torstai 30. heinäkuuta 2015

Meidän astiasto + ale-vinkki ja -30% koodi Iittala-verkkokauppaan!

Moni on jo useaan otteeseen kysellyt meidän astiaston perään, ja toivonut postausta astiakaapistamme. Nyt viimein kurkistetaan sinnekin!

Mä olen henkeen ja vereen Iittalafani. Pitkään syötiin perusIkea-astioista, mutta jo parin vuoden yhdessäolon jälkeen alettiin kerätä omaa astiastoa. Sävelet oli aika selvät, väri valkoinen ja tyyli ajaton. Ei haluttu Teemaa, niin kaunis kuin se onkin. Sitä kun tuntui löytyvän joka kodista, haluttiin meille jotain muuta ja erilaista. Päädyttiin KoKo:on

KoKoa meillä on isona, soikeana, syvänä, L-kokoisena kulhona ja kahvilautasena. KoKoa löytyy myös kahvikuppeina (jotka kylläkin ovat lähdössä myyntiin). KoKon rinnalle on hankittu Taika-sarjan isoja kulhoja ja kahvikuppeja. Nämä kahvikupit ovat muuten yksi ainoa oikea aamukahvikuppi ;) 


Muita kahvikuppeja meillä on myös Marimekon siirtolapuutarhaa ja liuta muumimukeja. Mukipaljouden vuoksi ne KoKo-kupit saavatkin nyt lähteä.

Laseissa löytyy isoa kartiota aikuisille, ja muumi-kartiot lapsille. Viinilaseissa luotetaan essenceen, se on vaan kaikessa selkeydessään kaunein mahdollinen.


Poikien astioissa käytössä on paitsi muumilautaset, myös Pentikin keraamiset. Paljon käytetään myös Ikean muoviastioita, vaikka lautaset pääasiassa pöydillä pysyvätkin.

Nyt Iittala-verkkokaupassa* on KoKon perusastiat Ota 6 maksa 4 tarjouksessa! Pakko oli tästä vinkata teillekin, sillä harvemmin KoKoja näkee noin hyvässä tarjouksessa! Kaupassa on myös Teema ja Arctica nyt samassa tarjouksessa, ja myös nuo Kartio-lasit kuuluvat samaan aleen! Meidän astiastoa voisi täydentää ainakin noilla isoilla 28cm matalilla lautasilla* sekä myöskin syvillä*. Pari pakettia Kartio-laseja* tulisi tarpeeseen myös, sillä ainakin yksi pari on jo parissa vuodessa mennyt rikki.

Lisäksi, mikä itsestä oli jo aika huikea ale, oli tuo -30% alennus ostoskorin kalleimmasta tuotteesta! Ale tulee koodilla MYIITTALA ja saat sen käyttöösi rekisteröitymällä Iittalan verkkokauppaan.

Mitä mä itse tuolla alella ottaisin? Luulen, että valinta olisi joko puupohjainen kirkas Viriini*, joka sopisi niin nätisti kaveriksi meidän häälahjaksi saaman täyskirkkaa rinnalle, tai sitten mun NIIIIIN kauan haaveilemani iso valkoinen Vakka-laatikko. Tuossa Vakassa -30% ale alkaisi jo tuntua!


Löytyykö teiltä astiaskaapista Iittalaa? Vai onko jokin muu merkki mieluisampi?

* sisältää mainoslinkin

13 kommenttia:

  1. Ihania astioita! Meiltä löytyy Iittalaa, Arabiaa, Pentikkiä ja Hackmania - hyväksi todettu Suomilinja! ;) Muumituotteet ovat tietenkin suosiossa ja Teema-sarja on meillä arkikäytössä.

    VastaaPoista
  2. Ihania astioita! Mekin aloimme juuri kerätä Koko-sarjan astioita ja mie voisinkin hioa kauppaa noista mukeista jos olet ne myymässä 😉 tosin jotain on itsekin laitettava kiertoon, kuppeja löytyy jo monta kaapillista 😂

    VastaaPoista
  3. Iittalan astiat ovat ihanan selkeitä ja ajattomia! Meilläkin on tarkoitus ruveta keräämään sitä noiden Ikean halpisastioiden tilalle. Siis vasta nyt,kun mies pitkän suostuttelun jälkeen viimein ymmärsi,että Iittalat ovat vaan fiksumpi valinta

    VastaaPoista
  4. Meillä on lautaset Teeman valkoiset, viinilasit on kaikki Essenceä. Hienommat kahvikupit ja lautaset on Villeroy & Boch:in New wave sarjaa :) Lisäks on Ikeaa ja muuta! Äitin kahvikuppina satumetsän kuppi :D Se ainoa oikea kahvikuppi, niinkuin sanoit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy myös teeman ja Marimekon siirtolapuutarhan lisäksi new wavea. Kahvikupit, lautaset, ruokalautaset, tarjoilukulhot... Ne on niin ihanat! <3

      Poista
    2. joo new wave.. se on ihana! Meillä on ne kupit kans neljänä, käytössä vaan silloin tällöin. Ne on tosi kauniit! <3 Haluisin kans ne ruokalautaset! Ihanat!

      Poista
  5. Meillä on lautaset Teemaa, kulhot Taikaa+Teemaa, kahvikupit& lautaset Primaveraa ja myös muumimukeja. Arkikäytössä olevat lasit on Kartiota, muumeja ja olisko Ainoa (?). Sitten meillä on perintönä saatuja vanhempia Iittalan laseja ja Arabiaa.

    Keräsin ennen sinistä Taikaa, Pentikiä, Teemaa eri väreissä... Kaikki sai onneksi helposti myytyä pois!

    Mutta yks juttu mitä en ymmärrä :D Minkä takia ihmiset jättää noi pienet tarrat kiinni laseihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iittalassa on just se hyvä, että tarvittaessa saa helposti ne pois nurkista! :D

      Hahah, en tiiä :D Meillä siks, et osa laseista ja lautasista on häälahjoja, eikä nuo tarrat oo vielä peseytyneet pois :D

      Poista
  6. Miksi ihmeessä Koko-kahvikupit myyntiin? Eihän noita mukeja nyt niin paljon ole..mistä tarjoat kahvit vaikka syntymäpäivillä? :) Kysyn tätä siksi että itsellä sama ongelma..säilytystila loppuu mutta haluaisin että olisi esim.samanlaiset kahvikupit tarjota isommallekkin seurueelle. Muumimukit toki käy esim. lasten syntymäpäivillä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että niitä on liikaa. :D Syntymäpäivillä tarjoillaan aina muumikupeista, suurin osa juhlista kun on kuitenkin lastenjuhlia! :)

      Ehkä vuokraus olisi sitten se kivempi vaihtoehto kuin säilöä isoa astiastoa vaan muutamien juhlien vuoksi? :) Emt, mulla on nyt joku kaappien tyhjennys buumi! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!