutuksesta huolimatta kestävää, tekee vaatteesta hyvän valinnan. 

Lindex on meillä kenties se käytetyin lastenvaatemerkki. Vaatteet ovat lompakkoystävällisiä ja laadukkaita ja lapset tuntuvat löytävän sieltä aina mieleistä päällepantavaa. Myös usein lanseeratut alennuskampanjat ilahduttavat itseäni, kolmelle lapselle kun ostaa vaatetta on kiva, kun välillä saa jotain hankittua alellakin. Nytkin Lindexillä on kaikista lastentuotteista -20% ale. Tarjous on voimassa 23.8. saakka ja hyödynnettävissä kaikkiin lastenvaatteisiin. Luulempa, että me pyörähdetään ainakin kerran Lindexillä ennen alen päättymistä, sillä housuja uupuu vielä jokaisen lapsen kaapista ja Lindexin kollarivalikoima on niin kivan kattava. 

Onko teillä koululaisten ja eskarilaisten vaatekaapit päivitetty jo koulutietä varten?