tiistai 12. helmikuuta 2019

Valmistaudutaan kevääseen

Postaus sisältää mainoslinkkejä Elloksen ja Reiman verkkokauppoihin. (merkitty*)

Pitkään blogiani seuranneet saattavat muistaa, että rakastan ennakointia ja suunnittelua. Käyn yleensä tulevien kausien hankinnat hyvissä ajoin läpi, näin aikaa tarvittavien tuotteiden hankinnalle jää hyvin. Ostan paljon aleista varastoon, kierrän kirppareita ja säilön isommilta lapsilta pienimmälle. Jos jossain voi säästää, otan sen todellakin ilolla vastaan! Meillä ei ole pakko olla uutta, vaikka isojen kohdalla niin monesti käykin. Mutta pienimmällä on pääasiassa käytettyä, sillä hänelle vaihtoehtoja on paljon enemmän.

Olen oikeastaan aina kokenut, että ulkovaatteissa lasten koon arvioiminen on helppoa. Vaatteet voi hyvin olla hieman reilua ja niin ne yleensä aina meillä ovatkin. Hankin vaatteet sopivasti reiluna, jotta ne menevät ainakin pari kautta. Kenkien kanssa on aina hankalampaa, sillä liian iso kenkä on auttamatta liian iso. Onneksi, meidän lapsilla jalka on ainakin tähän saakka kasvanut maltillisesti ja tasaisesti. 



Kaivelin viikonloppuna niin vaatehuoneen kuin varastonkin kätköjä ja ilokseni huomasin ettei lasten kaapeista puutu juurikaan mitään. Sisävaatteissa ollaan tosi hyvässä tilanteessa, eikä täydennystä tarvita lainkaan, ulkovaatteissa menee melkein yhtä hyvin. Viime syksyisistä vaatteista monet menevät edelleen ja nuorimmaiselle uusia hankintoja ei tarvitse tehdä lainkaan. Isoillekin hankittavaa on vain yhtien rukkasten ja kurahousujen verran. Rukkastenkin kohdalla meillä yhdet on, mutta talven aikana pojat ovat alkaneet kapinoimaan varrellisten rukkasten kanssa, sillä niitä on vaikea itse saada hihan pälle. Siksi meillä olevat Popit taitavat mennä jemmaan pienimmälle ja isoille pitää hankkia jotkut "isojen" hanskat. Esimerkiksi nämä Reiman softshellhanskat*

Isojen kevätvaatteista löytyy tänä vuonna parin viime kauden tapaan softshelliä. Olin tuosta materiaalista alkuun vähän skeptinen, mutta meillä lapset tykkäävät itse siitä valtavasti. He ovat aika lämminverisiä, joten hengittävä softshell on heille nappivalinta. Housut ovat kokoa 116cm ja ostettu viime keväänä. Ilokseni huomasin niiden menevän vielä ainakin tämän yhden kauden (pidempi tuplista on 120cm pitkä). Takit ostettiin joulun alennusmyynnistä Kärkkäiseltä koossa 122 ja 128. Niissä on vielä reippaasti kasvunvaraa, mutta isot ne ei missään nimessä ole kummallekaan pojalle.




Kengissä kokeillaan tänä vuonna Reiman Patter-nilkkuria*, kun ne niin sopivasti Elloksen alennusmyynneistä löytyivät -30% alella. Pienimmällähän nuo kengät oli jo viime syksynä ja tykkäsin niistä hänellä kovasti. Nähtäväksi jää, miten kenkä toimii isommilla ja vauhdikkaammilla kuluttajilla. Tähän saakka tuplilla on ollut aina Vikingin goreja käytössä, mielenkiinnolla jään seuraamaan kokemuksia Reimoista! Nyt valittiin tuplille siniset kengät ja kuopukselle mustat*. Olisin mielelläni ottanut kaikille lapsille mustana, mutta kokoa ei ollut enää. Reiman omassa verkkokaupassa* kenkiä on vielä mukavasti, mutta Elloksen alessa jäljellä on enää sinistä* ja pinkkiä* useammassa koossa ja mustaa* vain yhdessä koossa.

Kevätsäähän lähdetään softshellin lisäksi tutuilla ja turvallisilla Polarn o Pyretin windfleeceillä. Nuo on niin monikäyttöiset takit, että voisin vaikka vannoa niiden olevan paras ulkovaatehankinta lapsen ulkovaatekaappiin. Me hypitään näissä aina kokojen yli, tuplat ovat käyttäneet tuota 116 kokoa nyt reilun vuoden ajan, sitä ennen käytössä oli 104 senttinen takki lähes pari vuotta ja sitä ennen 92 senttinen reilun vuoden. Nyt tuo 92 centtinen on periytynyt pikkuveljen käyttöön ja menee hänellä ainakin ensi syksyyn. Isoille yritän löytää takkia seuraavassa koossa kesän aikana kirpparilta ja aleista, sillä kasvunvaraa takeissa ei enää juurikaan ole. 

Pienin lähtee välikauteen kahdella setillä, softshellhaalarilla ja polarn o pyretin kuoritakilla ja -housuilla. Kyllähän hän yhdelläkin selviäisi, mutta halusin pitää hänellä vielä haalarinkin kaksiosaisen setin rinnalla. Varsinkin viileämmällä kelillä kaksiosainen kuorivaatesetti toimii softshellhaalaria paremmin, sillä alle voi lisätä kerroksia tarpeen mukaan ja takki pitää tuulta paremmin. 


Haalari on aleostos vuoden takaa, takki ja housut ovat kirpparilta. Haalari on kokoa 86 ja saattaa jäädä pieneksi kevään aikana. Seuraavassa koossa on kuitenkin vuoden takainen kirppislöytö, eli kollaasikuvan musta softshellhaalari. Gugguun pipo on viimekeväinen sekin. Rukkaset ovatkin isojen poikien vanhat, kuten tuo windfleecekin. Tuplillekin olisin halunnut saman Gugguun pipon kuin pienimmälle, mutta he itse halusivat viime keväänä Name Itin trikoopipot. Niillä ja popin trikoisilla ollaankin menty jo useampi kausi, ne tuntuvat olevan poikien suosikit! Pikkuveljellekin on yksi name itin pipo ja vielä Polarn o pyretin windfleecepipo. Näillä pipoilla hän varmasti pärjää oikein hyvin koko kauden.

Mutta ennakoinnista on taa sollut iloa ja aika pienillä hankinnoilla päästään uuteen kauteen, joka voi alkaa jo ihan näillä näppäimillä. Maaliskuuhun on enää pari viikkoa ja muistaakseni lähes vuosittain sen lopulla on saanut kaivella vk-vaatteita jo esiin. Meneepä aika äkkiä!

Joko siellä ollaan valmiina kevääseen, vai tuleeko tarvittavat hankittua vasta kauden käynnistyessä?


7 kommenttia:

  1. Minä olen valmiina jo ensi talveen.☺ Reiman ja Popin alet käytetty hyödyksi ja kahden pojat kaikki vaatteet valmiina. Välikausivaatteita myös täydenetty alesta ja nuorempi perii aina mahdollisuuksien mukaan isoveljen vanhat.

    VastaaPoista
  2. Voi kyllä ollaan valmiita kevääseen! Laskettuaika huhtikuussa ja nii valmis kun ihminen voi vaan olla 😅 ihanalta näyttää myös teidän kevät olevan vaatetuksen osalta!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli syksyllä kokeilussa juurikin nuo reiman softshell hanskat. Muuten olis ollut täydelliset, mutta liian kapeat meidän taaperon käteen! Opin tästä että jatkossa pitää hyvin sovittaa hanskat, vaikka olisi ollut saman merkin muita hanskoja ennen.

    VastaaPoista
  4. Kivalta näyttää teidän välikausi :) Meillä on paljon samoja vaatteita käytössä. Isommalta löytyy kans tuo Name Itin softshell haalari ja lisänä meillä on aina kuoritakki+housut. Ostin pojalle jo toisen Molon waterfall kuosisen takin, se on mun ehdoton lemppari kuosi "pojille". Hänelle löytyy onneksi kaapista paljon valmiina, ainoastaan kuorihousut täytyy hankkia isommassa koossa ja ehkä kengät. Meillä ois kaapissa uudet Reimat, mutta taidan palata taas ostamaan Vikingiä tai Superfittiä. Reimat on periaatteessa ihan hyvät, mutta meidän pojan kapeaan jalkaa ehkä vähä liian leveät ja jäykät. Ja menee melko äkkiä huonon näköisiksi, mutta ominaisuudet on ollu kyllä hyvät. Nii ja yks miinus on kans, että kun pohja on tasainen niin jalkarenksuja kuluu tosi nopeaa :/ pienemmällä kans Name Itin ihana kukkakuosinen haalari ja lisäksi takki+housut. Itse oon tykänny Kaxs merkkisistä housuista, on musta jopa paremmat ku esim Popin. Ja hintakaan ei oo paha :) hanskoina Reiman Askareet on ihan parhaat. Pienemmälle täytyy alkaa miettimään kenkiä, haluan jotku mahdollisimman joustavat ja kapeat hänen siroon jalkaan.

    VastaaPoista
  5. Syksyllä täydennettiin niin kivasti vämikautta, mutta kengät, pipoja ja hanskoja/sormikkaita pitää ppojille ostaa. Tytöllä on kaikki valmiina. Ehkä jonkun takin vielä haluan. Tuleva kevät vauva on valmis syntymään, kaikki on valmista 💕

    VastaaPoista
  6. Edessä olisi inventaario, että tietäis mitkä vaatteet vielä mahtuu keväällä ja mitä puuttuu. Kengät varmaankin pitää hankkia. Kirpparilta löysin yhden vk-setin, Reiman takin ja remun housut. Kirppis pöytä varattu. Sinne pienet vaatteet sitten joutaa. Hyvät karvavuorikumpparit jo onneksi hankittu. Lumet kun alkaa sulaa, niin riittä loskaa ja vettä. Koulumatkalla oli jo alikulku ollut veden vallassa...

    VastaaPoista
  7. Tänään löysin Tokmannista kivan ale löydön. Lähdin töistä kotiin ajelemaan ja pysähdyin matkalla Tokmanniin hakemaan ihan muuta mutta yllätyin positiivisesti kun ale rekistä löytyi 18 eurolla toppapuku. Oikea hinta oli noin 50 euroa.
    Ja lapussa luki että vedenkestävä, hengittävä yms.
    Yllätyin positiivisesti.
    Kokemusta ei tietenkään vielä ole että miten kestää mutta eipä ollut kallis ja näyttääkin ihan kivalle :)
    Ensi talvena pääsee sitten eskari käyttöön. Otin reilumman koon niin on varaa kasvaa kun nyt ei tarvita tarhaan mitään uusia talvi kamppeita.
    Kevät vaatteita onkin ihan kivasti joten ei tarvitse varmaan kun uudet lenkkarit ja jonkinlaiset käsineet/rukkaset.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!