keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kesän paras kakku

Mikään ei ole mansikkakakun voittanutta, ja jos parasta mansikkakakkua mietitään, se on ehdottomasti Brita-kakku. Voin sanoa, etten ihan keuheasti ole kakkuihmisiä, en juurikaan pidä kakuista. Mutta muutaka suosikki löytyy ja niistä yksi on takuulla brita.



Meillä oli brita-kakkua tuplien synttäreillä ja se meni siellä niin kuumille kiville, että leivoin toisen samanmoisen juhannukseksi. Juhannuskakun tein vielä gluteenittomana, ja siitä tuli jopa parempi kuin tavallisilla jauhoilla valmistetusta. Luulen, että tän postauksen teko aiheuttaa sen verran ison kakkuhimon, että yksi Brita on pakko leipoa vielä kertaalleen loman aikana!

Pohja

150g voita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
2 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa

Marenki

4 valkuaista
2 dl sokeria

  1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina uunipellille voidellun leivinpaperin päälle.
  2. Valmista marenki vatkaten valkuaiset.  Lisää sokeri vähitellen jatkaen vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenki taikinan päälle. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes marengin pinta on vaaleanruskea.

Täyte

2 dl kuohukermaa
200g vaniljatuorejuustoa
1,5 dl lemon curdia
mansikoita

1. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää vaniljatuorejuusto sekä lemon curd. Sekoita tasaiseksi.

2. Leikkaa pohja haluttuun muotoon. Täytä kakku kermatäytteellä ja tuoreilla mansikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!