maanantai 1. lokakuuta 2018

Hiukset uuteen loistoon


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä MAYBEAUTYn kanssa. 

Keväällä aloitin pidemmän yhteistyön uuden kumppanini Maybeautyn kanssa ja tuolloin jo sain testiin Moroccan Miracle shampoon ja hoitoaineen. Ihastuin tuotteisiin jo keväällä ja silloin tuotteet elvyttivät talven kuivattamat ja pipon painamat hiukseni ihastuttavaan kesäkuntoon. Kesän aikana tuotteet loppuivat, mutta tämä syksyinen kampanja toi ne onneksi uudelleen shampoohyllyyni.


Väkisinkin pohdin näiden kampanjoiden aikana aina, että kuinka totuudenmukaiselta tekstini tuntuu. Tiedän itsekin, että pelkkään hehkutukseen ja kehuihin kaupallisessa kampanjassa suhtautuu tosi skeptisesti, mutta en silti voi olla kehumatta näitä tuotteita. Mun hius on aika karhea ja kuiva, joten se tarvitsee säännöllisesti kunnollista kosteutusta ja hoitoa. Tähän saakka olen käyttänyt kolmea luottotuotetta sekaisin ja niiden avulla hiukseni ovat olleet hyvässä kunnossa. Kevään aikana kuitenkin huomasin, ettei muille tuotteille ollutkaan tarvetta, sillä Moroccan Miracle shampoo ja hoitoaine riittivät sellaisenaan kosteuttamaan hiustani. Niiden lisänä käytän vain joka kolmannessa pesussa sävyttävää hoitoainetta, sillä hiusvärini ylläpito vaatii sitä.

Tuotteiden teho johtuu tuotteissa olevista keratiinista ja argan-öljystä, joka elvyttää ja hoitaa hiusta, lisäten sen kiiltoa ja helpottaen käsiteltävyyttä. Itse käytän näiden lisänä samansarjan hiusöljyä, joka sekin on ihana tuote ja noussut suosikikseni ylitse muiden. Kerron siitä ehkä tarkemmin toisella kertaa, sillä nyt keskitytään vain shampooseen ja hoitoaineeseen.

Kesä kuivattaa ja aurinko vaalentaa hiusta. Ainakin oma kuontaloni kärsii kesästä aina ja syksyisin on edessä oikein kunnon tehokosteutus ja hiusten hoito. Tavoitteenani on jälleen kasvattaa hiuksen pituutta hivenen, joten on erityisen tärkeä saada hiuksista taas elinvoimaiset ja terveet. Mulla on kova luotto näihin tuotteisiin, niitä käyttäessä huomaa nimittäin joka kerran jälkeen, kuinka hiukset ovat aina vähän pehmeämmät ja terveemmät. En ole koskaan ennen törmännyt vastaaviin tuotteisiin vaikka moni shampoo onkin vuosien aikana suosikikseni noussut.


Tuotteissa on tosi erikoinen tuoksu. Luin huumaavasta tuoksusta jo kauan ennen kuin itse purkkini sain, mutta yllätyin siitä silti. Se ei nimittäin ole lainkaan samankaltainen makea ja terävä kuten yleensä shampoot vaan tuoksu on jotain ihan uutta itselleni. Se ei ole voimakas vaan enemmänkin hento, ei yhtään hedelmäinen tai kukkainen vaan tuo itselleni mieleen eteeriset öljyt ja jopa hivenen maskuliinisen tuoksun. Tuoksu on voimakkaimmillaan kun tuotetta pumppaa kädelle ja muuttuu entistä raikkaammaksi kun sen vaahdottaa hiuksiin. Mä rakastan tätä tuoksua, se on jotenkin yhdistelmä puhtautta, kiiltoa ja raikkautta, siis sitä tunnetta jos niitä tuoksuja voisi purkittaa. 

Koostumus on myöskin hyvä, tosin oma tukkani on niin kovin paksu, ettei ohjeen pari pumppausta riitä päähäni millään. Omalla kohdalla neljä, jopa viisi pumppausta on enemmän oikein, tosin pesenkin hiuksia vain kolmasti viikossa, joten tämä ei ehkä haittaa. Hoitoainetta levitän myöskin useamman pumppausken, sillä pitkät hiukseni kaipaavat kosteutusta. Vältän päänahkaa, ja keskityn levittämään vaan hiusten pituuksiin. Latvoille käytän sitä mainitsemaani tehohoitoa ja nyt kun uutta kokeilujaksoa on takana viikko, tuntuu että hiukseni ovat jo tässä ajassa uudistuneet huimasti.











Tiedän, että hehkutukseni voi kuulostaa teennäiseltä, mutten tosiaan tiedä mitä muutakaan sanoa. Nämä ovat vaan mun suosikkini ja lunastivat odotukseni ihan täysin. Lämpimästi suosittelen kokeilemaan itsekin, sillä nyt pystyn tarjoamaan teille -30 % alennuksen MayBeautyn verkkokauppaan koodilla nelli30 jolla tuotteen saa kotiin ihanan edullisesti. Suoraan ostoksille pääset tästä. Alennuskoodi on voimassa 28.10 saakka. Parastahan näissä tuotteissa on, ja tää muuten ehkä kertoo jotain tyytyväisistä asiakkaista, että tuotteilla on 100% rahat takaisin palautusoikeus, mikäli ne eivät lunastakaan lupauksiaan. Niin, ja jos jotain negatiivista pitäisi sanoa, olisi se ehdottomasti pullon koko. Mä itse hankkisin mielelläni nämä tuplasti isommassa koossa, vaikka tällainen kapeapullo toisaalta sopiikin paljon paremmin suihkuhyllyymme. Silti, iso pullo olisi ainakin itselleni iloinen yllätys!




4 kommenttia:

  1. Pistetty tilaukseen. Kiitos tästä.
    -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Toivottavasti tykkäät yhtä paljon kuin minäkin! :)

      Poista
  2. Koska tekisit taas my dayn? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin yrittää ensi viikolla tehdä blogiin. Instagramissahan my day löytyykin viime viikolta videoiden muodossa. Se on siellä kohokohdissa vielä katsottavissa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!