keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Mun hyvinvoinnin aakkoset

Silloin kirjoittaessani tätä Äitiyden aakkoset -postausta, mietin että olisi kiva toteuttaa tämä myös ihan vaan omasta näkökulmasta. Tiedättehän, sellaisesta minäminäminä. Niin moni asia arjessa mennään kuitenkin äitiys edellä lasten ehdoilla, että välillä on ihan kivakin pysähtyä miettimään, että millaiset asiat tekevät MINUT onnelliseksi ja hyvinvoivaksi.

Tämä hyvinvointi-teema liittyy kovasti myös tähän mun ikuisuus-projektiin, nimittäin oman hyvinvoinnin ja jaksamisen parantamiseen. Olen monesti vähän sellainen, että aina maanantaina alkaa uusi elämä, joka sitten vähän romuttuu heti viikonlopun tai vastoinkäymisten sattuessa. 

A - Aamupala. En voisi kuvitella aamua ilman aamupalaa. Rakastan ruhtinaallisia aamiaisia ja jos saisin valita, kävisin joka viikonloppu brunssilla. Arkena vaan olen tosi laiska kokkaamaan itselleni kovin kummoisia aamiaisia. Mun aamupala on tosi usein ruoisleipä juustolla ja banaani. Ja paljon kahvia. Aamuni vaatisivat ehdottomasti kunnon ryhtiliikkeet!

B - Blondius. Mietin tähän ensin blogia, joka sekin kyllä hyvin kävisi tähän, sillä tämä neljäs lapseni on ehdottomasti yksi isoin asia mun elämässä, josta nautin. Sitten mulla tuli mieleen tuo blondius, jota itseasiassa mietin kauppareissulla juuri. Mä viihdyn kaikkein eniten vaaleahiuksisena, silloin mulla on sellainen fressi olo ja tunnen itseni kauniiksi ja hyvinvoivaksi. Varmaan tää liittyy tosi paljon siihen, että mun ihoni on niin vaalea, että tummalla tukalla näytän liian kalpealta. Plus että blondi tukka korostaa ruskettuneita kasvoja tosi kivasti! Taidanpa taas lähteä vaalentamaan hiuksia kesää kohti!

C - Coffee. Tämä on aika selvä. Mun aamuni ei vaan millään alkaisi ilman tätä, eikä iltapäivästä tulisi yhtään mitään ilman iltapäiväkahvia. Kahvi on myös ihana lisä leikkipuistoissa ja kaupungilla pyöriessä. Mutta pitäisihän sitä vähentää, en luultavasti valehtele paljoakaan kun sanon, että juon normaalisti vajaa litran kahvia päivässä. Raskausaikana vähensin kahteen muumimukilliseen ja se olisi luultavasti aika hyvä määrä nytkin. Muttakun..

D - D vitamiini. Ja aurinko. Voi olla ihan kuvitelmaakin, mutta musta tuntuu että jos en ota tuota D-vitamiinia purkista, tunnen oloni tosi paljon väsyneemmäksi. Saattaa tietysti johtua siitä tiedostakin, etten ole päivittäistä deetä napannut, mutta uskon sen vaikutukseen silti. Nyt on ihanaa, kun valoisuus lisääntyy ja d-vitamiinia pääsee tankkaamaan myös ulos. Aurinko on vaan niin ihana. 


E - Energia. Yritän tarkkailla energian saantia ruuasta, ettei kokonaisenergian määrä nousisi liian korkeaksi. Olen aika tarkka puhtaasta ruuasta ja liiasta proteiinista. En esimerkiksi käytä rahkoja tai proteiinijuomia juurikaan, sillä olen laskenut saavani proteiinia riittävästi kaikesta muustakin. TIlanne varmasti olisi eri, jos urheilisin enemmän. Sopiva energiasisältö saa mut myös voimaan hyvin. Huomaan itsestäni heti, jos kroppa on tankattu hiilarilla, rasvalla tai suolalla. Tasapaino tässä on kaiken a ja o. 

F - Fressi. Mun suosikki kuntokeskukseni, johon suunnittelin taas ihan pian ottavani kausikortin. Siellä ehkä parasta on lapsiparkki, johon lapset voi jättää osaaville hoitajille oman treenin ajaksi. On aika pelastus kaltaiselleni kotiäidille, jolla olisi päivisin hyvin aikaa treenata mutta ongelmana saada lapset hoitoon. Fressiltä löytyy kivasti myös äiti-lapsi jumppia, joissa ajattelin taas tauon jälkeen alkaa käydä lasten kanssa. 

G - Greyn anatomia. Telkkari päälle ja aivot off on mun yksi rakkaimmista rentoutumiskeinoista. Jos olen yksin kotona, tämä on siivouksen jälkeen varmaan yleisin juttu mitä teen. Sohvalla hyvän ruuan kanssa ja telkkarissa mun suosikkisarjani. Kummasti keho ja mieli rentoutuu! Ja ehkä Mcdreamylla ja Mcsteamylla on myös osansa tässä! 

H - Herkut ja hedelmät. Olen ihan täysillä sitä mieltä, että hyvinvointi rakentuu kohtuus kaikessa ajatuksen ympärille. Olen vetänyt useammankin dieetin tullen aina siihen lopputulokseen että parhaita tuloksia saa kun tekee kaikkea kohtuudella. En pysty totaalikieltäytymään herkuista millään, herkuton kuukausi on aika max. Mulla toimii herkkuhetki tai kaksi viikonloppuna ja enimmäkseen herkuton arki. Jotkut pystyy siihen, että lupaavat itselleen pari palaa suklaata päivittäin, mutta mulla se vaan käynnistää jäätävät sokerihimot. Arjen herkuttomuus on mun juttuni. Hedelmätkin halusin tähän lisätä, sillä ne on yksi mun suurimmista himoistani. Voisin elää niillä ja olenkin nyt viime aikoina ottanut tavaksi syödä välipalalla pelkkiä hedelmiä sen perinteisen leipäpalan sijasta. Keho kiittää kun vitamiineja ja kuituja tulee suoraan hedelmistä eikä vaan purkista. 


I - Itsekkyys. Niin karua kuin se onkin en usko hyvinvointiin ilman itsekkyyttä. Ainakin itse sorrun kovin usein siihen marttyyriajatteluun, että mun on oltava aina ensin toisia ja sitten vasta itseäni varten. Mutta sehän menee ihan päinvastoin. KUn mä ensin huolehdin omasta hyvinvoinnistani, riitän paljon paremmin kaikille mua tarvitseville. Tottakai itsekkyyskin pitää sovittaa elämäntilanteeseen ja ihmisiin jotka mulle on tärkeitä. Totaali-itsekkyys häätää kyllä joka-ainoan ihmisen elämästä, mutta semmonen terveellinen itsekkyys tekee ihmissuhteille vaan hyvää. Mä ajattelen monesti vähän turhan helposti, että olen korvaamaton ja ettei meidän arki pyöri jos en hoida tätä tota ja tuota. Mutta niin se ei vaan mene,

J - Juoksulenkki. Mulla on viha rakkaus suhde juoksemiseen, nyt se on viha, sillä kunto on niin superhuono että ajatuskin lenkkareista saa mut voimaan pahoin. Toisaalta, imetysaikana olen jättänyt tän harrastuksen suosiolla, sillä koen ettei juokseminen nyt ole mielekästä. Mutta vähän siinä on tekosyyn makua ja oikeasti mun pitäisi vaan painua kaupoille ostamaan kunnolliset tukevat urheilurintsikat, joihin nykyinen kuppikin mahtuu. Mutta juokseminen, hitsi kun rakastan sitä. Se on ehdottomasti helpoin ja kätevin tapa pysyä kunnossa, sillä sitä voi harrastaa koska vaan ja missä vaan. Lasten kanssa ja yksin. Onneksi kohta alkaa taas pyöräilykausi, niin pääsen hölkkälenkille lasten polkiess apyörillä.

K - Kauppareissut. Niin ruokakaupassa kuin vaatekaupoissakin. Jokin tuossa shoppailussa on vaan kovin terapeuttista. Ruokakaupassa se on varmasti se kun pääsen sinne ihan yksin tekemään meidän ruokaostokset. Rakastan ostoslistoja ja suunnittelua, joten kauppareissu on mulle aina myös tapa nauttia omasta ajasta. Vaateostoksilla taas jokin siinä ostamisprosessissa on ihanaa, kun löytää jotain kivaa ja saa viedä sen kotiin. Tässä on tosin myös omat vaaransa, sillä liiallisuuksiin mennessään tuollainen tapa on aivan liian kallista! Ja aivan liian turhaa myös.

L - Liikunta. On se vaan niin, että eniten endorfiinia erittyy liikunnasta. Varsinkin stressittömästä ja mukavasta sellaisesta. Itse tykkään eniten liikunnasta, jota ei tarvitse tehdä liian hampaat irvessä. Sellaista kevyttä mutta sopivasti rankkaa liikuntaa rakastan kaikista eniten. 

M - Maidottomuus. Maito ei sovi mulle lainkaan. Multa löytyy laktoosi-intorelanssi ihan virallisestikin todettuna mutta sen lisäksi olen itsediagnosoinut maitoyliherkkyyden. Kahvimaito on ihan fine juuri ja juuri, mutta yhtään sen enempää mun kroppa ei siedä. Jäätelö tekee ehkä pahimmat oireet, kuten maitoon valmistetut puurotkin. Parhaiten koen voivani, kun ainoat maitotuotteet ravinnossani ovat juusto pieninä erinä sekä pienet määrät hapanmaitotuotteita. Muuten korvaan maidon ruokavaliossani muilla tuotteilla. 

N - Nosh ja Nike. Kaksi vaatemerkkiä, jotka täyttävät kaapistani varmaan jo puolet. Nike on ehdottomasti eniten edustettuna treenivaatteissa, kun Nosh taas on sellainen siistimpien hetkien luottovaate ja toisaalta päällä myös hyvin paljon ihan normiarjessa. Kummankin laatu on myöskin vakuuttanut mut vuosien varrella ja tykkäänkin sitten ostaa tarvitsemani vaatteet näiltä tuotemerkeiltä.

O - oma aika. Kun on liikaa viettänyt aikaa kotona ja lasten kanssa, alka akaivata sellaista minäaikaa, jolloin voi ajatella ihan vaan itseään. Oma aika on ihan kiva viettää myös ystävien tai puolison kanssa, mutta eniten mun omaa aikaa on varmastikin ne yksinäiset hetket kotona, ripsihuollossa, jumpalla tai lenkillä. Kun voin vaan rentoutua ja olla yksin. Mulle oma aika on tosi tärkeää, vaikka sitä viime aikoina onkin ollut aika vähän. Koen kuitenkin, että on hyvä huolehtia myös lapsiperhearjessa siitä, että omaa aikaa saa edes vähän. Vaikka sen vartin suihkussa, mutta edes hetken. Silloin jaksaa aina paremmin olla taas täysillä äiti tai vaimo, kun on saanut jossain välissä olla ihan vaan minä.

P - Pumppi ja pilates. Nämä on niitä mun suosikkejani juoksemisen lisäksi, niitä liikuntamuotoja joihin suuntaan aina mielelläni. Pumppi on ehkä se kaikkein ykkösjuttu, tykkään siitä että joku sanoo mitä tehdään ja miten pitkään, enkä voi siinä keskellä kaikkia jumppaajia alkaa löysäillä. Toisaalta on mahdollisuus myös tehdä kevyemmillä painoilla jos joskus siltä tuntuu. Pilates on taas ihanaa rauhallisuutensa vuoksi. Se on mulle ehkä parhain liikuntamuoto nyt, kun selkä ja niska ovat ihan totaalijumissa ja kroppa vielä palautuu synnytyksestä ja raskaudesta. Se on ihana liikuntamuoto mutta osittain sen hyödyt ovat myös henkisiä keskittymisen, hengityksen ja rentoutumisen vuoksi. 

Q - quotes. Erilaiset mietelauseet ja ajatelmat ovat mun mielestä ihania. Tykkään selata niitä pinterestistä ja laittaa niitä kotona seinälle. Niistä saa hyvin aina näkökulmaa elämään. Instaankin laitan näitä aina välillä mutta eniten talletan niitä puhelimeen itselle. Välillä näitä on hyvä myös sanoa itselleen peilin edessä. Oot upea, hymyile! Be yourself and the right people will love the real you - on ehkä mun suosikkini. 

R - ripset. Mulla on ollut volyymiripset pian kolme vuotta ja en vaan osaa enää olla ilman. Ne on jo niin iso osa mua ja helpottavat arkea niin kovasti, etten ole valmis niistä luopumaankaan. En oikeastaan meikkaa nykyään ollenkaan, sillä ripset riittävät tekemään musta riittävän huolitellun näköisen. Ne myös saavat tummat silmänaluset häviämään, mikä on niiden yksi isoin etu. Arjessa ne myös nopeuttavat mun laittautumista ihan valtavasti!

S - Sporttivaatteet. Nää on ehkä mun tärkein boostaajani arjessa, tykkään nimittäin vetäistä urheiluvaatteet päälle heti aamusta. Jotenkin olo juoksutrikoissa ja treenipaidassa on paljon energisempi, kuin niissä pieruverkkareissa ja pukluisessa teepparissa. Tuntuu, että aamukin alkaa ihan erilailla ja toisenlaisella energialla näin tehden. Imetys tosin tuo pientä haastetta varsinkin urheilutoppien käyttöön, imetysrintsikat ja urheilutoppi ei oikein toimi yhdessä.. 

T - Terveellinen ruoka. Tämä on ehkä itsestään selvääkin, mutta unohdan aina ensin oman terveellisen syömisen, jos arjessa jokin kuormittaa. Olen tosi tarkka monesti lasten ruokailusta ja siitä, että heidän ruokansa on laadukasta ja terveellistä. Omat välipalat unohtuu ihan liian helposti!

U - Urheilu. On se vaan niin, että jos sinne lenkille jaksaa lähteä, vaikka kuin väsyttäisi palaa sieltä aina paljon virkeämpänä ja hyvinvoivempana, kuin jos ei olisi lähtenyt. Tällä hetkellä tuntuu, että liikun aivan liian vähän ja urheilu on sellaista ylläpitävää, ei niinkään kuntoa kasvattavaa. Tähän aion kyllä kevään aikana paneutua ihan uudella tarmolla, onneksi lumetkin sulaa niin lenkille pääsee taas ihan koko perheen voimin! 


V - vastustuskyky. Vastustuskyky on tosi isossa osassa hyvinvoinnissa. Eihän itsestä huolehtimisesta tule mitään, jos joka toinen viikko on jossain räkätaudissa. Aina tähän ei tietysti voi vaikuttaa, meillä ainakin valtaosa taudeista saapuu lasten kautta, mutta vitamiineilla, käsihygienialla, riittävällä unella ja laadukkaalla ruualla on kyllä osansa myös siinä, ettei ihan jokainen pöpö tartu! Mä uskon myös maitohappobakteerien voimaan ja ollaankin otettu ne käyttöön koko perheen voimin ihan jokapäiväiseen käyttöön.

W - water. Vesi vanhin voitehista ja sitä rataa. Riittävä vedenjuonti on ainakin itselleni tosi tärkeää, huomaan omasta pöhnäisestä olosta samantien, jos vettä ei ole tullut juotua tarpeeksi. Liikakin on tietysti liikaa, tässäkin taitaa päteä se kultainen keskitie. Mä itse juon ylimääräistä vettä litran tai kaksi vähän riippuen siitä, miten jano on. Ruuan kanssa juon usein vaan pari desiä. Silloin kun imetin Justusta enemmän, tuli vettäkin tietysti juotua enemmän.

X - xoxo. Läheisyys, hellyys ja parisuhde. Parisuhde on ehkä koko elämän tärkein suhde ja siitä on vaan pidettävä huolta, myös lapsiperhearjen keskellä. Helpostihan se menee niin, että lapset ensin ja sitten vasta parisuhde. Mutta ehkä se pitäisi mennä toisinpäin? Hyvässä parisuhteessa on kuitenkin niin vanhempien kuin lastenkin hyvä olla. Jos lapset laittaa liian usein parisuhteen edelle, onko parisuhteesta sitten hetken päästä enää mitää jäljellä? Me on varmistettu parisuhde aika niin, että lasten nukkumaanmenoaika on aina viimeistään kahdeksalta. Tällöin parisuhteelle jää aikaa aina se pari tuntia joka ilta. Toki tämä tarkoittaa, ettei meillä isot nuku päiväunia, mutta oon täysin valmis luopumaan päivällä vietetystä omasta ajasta jos se tarkoittaa parisuhdeaikaa illalla. Toinen hyvän parisuhteen salaisuus on se, että nukkumaan mennään ajoissa ja aina yhdessä. Ja ilman älypuhelimia tai tietokoneita. Näin sängyssä on hetki yhteistä aikaa ihan vaan jutella jos muu ilta on mennyt telkkarin ääressä. 

Y - ystävät. Jos parisuhde on tärkeä hyvinvoinnin kannalta, niin on myös ystävät. Yhtälailla ystävät jää helposti unholaan lapsiperhearjen keskellä ja ainakin omassa tapauksessa moniin luottoystäviin tulee pidettyä ihan liian vähän yhteyttä, kun ne äiti-kaverit on aina se eka väylä johon kuulumisia laittaa. Tai kun ei huonosti nukutusta yöstä tai vauvan puhkeavista hampaista tule ehkä niille lapsettomille kavereille napistua. Mutta välillä on kyllä ihan tervettä puhua vaan omistajutuista eikä vaan kaikesta lapsiin liittyvästä, vaikka ne nyt elämässä isossa osassa ovatkin.

Z - zzzz uni. Uni, on tosi tärkeää jaksamisen kannalta. Mä itse alan käydä jotenkin ihan puoliteholla jos liian pitkään tulee nukuttua huonosti. Onnekseni kuulun niihin, joille riittää se kuusikin tuntia yössä, kunhan se olisi vaan katkeamatonta. Harmittavasti niin kuitenkaan harvoin lasten kanssa on. Mutta ehkä joskus vielä!

Ä - äitiys. Vaikka äitiydessä on toki paljon niitä ei kivoja juttujakin, on äitiys silti kaikkein parasta mun elämässä. En vaan vaihtaisi mihinkään.

Ö - öisin nukutaan. Hyvinvoinnin ja jaksamisen ykkösjuttu. Yöllä nukutaan. Ollaan pidetty jo kauan kiinni siitä, että mennään vapaapäivinäkin viimeistään 23 nukkumaan, jotta unta tulee tarpeeksi, vaikka se sitten katkonaista olisikin. Yö on nukkumista varten, ei leffoja, töitä tai koulujuttuja varten. En muista, että olisin koskaan uhrannut yötäni työ- tai koulujuttujen vuoksi, en usko että saisin yöllä edes mitään kovin kehittävää tehtyä. Läppäri menee mulla aina kiinni lähes poikkeuksetta viimeistää ysiltä, vaikka olisi mitä tehtävänä. Herään sitten mielummin aamulla ajoissa jatkamaan, kuin jatkan yömyöhään.

//edit. 
Nyt mennäänkin sitten hetki ajastetetuilla postauksilla, sillä meidän vauvalta löytyi alkuviikosta influenssa B ja syli on nyt vauvalle paras paikka. Ainakin vielä, vauvan vointi on ollut hyvää ja hän on pärjännyt kotihoidolla. Toivotaan, että selvitään vähällä ja vauva paranee äkkiä 💕

8 kommenttia:

  1. Muuten terveellinen mutta kahvia noin paljon, huh :D eikö se käy jo mahaan? Tai ehkä se ei kaikille käy mutta varmaan se kuitenkin on epäterveellistä jos juo paljon kofeiinia päivän aikana.
    Kannattaisko vähentää , ihmettelen kovasti ettet ole siinä niin tiukka kun muuten tunnut olevan melkeinpä kaikissa asioissa vähän no tiukkis.
    Tai mitä oon lukenu blogiasi niin tulee semmoinen kuvitelma että olet ehkä vähän sellainen tiukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla käy, on ehkä tottumiskysymys. Ja lähes litra on vähän ehkä liioittelua sekin, tänään kahvia meni varmaan 6dl? Mutta joo, pitäisi vähentää, ja niinhän tuolla tekstissäkin lukee :) Tavoista on vaan haastava päästä eroon.

      Mitä tiukkuuteen tulee, niin jossain varmaan olenkin. En kaikessa sentään ;)

      Poista
  2. Miten teidän influenssa potilas jakselee? Toivotaan että muu perhe välttyy taudilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin! Kiitos kysymästä! Tuntuu, että alkaa yskäkin jo helpottaa, kuumetta ei olekaan nyt eilisen jälkeen ollut :)

      Poista
  3. Voi kurjuus! :( Tuliko tauti rokotuksesta huolimatta?

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus :) Monelta teillä isot pojat herää aamulla? Tuntuu, että jos meillä 4,5v nukkuu puoli kasiin aamulla, ei nukahda vielä kasilta illalla. Eikä nuku päiväunia. Yritetään kyllä aina laittaa 8 nukkumaan, että jäis yhteistäkin aikaa illalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä heräävät yleensä samoihin aikoihin isin kanssa, eli puolen seiskan aikaan. Viikonloppuisin olisi kiva jos nukkuisi vähän pidempään, mutta ei :S

      Poista

Kiitos kommentistasi!