Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DESENIOn kanssa.
Mä olen aina tykännyt isoista tauluista ja julisteista kotona. Ensimmäiseen yhteiseen kotiin hankittiin isot taulut luomaan tunnelmaa niin olohuoneeseen, porraskäytävään kuin makuuhuoneeseenkin. Silloin hankittiin taulut canvas-muodossa, joten niitä ei juurikaan sitten muuteltukaan mielen muuttuessa. Kun muutettiin tähän meidän uuteen kotiin, laitettiin kaikki vanhat taulut myytiin. Tänne hankittiin samantien kehyksiä ja niihin julisteita. Kehyksien sisältö olisi paljon helpommin muunneltavissa ja muutettavissa.
Meillä on julisteita ja tauluja enimmäkseen olohuoneessa. Muutamia myös makuuhuoneissa ja lastenhuoneessa, mutta isoimmat on olkkarissa. Aiemmin olkkarissa oli myös valokuvaseinä, mutta olen jo pitkään miettinyt sen päivittämistä toisenlaiseen. Hyvä hetki tulikin, sillä sain laittaa tuon seinän uusiksi yhteistyössä Desenion kanssa. Mun oli helppo lähteä tekemään tätä yhteistyötä, sillä kaikki muutkin meidän kodin julisteet on Deseniolta ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Tämän kampanjan myötä uusittiin myös kehykset ja mua ilahdutti kovasti puinen laadukkaan tuntuinen kehys, joka oli kyllä aivan toistamaata meidän vanhojen kehysten kanssa.
Mietin ensin tauluhyllyistä luopumista ja taulujen laittamista suoraan seinälle. Onneksi en siihen kuitenkaan lähtenyt, sillä tykkään tauluhyllyjen tuomasta tunnelmasta niin valtavasti. Jossain vaiheessa saatetaan ottaa ne pois ja laittaa nämä kuvien neljä taulua suoraan seinään, mutta ainakin toistaiseksi mennään näin. Nyt taulujen paikkojakin on helpompi vaihdella ja eteisen iso taulu tulee kivana jatkumona seinän muille tauluille, vaikkei samalla seinällä olekaan.
Valinnanvaikeus iskee muhun aina, kun selailen Desenion valikoimaa. Tilanne on ollut sama aina, ja olenkin usein tilannut useamman erilaisen setin, jotta voin niitä sitten vaihdella mielialan ja vuodenajan mukaan. Olohuoneen tunnelma muuttuu nimittäin ihan valtavasti, kun siihen tuo vähän vaaleanpunaista tai vihreää. Se näissä postereissa onkin parasta, että sisutusta pääsee muuttelemaan tosi helposti ja edullisesti.
Mä käytin meidän taulukollaasin suunnitteluun Desenion sivuilla olevaa suunnittelutyökalua. Sillä taulut sai laitettua oikeanväristä seinää vasten sopiviin asetelmiin ja vielä sopivan värisiin kehyksiin. Siitä oli helppo näyttää myös miehelle mun visioita. Lähdin rakentamaan neljän taulun kollaasia, sillä parilliset kollaasit on mun mielestä jotenkin kivimpia. Meillä on kaikki taulut kahden tai neljän asetelmissa, en oikeastaan tiedä miksi, mutta kolme ei vaan mun mielestä toimi. Tätä meidänkin seinää katsoessa, kaipaisin vielä yhtä taulua siihen, jotta se olisi jotenkin eheämpi kokonaisuus. Ehä eteisen taulu siirtyy siihen vielä tässä lähiaikoina!
Mulla oli päähänpinttymä vaaleanpunaisesta, joten kollaasin isoin ja näyttävin valikoitui keväisen vaaleanpunaiseen kukkatauluun. Kevät tarkoittaa meillä sisustuksessa vaaleampia sävyjä ja monesti vaaleanpunaisia sohvatyynyjä. Siitä se ajatus sitten lähti. Ihastuin tuohon Pink Flower Dream No2 -tauluun heti kun sen näin ja tiesin, että se olisi se meidän taulu. Sen ympärille oli helppo rakentaa koko muukin kollaasi, ja neuvotteluja aiheutti vaan kollaasin maisemataulu. Marmorinen &-merkki (& poster black marble) oli selvä valinta, koettiin mieheni kanssa molemmat se jotenkin merkitykselliseksi ja juuri sopivaksi meidän olkkariin. Lopulta päädyttiin maiseman suhteen simppeliin ja pelkistettyyn Lake and trees -tauluun, joka nyt seinällä katsoessa olikin aivan nappivalinta. Neljäs taulu oli helppo valinta sekin, You need love-juliste on juuri sitä, mitä meidän olohuone kaipasi.
Aiemmin tauluhyllyjen kehykset olivat valkoiset, mutta uuden sohvan myötä olohuone tuntui aivan liian valkoiselta niiden kanssa. Viimeistään, kun tuo musta Vittsjö-hylly laitettiin tuohon paikalleen, oli selvää että uudet kehykset olisivat mustia. Ja olihan se nyt aivan täydellinen valinta tuohon. Vai mitä tykkäätte? Uusien kehysten myötä olen alkanut jopa pohtia mahdollisuutta sohvapöydälle, sellaista kun meillä ei ole vuosiin enää ollut. Olohuoneen vaihtuneen järjestyksen vuoksi, pöytä olisi jälleen toimiva.
Tykkäättekö te julisteista? Jos vastasit kyllä, nappaa alekoodi nellik25 talteen ja käy shoppailemassa omat suosikkisi Desenion verkkokaupasta. Sillä saat 25% alennusta lähes kaikista* julisteista. (*ei koske kehyksiä, handpicked-, collaboration- tai persoonallisia julisteita) Koodi on voimassa 26-28.2, eli kannattaa olla nopea!
Kauniit taulut olet valinnut. Millä sävyllä tuo teiden tauluseinä on muuten maalattu? Täällä TV-huoneen epäonnistunut seinä odottaa uutta maalausta, sävy vaan on vielä etsinnässä.
VastaaPoistaKiitos! Nyt on pakko sanoa etten ole yhtään varma! Muistelen, että se oli teknoksen laasti tms, mutta ihan varmaksi en pysty sanomaan! :)
Poista