maanantai 30. maaliskuuta 2015

Viikonlopun TOP 3

Viikonloppu on taas takana päin ja pitkästä aikaa ajattelin avata meidän viikonlopun menoja tän top3:n avulla! Nää postaukset on mun mielestä jotenkin niin helppoja kuulumispostauksia, kun näihin saa sen kaiken oleellisen kasattua kätevästi. Jos viikonlopun kuulumisia alkaisi avata seikkaperäisemmin, tulisi tästäkin sellainen kilometripostaus, että harvalla olisi aika saatika mielenkiintoa lukea sitä läpi! 

Meidän viikonloppu sujui tällä kertaa enemmän kaveri/parisuhdejutuissa, kuin perheajasta nauttien, mutta hyvä välillä näinkin! Pojat olivat sekä lauantaina, että sunnuntaina mummolassa hoidossa, joten meillä oli hyvää aikaa nauttia paitsi ystävien, myös toistemme seurasta Henkan kanssa.

RUOKA
Tuntuu, että ruoka päätyy aina näihin meidän viikonlopun top kolmosiin! Taitaa johtua siitä, että arkisin meidän ruuat on niitä pikaisesti kasaan pyöräytettyja, nopeita ja helppoja safkoja, jotka valmistuvat joko ihan itsekseen, tai sitten vaativat vain pientä panostusta. Viikonloppuna ruokaa kokkaillaan sitten vähän enemmän tunteella, ja käytetään parempia ja kalliimpia raaka-aineita kuin arkena.
 
Perjantaina herkuteltiin ihanalla mango-inkivääri-chilibroilerilla, johon ihastuttiin jo edellisenä viikonloppuna! Omaan makuun laitettiin himpun verra liian vähän chiliä, mutta koska siitä söi myös lapset, taisi ohjeen määrä olla juuri oikea. Tuo herkku löytyy siis täältä!


Lauantaina herkuteltiin mulle vähän tuntemattomalla ruualla, jota en kyllä vielä ihan heti osaa herkuksi sanoa! Ihan maistuvaa se oli, mutta taitaa vaatia mun makuhermoilta vielä vähän totuttelua.. Kyse oli siis sushista, jota kokkailtiin meidän tyttöjen illassa. Kaunista tuo sushi on, vaikkei meidän esillepano ihan vertoja vetänytkään niille netin upeimmille otoksille. Seura oli kuitenkin mitä parhainta!



Sunnuntaina herkuteltiin ensin Surakan baarin brunssilla, joka ainakin mun vaatimustasolle oli ihan loistava. Monen monta herkkua löysi lautaselle, ja pettymys oli ainoastaan tarjolla olleet leivät. Suklaakakku ja coleslaw oli ehdottomia ykkösiä! Illalla tuplatreffailtiin vielä Kasperin kummien kanssa ja listalla oli Peggyn ihania Buttyja! Näistä on tullut varsinkin meidän isin suosikkeja! Varteenotettava kilpailija perjantaisille pitsoille! ;) Buttyen resepti löytyy täältä




Ystävät

Lauantaina suuntasin siis Kiteelle tyttöporukalla viettämään päivää ja iltaa. Ihan huippua oli taas pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia, vähän juoruilla ja nauraa kippurassa. Nuo naiset on vaan niin ihania. <3 Nyt on taas akut ladattuna oikein kunnolla, ja toisellalailla jaksaa jälleen panostaa arkeen. Myös sunnuntaina päästiin viettämään aikaa ihanien ystävien seurassa. Pariskuntatreffit on siitä käteviä, että silloin molemmat saavat viettää aikaa ystäviensä kanssa, mutta se on samalla myös sitä parisuhdelaatuaikaa!

Parisuhde

Instassa hehkutinkin jo meidän parisuhdesunnuntaita. Koko päivä vietettiin kaksin kotona, poikien ollessa mummolassa. Toki osa aikaa meni siivotessa ja pakkaillessa, mutta silti ehdittiin pitkästä aikaa taas nauttia myös toisistamme. Kyllä tollaisen irtioton aikana taas muistaa, että miksi tuo mies onkaan se kaikkein parhain ja tärkein. Tuntuu, että niin helposti arjessa keskittyy siihen äitiyteen ja vanhemmuuteen, että unohtaa olla myös puoliso. Lisää näitä!


  Millaisissa merkeissä teidän viikonloppu sujui?

6 kommenttia:

  1. Ihana viikonloppu, ja tosi nätti tuo uusi tucca! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kun näytti herkullisesta viikonlopulta :) Neljän lapsen perheessä se yhteinen aikuisten aika on monesti kiven alla ja mekin kävimme monen vuoden jälkeen treffeilla :D Oli oikein piristävää! Sellaisia päiviä pitäisi olla useammin.

    VastaaPoista
  3. Ihanat hiukset sinulla!
    Meidän viikonloppu oli ihana! Olimme kummitytön ristiäisissä ja sukuloimassa. Perhe, suku ja uusi kummilapsi - meidän viikonlopun top 3 <3

    VastaaPoista
  4. Näyttää kyllä hyvältä sun viikonlopun ruoat! Nam.. Mä rakastan sushia! Tää kohta 9 kuukauden ero sushista on ollu hermoja raastava :D ei ne kasvissushit vaan oo niin hyviä. Onneksi ei enää kauaa niin minä ja raaka kala päästään taas yksiin <3 (ja valkoviini!)

    VastaaPoista
  5. Sun blogis tulee aina nälkä :D

    Mut siis mun vkl meni töissä. HUOH. Perus :D

    VastaaPoista
  6. Mukava että olet saaneet pariskuntana irtioton arjesta, ja toivottasti osaat arvostaa sitä. se yhteinen aika ei ole itsestään selvyys. Itse teen vuorotyötä ja mies reissutöissä, eli arki pyörii pitkälti minun varassa. Mummit ja kummit pitkän matkan päässä eli kahdenkeskistä aikaa ei ole kuin ehkä kerran tai kaksi vuoteen. Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!