Me lähdetään viikonloppuna käymään Vantaan asuntomessuilla, joten nyt tuntui hyvältä hetkeltä kirjoitella meidän asumisjärjestelyistä sekä ajatuksista tulevaa asumista ajatellen.
Viime huhtikuussa me myytiin oma rivitaloneliömme Joensuussa ja muutettiin vuokralle Lahden keskustaan. Tämä nykyinen asunto on aikalailla sitä mitä tarvitaan. Väliaikainen, kuukauden irtisanomisajalla ollaan aika vapaita liikkumaan. Iso, tilaa on meidän nelihenkiselle perheelle hyvin ja yksi ylimääräinen huone takaa isille mahdollisuudet etätyöhön. Keskeinen sijainti, Lahden keskustan reunamilla helpottaa valtavasti liikkumista, eikä autoa tarvita juuri lainkaan. Myös junalla Pasilaan matkaavan Isin on helppo ajaa pyörällä rautatieasemalle.
Vaikka puitteet asumiseen onkin ihan kivat, kaivataan me kumpikin omistusasumista. Ison vuokran kuukausittainen maksu tuntuu järjettömältä, kun samalla summalla voisi maksaa omaa lainaa pois. Kerrostaloasuminen ei toimi pienten lasten kanssa mitenkään päin, ja omaa pihaa ikävöidään varmasti me kaikki. On kuitenkin päädytty siihen, että kompromisseja pitää tehdä. Me voidaan hetki maksaa tolkutonta vuokraa toisten pussiin, jos sillä saadaan ostettua itselle liikkumavapaus nopeisiinkin ratkaisuihin.
Mä en tosiaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja millä aikataululla. Mulla on itselläni ajatuksissa viedä syksyn tullen yliopisto-opinnot loppuun, valmistua maisteriksi ja alkaa metsästää sitä omaa unelmaduunia. Me punnitaan tällä hetkellä vaihtoehtoja valmiin talon oston ja rakennuttamisen välillä. Mun haaveissa olisi itse rakennutettu omakotitalo, jossa jokainen nurkka olisi sellainen kuin itse halutaan. Järki taas käskee ostaa jo olemassa olevan talon, sillä meidän rakennustaidoilla, ei tulevassa kodissa voi tapetointeja suurempia juttuja tehdä. Tai voisi, mutta aika tulee vastaan. Vihataan kumpikin keskeneräisyyttä, joten nurkissa odottelevat projektit ei ole yhtään meidän juttu. Rakennutetun talon hinta kipuaisi siis jo aika korkealle! Toisaalta taas valmiista taloista löytyy huonosti meidän vaatimuslistan täyttäviä taloja. Tästä seuraavasta talosta on kuitenkin tulossa se meidän loppuelämän koti, joten kompromissejä ei hirveästi haluaisi tehdä.
Asuntomessuille me suunnataankin nyt kartoittamaan vähän niitä meidän mahdollisuuksia. Missä hinnoissa liikkuu uudet talot, millaisia kustannusarvioita meidän unelmille on odotettavissa, ja kuinka realistisia meidän suunnitelmat on. Asuntomessuilla tiirataan siis pohjaratkaisuja ja kysellään talopakettitarjouksia. Fiilistellään pintaratkaisuilla ja haetaan inspiraatiota unelmien taloa varten!
Joko te kävitte messuilla? Onko reissu vasta tulossa vai jätättekö kokonaan väliin tänä vuonna?
Me käytiin viime vuonna messuilla, kun oli täällä kylillä, mutta nyt jää väliin :).
VastaaPoistaHei, mistä löydän sun viime vuotisen lasten talvivaatteet -postauksen. Olihan sulla joku sellainen, eiks niin? Oon kerrankin ajoissa liikkeellä haha, talvivaatteissa jo! Syksyn vaatteet kun löytyy jo viime kevään hankinnoista. Älysin, että alennusmyynneissä (nettikaupoissa) on talvivaatteitakin, ja köyhänä aattelin ostella jo nyt. Niin, että oliko sulla pojilla kaksiosaiset talvipuvut vai haalari enemmän käytössä?
Talvijutut mielessä, kun tää kesä on niin kuumah.
-tyttöankka
Olin jo vastaamassa tähän et joo, todellakitodellaki, kunnes tajusin et empäs ole! :D Tai en ainakaan itsekään löytänyt kun tossa metsästin!
PoistaHih, meilläkin on ensi talvi jo hankittuna! ;)
Meillä oli vaan haalarit, kaksiosaisia ei ollut ollenkaan, paitsi sellaiset siistimmät kaupunkitakit jos ei ihan hirveä pakkanen ollut! Ensi talvelle on haalarit jo kaapissa odottelemassa, ja jotku hienostelutakit pitää kai vielä hankkia.. yöh..
Käytiin asuntomessuilla sunnuntaina ja ostettiin kahden päivän liput eli uudelleenkin olisi vielä tarkoitus mennä..! Täällä myös talokuume huipussaan! :) Hanna
VastaaPoistaOi! Kahtena päivänä oliskin varmaan kätevä käydä! Saisi kiertää rauhassa!
PoistaTsemppiä kuumeiluun! ;)
Hei!
VastaaPoistaVinkkinä voin antaa, että kannattaa kiertää mahdollisimman paljon eri talonäyttelyitä. Sieltä saa kanssa hyviä ideoita. Järjenkäyttö kannattaa muistaa. Nykyään on vaikka millaisia hienouksia talot täynnä mutta kannattaa oikeasti miettiä mikä se tarve oikeasti on. Kannattaa myös ottaa huomioon oma jaksaminen. Joka vuosi on kuitenkin edessä ikkunanpesut ynnä muut kodin ylläpitojutut. Teilläkin on kaksi pientä lasta ja työelämä kutsuu jossain vaiheessa. Mieheni rakensi meille oman talomme ja voin kertoa, että se oli todella raskasta aikaa. On hyvä kun tunnistatte omat taitonne ja siksi kannattaakin turvautua ammattimiehiin. Voin vielä omasta kokemuksesta sanoa, että vaikka se rakentamisessa on se hyvä puoli, että saakin joka nurkan suunnitella, niin ei se silti aina ole se paras vaihtoehto. Koko ajan melkein tulee kauniita taloja myyntiin ja niistä saa pienellä pintaremontilla oman näköisiä. Mutta päädytte mihin vaihtoehtoon tahansa, niin toivotan teille onnea ja hyvää kesää!
- Ilona-
Kiitti Ilona vinkistä! Pitääkin muistaa myös ni näyttelyt!
PoistaTotta tuokin joo, noissa varmaan käy sama mikä kaikiss amuissakin hankinnoissa, että nälkä kasvaa syödessä. Pitäisi muistaa pitää järki kädessä..
Kiitos samoin sinne Ilona! :)
Samat suunnitelmat viikonlopulle! :)
VastaaPoistaOi! Jospa törmätää !
PoistaLähteekö pojat messuilemaan myös...?
VastaaPoistaEi, viisastuttiin viime kerrasta.. :D pojat menee mun siskolle hoitoon siksi aikaa!
PoistaLähteekö pojat messuilemaan myös...?
VastaaPoista