* Sisältää mainoslinkkejä Elloksen verkkokauppaan.
Kuvien takki saatu.
Pakkaset saapui vihdoin ja nyt sormet ja varpaat pystyssä, että saadaan lunta! Mä olen päivittänyt sääsovellusta tällä viikolla tiuhaan, sillä ensi viikolla koittaa meidän lumiloma. Lapissa lunta onneksi jo on, mutta olisihan se tietysti kiva saada sitä myös etelään. Viime talvi oli niin ihana lumisine pakkaspäivineen.
Takkikaappini on kokenut pienen murroksen sitten viime talven, sillä lähteneet kilot on tehneet vanhoista takeista mulle enimmäkseen ihan liian isoja. Olenkin pikkuhiljaa päivittänyt takkeja parempaan kokoon ja juuri tällä viikolla tilasin viimein laskettelutakin itselleni, jotta mulla olisi reissuunkin hyvä takki lumileikkeihin. Päädyin tähän Ahkkan takkiin* ja toivon sen olevan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Tämä olisi nimittäin järjestyksessään jo viides Ahkka mun kaapissa, olen tykännyt laadusta ihan valtavasti!
Tuon laskettelutakin lisäksi käytän tuota kuvien mustaa parkaa*, joka on niin ihanan lämmin, etten varmasti hytise. Tuon takinhan sain jo vuosi sitten yhden Ellos-kamppiksen myötä ja se onkin ollut yksi parhaista takeista mitä mulla on koskaan ollut.
Tilaan aina nuo omat takkini Elloksen aleista* joko alekoodeilla tai ihan yleisistä aleista, silloin takeille jää tosi vähän hintaa. Nytkin toppatakki oli -30% alessa, niinkuin myös tuo parka. Kuoritakkini on myöskin Ahkka ja se on palvellut mahtavasti jo yli viiden vuoden ajan. Voisi siis sanoa, että tää on mun luottomerkkini!
Parkaa käytän enimmäkseen kauppareissuilla ja vähän siistimpänä takkina, kun taas tuo laskettelutakki tulee toivottavasti palvelemaan toppahousujen kaverina ulkoillessa muuten. Valkkasin takista pinkin, sillä vaikkei väri muuten kuulukaan omiin lemppareihin, päädyn siihen tosi usein takeissa. Jokin siinä siis kuitenkin vetoaa!
Ellokselta* ehtii muuten tilata vielä joululahjat jos tilauksen laittaa ennen ensi maanantaita. Kannattaa siis kurkata muukin valikoima, -30% ale koskee nimittäin valtaosaa tuotteista ja sen voi käyttää oman tilauksen yhteen kalleimpaan tuotteeseen. Ostoksille suoraan tästä*.
Linkit on tainneet mennä väärin päin, kun klikkaa kohtaa jossa lukee "tähän Ahkkan takkiin" niin linkki vie mustaan parkaan, ja kun lukee "mustaa parkaa" niin linkki vie pinkkiin laskettelutakkiin. En nyt tiedä oliko olennaista, mutta ajattelin sanoa kun huomasin. :)
VastaaPoistaKiitos! Ne tosiaan oli menneet sekaisin, mnyt pitäisi olla oikein! :)
PoistaMulla on kans ollut monta vuotta Ahkkan parka ja oon tykänny kovasti. Tilasin Viime talven alesta toisenkin ku hintaa jöi vain noin 60e. Tilasin myös yhden untuvatakin testiin, mutta malli ei sopinut mulle. Pitää katsoa jos tän vuoden malli ois mulle sopiva :)
VastaaPoistaHei! Saisinko esittää postaustoiveen? :) Teillä kun on noita poikalapsia niin olisi kiinnostavaa lukea ajatuksistanne pyssyleikkeihin ja leikkiaseisiin. Itselläni esikoispoika on vielä vauva ja oma suhtautumiseni kaikenlaisiin aseleikkeihin on lähtökohtaisesti erittäin kielteinen ja linjani on se, että minkäänlaisia aseleluja (nimenomaan pyssyt, esim. miekoista en osaa vielä sanoa) ei osteta tai oteta lahjoina vastaan ja lasta ei millään tavoin kannusteta taisteluleikkeihin. Anoppini, jolla on useampi poika kuitenkin naureskeli, että kyllä ne pojat aina pyssyleikit keksii. Mutta mistä? Onko teillä keksitty, kun lapset kuitenkin päiväkodissa altistuvat myös muiden aatteille, vaikka kotoa ei tällaista mallia tulisikaan.
VastaaPoistaMukavaa joulunodotusta teille!
Meidän 2v taapero keksi tehdä leivästä aseen, kun oli pelkkä 90° kulma jäljellä! :) Kotona ei ole aseleluja, enkä usko että päiväkodissakaan. Mutta esim. pientenkin lasten piirretyissä saattaa olla vaikkapa avaruuspyssyjä. Jopa muumeissa on aseita muutamassa jaksossa. Eli kyllä ne jostain ne hoksaavat, ja joku niissä viehättää!
PoistaItse en aseleluja osta, mutten niistä suurta numeroakaan tee.
Kiitos vinkistä! Lisään tän luonnoksiin ja kirjoitan paremmalla ajalla! JOtenkin ne pyssyleikit vaan lasten touhuihin tulee, vaikkei meilläkään aseita leluina ole. Liekkö joku geenijuttu, tai omaksutaanko sitten lastenohjelmista..
PoistaItsekin tilasin tälle talvelle Ellokselta tuon parkatakin. Itse olen vilukissa mutta nyt viikon kokemuksella uskon tarkenevani tuolla 😀. Ensimmäinen Ahkkan takki ja luulen ettei viimeinen 😊
VastaaPoista