Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. syyskuuta 2018

Tuplien huoneen uusi ilme

Täällä ollaan koko perheen voimin enemmän ja vähemmän kipeänä. Pienin ehkä pahiten, hänellä nimittäin kuumetta on ollut jo useampi päivä, tänä iltanakin se taas nousi ja korvistakin löytyi molemmista tulehdukset. Oma olo on myös nyt sellainen, että sohvannurkka peiton alla villasukissa kuulostaa tosi hyvältä ajatukselta. 

Lapset sairasti oikeastaan koko viime viikon, joten ulos ei olla juurikaan päästy. Se on tarkoittanut sitä, että sisällä on pitänyt keksiä ajanvietettä ja lasten ollessa vetopois, on mulla itsellä ollut hyvin aikaa siivota ja sisustaa. Syksyn tullen, iskee aina se sisustuskärpänen, jonka myötä olisi kiva laittaa huone jos toinenkin uuteen uskoon.

Tuplien huone on selvästi vähän sellaisessa murroksessa, he kun eivät ole oikein enää pieniä, mutteivat ihan koululaisiakaan. Kerättyäni viikolla taas yhden kassillisen leluja varastoon vietäväksi, käänsin samalla huoneen sisustuksen ympäri. Viimeksi sisustin sitä tammikuussa, kun pojat muuttivat leikkihuoneeseen ja sinne saapui kerrossänky. Silloin jo mietin, oliko sängyn silloinen paikka paras mahdollinen, vai toimisiko tämä nyt kokeiltu paremmin. 

kuvassa olevat reput saatu JOllyroomilta, alakulman penaalit saatu Kiddexiltä

Mitään uutta huoneeseen ei tullut, kaikki muu paitsi pöytä vaan vaihtoi paikkaa. Tällainen sisustaminen onkin ehkä parasta, sillä se ei käy lompakolle eikä vaadi kovin suurta suunnittelua. Tämäkin muutos tuli vähän hetken mielijohteesta, kun olin juuri edellisenä päivänä katsellut lasten leikkiä ja miettinyt, oliko sisustus kuitenkaan toimivin mahdollinen.

Kaksosten huone on ihanan iso, se on meidän talon suurin makuuhuone, joten on loogista että siihen majoittui tuplat. Tarjottiin heille mahdollisuutta omiinkin huoneisiin, mutta kumpikaan ei halunnut. Joten se jää vielä odottamaan. Voi olla, että kun isot haluavat omat huoneet siirtyy Justus tähän isoimpaan, sillä samalla kun huone toimii hyvin leikeissä, on se myös meidän talon jumppahuone. Muuttaessamme uuteen kotiin haluttiin lastenhuoneeseen ehdottomasti puolapuut (saatu kaupallisessa yhteistyössä Dinox:lta). Ei pelkästään lapsille, vaan myös aikuisille. Niissä saa nimittäin tosi monipuolisen jumpan tehtyä niin halutessaan. Lapsillakin puolapuut ovat kovalla käytöllä ja niiden kaverina voimistelurenkaat (saatu kaupallisessa yhteistyössä Dinox:lta) on meillä tosi tykätty. 

Yksi syy, miksi liikkumiseen kannustavat kalusteet huoneeseen haluttiin oli se, ettei lasten kanss atarvitsisi lähteä ulos, saadakseen heille liikuntaa. Aktiivisuuden tukeminen ja liikuntaan kannustaminen on meille tosi tärkeää ja mä uskon sen lähtevän isosti jo siitä, että tarvittavia liikuntavälineitä on koko ajan saatavilla. Tasapaino ja hienomotoriikka kehittyy tosi vauhdilla kun lapset päivittäin huomaamattaankin treenaavat niitä. Tuo Bobles esimerkiksi on usein meidän olkkarissa, jossa sen päällä on temppuilemassa melkein aina joku lapsista. Pieninkin osaa jo nousta sen päälle seisomaan ja varsinkin Rasmus on tosi taitava tasapainoilemaan sillä erilaisissa asennoissa. 

Huoneen isoin tarkoitus on toimia nukkuma- ja leikkihuoneena sekä säilöä ja varastoida lelut fiksusti. Huoneessa on näkyvien kalusteiden lisäksi yksi kaksiovinen kaappi ja yksi hyllykaappi, joissa säilötään niin leluja kuin askartelu ja piirustusvälineitäkin. Nuo kaapit mun pitäisi käydä tosissaan läpi, sillä siellä on varmasti järjestys kärsinyt siitä, kun sen viimeksi olen siivoillut. Näiden lisäksi meillä on aina jonkin verran leluja ulkovarastossa, sillä mun mielestä on kiva kerätä jotain leluja välillä pois, niin ne parin kuukauden päästä tuntuvat ihan uusilta. Vaihtuvuus toimii tosi hyvin, ja lelukassin tuominen heikkona hetkenä takaisin takaa itselle rauhallinen hetken "uusien" lelujen viihdyttäessä lapsia. 

Kuvassa olevat reput saatu Jollyroomilta

Lelusäilytyksestä huoneessa vastaa Stuva, joka ei tällä hetkellä oikeastaan ole optimaalisin kaluste huoneeseen. Siellä on pikkulegoja, isommat autot, rekat, lentokoneet.. Stuvan kaverina huoneessa on nyt pystyyn nostettu Expedit, jossa on tilaa kaikille lastenkirjoille, roolivaatteille, puujunaradan junille ja lisäosille sekä lelufiguureille. Yksi laatikko on aina melkein tyhjillään, se on se laatikko johon kerään lelut jos ne pitää äkkiä saada pois tieltä ja sieltä sitten lajittelen ne omille paikoilleen. Näiden lisäksi sängynaluslaatikoissa (saatu kaupallisessa yhteistyössä Veke.fi :ltä) toisessa on dublot ja toisessa puujunaradan raiteet. 

Meillä on aika tiukka järjestys leluilla, mutta se toimii. Kaikelle on oma paikkansa ja lapsetkin tietävät missä mikäkin lelu on. He myös hienosti laittavat lelut siivotessa omille paikoilleen, vaikka siivous onkin asia johon heitä saa kannustaa ja maanitella ihan joka kerta. Kaiholla odotan niitä hetkiä, kun he siivoavat täysin ilman apua ja vaan yhdestä kehoituksesta.

Mä koen huoneen jotenkin raikastuneen valtavasti, vaikkei se ihan kauheasti muuttunutkaan. Haluaisin huoneeseen uuden maton, sillä tuo harlekiinikuvio alkaa jo vähän käydä silmiini, mutta koska en tiedä mikä toimisi yhtä hyvin, saa matto odottaa inspistä. Myös lamppu kaipaisi vaihtoa, tai ainakin siihen pitäisi hankkia paremmat polttimot. Nykyiset ovat nimittäin aivan liian keltaista valoa tuovat ja liian heikosti valaisevat. Myös Stuvan tilalle haluaisin jonkin toimivamman kalusteen, mutten vaan oikein tiedä minkä. Luultavasti näillä mennään siihen saakka, että pojat aloittavat koulun ja huone muutetaan silloin enemmän koululaisen tarpeita vastaavaksi. 

perjantai 23. helmikuuta 2018

Tuplien uusi huone

Uusista huonejärjestelyistä olenkin kirjoittanut jo paristi ja nyt olisi tuplien huoneen vuoro! Työpistehän blogissa vilahtikin jo viime viikolla, se näyttäisi olevan yhä edelleen iso hitti. Tänäänkin molemmat keskittyivät tekemään "läksyjä" sen ääressä.


Isojen uuteen huoneeseen jäi siellä pitkään majaillut expedit, joka on mun mielestä ihan parhaita lastenhuoneen säilytyskalusteita. Sen laatikoissa on tällä hetkellä vain poikien brion junaradan osat. Voi apua kuin niitä onkin kertynyt! Toisaalta nyt on siitä ihana hetki, että junaradasta saa tosi ison ja mahtavan ja meillä molemmat isot tykkäävätkin leikkiä sillä ihan tosi paljon. Paljon on muitakin kuin vain brion osia, onneksi ikea, woodie ja lidl käyvät niin hyvin yksiin perinteisten palojen kanssa!

Kaikki kirjat on myös säilötty tuohon expeditiin, siitä ne saa helposti napattua niin iltasaduksi kuin päivälläkin selailtavaksi. Meillä tykätään kirjoista kovasti, se ehkä onkin tuon kirjamäärän perusteella arvattavissa!

Osa stuvan kokonaisuuttahan siirtyi Justuksen huoneeseen, mutta kaapit jätettiin vielä tänne. Niistä löytyy oikeastaan lasten kaikki autot, naamiaisasut, keittiötarvikkeet, isommat junaradan osat ja lelufiguurit. Niin ja se kaikki ärsyttävä pikkusälä, jota kertyy milloin mistäkin. 


Uutena huoneeseen saapui kerrossänky*. Pojat ovat kinunneet kerrossänkyä jo pitkään ja varsinkin nyt viime kuukaudet kerrossänky on ollut monesti puheissa. He näkivät kerrossängyn kavereidensa huoneessa ja ihastuivat siihen täysin. Heidän ajatuksissaan isot nukkuvat kerrossängyssä ja pienet tavallisessa. Meidän kerrossänky on Veken kalusteen Huxie ja se on lyhyempi 165cm pitkä malli. Aika passelin kokoinen lapsille, jotka eivät kuitenkaan vielä aikoihin tarvitse täyspitkää sänkyä. Antaahan sänky myös aika kivasti lisätilaa huoneeseen, kun mittaa on se puolisen metriä vähemmän kuin tavallisessa. Myös leveys on vähän tavallista sänkyä pienempi, ei kuitenkaan isosti, sen verran että sen huomaa mutta kuitenkin niin vähän ettei se vaikuta lapsen pysymiseen sängyssä. 

Pojat ovat luonnollisesti sängystä innoissaan ja päivittäin jankataan, että milloin sänkyjä vaihdetaan päikseen. Me kun sovittiin, että joka lakananvaihdon yhteydessä myös sänkyjä vaihdetaan niin, että toinen nukkuu ylhäällä. Vielä on vähän harjoitusasteella sänkykäyttäytyminen, ja varsinkin se, ettei sängyssä hypitä tai yläsängyssä riehuta ja pelleillä. En edes oikein tajua mistä tää on tullut, sillä nukkumahuoneen ollessa erillään leikkihuoneesta, pojat eivät koskaan hyppineet sängyssä tai muutenkaan viettäneet siellä aikaa nukkumista lukuunottamatta. Ehkä se on juurikin tämä, että sänky on nyt leikkihuoneessa ja mukana näin heidän leikeissään. 


Sänky esitellään aina ensimmäisenä jokaiselle vieraalle ja molemmat ovat siitä tosi ylpeitä. Ja eihän se ihme, onhan sänky tosi hieno! Mä itse tykkään tosi paljon sängyn selkeistä linjoista ja muotoilusta. Otettiin sänkyyn myös vuodevaatelaatikot, jotka sattuivat hauskasti olemaan muotoilultaan lähes identtiset stuva-hyllyn kanssa. Laatikoiden koloset ovat vähän pienemmät kuin stuvan laatikoiden kolot, mutta muuten melkein vastaavat. Nyt sänky tuntuu istuvan huoneeseen jotenkin vielä paremmin kuin istuisi ilman noita laatikoita. 

Patjat menivät sängynvaihdon myötä vaihtoon myöskin, tosin olisivat menneet varmaan muutenkin. Patjat olivat kuitenkin olleet käytössä jo melkein kolme vuotta, joten vaihto oli paikallaan. Hankittiin uudet patjat Ikeasta ja valittiin sänkyjä viisisenttiä lyhyemmät patjat. Kaupassa mietin, että toimiikohan ideani, mutta kotona tuli todettua että valinta oli juuri oikea! Syy noihin lyhyempiin patjoihin on nimittäin se, että lapsilla on täysimittaiset peitot käytössään ja niiden petaaminen lyhyempään sänkyyn on aina ollut tosi ärsyttävää. Nyt saan työnnettyä ylimääräisen peiton patjan ja sängyn väliin, jolloin petaus on helpompaa, mutta näyttää myös tosi siistiltä. Vähän olen miettinyt sänkyihin, erityisesti alasänkyyn päiväpeittoja, mutta ainakin toistaiseksi mennään ilman. Ehkä sitten, kun lapset osaavat ne itse laittaa paikalleen?

* Veken kalusteen tuotteista on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. 

maanantai 19. helmikuuta 2018

Työpiste leikki-ikäisille

Isojen muutettua leikkihuoneeseen nukkumaan, piti huonetta muunnella hieman, jotta se soveltuisi leikkien lisäksi myös nukkumiseen. Pelkkänä leikkihuoneena toimiessaan, leluja oli paljon enemmän esillä, kalusteet oli leviteltu ympäri huonetta ja keskellä huonetta oli paljon leikkitilaa. Säilytyskalusteita oli paljon, jotta kaikki lelut saatiin sijoitettua järkevästi omille paikoilleen. 

Nyt kun huoneesta siirrettiin Justuksen huoneeseen Stuvan taso ja lelulaatikko, piti isojen huoneeseen keksiä jokin muu pöytä. Tähän saakkahan he olivat piirtäneet ja askarrelleet sen Stuvan päällä. Mietittiin, josko hankittaisiin molemmille jo kunnolliset työpöydät, niin ne olisivat sitten jo koulunalkua odottelemassa. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että koska koulun alkuun nyt kuitenkin on se pari vuotta vielä, olisi ehkä turhaa hankkia isot kalusteet huoneeseen tilaaviemään. Nyt kuitenkin pääpaino huoneen toiminnoilla on leikeissä, sillä pojat askartelevat, piirtävät ja muovailevat paljon myös keittiönpöydän ääressä.


Mietittiin myös mahdollisuutta ettei hankittaisi mitään pöytää. Voisihan ne pöytää vaativat jutut tehdä siellä keittiössäkin. Kalusteita pyöritellessä huomattiin kuitenkin, että huoneeseen jäi aika hyvä kohta pöydälle. Pöytäkin löytyi jo ennestään, se on nimittäin meidän työhuoneen pöytä, joka on aikuisen käyttöön ollut aina vähän huono. Itse tarvitsisin sähköpöydän, jotta töitä voisi välillä tehdä seistenkin. Tai jos ei sähköpöytään tule panostettua, niin ainakin kaipailen vähän laadukkaampaa kuin tuo Ikean halvin mahdollinen, jolla on vähän ikävä tapa keikkua läppäriä naputellessa. 

Pöytä olikin lopulta tosi hyvä poikien huoneeseen ja jälkikäteen ajateltuna on hyvä että se sinne päädyttiin sijoittamaan. Pöytä tuntuu nimittäin innostavan piirtelyyn paljon enemmän kuin se stuvan taso. Onko kyse sitten tuosta "isojen" pöydästä vai mistä, mutta tämän ääressä on piirretty, askarreltu ja tehty pikkulegoilla jo nyt viikon aikana enemmän kuin parin kuukauden aikana vanhan pöydän ääressä. 

Pöydän yläpuolelle sijoitettiin hyllykkö*, joka nyt toimii ihan vaan somisteiden paikkana, mutta jatkossa siihen voisi hyvin keräillä myös pikkulegoja, jotka pitäisi saada pikkuveljen käsien ulottuvilta pois.

Pöydän ja hyllykön väliin laitettiin Kärkkäiseltä hankittu seinäristikko, johon pojat saavat roikkumaan kaikkea pientä ja tärkeää. Myös kynäpurkki laitettiin siihen roikkumaan, niin se ei pyöri pöydällä muiden touhujen tiellä. Pöydän viereen laitoin varastossa pyörineen korihyllyn, johon saatiin väritys- ja puuhakirjat sekä piirustuspaperit kätevästi lasten ulottuville. Siinä ne pysyvät siististi pinoissaan, mutta ovat kuitenkin helposti otettavissa inspiraation iskiessä. Päälimmäiseen lokeroon sijoitin lapsille pari pahvilaatikkoa, joihin he saavat keräillä omia aarteitaan ja juttujaan. 

Myös tuolit löytyivät omasta takaa, ne nimittäin ovat tähän saakka olleet ruokapöydän ääressä. Hiihtolomalla isot istuivat normaaleilla tuoleilla ja halusivat jatkaa niin istumista myös kotona. Katsotaan kuinka se nyt onnistuu, ainakin toistaiseksi mennyt vielä hyvin, eikä tuoleja ole tarvinnut siirtää takaisin!

* saatu Jollyroom

tiistai 13. helmikuuta 2018

Vauvan uusi huone


sisältää mainoslinkin, merkitty (*)

Vauva sai viikonloppuna ihan ikioman huoneen. Mä sisustin ekaa kertaa lastenhuonetta, josta löytyy vaan yksi sänky. Luonnollista lienee, että näin tilaa oli paljon enemmän käytettävissä kuin mihin aiemmin olin tottunut. Ja olihan se taas yhden aikakauden loppu. Enää meillä ei ollut isoille pojille erikseen nukkuma- ja leikkihuonetta, eikä meidän vanhempien makuuhuoneessa enää koskaan nukkuisi vauva. 


Justushan siirtyi jo ennen meidän talvilomaa nukkumaan vierashuoneeseen koemielessä. Oltiin jo jonkinaikaa epäilty, että tunnin välein heräilevä vauva luultavasti häiriintyy vanhempien uniäänistä, nukkumaanmenosta ja maidontuoksusta. Päästiin tähän lopputulokseen sen perusteella, että vauva harvoin heräili ennen kuin itse käytiin nukkumaan, mutta meidän nukkumaankäymisen jälkeen heräilyjä alkoi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Vierashuoneessa nukkuminen sujui tosi hyvin, eka yö yhdellä herätyksellä, seuraavat neljä vauva nukkui 20-05 heräämättä. Pari seuraavaa heräsi taas kerran kaksi, mutta rauhoittui aina tutilla. Sitten tuli meidän lomareissu, ja vaikka vauva sielläkin nukkui omassa huoneessa, heräili hän useaan otteeseen. Siellä myös lipsuin yöimetyksistä, sillä en vaan millään jaksanut sitä unitaistelua, joka aina mun vahtivuorolla oli. Isin kanssa kun riitti pelkkä tutinnosto.

Kotiin palattua onneksi vähän rauhoittui, eikä parina viimeisenä kertana olla herätty kuin paristi. Tuntuu, että tämä pesäero tekee siis ihan hyvää. Päädyttiin kuitenkin sijoittamaan vauva omaan huoneeseensa yksin, eikä kolmisin isojen huoneeseen noiden satunnaisten heräilyjen vuoksi. Vaikka isot eivät herääkään Justuksen itkuun öisin, tuntuisi jotenkin väärältä häiritä heidän untaan sijoittamalla kaikki samaan huoneeseen. Pahimmillaan Justuksen kanssa kuitenkin joutuu kuitenkin yöllä rauhoittelemaan puolesta tunnista tuntiin. Toisaalta myös ikäero on sen verran suuri, että oli hyvä tehdä erottelua lelujenkin kanssa. Vaikka isotkin toki voivat leikkiä vauvaleluilla, on helpompi pitää ne yhdessä huoneessa, jossa Justuksenkin voi vapaasti antaa tutkia tavaroita. Isojen huoneessa kun alkaa olla jo niin paljon pikkusälää ja "isojen juttuja" ettei sinne vauva ole aina tervetullut. Ja se tuskin tulee lähiaikoina ainakaan vähenemään. 


Nyt meillä on siis vauvan/melkein taaperon huone. Käytettiin huoneessa pelkästään ennestään isojen huoneessa olleita tavaroita, eikä mitään hankittu uutena. Tämä oli jotenkin tosi epätyypillistä minulle, sillä monesti tällainen sisustusprojekti saa mun shoppailuminänikin heräämään. Huoneesta tuli kuitenkin tosi kiva ihan niillä vanhoillakin kalusteilla, onhan nekin tietysti edelleen mieluisia, johtunee ehkä siitä. Jossain vaiheessa myöhemmin, kun leikit siirtyvät Justuksella vielä enemmän omanhuoneen puolelle, voisi kävelykärryn kohdalle osataa vielä yhden laatikoston Stuvaa pienille tavaroille. Muuten huone on sellainen, että se kasvaa hienosti taaperon(!) mukana. Kaikki toiminnot ovat sijoitettuna sopivalle korkeudelle, lelusäilytys on sopivasti piilossa mutta saatavilla, ja muutamat lelut talohyllyssä* tuovat mukavasti väriä huoneeseen. Kaikilla leluilla on oma paikkansa, jonne ne on sitten helppo siivota. Kirjat ovat hyllyssä* helposti saatavilla ja autolla* on kivasti tilaa huristella. Ja Mariposan lepakkotuoliin voi käpertyä yhdessä tai erikseen lukemaan. Tuo tuoli on muuten ollut meillä aina lasten suosiossa. Liittyy varmaan tuohon pussimaiseen istuinosaan, jossa saa tosi kivan asennon.

Arkku* kätkee sisäänsä pehmoleluja ja iso vedettävä laatikko muita leluja. Harmaassa ja mintussa legolaatikossa on puupalikoita ja Smartmax-magneettipaloja. Valkoinen piilottaa niin Little People -hahmot ja eläimet kuin Smartmax -eläimetkin. Harmaissa pahvilaatikoissa* ei ole vielä mitään, mutta ne nostavat kivasti tuon origamivalon* esille. 


Jemmattiin Rasmuksen vanha sänky vielä varastoon ja se odotteleekin siellä vielä vuoden verran, että Justus siirtyy isompaan sänkyyn. Pinnasängy menee käytössä varmaan niin kauan kun poika vaan pysyy laitojen sisäpuolella. 

Tykkään huoneesta ihan valtavasti. Siitä tuli kivan tilava, vaikka kalusteita onkin paljon. Toisaalta kaikelle tarpeelliselle oli tilaa ja lattialle mahtuu levittämään vielä hyvin isotkin leikit. Tuo Elloksen Marrakesh-matto(*) on aivan ihana juurikin näin lastenhuoneessa, sen päällä on niin mukavan pehmoinen istua. 

* ja (*) merkityt tuotteet saatu 

torstai 25. toukokuuta 2017

Kodin kaunein huopapallomatto

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sukhin kanssa. 

Muuttaessamme uuteen kotiimme, tuli lapsille erillinen nukkuma- ja leikkihuone. Nukkumahuoneesta halusin tehdä sisustukseltaan rauhallisen ja seesteisen huoneen. Olisihan huoneen ainoa funktio oikeastaan vaan nukkuminen. Matto tuotti pitkään ongelmia, sillä kaikki huonekaluliikkeiden matot tuntuivat olevan liian isoja tai ohuita. Halusin paksun ja pehmoisen maton, jonka päällä olisi ihana tepsutella paljain jaloin.


Viimein lopputalvesta tuo ihana matto löytyikin pitkien nettiselailujen päätteeksi. Sukhimattojen Milla laittoi sen meille tilaukseen ja keväällä se saapui meille kuljetusliikkeen toimittamana. Matto pääsi heti huoneen lattialle ja oli sinne juuri sopiva. Tarpeeksi iso, jotta se sopi huoneen ilmeeseen mutta riittävän pieni ettei se ollut liian hallitseva.

Ja mikä matto se oli?

Sukhin Shirisha, Nepalilaisten käsityöläisten käsinvalmistama huopapallomatto. Pyöreä, pehmeä ja paksu ihanuus, joka on vienyt meidän kaikkien sydämet. Matto on valmistettu 100% :sta villasta, joka Nepaliin saapuu Uudesta Seelannista. Nepalissa matto valmistetaan täysin käsityönä ja jokaisesta matosta löytyy tekijänsä signeeraus. Matot tilataaan aina suoraan tekijältä, joten massatuotantoa matot eivät tosiaan ole, vaan jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja uniikki. Sukhimatot toteuttaa Reilun kaupan periaatteita, joten jokainen käsityöläinen saa myöskin kunnon korvauksen työstään, sillä matoista maksetaan 2-3 kertainen määrä alueen keskipalkkaan verrattuna.


Huopapallomatto valmistetaan tuhansista pienistä huopapalloista, jotka liitetään yhteen. Nepalilaiset käsityöläiset valmistavat matot työpajoissa, mutta heillä on myös kotityöskentelymahdollisuus, mikä on tärkeää, sillä monet käsityöläisistä ovat pienten lasten äitejä. Huopapallomattojen valmistus on monivaiheinen prosessi, ensin jokainen pikkupallo pyöritellään huovuttaen. Pyörittämisen yhteydessä palloa kastellaan ja huuhdellaan. Kun palloja on tarpeeksi, ne asetetaan aurinkoon kuivumaan. Kuivumisen jälkeen alkaa pitkä ompelutyö, jossa pallot ommellaan toisiinsa kiinni. Lopputulos on oikea taideteos. Pikkutarkkaa työtä vaativa uniikki matto.

Matto on ollut aivan täydellinen, vaikka aluksi pelkäsinkin sen olevan liian luonnonvalkoinen meidän muuten kylmänsävyiseen sisustukseen. Luonnonvalkoinen matto tuo kuitenkin sitä kaivattua lämpöä kotiin ja onkin todettu sävy juuri oikeaksi. Matosta ei muuten saisi edes puhtaan valkoista, sillä sen valmistuksessa on käytetty myrkyttömiä ja mahdollisimman luonnonmukaisia värejä. Näin se on turvallinen ihan pienillekin käyttäjille. Meilläkin vauva pötköttelee matolla päivittäin, joten itselleni tuo myrkyttömyys ja luonnonmukaisuus on todella tärkeää. 



Myös maton puhtaana pito huoletti, mutta parin kuukauden käytöllä olen todennut senkin turhaksi huoleksi. Matto ei tunnu likaantuvan millään. Taitaa olla niitä villa-materiaalin hyötyjä! Imurointi ja ravistelu on tähän saakka riittänyt, mutta mikäli tahroja tulisi, neuvotaan Sukhin-sivuilla poistamaan ne taputtelemalla ja kevyesti pyyhkimällä.

Sopisiko huopapallomatti teidän kotiin? Nyt kannattaa vierailla Sukhimattojen sivuilla, sillä useissa matoiss aon huikeat alet käynnissä!

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Leikkihuoneen säilytysratkaisut

Meillä on tällä hetkellä jaettu kaksi lastenhuonetta, toinen on nukkumista ja toinen leikkimistä varten. Tämä ratkaisu on ollut tosi toimiva ja illat meneekin mukavan rauhallisesti, kun nukkumahuoneessa ei muita häiriötekijöitä ole. Parin vuoden päästä ollaan varmaan viimeistään siinä tilanteessa, että isot pojat siirtyvät omaan huoneeseen ja vauva saanee sitten oman huoneen. Ellei säilytetä tätä jakoa ainakin siihen saakka, kun isot pojat menevät kouluun. (ompa muuten hassua puhua isoista pojista! :D)


Leikkihuone on nyt meillä sitten se, jossa säilytetään kaikkia muita lasten tavaroita paitsi vaatteita. Leikkihuoneessa on niin lelut kuin askartelutarvikkeetkin. Se asettaa jos jonkinlaista vaatimusta säilytykselle. Kuten moni vanhempi varmasti tietää, lelut ei aina ole sieltä pienimmästä päästä, tai helpoiten varastoitavissa! Säilytyksen pitää joustaa niin isoille leluille, kuin ihan niille pienimmillekin legoille. Varsinkin pikkulegosäilytys tuottaa itselleni päänvaivaa!

Lelujen tulisi olla helposti käsillä, jotta lapset saavat valikoitua ne kätevästi leikkeihinsä, mutta toisaalta kaipaan myöskin sitä, että valtaosa leluista on piilossa, silloin kun niillä ei leikitä. Kärsin ihan hieman vaan väriallergiasta, ja pitäisin lastenhuoneetkin niin mielelläni hyvin pelkistetyissä ja simppeleissä sävyissä.  Syy lieneekin tässä, että meillä kalusteet ovat oikeastaan vaan valkoisia ja väriä tulee sitten niistä muutamista esillä olevista leluista. 

Pääasiassa meillä lelusäilytyksen hoitaa Ikean Stuva-säilytysratkaisu leikkihuoneen takaseinällä, expedit-hyllykkö etuseinällä ja kolme kiinteää täyskorkeaa kaappia, joista yhdessä on hyllyt ja kahdessa rekki. Stuva on kasattu kahdesta pöydästä, yhdestä arkusta, kaapista ja laatikostosta, ja on ollut oikein toimiva ratkaisu. Arkku sisältää ne kaikkein isoimmat lelut, rekat, kuormaautot ja roskaautot, kun taas laatikot imaisevat sisäänsä pienempiä leluja. Expedit taas säilöö kirjat, junaradan osat, leikkiruuat ja duploautot. Ompa yksi laatikoista nyt ihan tyhjilläänkin.

Lisäsäilytystä tuovat sitten leikkikeittiön hyllyt, my stuff- pussukka, muutama pahvilaatikko ja legolaatikot. On aika suloista, kuinka tarkkoja meillä lapsetkin on jo siitä, että lelut päätyvät oikeisiin laatikoihin. Silloin kun he jaksavat ja viitsivät siivota, nousee meteli jos isi laittaakin ryhmä Haut junalaatikkoon ja junat duplolaatikkoon. 


Haasteita meille on säilytyksessä tuottanut aina ne askartelutarvikkeet sekä kaikki se pikkusälä joka leviää ja hukkuu ilman kunnollista säilytyslogiikkaa. Palapelit, paperit, pikkulegot ja muovailuvahat pyörivät ennen milloin missäkin, palat oli hukassa ja kukaan ei oikein tiennyt mistä löytyisi puhdasta papaeria. Mulle järjestelmällisyyden rakastajana tuo tilanne oli ainakin ihan hirveä!

Orthex tuli tässä meidän avuksi ja toimitti ennen joulua ihan superison laatikollisen erilaisia muovisia säilytyslaatikoita! Sinisinä, vihreinä, keltaisina ja pinkkeinä. Myönnettäkön, että ajatus värikkäistä muovilaatikoista tuntui alkuun hurjalta, mutta kun sain ne aseteltua lasten kaappeihin, olin myyty. Ihan kaikelle, ja kaikille on nyt oma paikkansa. Pinottavat laatikot takaavat sen, ettei yhteen laatikkoon tarvitse kasata liikaa tavaraa. Kaikki onkin meillä jaoteltuna omiin oikeankokoisiin laatikoihinsa, joista niitä sitten on helppoa hakea. Joko napata koko laatikko matkaan tai avata kansi jo leikkihuoneessa ja ottaa tarvittava.


Alkuun pelkäsin, että kansien sulkumekanismi olisi lapsille liian jäykkä, mutta oikein sujuvasti nuo kyllä laatikoita availevat. Askartelukaapista ollaan lasten kanssa sovittu, ettei sieltä oteta mitään ilman apua. eikä siellä oikein sellaista joka päiväistä käyttötavaraa olekaan. Askartelukaappi on nimensä mukaisesti täynnä askartelujuttuja, muovailuvahaa, maalausvälineitä.. Ainoastaan nuo alahyllyltä löytyvät soivat laulukirjat ovat sellaisia, jotka pojat välillä käyvät nappaamassa. Ja tosi niitä saavatkin itsenäisesti käyttää.

Lelukaappiin sijoitettiin piirustuspaperit ja nuppipalapelit. Tuntuu ihan hassulta, että lapset ovat jo sen ikäisiä, että kynätkin voi antaa olla heidän ulottuvillaan ilman yllätyksiä täyteen piirrellyistä seinistä. Varotoimena, on meillä kuitenkin kaikki tapetit pyyhittäviä, jos vaikka kuitenkin jotain sattuisi. Lelukaappiin on myöskin ylimmälle hyllylle sijoitettuna lasten ekat pikkulegot. Siellä ne ovat turvassa uteliailta pikkukäsiltä, niin serkkutytön kuin tulevan pikkuveljenkin. Pienistä laatikoista oikea legopala löytyy myöskin luultavasti helpoiten. Näitä laatikoita on tällä hetkellä neljä, mutta niitähän mahtuu tuonne ylähyllylle vaikka kuinka paljon. Kasvatetaan valikoimaa sitten legomäärän mukaan!



Ja nämä värit. Eikö ne ole aivan ihanat ja juurikin lastenhuoneeseen? Jo nyt on tullut todettua, että värikoodatut laatikot toimivat tosi kätevästi myös lasten ohjeistamiseen. Keittiöstä voin infota lapsille että palapelit löytyvät siitä keltaisesta laatikosta lelukaapissa tai että värityskirjat ovat sinisessä pikkulaatikossa askartelukaapissa. Niin ja onhan laatikoissa nuo puhekuplatarrat, joiden avulla tarpeelliset jutut löytyy helpommin. 

Mä vietin ennen joulua näitä kaappeja siivoillessa useita tunteja ja ilokseni on kaapit siistejä edelleen, vaikka bokseja availlaan ja suljetaan monta kertaa päivän aikana. Tällaiset laatikot toimisi muuten aika loistavasti myös muissa kodin säilytyspaikoissa, autotallissa, vaatehuoneessa, varastossa.. Ehkä yksivärisinä kuitenkin, vaikka tuovathan nämä neljä väriä aika ihanasti väriä muuten niin tylsiin kaappien sisuksiin!

* muovilaatikot saatu ORTHEXilta