torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri! Yhdestoista luukku: TB Viime joulu



Tänään luukun takana Throwback thursday! Kurkistetaan meidän perheen viime jouluun! 

Poikien ensimmäinen joulu tuli, oli ja meni. Seura, ruoka ja ilma oli mitä parhainta, ja ensimmäisestä joulusta jäi ihanat muistot niin mieliin kuin kameraankin. Ja meidän joulu onneksi jatkuu vielä viikonloppunakin, kun meille tulee mun sisarukset ja äiti kyläilemään.




Aattoaamu alkoi meillä yhtä aikaisin kuin muinakin päivinä. POjat heräili seitsemältä, jolloin jäätiin koko perheen voimin vielä sänkyyn pötköttelemään. Henkan kanssa muisteltiin viime joulua, kun molempia jännitti kertoa meidän perheille tulevista kaksosista. Viime joulusta onkin jäänyt päällimmäisenä mieleen se jännitys. Ei niinkään lahjoista, vaan reaktioista meidän uutiseen. Ja nyt se meidän uutinen makasi kahden pikkupojan voimin siinä meidän välissä.




Aamulla katseltiin joulupukin kuumaalinjaa, syötiin kevyttä aamiaista ja rentouduttiin vaan. Käytiin ulkoilemassa ja ihailemassa lumisia maisemia.


Katsottiin joulurauhanjulistusta ja Lumiukkoa, syötiin joulupuuroa ja saunottiin.

Joulukirkon sijaan käytiin kuuntelemassa joulurauhan julistus Keloravintolalla ja palattiin mökkiin valmistelemaan joulupäivällistä.


Jaettiin lahjat ja availtiin ne. Poikia ei kauheasti lahjat kiinnostaneet. Paperit ja narut oli huomattavasti kivempiä. Me ei hankittu pojille muuta lahjaa, kuin yöpuvut ja syöttötuolit. Mun mielestä on turha ostamalla ostaa leluja tai lahjoja, kun pojat ei niitä tarvitse. Panostetaan sitten kun ymmärtävät jotain joulun päälle! Silti niitä lahjoja oli kauhean paljon ihmeteltäväksi. Äiti ja isikin oli ilmeisesti olleet kiltteinä. Ja vielä muutamia lahjoja saadaan jännätä sunnuntaille! Mitähän sieltä paljastuu ;)



Poikien mentyä nukkumaan keitettiin vielä kahvia, syötiin kakkua ja katsottiin JOulutarina telkkarista.

Joulupäivä ja Tapaninpäivä on mennyt aika samoissa tunnelmissa. On syöty, rentouduttu ja nautittu läheisten seurasta. Niin ja syöty vähän lisää. Onneksi on myös hiihdetty, niin ei olla ihan palloja kun kotiin lähdetään.. Suklaata on mennyt monta kiloa ja kinkku kiintiö on täynnä ainakin ensi jouluun asti. Mutta olipahan ihana joulu. Ja mikä parasta, se jatkuu vielä vähän! <3
Kuinkas teillä joulu meni? Ja mitä pukki toi? Kiinnostaako postaus meidän perheen lahjoista, vai vilauttelenko niitä vaan sitä mukaa kun eteen sattuvat?

4 kommenttia:

  1. Ihana joulu teillä oli! :) Kyllä lahjapostaus kiinnostaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime joulun lahjapostaus löytyy tuolta arkistosta! Tulevan lahjoihin kurkitaan sitten varmaan joulun jälkeen! :)

      Poista
  2. Oih tuttuja maisemia, sallassa kun olen teini-iän asunut no ei paras ikä joten ei niin hyviä muistoja mutta tunturissa käydessä oli aina kivaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!