torstai 11. lokakuuta 2018

Kaikki loppuu aikanaan

Niinhän sitä sanotaan, että kaikki kiva loppuu aikanaan, ja niin on myös mun kotiäitiyteni kanssa. Ennen lapsia ajattelin aina, että haluaisin olla kotiäitinä niin kauan, kuin se vaan on mahdolllista. Ainakin sen kolme vuotta / lapsi, mutta ehkä jopa kauemmin. En oikein koskaan ole ollut kovin uraorientoitunut ja olen kokenut, että mun paikkani on enemmän kotona kuin tekemässä hienoa uraa jakkupuvussa. 

Mutta niinhän se menee, ettei kotiäitiyden haasteita voi täysin ymmärtää ennen kuin sitä itse tekee täysipäiväisesti. Huomasin sen jo tuplien kohdalla, että ehkä mua ei sittenkään oltu tehty täysin vain kotiäidiksi, ehkä mulla sittenkin oli muitakin intohimoja kuin äitiys. Halusin sittenkin saavuttaa elämältä myös muuta kuin vain kotiäitinä olon. Eikä mun hermo vaan kestänyt kotona oloa. Ei varsinkaan tuplien kanssa, joiden toinen vuosi oli kenties haastavinta aikaa mun elämässä. Kaksi taaperoa oli mulle ihan liikaa ja aloin kaivata töihin. 


Ja töihinhän mä sitten lähdin. Tuplat oli vähän vajaa 2v4kk kun palasin koko aikaisesti töihin ja se olikin paras päätös siihen saumaan. Tosin, eihän kokoaikatyö sekään mitään nannaa ollut, ja aloin vähän haaveilla josko alkaisin tehdä lyhennettyä työviikkoa. Kotityöt ja arki kaatui päälle ihan liian tehokkaasti, eikä kaksi vapaata tuntunut millään riittävän kaikkeen. Silloin tulinkin raskaaksi ja tieto tulevasta kotiäitiajasta tuntui tosi ihanalta.

Ja nyt olen ollut pian kaksi vuotta putkeen kotona ja olenhan mä nauttinut. On ollut ihana olla kotona, ensin se puolitoista vuotta kaikkien lasten kanssa ja nyt vielä tämä viisi kuukautta vain Justuksen kanssa. Mutta tuntuu tosiaan, että nyt on taas hyvä hetki. Huomaan itsessäni niitä samoja tuntemuksia kuin tuplien kanssa samaan aikaan. Ikävöin aikuiskontakteja, juttuja ilman lapsia. Työkavereita ja rytmitettyä arkea. Niin, ja valehtelisin jos väittäisin, ettei paksumpi rahapussi houkuttaisi lainkaan. Tottakai, isoin syy töihin paluuseeni on tietysti taloudellinen, sillä valitettavasti kotiäitiyttä ei tueta lainkaan niin hyvin kuin mielestäni pitäisi, eikä kotihoidontukea tietenkään ole tehty lainanlyhentämiseen.

Justukselle on haettuna hoitopaikka samaan päiväkotiin kuin missä isot pojat ovat ja aloituspäivämääräksi on ilmoitettu 2.1.2019. Mun vauvani aloittaa siis päiväkodin heti joululoman jälkeen. Tuntuu kurjalta, mutta samalla odotan jo uutta aikakautta innoissani. Varsmasti arki tulee muuttumaan paljon, mutta onhan se tämän kahden vuoden jälkeen jo ihan tervetullutta. En mä haluaisi, että mun vauva joutuu aloittamaan hoidon alle kaksi vuotiaana, mutta en myöskään näe meillä muuta vaihtoehtoa. Laskut pitää maksaa jatkossakin, eikä yhden ihmisen tulot vaan kata meidän menoja ja elämäntyyliä. Mutta, alku tulee onneksi olemaan pehmeä. Mä palaan töihin tekemään lyhennettyä 80% työaikaa, joten Justuksella tulee olemaan hoitopäiviä 3-4 viikossa, eikä nekään yleensä seitsemää tuntia pidempiä. Pystyn onneksi vaikuttamaan omiin työaikoihin ja voidaan mieheni kanssa jaksottaa töissäoloamme niin, että lasten ei tarvitse olla hoidossa yhdeksää tuntia. 

Aika näyttää kuinka arki lähtee rullaamaan, isojen kohdalla aihetta huoleen ei tietysti ole, heidän päiväkotiuransa on jatkunut kuin siinä ei koskaan taukoa olisi ollutkaan ja he viihtyvät siellä loistavasti. Toivon niin, että myös Justuksen kohdalla kaikki sujuu kivuttomasti, eikä päiväkodin aloitus ja töihin meno aiheuta mitään suurta hämminkiä meidän perheessä. 

Sitä ennen yritän kuitenkin keskittyä nauttimaan tästä aikatauluttomuudesta ja helppoudesta. Siitä, että kotona on joka päivä aikaa olla ihan kyllästymiseen saakka, illat voi käyttää omiin menoihin ja viikonloput on koko perheen yhteistä aika ailman siivoiluja ja pakollisia asiointeja. Oravanpyörä koittaa taas kohta, vielä hetki rentoillaan.  

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä vaan töiden ja hoidon aloitukseen! Itse nautin kun saan olla kotona ja käydä tekemässä keikkaa työpaikalla silloin kun itseä huvittaa/töissä tarvetta on. Silloin lapset on isän tai isoäidin hyvässä hoidossa. Odotan kauhulla sitä kun on pakko palata töihin. Ne tietyt aikataulut on niin kamalia ja erityisesti ne aamut, kun kaikkia väsyttää ja on pakko ehtiä viemään lapset hoitoon ennen kuin itse menee töihin. Siihen päälle se tautikierre joka taas alkaa. Yök. Mä niin nautin kiireettömistä aamuista ja rennosta olosta kotona. Rytmi toki meillä kotona on mutta se tietynlainen kaaos ja kiireellä tekeminen puuttuu. Ja kyllä niitä aikuiskontakteja ja omia juttujakin ainakin täällä löytyy ilman töihin paluutakin. Ainut mikä on, niin kaikesta ylimääräisestä saa tinkiä että rahat riittää, mutta sitten tingitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keikkailu onkin hyvä tapa siirtää töihin paluuta! :)

      Poista
  2. Meillä Tampereella päiväkodeissa on vielä 2.1. päivystys aika, jolloin oma päiväkoti saattaa olla kiinni ja lapset+henkilökunta muissa päiväkodeissa tai lomalla. Se kannattaa huomioida jos vaan mahdollista, on meinaan lapselle kurjaa aloittaa yhdessä paikassa ja sitten viikon päästä taas uuteen paikkaan. Mutta aina sille ei tietenkään voi mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan täälläkin. Tarkka aloituspäovå on vielä lyömättä lukkoon, mutta päivähoito-oikeus on haettu alkamaan tuolloin :)

      Poista
  3. Yhden ihmisen tulot ei kata teidän elämäntyyliä.... hmmm. Eikö tulojen määrän pitäisi juuri määritellä hyvinkin pitkälti sitä elämäntyyliä? Meillä ainakin mennään siten mihin rahkeet riittää, vaikka tyyli toisinaan olisikin hieman vaatimattomampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tottakai. Muotoilin ehkä vähän hassusti, tarkoitin sitä että halutaan pitää elämässä ja arjessa sellaisia juttuja, joihin yhden työssäkäyvän panos ei riitä. Matkustelu, harrastaminen, koti. Tietty elintaso, joka katetaan kahden aikuisen tuloilla. Toki tulot määrittelee miten eletään ja siksi juuri palaan töihin, että meidän tulot riittää siihen miten halutaan elää 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!