Raskausaikana ajattelin, ettei vauva-arki tulisi muuttamaan parisuhdetta mitenkään. Oltaisiin edelleen me, mutta sen lisäksi oltaisiin vauvoille isä ja äiti. Vietettäisiin edelleen paljon aikaa yhdessä ja päästäisiin välillä käymään jossain ihan vaan kahdestaan.
Vaikka näin vauvavuoden lopulla uskallankin väittää, että meillä oli aika helppo vauva-aika ei parisuhde silti säilynyt ennallaan. Vaikka kuinka ajattelin, että vaikka olenkin äiti on minulla edelleen energiaa panostaa itseeni naisena, tyttöystävänä ja avovaimona. Ei sen tarvitse tarkoittaa totaalimammautumista vaikka vauva tuleekin.
No eihän sen tarvitse, mutta helposti varsinkin kahden lapsen kanssa, se tarkoittaa. Kun vauvoja on kaksi, on kädet ihan koko ajan täynnä työtä ja aina on annettava huomiota toiselle. Enkä nyt sano tätä mitenkään negatiivisesti. On ihan mieletön rikkaus ollut saada niin ihanat kaksospojat kuin meidän lapset on. En voisi, enkä haluaisi kuvitella arkea yhden lapsen kanssa. Mutta se, että lapsia tulee kerralla kaksi tarkoittaa myös sitä, että arki on tuplasti hektisempää. Oma aika ja vielä enemmän parisuhdeaika on todella vähissä. Omasta ajasta luopuu, sillä haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa poikien kanssa. He kun kuitenkin joutuvat jatkuvasti jakamaan huomion veljensä kanssa. Ja koska olen vain sitä mieltä, että jokainen äiti ja isä tarvitsee edes vähän omaa yksin aikaa ilman lapsia ja puolisoa, on sekin aika otettu sitten siltä parisuhdeajalta. Poikien syntymän jälkeen, on laskettavissa yhden käden sormilla ne kerrat, kun ollaan kahdestaan oltu jossain.
Puoliso on se, joka jakaa tutun ja turvallisen arjen. Kun ärsyttää, mikään ei onnistu ja elämä muuten vaan potkii kunnolla päähän, puolisoonhan sen purkaa. Se on se läheisin ihminen, joka ottaa ne pahimmat itkupotkuraivarit vastaan. Epäreilua joo, mutta täysin väistämätöntä. Ainoa positiivinen asia, että se on molemminpuolista ja kertoo toisaalta läheisyydestä ja syvästä luottamuksesta. Vaikka kuinka kiukkuaisi, puoliso pysyy siinä ja tukee.
Raskausaikana heitin Henkalle puolitosissani ja puolivitsillä sopimuksen, että vaikka kaksosvauva-arjesta tulisi kuinka hirveää, vauvavuotena ei erottaisi. Asuttaisiin sitten vaikka erihuoneissa, mutta ensimmäisenä vuotena ei erottaisi. Syy oli se, että meidän parisuhde oli kunnossa vauvojen syntyessä. Se oli ollut vakaa jo pitkään. Yhteisiä vuosia oli takana jo kuusi ja kumpikin tiesi, että tämä on nyt se elinikäinen suhde. Eli syyt jotka meitä mahdollisesti vauvavuotena olisi eroonajaneet olisivat olleet väsymys ja yhteisen ajan puute. Odotettaisiin siis ainakin pari vuotta vauvojen syntymästä ja jos vielä silloinkin tuntuisi, ettei suhde kestä olisi aika sanoa soronoo.
Siihen tilanteeseen ei onneksi olla jouduttu. Kiitos perustyytyväisten ja helppojen vauvojen, meidän arki on ollut sujuvaa. Vaikka yhteistä aikaa kaksin on ollut minimaalisesti, on illoista aina löytynyt yhteistä aikaa. Tosi usein väsyneenä, varsinkin nyt viimeisten parin kuukauden aikana kun poikia ja heidän uniaan ovat häirinneet toistuvat korvatulehdukset, meidän yhteinen aika on ollut sitä, että puolikuolleina maataan sohvalla ja tuijotetaan koomassa telkkaria. Ei ehkä mikään unelmakuva parisuhteesta, mutta minkäs teet kun väsyttää?
Yhteinen aika on vähissä, mutta läheisyys meidän välillä ei silti ole kadonnut. Se on vähentynyt ja kovasti, kun päivän aikana ei vaan aina ehdi halailla. Leffahetkien paras paikka on oman miehen kainalo ja käsi kädessä nukahtaminen on tullut tavaksi. Koen myös, että synnytys kaikessa brutaalisuudessaan lähensi meitä ihan valtavasti. Henkka oli mulle se tärkein ja suurin tuki koko tapahtuman aikan, en muista pelänneeni hetkeäkään ja eniten siihen vaikutti varmasti se rakkaimman ihmisen läsnäolo.
Yhteisiä harrastuksia meillä on aina ollut ja on edelleen. Yhteiset juoksulenkit ovat saaneet enemmän vastusta, kun vaunuissa kököttää kaksi kymmenkiloista punnusta ja lenkeistä on tullut paljon hauskempia, kun matkalla pysähdytään leikkipuistoihin. Yhteistä pyöräilyharrastusta aletaan taas aktivoida, kun pojat alkavat olla tarpeeksi isoja pyöräkärryyn laitettavaksi. Leffat ja elokuvien katsominen on kulkeneet tässä vauvavuodenkin mukana. Sitä on helppo harrastaa iltaisin poikien mentyä nukkumaan.
Riidat on vauvojen syntymän jälkeen muuttuneet älyttömämmiksi. Me tapellaan siitä kumpi on useammin jättänyt kakkavaipan hoitotason reunalle ja kumpi niitä taas enemmän on siitä siivonnut. Kunnon huutoraivoriitoja ei oikein tule, kun kumpikin pelkää poikien heräävän. Kihistään sitten kumpikin oman päämme sisällä. Ärsyttävää!
Joskus tulee ihan hirveä ikävä meitä. Sitä mitä oltiin vaikka kolme vuotta sitten alpeilla tai neljä vuotta sitten Egyptissä. Kun kaiken ajan pystyi omistaa toisen kanssa ololle ilman mitään häiriötekijöitä. Meillä on ollut niin hauskaa yhdessä. Kummallakin on ihan kummallinen kieroutunut huumorintaju, jota jostain syystä itse vaan tajutaan. Me ollaan hyvä paketti.
Silti niiden satunnaisten ikävöintien päätteeksi muistaa ja huomaa, mitä sai tilalle. Meillä on nyt perhe. Yhteinen perhe. Ja niitä halauksia ja läheisyyttä on nyt nyt antamassa ja jakamassa kaksi aivan ihanan valloittavaa pikkumiestä.
Elämä ei oikein voisi olla tämän paremmin. Monesta asiasta voisi valittaa ja usein valitankin, mutta silti olen tosi iloinen, että perusasiat on kunnossa. Se mikä ehkä on edesauttanut tähän on se, että parisuhde oli hyvä jo ennen lapsia. Mä olen sitä mieltä, että kaikki ristiriidat joita suhteessa on, kasvavat potenssiin kaksi lasten tullessa. Ei lapsi korjaa suhdetta tai paranna sitä. Parisuhteen on oltava kunnossa ennen lapsia. Ei siitä muuten mitään tule.
Parisuhde tarvitsee aikaa ja panostusta. Meillä se on lievästi sanottuna ollut hieman retuperällä, kun kaikki panostus on mennyt lapsiin ja voimat kodin ja arjen pyörittämiseen. Vauvavuosi alkaa olla lopuillaan, joten olisiko taas aika panostaa meihin pariskuntana ja avoparina siinä perheen ja lasten rinnalla?
Otettiin jo vähän varaslähtöä parisuhdelaatuajanpanostukseen reilu viikko sitten, kun käytettiin Henkan vanhemmilta joululahjaksi saatu lahjakortti. LÄhdettiin heti aamusta Kolille, kun mummo ja ukki saapuivat hoitamaan poikia. Lenkkeiltiin, ulkoiltiin, rentouduttiin spassa erilaisten hoitoja ja skumpan parissa ja syötiin vielä hyvin. Yhdestäkin päivästä ja parista tunnista yhdessä sai ihan valtavasti virtaa. Näki niitä pilkahduksia myös meidän parisuhteesta. Siellä se on tallessa, sen äiti ja isi -moodin alla. Se vaan pitää taas herätellä esiin sieltä!
Tsempit teille kaikille muillekin vauva-arjen ja parisuhteen yhdistämiseen! <3
