keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Säästöviikon ruokalista ja sen reseptit

Muistatteko tän säästöviikon kauppalistan? Lupailin sen perään ruokalistaa resepteineen, joten tässä tulee. Kyseessä oli säästöviikko, josta selvittiin omaan silmään aika superhalvalla, vähän yli viidelläkympillä. Tuo on oikeasti meille tosi hyvin, sillä normaaliviikkona kauppalasku on vähn riippuen 100-150 eli tuplasti tai välillä jopa triplasti enemmän. Tuntuu aika hassulta, että pitämällä välillä näitä säästöviikkoja, voi säästää viikossa jopa 100e. 

Noiden ostoslistapostauksen ruokien lisäksi kävin kerran kaupassa, ostin paketin kinkkua (vajaa 3e),  kaksi kiloa banaania (vajaa kolme euroa), pussin ruisleipää (reilu 2e), purkin maustamatonta jogua (vajaa kaksi euroa) ja purkin maitoa (reilu euron). Säästöviikon hintaa laskee myös se, ettei kahvia tarvinnut ostaa lainkaan. 


Ruoka riitti lopulta tosi hyvin, yhtenäpäivänä tein vielä tomaattipastan jääkaapissa lojuneista parmesanista, sipulista, tomaatista ja chilistä. Sitä ei meidän kauppalistalla ole, mutta nuo tarpeet on usein sellaisia joita meillä on aina kaapissa. Niistä on helppo pyöräyttää nopea ja herkullinen pasta.

No mitä sitten säästöviikolla syötiin? Tarjolla oli makaronilaatikkoa, jota syötiin kahdella päivällisellä ja kahdella lounaalla. Kinkkukiusaus, josta riitti yhdeksi päivälliseksi ja yhdeksi lounaaksi. Bataattilinssisosekeitto, josta syötiin kahdella päivällisellä (yksi annos meni pakastimeen), munakas yhdelle lounaalle, riisipuuro yhdelle lounaalle, jauhelihakastike yhdelle päivälliselle ja yhdelle lounaalle, kalakeitto yhdelle päivälliselle ja yhdelle lounaalle, vispipuuroa yhdelle välipalalle ja yhdelle iltapalalle, smoothie kolmelle välipalalle ja kahdelle aamupalalle, aamu- ja iltapuuroja, puurorieskoja aamu-, ilta- ja välipalaksi. Näiden lisäksi syötiin ruisleipää, hedelmiä ja sämpylöitä. 



 Maanantai

aamupalalla puuroa ja mustikoita, leipä
lounaaksi munakas
välipalalla smoothie
päivälliseksi kinkkukiusausta
iltapalalla puurorieskoja

Tiistai

aamupalalla puurorieskoja ja banaania
lounaaksi kinkkukiusaus
välipalalla vispipuuro
päivälliseksi jauhelihakastiketta ja perunaa
iltapalalla puuroa, mustikoita ja appelsiinia

Keskiviikko

aamupalalla ruisleipää ja appelsiinia
lounaaksi jauhelihakastiketta ja spaghettia
välipalalla vihannestikkuja ja dominoja (pappa toi dominot tullessaan)
päivälliseksi kalakeittoa
iltapalalla sämpylöitä ja vispipuuroa

Torstai

aamupalalla puuroa ja mustikoita, sämpylä
lounaaksi kalakeittoa
välipalalla banaania ja ruisleipää
päivälliseksi makaronilaatikkoa
iltapalalla sämpylöitä

Perjantai

aamupalalla sämpylää ja banaania
lounaaksi makaronilaatikkoa
välipalalla smoothie
päivälliseksi makaronilaatikkoa
iltapalalla puuroa mustikoita ja appelsiinia

Lauantai

aamupalalla sämpylää ja smoothiea
lounaaksi riisipuuro kanelilla ja sokerilla
välipalalla smoothie ja ruisleipä
päivälliseksi bataattilinssisosekeittoa ja puurorieskoja
iltapalalla mustikka-banaanirahkaa

Sunnuntai

aamupalalla sämpylää ja smoothiea
lounaaksi makaronilaatikkoa
välipalalla porkkanaa ja ruisleipää
päivälliseksi bataattilinssisosekeittoa ja puurorieskoja
iltapalalla puuroa, mustikoita ja banaania

Siinä on aikalailla meidän viikon ruokalista. Aikuiset söivät monesti iltapalalla puuron sijasta leipää tai sämpylää ja perjantaina isi haki noutopitsan meille puoliksi. Muuten ravintolassa ei syöty, vaikka sitä normaalisti tulee harrastettua se pari kertaa kuukaudessa. Melkein aina perjantaina väsäillään kotitekoista pitsaa, mutta myös se jäi nyt pois. 

Kaikkiaan säästöviikko meni hyvin, vaikka itse kaipasinkin niin paljon ruisleipää, että sen hain jo alkuviikosta. Muutenkin ikävöin viikon ajan monipuolisuutta. Tän viikon jälkeen oli ihana mennä taas kauppaan ja ostaa enemmän kaikkea. Säästökuukautta en voisi tehdä juuri tuosta syystä, että kaipaisin niin paljon monipuolisuutta ruokiini.


 Ja mitä resepteihin tulee, nämä kaikki ovat aikalailla reseptittömiä, mutta laitan nekin nyt tähän alle.

Kinkkukiusaus

2kg perunasipulisekoitusta
200g kinkkusuikaleita
2dl kuohukermaa
2dl maitoa
suolaa, pippuria, valkosipulimaustetta

kaikki sekaisin ja uuniin 225 astetta niin pitkäksi aikaa (1,5h), että peruna jo melkein muussiutuu

Kalakeitto

2kg perunaa
1kg porkkanaa
2 sipulia 
pippuria
300g seitiä
2dl kuohukermaa
2 kalaliemikuutiota

Pilko perunat, porkkanat ja sipulit ja laita ne kiehumaan. Lisää kalaliemikuutiot, pippurit ja kalat keittämisen puolivälissä. Kun keitto on valmis, lisää vielä kerma. (jos keitosta syö vauvakin, kannattaa kalaliemi lisätä vasta sen jälkeen kun vauvalle on erotettu oma osa)

Makaronilaatikko

350g jauhelihaa
1dl soijarouhetta
2 sipulia
1 valkosipulin kynsi
800g makaronia
7dl maitoa
4 munaa
pussi hernemaissipaprikaa
suolaa
pippuria
paprikamaustetta
suolatonta jauhelihamaustetta

Kuullota sipuli ja lisää valkosipuli. Laita makaronit kiehumaan suolaveteen. Paista jauheliha ja kiehauta desi soijarouhetta kolmessa desissä vettä. Kun vesi on haihtunut sekoita soija jauhelihaan ja mausta reilusti jauhelihamausteella, pippurilla ja paprikalla. Lisää suolaa. Kaada voideltuun vuokaan vielä vähän kovat makaronit, jeuhelihasoijaseos, sekä munamaito. Ripottele päälle korppujauhoja. Paista 200 asteisessa uunissa 1h.

Bataattilinssisosekeitto

1 kg bataattia
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
öljyä
4 tl currya
2 dl linssejä
400g tomaattimurskaa
6 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
400g kookosmaitoa
suolaa, pippuria, srirachaa

Kuullota bataatteja, sipulia ja valkosipulin kynsiä öljyssä ja curryssa. Lisää vesi, linssit ja tomaattimurska sekä kasvisliemikuutiot. Hauduta kannen alla niin kauan, että bataatit ovat pehmeitä. Soseuta ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi kookosmaito sekä sriracha maunmukaan. 

Jauhelihakastikkeen ohje täällä (nyt käytin vaan 350g jauhelihaa), smoothiet täällä, puurorieskat täällä ja sämpylät täällä

6 kommenttia:

  1. Mitä teillä syödään sitten ei säästöviikolla? Mietin vaan, kun tuollainen vois olla ihan meijän perusviikon ruokalista...siis ruuat tosi samanlaisia, kun meillä usein eikä erityisesti pidetä koskaan mitään säästöviikkoja. Ja useamman kerran on aina samaa ruokaa, koska aina tulee tehtyä isompi satsi kerrallaan. Enkä ymmärtänyt että säästöviikolla ei voi itse tehdä pitsaa, mutta noutaa voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei-säästöviikolla syödään monipuolisemmin. Enemmän erilaisia hedelmiä ja vihanneksia, en leivo sämpylöitä tai puurorieskoja noin usein ja ruuista löytyy myös broileria. Kinkkukiusaus. makaronilaatikko ja linssikeitto on mun mielestä sellaisia hyviä halpoja ruokia, ja toki syödään niitä muutenkin, ei vaan ehkä samalla viikolla. Ja seitiä syödään aina vaan säästöviikolla, mä en itse pidä siitä juurikaan, joten korvaan sen lohella, kuhalla tai muilla paremmilla (mutta myös kalliimmilla) kaloilla. Julkaisen tällä/ensi viikolla normi viikon ruokalistan ja ostokset, mutta toki niitä voi katsoa myös kuuden viikon kiertävää ruokalistaa koskevasta postauksesta :)

      Ja mitä tulee pitsaan, toki sitä voi syödä säästöviikolla ja se on oikeastaan tosi hyvä jämäruoka. Mutta tälle viikolle se ei ollut suunniteltuna, niinkuin ei kyllä ollut tuo noutopitsakaan. Noutopitsa haettiin vähän hetken mielijohteesta, kun kumpikaan ei jaksanut kokkailla iltapalaa, mutta haluttiin jotain hyvää. Kallistahan noutopitsa on, se nyt on selvää :)

      Poista
  2. Nämä aina kiinnostaa, tuleeko teillä kellään koskaan fiilistä että jäi nälkä tai että ruuan jälkeen on nälkä jo tunnin päästä vai onko teillä välipala sitten jo?
    Itselläni on vaikea joskus miettiä että mitä söisi kun tunnin päästä ruuasta maha jo kurnii :D
    Lapsille on hedelmiä, smoothie ja leipää yms.
    Mulla ei vain lähde niistä nälkä ja leipää syön harvemmin, iltapalalla esim vasta.
    Ja mietin että syöttekö aina kaikki samaa, eli tykkäätte samoista ruuista?
    Meillä isommat ei tykkää kaikesta ja mieskin nirsoilee joskus mitä tekee niin pitäis jo tehdä kaksi ruokaa yhdelle aterialle.
    Eilen tein pastasalaatin, jota syön tänäänkin kun muut ei taas tykkää siitä niin jää itselle koko salaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisko pastasalaatin ohjetta? :)
      Rakastan pastaa ja salaatteja, vaa meilläkään ei mies pastaa tykkää kovin syyä mutta itelle vois tehdä.

      -M-

      Poista
    2. Mun pastasalaatti on yksinkertainen, eli kiehauta pastat,yksi pussi ja hernemaissipaprika pussi erikseen, pilko yksi vihreä omena, yksi punainen paprika, jonkun verran suolakurkkua. Sitten kaikki nuo sekaisin isoon kulhoon. Kastikkeen teen eli 1 kermaviili, majoneesi purkki (200g) sekaisin, mausteeksi pippurirouhetta, persiljaa nippu ja vähän sitruunamehua.
      Sitten toi sekaan kanssa ja nam, valmista on :)
      Itse söin eilenkin tuota kun muille ei meillä kelvannut :D

      Poista
    3. Tuohon nälkään. Kannattaa ottaa ruokiin jokin proteiinin lähde (kala,kana, liha, pähkinät,rahka,pavut tms), myös välipaloilla, mutta ennenkaikkea pääruuilla. Ja vaaleassa pastassa on nopeita hiilareita niin vaihtaa ne esim täysjyväpastaan. Myös ruoilla ois hyvä syödä kuituja esim ruisleipää/näkkäriä. Näillä nälkä pysyy loitolla seuraavaan välipalaan. Aikuisellekin suositellaan 3h ateriarytmiä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!