Te jotka pitkään mukana olette olleet, muistatte ehkä että olen aiemminkin kertonut, ettei raskautuminen tai lastensaaminen ole ollut meille itsestäänselvää. Mun omaa taustaani PCOn , eli monirakkulaisten munasarjojen kanssa, voi lukea tarkemmin täältä. Lyhykäisyydessään, mulla todettiin parikymppisenä monirakkulaiset munasarjat, joten tiesin jo silloin, ettei raskaus välttämättä onnistuisi itsestään, ainakaan kovin helposti.
Parikymppisenä lapset ei tietysti olleet siinä hetkessä mielessä tai mitenkään yrityksen alla. Toki tiesin ja tiedettiin molemmat, että haluttaisiin lapset nuorina. Heti kun elämäntilanne ne vaan sallisi. Lääkäri kertoi mulle jo samantien, että sitten kun raskautua haluaisin, mun kannattaisi luultavasti aloittaa heti terolut ja clomifen kuurit. Terolut-kuurin tarkoitus oli säännöllistää kuukautiset, sitä olinkin käyttänyt aiemminkin, joten tiedossa oli, että se mulla toimi. Terolut itsessään ei kuitenkaan minulla auttanut siihen ongelmaan joka raskautta eniten esti, eli monirakkulaisiin munasarjoihin.
Monirakkulaiset munasarjat tarkoittavat sitä, että munasarjoissa munarakkuloita on useita. Normaalistihan toiseen munasarjaan tulee kerran kuukaudessa yksi munasolu, joka kasvaa ja lopulta irtoaa lähtien kohti kohtua. Mulla niitä munasoluja oli munasarjoissa useita, helminauhana eikä niistä yksikään kasvanut ylitse muiden. Ovulaatioita ja menkkoja tuli muutama vuodessa.
Clomifenin tarkoitus taas oli kypsyttää munasolua ja saada se kasvamaan ja irtoamaan. Lääkäri oli mun kohdallani varma, että puolessa vuodessa olisin raskaana, jos en, pidettäisiin puolen vuoden tauko, jotta kroppa saisi palautua.
No, kuten tarina sitten lopulta kertookin, toisesta kierrosta alkoi raskaus ja sen seurauksena meille syntyi kesäkuussa 2013 Rasmus ja Kasper. Koska toinen raskaus heti perään ei ollut suunnitelmissa, aloitettiin ehkäisy e-pillereillä.
© HELIA PHOTOGRAPHY |
© HELIA PHOTOGRAPHY |
© HELIA PHOTOGRAPHY |
Söin noita e-pillereitä pari vuotta, jonka aikana kävin kertaalleen tuolla lääkärilläni. Hän kertoi, että munasarjani olivat edelleen pco-tyyppiset, mutta livemmin kuin edellisellä kerralla. Hän kertoi, että mikäli kuukautiseni säännöllistyvät, olisi jossain vaiheessa luomuvauvakin täysin mahdollinen. Silloin vauva ei ollut suunnitelmissa, mutten halunnut hormonaalista ehkäisyäkään käyttää. Koin tolloin, että kroppani yritti kertoa mulle, ettei hormonit olisi mulle hyväksi. Halusin myös nähdä, toimisiko kroppani miten ilman hormonien säännöllistävää vaikutusta.
Useinhan raskaus "parantaa" PCOn kuten ilmeisesti mun kohdallani oli ainakin osittain tapahtunut. Hormonien lopettamista seuranneen vuoden aikana kiertoni alkoi kuitenkin pidentyä jälleen totuttuun 70-90 päivään. Aloin itsekin työstää sitä, että jos joskus kolmas lapsi haluttaisiin, laitettaisiin hänetkin luultavasti alulle hormonihoidoin. Tämä ajattelu sai tietysti aikaan sen, että ehkäisyn kanssa ei oltu niin tarkkoina. Välillä se unohtui, välillä sitä käytettiin. Toki tiedettiin, että raskauden mahdollisuus siellä oli, muttei meistä kumpikaan siihen tosissaan uskonut. Oltiin ajateltu, että vauva voisi olla toiveissa jossain vaiheessa, ehkä poikien aloittaessa eskarin.
Mun omat muistikuvat kesältä 2016 on vähän hatarat. Elettiin oikein tosissaan ruuhkavuosia, molemmat kokopäivätöissä, taloprojekti työn alla ja kaksi kolmevuotiasta kasvatettavana. Stressi oli kova, väsymys samaten ja päivissä tuntui olevan ohjelmaa vähän liikaakin. Kesäkuussa vielä juteltiin, että mietitään vauvaa vaikka vuoden päästä, nyt ei pysty. Kovin tapahtumarikasta ei ollut myöskään meidän makuuhuone-elämä näistä yllämainituista syistä johtuen. Ehkäisyä käytettiin, kun muistettiin. Myönnettäköön, että kyseinen toimintatapa oli tosi vastuutonta, mutta ei sitä siinä vaiheessa tullut ajateltua, kun ajatus oli ettei raskaus ole mahdollinen ilman lääkkeitä.
Sitten asiat alkoivat järjestyä. Talokaupat vahvistui, meidän koti valmistuisi syksyksi, töissä rauhottui, kesäloma oli alkamassa. Kaksosetkin antoivat parastaan ja pahin uhma- ja tahtoikä tuntui olevan ohi. Sen takia mun kroppanikin ilmeisesti halusi alkaa toimia, tai sitten asioiden kuului mennä niin, että nyt meidän päiviä ilostuttaa ihana Justus-poika.
Elokuun alussa mä ihmettelin väsymystä. Suihkussa en voinut olla kun tissit oli niin kipeät. Puuttuvia menkkoja en niinkään ihmetellyt, tää epäsäännöllisyyshän oli hyvin tyypillistä. Väsymystäkin selitti kiire, olin koko heinäkuun tehnyt viikonloput töitä, jotta pojat saivat lomailla koko kuukauden. Ja kipeät nuo tissit oli monesti juuri ennen menkkojakin. Kävihän se mielessä, että entä jos olenkin raskaana. Mutta en siihen oikein vieläkään uskonut. Menkkoja jäin odottelemaan, niitä vaan ei viikonkaan jälkeen kuulunut. Väsymys vaan kasvoi, tissit olivat edelleen kosketusarat ja mahaa juoli. Ja niin mä seuraavalla kauppareissulla ostin raskaustestin. Sen testi-illan ajatuksia voi lukea täältä.
© HELIA PHOTOGRAPHY |
© HELIA PHOTOGRAPHY |
Olihan se positiivinen testi järkytys. Hetkeäkään en miettinyt keskeyttämismahdollisuutta, mutta kyllä mua kadutti, ettei raskaudenehkäisystä huolehdittu paremmin. Mulla oli huono-omatunto omista ajatuksistani, sillä tiesin liiankin hyvin, miltä toisten vahinkoraskaudet vauvaa yrittävistä tuntuu. Mietin jopa, että postiivista on ettei ekoja viikkoja tarvitse pelätä. Raskaus päättyy jos niin on tarkoitettu. Nythän nuo ajatukset tuntuu ihan hirveiltä, kun kotona on tuo raskauden lopputulos, hymykorvissa hymyilevä vauva. Mutta eihän sitä silloin osannut ajatella. Mietin vaan, kuinka hetki ei ollut yhtään sopiva, olin vasta päässyt kunnolla töiden makuun, saanut jalkaa oven väliin. Meillä oli iso asuntolaina ja tarkoituksena tehdä vielä pihat taloomme. Rahatilanne ei yhtään antaisi periksi mun kotiin jäämistä. Vielä vähemmän kotihoidontuelle jäämistä. Surin jo siinä vaiheessa sitä pientä yksivuotiasta, joka joutuisi hoitoon, koska meidän säästöt oli talon takia ihan nollissa. Pieni pala musta kuitenkin tiesi, että kyllä asiat järjestyy. Ja järjestyihän ne.
Mä koin olevani etuoikeutettu, ettei raskautta tarvinnut yrittää. Kun olin saanut vauvantuloprosessin päässäni käytyä, oli selvää että näinhän sen piti mennä. Aika olikin juuri sopiva vauvalle. Mulla olisi mahdollisuus jäädä kaikkien lasten kanssa kotiin, työkuviotkin järkkääntyi, eikä tarvitsisi huolehtia pikaisesta paluusta töihin. Parin exceltaulukonkin jälkeen selvisi, että voisin sittenkin jäädä kotiin, ja tämäkin vauva voitaisiin hoitaa parivuotiaaksi kotona. Toki monesta pitäisi karsia, eikä pihasta tulisi ihan niin monimuotoista kuin oli mietitty, mutta se olisi nyt pientä se.
Raskaus oli iloinen alkujärkytyksen jälkeen ja nyt olen niin kiitollinen, että juuri tuo lapsi saapui meille. En enää osaisi ajatella elämää ilman Justusta, tuota ihanaa pulleaa pientä hymypoikaani, joka taitaa olla meidän koko perheen lellikki. Jotenkin tuntuu, että Justuksen myötä tulin kokonaiseksi, pääsin kokemaan nekin vauvajutut, joita kaksosten vauva-ajalta kaipasin.
© HELIA PHOTOGRAPHY |
© HELIA PHOTOGRAPHY |
Toinen yllätysraskaus ei kuitenkaan ollut ajatuksissa, joten mun pitäisikin varata lääkärin aika kierukan ottoa varten. Kertaalleen olinkin sitä jo ottamassa, mutta äidinmaidonluovutus droppasi nuo suunnitelmat.
Aivan samat ajatukset kuin siulla kun esikoisen jälkeen tein positiivisen testin. Alkuraskaus oli todella järkytys mutta nyt en osaisi kuvitella meidän perhettä ilman tuota pienintä!
VastaaPoistaAsiat vaan näköjään jotenkin järjestyy vaikka ei olisikaan niin suunniteltua ja tarkkaan mietittyä!
No niinhän se menee <3
PoistaMukava postaus! Millä lääkärillä kävit, tk:ssa, yksityisellä, oliko lääkäri gyne? Itsellä myös pco todettu vuosia sitten ja nyt arvon mitä kautta lähtisin hakemaan apua raskautumiseen.
VastaaPoistaKävin yliopiston kautta yths:n gynellä. Silloin siellä keikkaa teki Esa Korkeela, muistaakseni on naistentautien erikoislääkäri ja erikoistunut juurikin lapsettomuushoitoihin. Hänellä on muistaakseni klinikat joensuussa ja kuopiossa 😊
PoistaTosi ihana kirjotus,taas :) Oon seurannu poikien ootuksesta asti tätä blogia, välillä säännöllisemmin ja välillä vähän vähemmän säännöllisesti. Sulla on paljo itellkki ajankohtasta asiaa ku esikoinen synty vähän poikien jälkeen ja seuraava vuoden erolla. Nyt meilläki vauva :D Niin sitä tulin sanomaan että sinu blogia on kiva lukea ja elä lopeta kirjottmista :P
VastaaPoista-Lotta
Voi, onnea vauvalsta sinne! <3 Ja kiitos, en varmasti lopeta! :)
PoistaIhanat kuvat!
VastaaPoistaEikö! <3
PoistaSun esittelytekstissä muuten lukee näin: "Kolmatta pikkupoikavahvistusta odotetaan syntyväksi maaliskuussa 2017."
VastaaPoistaMeillä on kaksi icsi:llä alkunsa saanutta poikaa. Molemmillä oli ajatuksena, että kolmas lapsi olisi kiva, mutta ei missään tapauksessa todennäköistä. Julkinen tarjoaa lapsettomuushoidot vain kahteen lapseen ja jos haluaa enemmän, niin pitää mennä yksityiselle sektorille. Hoidot maksaa useita tuhansia. Kuopusta imetin pitkään ja menkat pysyi poissa vuoden. Kahdet menkat ehti tulla ja sitten ei enää tullutkaan, vaan tulikin positiivinen raskaustesti. Tänään on rv 39+0, enkä vieläkään käsitä että meille tulee vauva. Aivan uskomatonta. Kuopus on nyt 1 v 10 kk. Raskaus on siis yllätys, mutta ei missään tapauksessa vahinko. Tietoisesti emme käyttäneet ehkäisyä. Ihmeitä tapahtuu ja asiat lopulta menevät niin kuin on tarkoitus.
Hups joo, pitääkin korjailla! :)
PoistaIhana kuulla, että teitä on kohdannut tuollainen onni <3 Lapsia ei tosiaan tehdä, ja onneksi useimmiten asiat menee juuri niinkuin lpulta on tarkoitettu. PAljon onnea sinne raskauden viime metreille! <3
Ihana kirjoitus! <3 Ja mielettömän upeat kuvat!!
VastaaPoistaItellä on myös kolme ihanaa pojanvintiötä. Musta tuntuu, että vaikka jokainen on ollut toivottu ja odotettu, niin silti positiivinen testi vetää joka kerta maton jalkojen alta. Pelottaa niin vietävästi! Että mitähän tästä taas tulee.
Mutta kummasti tässä vaan porskutellaan ja jokainen lapsi on kyllä niin löytäny paikkansa meidän perheestä! :)
Kiitos, kuvat on aivan täydelliset! <3
PoistaOnhan se niin iso muutos, että vähemmästäkin hirvittää vaikka kuinka toivotusta asiasta olisikin kyse!