maanantai 22. huhtikuuta 2019

Ihanat pääsiäisvapaat


Niin se vain on, että nyt töihin palattua, vapaat ja viikonloput ovat saaneet aivan uuden merkityksen. Sitä jotenkin imee niistä kaiken irti ja tankkaa täysillä lepoa ja rentoilua. Tai ainakin pyritään tekemään näin, onhan se selvää, ettei kolmen pienen lapsen kanssa se ole aina ihan itsestään selvää. 

Vapaat tuli todellakin tarpeeseen ja odottelin niitä jo kovasti oikeastaan koko viime viikon. Jotenkin tuntuu, että viikko oli ihan älyttömän rankka, vaikka töitä siihen kertyykin vaivaiset 24h ja blogikin on ollut ihan tosi hissukseen. Syyttäminen on kai edellisviikonlopun laivareissua, joka verotti todenteolla voimia koko alkuviikon. Vaikka ihan tositosi hauskaa olikin, on kai myönnettävä ettei tuollainen yömyöhään riekkuminen ja skumpan hörppiminen ole vaan enää mun juttu. Ei se ole ollut ehkä koskaan, mutta silloin parikymppisenä kaikkea sitä jaksoi niinpaljon useammin ja paremmin. 

Mutta teki se vaan niin hyvää ottaa pieni irtiotto kotiin ja arkeen. Päästä vähän tuulettumaan. Kaikki kotijutut on maistuneet reissun jälkeen huomattavasti paremmalta. Onhan kotiin vaan aina niin ihana tulla. 

Mutta pääsiäiseen. Meidän pääsiäinen on mennyt ihan tosi rauhallisesti, ollaan nähty ystäviä, syöty hyvää ruokaa ja tehty pihahommia. Meidän pihassa todellakin riittää tekemistä vielä moneksi päiväksi, joten oli kiva saada sitä vähän eteenpäin. Huippua oli sekin, että ekaa kertaa varmaan ikinä, saatiin projektia eteenpäin ihan kunnolla lasten kanssa. Vaikkei piha olekaan aidattu, pysyi taaperokin kiltisti rajojen sisäpuolella, taaten meille vanhemmille mahdollisuuden katkeamattomaan kitkemiseen ja haravoimiseen.

Pääsiäislomalla ollaan ehditty lenkkeilläkin moneen kertaan, mikä on kyllä ollut ihanaa, onhan säät olleet ihan mahtavat. Mun oma saldo pääsiäislenkeille on neljä, mikä on jo ihan tosi hyvin. Tän tahdin kun saisi ylläpidettyä koko kevään ja kesän, nousisi juoksukunto takuulla äkkiä. Taaperokin pääsi oikein kunnolla lenkkeilyn makuun, hän nimittäin vetäisi ekana kunnon potkuttelulenkkinään huiman 4,5kilometrin reissun. Oltiin ihan ihmeissään, kuinka hän oikein jaksoi!

Pyörähdettiin pääsiäisenä myös mökillä hakemassa puukuorma. Siinä onkin taas tekemistä muutamaksi illaksi, puut kun ovat isoja pölkkyjä, jotka pitäisi pilkkoa vielä takkapuiksi. Onneksi mieheni fanittaa halkojen hakkuuta kovasti, niin ei tarvitse miettiä kuka siihen hommaan rupeaa!

Vähän surkeuttakin meidän vapaisiin liittyy, sillä eilen pari päivää nuhaillut esikoinen alkoi itse niin lohduttomasti korvaansa, että olin aivan varma tärykalvon olevan puhkeamaisillaan. Kipu onneksi hellitti kipulääkkeillä ja on nyt vuorokauden verran pysynyt hyvin hallinnassa. Toivottavasti selvitään tästäkin tulehduksesta ilman antibiootteja. Myös pienin aiheutti viime yönä vähän sydämentykytyksiä. Hän alkoi nimittäin haukkoa puolenyön aikaan henkeään ja oli viittävaille ettei soitettu lapselle ambulanssia. Myös tämä laryngiitti kuitenkin helpotti kylmällä ulkoilmalla ja uskallettiin jäädä kotiin. Vaikka meilläkin laryngiitteja on ainakin se pari talvessa, aina ne säikäyttää ihan kunnolla. Loppuyön aapero nukkuikin meidän välissä avonaisen ikkunan lähellä. Toivottavasti ensi yö on vähän rauhallisempi ja saadaan kaikki nukkua vähän paremmin. 

Kaikkiaan vapaat oli kuitenkin ihanat, vaikka sairastelua niihin mahtuukin. Nyt peukut pystyssä, että pysyttäisiin muuten terveenä. Huomenna alkaa taas työviikko, tosin onneksi viime viikon tapaan lyhyt sellainen. Eikä muuten enää ole kovin montaa viikkoa myöskään kesälomaan, jota olisi syytä alkaa jo ihan kunnolla suunnitella! 

Nyt iltapalaa ja Game of Thronesin uusin jakso! Ihanaa maanantai-iltaa juuri sinulle! ❤

7 kommenttia:

  1. Suloinen on teidän taapero, ihana. Meilläkin on 2,5 vuotias poika.

    VastaaPoista
  2. Pidätkö kaikki arkivapaasi yleensä niin että lapset on hoidossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. Meillä on lasten kanssa yksi yhteinen arkivapaa viikossa ja kerran kuussa mulla on arkivapaa, jolloin lapset ovat hoidossa 6-8 tuntia :)

      Poista
  3. Aika ihanaa tommonen oma vapaa! Itse en kyllä raaski poikaa pitää hoidossa kun just sen mikä on pakko. Tiedän mitä se meininki usein pk:ssa on, niin mielelläni pidän pojan mahdollisimman paljon kotona.
    Mihin yleensä käytät omat vapaapäiväsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma aika on kyllä tosi tärkeää ja ainakin itse ammennan siitä paljon voimaa arkeen :) Ja meillä onneksi niin ihanat päikyt, ettei tuollaisista tarvitse huolehtia.

      Mun vapaa menee usein asioita hoitaessa, kaupass akäydessä, siivotessa ja blogijuttuja kirjoittaessa. Eli mikään lököttelypäivä se harvoin on :)

      Poista
    2. Valitettavasti ihanissakin päikyissä on liian vähän aikuisia... Ellei nyt ole joku poikkeus, että aikuisia on enemmän kuin laki vaatii. Tämän takia myös me pidetään hoitopäivät mahd lyhyenä ja aikuisten arkivapaat on myös lapsen vapaita, vaikka päikky onkin ihana myös meillä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!