"No pitäähän teidän vielä neljäs lapsi tehdä, että tulee se tyttökin"
Tämä on ehkä fraasi, jota kuulee ihan jokainen, jonka perheessä on vain poikia tai vain tyttöjä. Ainakin meille, tätä settiä ilmoitellaan harvase kerta, kun lapsiluku tulee puheeksi. Justuksen raskausaikana kuulin myös usein, että nyt siellä on tyttö! Tuli välillä jopa tunne, että poikauutinen olisi jotenkin huonompi kuin se tyttöuutinen.
Mä tunnen aika varmasti, että meidän lapsiluku on kolme. Mieheni on lähes sataprosenttisen varma, että lapset tähän maailmaan on meidän osalta tehty, itselläni prosentit taitavat kallistua sinne yhdeksänkymmenen paremmalle puolelle. En usko, että tulen enää toivomaan meille uusia vauvoja. Raskaus- tai vauvakuume yllättää aika varmasti vielä monesti, mutta lisää lapsia en vaan millään usko haluavani.
Kun kaikki lapset ovat samaa sukupuolta, hiipii mieleen väkisinkin ajatus, että menetänkö jotain kun lasten jalkoväleissä on samanlaiset värkit. Tuleeko elämästäni puuttumaan jotain, sillä en ikinä ole tyttölapsen äiti? Kasvaako joskus kaipaus sitä puuttuvaa sukupuolta kohtaan niin suureksi, että sitä pitäisi jotenkin työstää.
Itse uskon ettei, vaikken sitä tietysti voi tietää. Jotenkin taidetaan pitää ihanteena ja tavoiteltavana sitä, että perheessä olisi yksi poika ja yksi tyttö. Mieluiten vielä niin, että poika olisi esikoinen ja tyttö kuopus. Tällaisiss aperheissä kolmas lapsi on vähän liikaa, turha, sillä johan niitä molempia merkkejä löytyy. Poikaperheissä taas uupuu se prinsessa jakamaan äidin meikkaustuokiot ja tyttöperheistä ei löydy isille pelikaveria. Minusta nämä tuntuu aina niin kovin kurjilta. En jaksa uskoa, että kukaan lähtee yrittämään lasta vain tietyn sukupuolen toivossa. Toiveita ja haaveita saa ja pitää tietysti olla, mutta voisiko lapsen sukupuoleen pettyä, tai olisiko se jotain joka joskus alkaisi vaivaamaan.
Mä olen poikien äiti. Kolmen hyvin perinteisen tyyppisen pojan äiti, enkä muista että olisin kertaakaan kantanut kaupasta röyhelömekkoa ulos. Ihania vaatteita olen silti ostanut, paitsi pojille myös itselleni. EN muutenkaan osaa kuvitella itseäni sellaiseksi, joka kokisi jotain onnea tai iloa vain siitä, että se jokin tietty tyttömäinen unelma on mahdollista ostaa ja pukea lapsen päälle. En osaa ajatella, että kaipaus jotakin kohtaan olisi sitten ainakaan vaatteista johtuvaa. Koen äitiyden ilot ja onnen hetket ihan muissa tilanteissa, kuin siellä vaaterekillä tai verkkokaupassa.
Usein kuulen poikienäitien suusta lauseen, että onneksi minulla on vaan poikia, enhän edes osaisi olla tytön äiti. Myös tämä tuntuu omalla mittapuulla hyvin haastavalta, sillä miksen osaisi olla tytön äiti? Osaanhan olla pojankin. En hetkeäkään usko, että äitiys toteutuu tai on toteutumatta sen perusteella, mitä sukupuolta lapseni ovat. En määritä itseäni mitenkään poikienäidiksi, vaikka minulla kolme poikaa onkin. Olen äiti kolmelle lapselle, olisin tällainen, olivatpa lapseni poikia, tyttöjä tai jotain muuta. En hetkeäkään usko, että tyttöjen äitinä tarvitsisin jotain muita taitoja kuin niitä, joita kehitän itsessäni juuri parhaillaan ollen poikien äiti. Lapset kasvattavat vanhempaa ihan yhtälailla, kuin vanhempi kasvattaa lastaan.
Ylipäänsä vihaan kaikkia stereotypioita. Että pojan kanssa isi pelaa jalkapalloa ja tytön kanssa äiti shoppailee. Nautin suunnattomasti siitä, että voidaan olla täysin sukupuolirajoittamattomia, olla niin äitinä kuin isänäkin lasten kanssa, ilman, että siihen tarvitsee sitoa mitään tyttöjen tai poikien juttua taustalle. Meillä kyllä tehdään paljon erijuttuja äidin kuin isin kanssa, mutta yhtälailla kumpikin meistä on lasten kanssa. Ja miksi ei olisi? Mun lapseni ovat niin mahtavia tyyppejä, että viettäisin enemmän kuin mielelläni heidän kanssaan aikaa jatkuvasti. VArsinkin koska he ovat kolme poikaa. Mutta yhtälailla, jos he olisivat kolme tyttöä tai jotain niiden väliltä.
Mä en tunne menettäväni mitään. Mulla on shoppailukaveri aina kun sitä tarvitsen. Kuka vain pojistani lähtisi kanssani innosta hyppien viikonloppulomalle ja voin kuvitella tekeväni lasteni kanssa ihan kaikkea, mitä kuvittelisin tekeväni tyttölapsenkin kanssa. Pakko on myöntää, etten edes keksi asiaa, johon en poikalastani voisi ottaa, mutta tyttölapsen ottaisin. Koen, että tähän vaikuttaa eniten lapsen mieltymykset asiaan. Kiinnostaako menoni häntä? Haluaako hän lähteä mukaani tekemään asiaa x. Siihen ei vaikuta, mitä hänen haaroistaan löytyy.
Pohdittuani jonkin aikaa kaipausta ja tytön puuttumista, totesin, että ainoa asia jossa tunnen minulta jotain puuttuvan, on se ettei tule olemaan "meitä tyttöjä". Me tytöt ei tässä nyt kokkailla, tai me tytöt ei lähdetä käymään kaupoilla. Enemmän tunnen jääväni paitsi sellaista ryhmähenkeä, jota äiti-tytär -pari saa aikaan. Koen ja teen varmasti samoja asioita poikieni kanssa, mutta samanlaista mielikuvaa en siitä silti saa mieleeni. Pohdin jo sitäkin, että loisinko oman nimityksen äiti-poika -parille, mutta ei siihen vaan tahdo olla mitään. Voinkin ehkä todeta, etten tunne kaipaavani tyttölasta, vaan enemmänkin sitä ympäristön hyväksyntää sille omalle kokonaisuudelleni. Että sovin johonkin ympäristön muottiin olemalla tytön ja pojan äiti. En tiedä pysyttekö yhtään kärryillä, sillä ainakin pohdintani tässä vaiheessa totesin vaan itselleni höpöhöpö, ja päätin, että me voidaan olla lasteni kanssa ihan mitä halutaan, vaikka mä ja mun kundit. Me tytöt -fraasia voin hyvin käyttää pyöriessäni parhaiden ystävieni kanssa tai shoppaillessani kummityttöni kanssa. Mä ja mun kundit on kuitenkin paras juttu, mitä mun maailmassani on.
Meillä ei tule koskaan asumaan tyttölasta mutta meillä asuu kolme ihanaa poikalasta. Tai lasta, sillä haluan edelleen taistella sitä vastaan, että heidät pitäisi määrittää johonkin genreen, jonka mukaisia tulisi olla. Haluan myös uskoa, ja koenkin, että kolmen samaa sukupuolta olevan lapsen vanhempana, minun on helpompi olla tasapuolinen. Voin kasvattaa lapsia kaikessa rauhassa heidän luonteensa ja temperamenttinsa mukaan, sen perusteella mitkä heidän tarpeensa ovat. En siksi, että heidän sukupuoli sanoo niin. En odottaisi isoveljeltä jotain vain koska poikien kuuluu tehdä niin, enkä antaisi myönnytyksiä siskolle koska tytöt ei voi. Lapseni ovat kaikki samalla viivalla kaikessa, riippumatta siitä mitä sukupuolta he ovat. Mä uskon, että samansukupuolen lapset on helpompi laittaa tasa-arvoiseen asemaan keskenään, sillä heitä ei erota sukupuoli, joka kuitenkin määrittää huomaamatta niin kovin paljon. Saan kaikessa rauhassa keskittyä kasvattamiseen, miettimättä kasvatanko näin koska hän on tyttö ja annanko myönnytyksiä pojalle vain koska hän on poika. Mä koenkin, että tasa-arvo ja tasavertaisuus toteutuu paremmin yhden sukupuolen perheissä ja perheissä joissa on molempia, joudutaan olemaan tarkempana genrettelyssä. Voin tietysti olla väärässä yhtälailla, mutta nämä fiilikset mulla on.
Vain tyttöjen äiti voi ajatella, että tällainen on paras perhe. Vain poikien äiti saattaa ajatella, että vain pojat on paras. Sekaäiti ehkä kokee, että kumpikin sukupuoli on ainoa onnentuoja. Mä uskon, että jokainen tilanne on se paras, sillä onhan ne omat lapset parhaita olivatpa he mitä sukupuolta vaan.
Meille ei tule koskaan tyttöä, mikä on tottakai harmi, onhan tyttöjen maailma ihana ja olisihan meidän tyttö varmasti ollut ihan mahtava tyyppi. Mutta sen sijaan, että murehtisin sitä mitä minulla ei ole (enkä myöskään enää halua saada) keskityn täysillä nauttimaan siitä, mitä kaikkea sain. Kolme tervettä ja ihanaa lasta on kuitenkin aina ollut haaveeni numero yksi. On kaikkein ihaninta, että pääsen tutkimaan tätä maailmaa heidän kanssaan!
Niiiin samoja mietteitä olen käynyt läpi! Meillä on poika esikoinen ja nyt tyttövauva. Raskausaikana osa ihmisistä selvästi toivoi meille tyttöä ja vauvan synnyttyä koti täyttyi prinsessa-onnitteluista ja vaaleanpunaisesta. Olen kuullut monta kertaa, miten on hyvä kun meillä on nyt molemmat ja miten sain nyt ompelu- ja shoppailukaverin... molempia olen tehnyt myös poikani kanssa paljon ja hän nauttii näistä asioista. En todellakaan oleta että tämä vauva tykkäisi vastaavista puuhista vain koska on tyttö. Ollaan myös kuultu, miten meidän ei nyt tarvitse tehdä kolmatta lasta kun saatiin molemmmat. Ensinnäkin, molemmat lapset on olleet meille suuri onni ja heitä ei ole tuosta noin vaan tehty ja toisekseen ne haluamme kolmannen lapsen koska haluamme vielä sen yhden LAPSEN. Vaikka tämä kaikki ärsyttää, niin silti ajattelen myös itse välillä oudosti, sillä suostun ostamaan pojalleni frozen-sukat, mutta en autot-sukkia koska on muka suloista että hän tykkää frozenista. Huomaan myös kannustavani lasta enemmän leipomis ym stereotypisiin naisten hommiin, vaikka häntä kiinnostaa tällä hetkellä pallopelit paljon enemmän.
VastaaPoistaKolmen pojan äitinä tiedän, etten tule ymmärtämään lasteni sielunmaisemaa teini-ikäisenä, aikuisuuden, (armeijan) kynnyksellä, vanhenmaksi tullessa tms. Eihän ne tyttäret äitiensä kopioita ole, mutta ihan eri tunnelma on istua äidin kanssa saunassa ja jutella elämästä, omista kokemuksista kun tulin äidiksi jne. Isäni kanssa puhun asioista myös, mutta se on erilaista. Olen onnellinen pojistani. Heistä tulee hienoja miehiä, jos joku heistä joskus pariutuu ja saa lapsia toivon roolikseni muutakin kuin anoppi.. suren etten saanut tytärtä, mutta rakastan poikiani yli kaiken.
VastaaPoistaSama. Kaksi teiniä poikaa kotona ja kyllä kaipaan myös tyttölasta. Pojilla nyt vaan on isänsä kanssa tässä iässä enemmän yhteisiä juttuja lähes joka asiasta. Ei kiinnosta äidin kanssa samalla tavalla jutella ja olla, paitsi käytännön asioista. En ymmärrä näitä miesten juttuja, olen aika "ulkona" joskus. Rakastan poikiani ja todella toivon, että heidän perustaessaan perheitä saan olla heidän elämässään yhtä paljon mukana kun vaimon perhekin.
PoistaTaidan hankkia koiran pian kaverikseni :)
Mä olen totaaliyh tyttökaksosille. Olen kanssasi ihan samaa mieltä, ettei sukupuolella ole mitään väliä. Minulle lasten saanti ei ollut itsestäänselvyys, joten molemmat tyttöset ovat suuria lahjoja. Ja jos he olisivat olleet poikia tai tyttö/poika- kaksoset, ei se sitä arvoa olisi muuttanut mihinkään suuntaan.
VastaaPoistaMutta koska meidän perheessä ei ole isää, olen kokenut, että tämä mimmiliiga on mulle helpompi. En edes osaa sitä selittää...On helpompi mennä uimahalliin, kun voidaan kaikki mennä samalle puolelle. Mä tykkään tyttömäisistä jutuista, en niinkään perinteisesti poikien jutuista kuten vaikkapa jalkapallosta. Kun ei ole sitä isää potkimassa palloa, mutta on äiti joka rakastaa askartelua ja leipomista. Nämä oli vaan esimerkkejä ja ei tarkoita tietenkään, etteikö poika voisi rakastaa leipomista.
Kaikki lapset ovat yhtä ihania <3
Hei, itselläni on 2 tyttöä ja poika. En koskaan ajatellut muuta kuin että olisi terve ja jos ei olisi niin sitten näin olisi tarkoitettu. Ei ole mitään tyttöjen ja poikien juttuja kaikkea tehdään yhdessä. Siskot hoitavat mielellään poikaa heillä ikäeroa n.3 vuotta. Ihanat lapset minulla !
VastaaPoistaTuo on muuten totta, että samansukupuolisten kanssa on helpompi olla tasa-arvoisempi. Tai ainakin ehkä vähemmällä mietinnällä. Itselläni on esikoispoika sekä kuopustyttö ja aika paljon joudun miettimään, että enhän kohtele heitä tiedostamatta tai alitajuisesti epätasa-arvoisesti. Tärkeintä on kuitenkin tiedostaa asia niin tasa-arvoisuus luonnistuu todennäköisemmin. Ja suurin epätasa-arvo varmaan tulee siitä, että kuopus tuntuu pidempään pienemmältä ja saa erilaista kohtelua sen takia kuin esikoinen vastaavan ikäisenä ja siinä mun on kyllä pitänyt kyseenalaistaa omaa toimintaa aika paljon.
VastaaPoistaMulta kysyttiin joskus, että miten pojan ja tytön äitiys eroaa toisistaan. En osannut vastata yhtään mitään. Kahden aivan erilaisen luonteen omaavien lasten äitiydestä taas osaisin kertoa paljonkin. :D
Meillä on kolme lasta. Kaksi ekaa poikia ja kolmas tyttö. Kun saimme tietää odottavamme tyttöä, niin kaikki hehkuttivat kuinka hienoa on kun se on tyttö. Itse olin varma odottavani kolmatta poikaa. Ensin olin hyvin hämmentynyt ja hetken aikaa jopa pettynyt. Siis siihen kun olin luonut jo jonkinlaisia mielikuvia poikatriosta. Hyvin pian muuttui iloksi ja loin uusia mielikuvia. Viimeksi toissapäivänä yksi naapurintäti (vanhempi henkilö) sanoi minulle että "on se hienoa kun hän on tyttö". En ymmärrä. Voi ajatella noin itsekseen, mutta ei pitäisi sanoa toiselle niin. Toisaalta tuskin he sitä mitenkään pahalla tarkoittavat.
VastaaPoistaMeidän 9 kk neiti päristää isoveljien kanssa autoleikeissä ja ajaa autoja automatolla. :)
Meiltä löytyy myös kolme hyvin poikamaista poikaa, ihana veljeskolmikko! Joka tekee minut välillä aivan hulluksi, kun tuntuu etten aina ihan saa kiinni tuosta poikien sielunelämästä... :D Mutta mitään muuta en osaisi edes kuvitella tai kaivata! Hyvin tuttuja ajatuksia kaikki. Tuo tasapuolisuus on monesti noussut mieleen, kun kuopus on ollut kovin työteliäs vauva ja taapero. Että jos hän olisikin ollut tyttö, niin olisiko isommat pojat kokeneet jäävänsä "siskon varjoon"? Ehkä eivät, mutta itse olisin varmasti tätä pohtinut, vaikka kyse on puhtaasti siitä, että nuorimmainen vain on ollut kovin vaativa.
VastaaPoistaTyttölasta en osaa kaivata, oikeasti yhtään. Enkä mitenkään aktiivisesti ajattele omiani poikalapsina, vaan ihan vaan lapsina. ;) Se kaipuu mikä joskus iskee, on pikemminkin aikuisen tyttären kaipuu. Olen itse kovin läheinen äitini kanssa ja ehkä se ajatus siitä, että minulla ei ikinä tule olemaan aikuista tytärtä, on se mikä aiheuttaa haikeutta. Mikä tosin äkkiä häviää siihen, että enhän minä tiedä millaisen tyttären olisin saanut, jos olisin saanut. Ei pelkkä sukupuoli lupaa, että suhde olisi muotoutunut tietynlaiseksi.
Ja välillä toki hieman kateellisena kuuntelen, kun ystävä harrastaa tyttöjensä kanssa ratsastusta (oma rakas harrastukseni nuoruudesta), kun itse kuljetan kahta (kohta kolmea) poikaa futistreeneihin ja peleihin. Mutta se on ihan sellaista huvittunutta "kateutta", yhden elämä on yhtä ja toisen toista. Ja tuleepahan perehdyttyä tässä ihan uuden urheilulaljin saloihin! :D Hevosten pariin aion päästä vielä joskus rentoutumaan ihan yksinäni, jos kukaan pojista ei innostu mukaan.
Meidän perhe on 100% varmuudella tässä ja ihan paras näin! <3 Ja keskimmäinen tuossa joku aika sitten pohti, kun oli vähän huolissaan siitä että äiti on ainut tyttö, että kun meille kohta tulee kanoja, niin sitten meillä on paljon tyttöjä. :D
Se mitä itse kolmen pojan äitinä olen ajatellut jääväni paitsi on se etten koskaan pysty elämään niin konkreettisesti mukana siinä vaiheessa kun lapseni saavat lapsia. Kun mahdollisesti joskus kenties ehkä poikieni puolisot odottavat lasta se on erilaista kun jos oma tyttäreni olisi raskaana. Poikieni puolisot tulevat kuitenkin aina olemaan jonkun toisen naisen tyttäriä vaikka kuinka hyvissä väleissä olisimme. En oikeastaan aiemmin ajatellut asiaa näin kunnes ystäväni tytär sai lapsen ja sain läheltä seurata miten paljon asia vaikutti ystävääni.
VastaaPoistaÄidilläni on kaksi lasta, minut ja veljeni. Yritämme juuri lasta (toivottavasti tärppää), mutta ai vitsi miten inhoan sitä tulevaa hössötystä jo etukäteen. Äitini kovasti odottaa lapsenlapsia, joten tiedän jo nyt miten innoissaan hän olisi mahdollisesta raskaudesta.
PoistaMutta vaikka meillä on äitini kanssa oikein hyvät välit, en vain voi sietää niitä mahdollisia viestejä ja soittoja voinnista yms.
Eli ei hätää, ei se oman tyttären raskaus välttämättä olisi niin erityinen asia. Voihan olla että poikasi aaavat sellaisen vaimon, jonka on helpompi suhtautua sinuun kuin omaan äitiinsä :)
Sain ensin pojan, sitten tuli tyttö. Paljon kuuli tosiaan sitä, miten hienoa että on molempia. Sit aloin odottamaan kolmatta ja monet tuntuivat miettivän, oliko se vahinko... Näitä on kaikenlaisia tapauksia, missä ihmisillä on erinäisiä mielipiteitä siitä, mikä on paras ja miten kuuluisi tehdä. Ja kuten mainitsit, tälleen "sekaperheenä" olen kieltämättä iloinen ja onnellinen siitä, etä minulla on molempia (1 poika, 2 tyttöä) mutta lapsien sukupuolet on vähän korttien pelaamista: et voi tietää, millaiset kortit saat ja loppupeleissä se on se peli, mikä merkitsee eli mitä niillä korteilla teet.
VastaaPoistaTää oli ihan kuin suoraan mun ajatuksista! Meillä 3 poikaa myöskin ja kanssa lapsiluku täynnä, miehen mielestä 100%, itellä kans noin 90% varmuus :D Näitä samoja ajatuksia oon itekin pyöritellyt mielessä ja kokenut jotenkin syyllisyyttä siitä ettemme sitten enää "yritäkään sitä tyttöä". Sitten kuitenkin havahtunut, että meillähän on parhaimmat lapset mitä maa päällään kantaa, se nyt on aivan sama mitä sukupuolta he ovat. Joskus olen harmitellut sitä että kesäisin tarjolla on esim. srk leireillä vain "isä ja poika" tai "äiti ja tytär"-leirejä. Miksei ole vain "vanhempi ja lapsi" -leirejä. Eikö leirin tarkotus ole vahvistaa kanssakäymistä vanhemman ja lapsen välillä, eikä siinä pääasiassa pitäisi olla sukupuoli.
VastaaPoistaMeillä on sekä tyttö että poika. Ja olen onnellinen että saamme kokea molemmat. Tyttäreni on minikopio itsestäni, samoin poikamme isästään. Mutta voin rehellisesti sanoa etten ymmärrä poikien sielunmaisemaa yhtä hyvin kuin tyttöjen. On ihanaa tehdä ns.tyttöjen juttuja tyttäreni kanssa kun "pojat" jäävät kotiin siksi aikaa 😊
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi. Meillä on yksi tyttö ja kaksi poikaa. Tytön ja pojan välissä yksi keskenmeno. Kun toinen lapsemme sitten ultrassa paljastui pojaksi olivat kaikki sukulaiset innoissaan -"nyt on sitten molempia sortteja!" Ja tottakai olin itsekin iloinen, olihan sieltä tulossa minun poikani. Mutta jotenkin tunsin kuitenkin pettymystä poikani puolesta, eikö hän ole arvokas ihmisenä; vai onko toisena syntyneen lapsen arvokkus suoraan sidonnainen suokupuoleen?
VastaaPoistaTämä minua harmitti myös sen takia, koska aavistelin että aiemmin kokemani keskenmennyt raskaus olisi ollut tyttöraskaus. Ja olisin kyllä ollut niin onnellinen jos se tyttö olisi syntynyt ❤ vaikka meillä sitten olisi ollut kaksi tyttöä tyttö-poika kombon sijaan. (Ja pakko vielä mainita että kiitollinen olen siis ihan kaikista rakkaista lapsistani, enkä ketään vaihtaisi vaikka ylläoleva lause ehkä saa sen kuulostamaan siltä.)
Eli ei sillä todellakaan ole väliä, että mitä sukupuolta lapset ovat, kunhan ne syliin asti saa.
Itsekin poikalapsen äitinä (lapsilukumme ei tosin ole vielä tämän yhden lapsen jälkeen täynnä) kaipaan nimenomaan sitä aikuista tytärtä. Olen itse hyvin läheinen vanhempieni kanssa, mutta teen selvästi asioita kahden kesken enemmän äitini kanssa ja isän kanssa ollessa on äiti yleensä mukana. Veljelläni sitten päin vastoin. Ja tämä huolimatta siitä, että saimme erittäin sukupuolisensitiivisen kasvatuksen, eikä meitä ole koskaan laitettu mihinkään muotteihin. Sitä vähän pelkään jo valmiiksi, mitä joku tuolla aiemmin oli kirjoittanut, että sitten jos poikani saa joskus lapsia, jäänkö taka-alalle verrattuna ladten äidinäitiin. Oma poikani on vasta pieni vauva, mutta ainakin tähän mennessä oma äitini on viettänyt hänen kanssaan paljon enemmän aikaa kuin mieheni äiti, koska tietenkin turvaan omaan äitiini ensisijaisesti. Tuntuu vähän tyhmältäkin pelätä tällaisia asioita kymmenien vuosien päässä tulevaisuudessa ja varsinkin, kun koskaan ei tiedä miten elämä tulee menemään. Mutta eipä sille mitään mahda.
VastaaPoistaHei ei liity tähän aiheeseen mutta oon kyllä ihmetellyt kun pojilla on koko ajan kuvissa pitkähihaista päällä uidessakin niin eikö heitä ahdista ? Itsellä tyttö ja poika ja kaikkea tehdään yhdessä ei ole mitään tyttöjen eikä poikien juttuja.
VastaaPoista"Vain tyttöjen äiti voi ajatella, että tällainen on paras perhe. Vain poikien äiti saattaa ajatella, että vain pojat on paras. Sekaäiti ehkä kokee, että kumpikin sukupuoli on ainoa onnentuoja. Mä uskon, että jokainen tilanne on se paras, sillä onhan ne omat lapset parhaita olivatpa he mitä sukupuolta vaan."
VastaaPoista-> tää kuulostaa nyt siltä, että vain minä olen oikeassa". Kai niitä mielipiteitä mahtuu maailmaan yhtä monta kuin ihmistäkin? Mitä niitä dissaat, jotka on eri mieltä?
Jos ei toisilla ole oikeutta arvostella sinua niin ei sinullakaan muita. KUKAAN ei saa valita lastensa sukupuolia ja hyvä niin. Joten jääköön arvostelu asian osalta pois.
Eihän tuossa ollut mitään arvostelua? Siinähän juurikin todettiin, että jokaisen mielestä se oma tilanne on paras ja niinhän sen kuuluukin olla.
PoistaToi virke on just niin tyhjentävä, että en saisi käännettyä sitä mitenkään vain minä olen oikeassa - virkkeeksi.. Ja miten niin arvostelua? Ymmärsin tämän olleen nellin pohdinta kolmen pojan äidin tunteista? Eikai tässä edes yritetty väittää että tämä on jokin pohjimmainen totuus?
PoistaKolmen tytön äitinä ajattelin etten jää mistään paitsi vaikkei meille koskaan syntyisi poikaa. Nyt kolmen tytön ja kahden pojan äitinä tiedän, että olen saanut kokea valtavasti sellaisia asioita mitä ilman poikia en olisi saanut kokea. ❤️
VastaaPoistaTyttövauvani varttuessa aloin toivoa hänelle pikkusiskoa. Miten mukavaa sitten myöhemmällä iällä olisi kun hän voisi jakaa asioita siskon kanssa. (Veljelle ei kuitenkaan ihan kaikkea viitsi kertoa, vaikka muuten olisikin hyvät välit.)
VastaaPoistaVieläkin nähdessäni pikkutyttöjä siinä 2-3 v ikäisiä, saatan haikeana miettiä ; jos olisin saanut toisenkin tytön, millainen hän olisi... muistuttaisiko isosiskoa? Haikeus on vain pienen pieni osa elämää.
Olen maannut sairaalassa vastasyntynyt pienokainen sylissäni, tuo pieni ihmeellinen vauva. Suloinen, täydellinen, ihana tuhisija, minun pieni poikani. Siinä hetkessä on ollut koko minun elämä. Paras hetki.
Tyttärelläni on veljiä talon täydeltä (kuten minullakin omassa lapsuudessani.).Tämä on minun arkea, välillä ihan parasta maailmassa. Toisinaan taas jotain muuta. Kun teini päättää että hän tiskaa vasta huomenna, kaksi kertaa, nyt on muuta menoa, nähdään illalla! Kun seuraava sanoo, ettei hän tiskaa kun tuo toinenkaan ei tiskannut jne Jokaisella koululaisella on asiasta sanomista. Kuopuksella ei ole vielä tiskivuoroa, hän on välillä pieni tai iso poika, miten parhaiten hänelle sopii. On hienoa että olen saanut olla pienen tytön äiti. Yhtä hienoa on olla pienen pojan äiti. Niissä on paljon samaa.
Jk Useamman pienen pojan jälkeen huomasin että en ole pitkään aikaa lukenut Minttu-kirjoja, Aino-kirjoja tai Sanna-kirjoja. Miksi? Päätin lukea niitäkin pojilleni. Joskus he voivat olla pienten tyttöjen isiä.