torstai 6. joulukuuta 2018

Kuinka lapsi pysyy lämpimänä pakkasilla ?


* osa postauksessa näkyvistä vaatteista on saatu

Tämä aihe on noussut viime viikkoina taas ajankohtaiseksi, kun pakkasasteita ainakin täällä meilläpäin on ollut jo useita. Hankalinta on varmasti pitää nuo pienet taaperot lämpöisinä, heitä kun ei voi enää topata vaan vaunuihin, vaan he haluavat myös liikkua. Isommat osaa jo vähän liikutella ja hypähdellä lämpimikseen, mutta taaperoiden kohdalla vaatetus on erityisen isossa osassa. 

Tärkeää oikea pukeminen on tietysti kaiken ikäiselle, mutta ainakin mulla on se tunne, että isompien kohdalla oikeita materiaaleja pitää miettiä enemmän vasta vähän kovemmissa kuin alle kympin pakkasasteissa. Tästä aiheesta olen kirjoittanut aiemminkin täällä, täällä ja täällä, mutta otetaan vielä kerta kiellon päälle! 

Kuvan villahaalari on saatu Melli Ecodesignilta

Villaa (tai vastaavia luonnonmateriaaleja) ihoa vasten on yksi tärkeimmistä jutuista, jolla taapero pysyy lämpimänä. Meidän nuorimmaisen ikäisellä bodyt toimii mun mielestä vielä parhaiten, ne ei nimittäin varmasti nouse paljastaen selkää, mutta isommilla paita + housu -yhdistelmä toimii paremmin. Merinovillabody on talven must have vaatekaapissa, sillä sen voi pukea kylmimpään aikaan päivittäin tavallisen sisäpaidan alle. 

Bodyn tai paidan kanssa merinovillaiset legginsit tai sukkikset on myös hyvä lisä. Sukkia ei kannata unohtaa sillä varsinkin goretex kengissä merinovillasukat on ehdottomat. Toistuvasti kuulee sitä, ettei goreissa pysy lasten jalka lämpimänä, eikä varmasti tavallisilla sukilla pysykään. Eron huomaa tosi selvästi, kun tilalle pukee merinosukan. Me riisutaan merinosukat aina sisään tullessa pois, sillä ne on myös tosi liukkaat. Päiväkodissa sitä ei tarvitse tehdä, sillä jalassa on tossut. Tuo jalan lämpimänä pysyminen perustuu siihen, että villa siirtää kosteuden pois iholta lämmittäen kuivaa ihoa. Tavallinen sukka ei samaa tee, vaan kosteus jää iholla ja jalka on kylmä. 

Kuvan kintaat on saatu Paccas:lta


Mitä kylmemmäksi ilma muuttuu, sen enemmän kerroksia toppapuvun alle kannattaa laittaa. Paksuus ei niinkään ole se juttu, vaan kerrokset, sillä mitä enemmän kerroksia, sen eristävämpää ja sen lämpimämpää. Tavalliseen pakkaspäivään puen lapsille merinovillakerrastot sukkineen ja siihen päälle villahaalarit. Jos pakkanen laskee oikein alas, lisätään villahaalarin alle vielä toinen merinovillapaita ja mahdollisesti vielä toiset housut. Tähän ei ole enää isojen kansaa tarvinnut ryhtyä, mutta pienimmäisen kanssa tullaan varmasti pukemaan pari villahaalaria päällekkäin niihin kaikkein kylmimpiin päiviin.

Vaatteiden lisäksi asusteet on tärkeät. Jalkaan merinovillasukkien päälle villasukat ja käsiin merinovillaiset lapaset. Toppahanska ei yleensä riitä pienillä pitämään käsiä lämpimänä edes siellä viiden asteen pakkasilla, vaan alle on hyvä jo silloin laittaa lapanen. Kun pakkanen laskee enemmän, olen kokenut hyväksi siirtyä nahkahanskoihin, sillä ne lämmittävät paljon toppaa paremmin. Saatiin viime talvena Paccasilta lampaannappaiset kintaat, joiden vuori on pehmeää merinovillaa. Nuo hanskat menee kaikille lapsille tänäkin talvena ja ne riitti isoille hyvin viime vuoden kovillakin pakkasilla. 

Kuvan merinovillabody ja pipo saatu Melli Ecodesignilta


Merinovillaisen pipon alle villainen kypärähattu ja kaulaan ehkä vielä merinovillainen tuubihuivi. Eikä takuulla tule kylmä. Toppahaalarin on tottakai hyvä olla ominaisuuksiltaan hyvä, mutta eniten pakkaspukeutumisessa merkkaa juurikin oikeat materiaalit ja kerrokset, kuin toppapuvun paksuus tai pilarit. 

Tässä tuli nyt aika selväksi, että villa on yksi parhaista materiaaleista pitämään lämpimänä. On tottakai muitakin, mutta merinovilla on kenties yleisin ja sitä löytyy ehkä edukkaimmin ja helpoiten. Nyt vielä pieni muistilista.

Pakkaspäivän vaatteet ulkoiluun: 

Merinovillabody tai -aluspaita iholle
Merinovillalegginsit tai -sukkahousut iholle
Merinovillasukat iholle
Merinovillalapaset iholle
Villainenkypärähattu iholle
Merinovillahaalari kerrokseksi lämmittämään
Villasukat kerrokseksi lämmittämään
Merinovillapipo lämmittämään
Nahkarukkaset lämmittämään
Kengät tuulen ja kosteuden suojaksi
Toppahaalari tuulen ja kosteuden suojaksi
Tuubihuivi tuulensuojaksi

Suositko pukeutumisessa villaa, vai jotain muita materiaaleja?

11 kommenttia:

  1. Hyvä listaus! Mä juuri metsästän hyviä "alustumppuja" rukkasten alle pojalleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime talvena todettiin hyviksi ja edullisiksi Kivat merkin villalapaset joissa se puuvilla-vuori mikä Kivat:in villakypärämyssyissäkin. Myös Manymonths merinovilla lapaset oli hyvät vauvalla.

      Poista
    2. Kivat:in kypärämyssy meille olikin joskus aiempina talvina, mutta lapasia en ole sovitellut. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
    3. Kiitos Iina! :)
      Meillä on ollut kivatilta myös niitä ihan ilman vuorta olevia ja ne isommilla on riittänyt rukkasen alla. Pienimmälle ostin juuri Name it:stä merinovillalapaset, joista ei tosi nvielä kovin isoa kokemusta ole!

      Poista
  2. Hei saisko sovituskuvaa tosta mellin kypärämyssystä? :) Esim instaan?

    VastaaPoista
  3. Yksi mitä olen aina ihmetellyt, on se että aina joku kauhistelee noiden sukkahousujen pukemista pojalle. Mikä voisi olla sen parempi kuin merinovilla sukkahousut. Ei valu sukat, ei näy paljaat nilkat, eikä ole turhaa sukan ja alushousun puristavaa saumaa nilkassa. Sopisi mielestäni ihan yhtä hyvin vaikka kouluikäisillekin lapsille sukupuolesta riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe :D ehkä sukkahousuiss aon niin pitkät naistenvaateperinteet? Ne on kyllä hurjan kätevä vaat epikkulapsella, isolla en niinkään ole kokenut, mutta se ei liity oikeastaan sukupuoleen.

      Poista
  4. Hei, kannattaako/voiko esim. aluskerrasto olla 100% villaa vai voiko seassa olla esim polyesteriä? Kiitos hyvästä postauksesta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100% villa on varmasti paras, sillä polyesteri ei hengitä juurikaan, sehän on käytännössä muovia. Mutta tuskin siitä pieninä määrinä haittaakaan on, monissa sukissa sitä ainakin on lisättynä juuri kestävyyden takia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!