tiistai 24. huhtikuuta 2018

Huhtikuun kirppisostot ja ajatuksia kuluttamisesta

Nyt se alkaa, teidänkin paljon toivoma ja itseni pitkään suunnittelema kirppisostospostaussarja!

Mä rakastan kirppiksiä ja kirppistelyä, en vaan sen eettisen puolen vuoksi vaan varsinkin siksi että saan jotain kummaa mielihyvää löytäessäni jotain toivottua ja kaivattua edullisesti. Osaatte ehkä kaikki samaistua siihen tunteeseen, että lapset ja erityisesti useampi lapsi perheessä on ihan mahdottoman kallista. Mietin usein, että blogikin saattaa antaa minusta kuluttajana ihan väärän kuvan, kun usein vouhotan vaatteista ja lastentarvikkeista ja mietin niiden ostoa. Pitkään mukana olleet varmasti tietävät tai ovat huomanneet, etten varsinaisesti noudata mitään tarkkaa vaateideologiaa vaan hankin usein sitä mikä hyvältä tuntuu. Toki paljon meille tulee tuotteita myös blogin kautta, mutta nekin sellaisia joiden takana voin itse aina seistä.

Iso osa mun lastenvaatehankinnoista on kirppikseltä. Se saattaa ehkä yllättää (tai sitten ei) sillä kirjoitan blogiin usein myös kollaasityyppisiä postauksia eri kausille hankittavista vaatteista. Haluan tän postauksen alkuun tuoda tietoon, että kollaasin julkaisu blogissa ei suinkaan tarkoita sitä, että ostaisin ne kaikki tuotteet uutena. Kollaasit ovat usein inspiraatiota, niistä monesti löytyy jo meillä olevia tuotteita tai sellaisia joiden hankintaa olen suunnitellut sitten aleista. Tai ne ovat kollaasissa vaan korvaamassa vastaavaa tuotetta, jonka toivon löytyvän aleista tai kirppikseltä. Ostan toki myös täydellä hinnalla jos tarve vaatii, mutta pääasialliset hankinnat keskittyvät kyllä alennusmyynteihin ja kirppareille. 

Kotiäitinä kirppistely on helppoa. Mua ahdistaa lähteä kirppiksille jos tiedän siellä olevan paljon porukkaa ja niin se monesti on ilta- ja viikonloppuaikaan. Lasten kanssa käydään yleensä kerran viikkoon kirppiksellä ja aina arkena puolen päivän aikaan. Se on parhain aika kiertelyyn, sillä silloin ihmisiä tuntuu olevan selvästi vähiten. Kivijalkakirppiksistä käydään oikeastaan vaan Lanttilassa. Joskus piipahdan Cetorilla tai Nastolan puolella Matruskassa, mutta harvemmin. Facebook-kirppiksiä selailen säännöllisen epäsäännöllisesti. Paikallista lastenvaatekirppistä selaan useaan kertaan viikossa, mutta muut merkkeihin keskittyvät vaan paristi kuukaudessa. Mua harmittaa kovasti postimaksujen kalleus, joiden ansiosta vaate tulee aika kalliiksi, varsinkin jos kyse on ketjuliikkeiden vaatteista. Tällöin en myöskään pääse haistamaan(kyllä :D) tai hypistelemään vaatetta, jolloin vaarana on haiseva ja huonolaatuinen vaate. 

Ja kyllä, mä haistan vaatteita. En nyt ehkä nenä kiinni vaatteessa, mutta kyllä hajun huomaa vähän kauempaa tarkastellessakin. Hajulla tarkoitan nyt ehkä enemmän hajusteita, jotka meille hajusteetonta pesuainetta käyttävänä perheenä käyvät aika pahasti nenään, mutta myös muita pahoja hajuja. Valitettavasti kirppiksillä usein törmää vaatteisiin, jotka selvästi tulevat hometaloista tai ovat jo valmiiksi likaisia.

Mitään hintamaksimia mulla ei ole, jostain olen valmis maksamaan enemmän kuin toisesta. Tai jos jokin vaate tai tavara on sellainen must have, niin saatan suostua maksamaan kovemmankin hinnan kuin sen oman aatteeni mukaisen -70% ovh:sta. Toki merkkivaatteiden kohdalla tiedostan niiden korkeamman myyntiarvon, mutta sielläkin mennään kyllä laatu edellä. Virttynyt Mini Rodini ei ole kympin arvoinen, vaikka siinä rodinilogo onkin. Toki siitäkin voi maksaa sitten enemmän virttyneenäkin kuin virttyneestä henkkamaukasta, koska kyseessä on kuitenkin eettisesti tuotettu vaate. 

Kirpparilta mä katselen aina paitsi sitä seuraavaa kokoa, myös sitä sitä seuraavaa. Varsinkin Justukselle, jonka kasvaminen on helppo ennustaa isojen poikien perusteella. Isot käyttävät luultavasti vielä vuoden verran 110/116, joten heille ei taida olla vielä mitään 122 koossa. Tosin pikkuhiljaa niitäkin pitäisi luultavasti alkaa hankkia. Justukselle voisin hyvin hankkia jotain huippulöytöjä vielä koossa 98, mutta sen isompia yritän vältellä, sillä aikaa siihen kun ne ovat sopivia on vielä niin paljon. Mieli ja vaatemaku ehtii siinä muuttua. 

Mutta nyt, niihin ostoksiin, voisin nimittäin näistä kulutustottumuksista jaaritella sanan jos toisenkin!

Tässä kuussa ollaan käyty kirpparilla kolmesti ja kertaalleen pop up -kirpulla. Tuo pop up oli tosin maaliskuun lopulla, mutta ei nyt anneta sen häiritä. 


Polarn o pyretin SS2017 -takki, jota haikailin jo viime kesän alennusmyynneissä. Silloin hinta ei kuitenkaan laskenut takissa niin alas, että olisin raaskinut jemmata, mutta pari kuukautta sitten aloin metsästää tätä takkia. Sitten se yllättäin pomppasikin mun silmiin paikallista fb-kirppua selatessa ja hain takin meille toiselta puolelta kaupunkia 14 euron hinnalla. Olisin kyllä voinut maksaa enemmänkin, sillä takki oli tosi siisti ja hyväkuntoinen. Hinnan perusteella arvioin tämän tulevan Justukselle pihakäyttöön, mutta lähemmin tarkasteltuna tästä tulikin se siistimpi takki. Koko on 86 ja vaikka tämä Justuksella onkin jo käytössä, on koko sen verran reilu että varmaan takki mahtuu vielä ensi keväänäkin. 

Kypärä löytyi neljällä eurolla Lanttilasta ja se näyttää kovasti siltä, ettei ole montaakaa kertaa ollut päässä. Kypärästä näkee, että se on ehjä niin uskalsin sen hyvillä mielin meille hankkia. 


Isoille pojille olen ostanut tässä kuussa vaan kuvan shortsit ja t-paidat, sekä yhdet toiset farkkushortsit, jotka kuvanottohetkellä olivat pesussa. Musta t-paita on pop up -kirpulta eurolla, Lindexin farkkushortsit sieltä myöskin kahdella eurolla. Ruskeat Polarn o pyretin reisitaskushortsit 4 euroa Lanttilasta ja Lindexin sininen t-paita eurolla myöskin Lanttilasta. Näiden lisäksi ne toiset farkkushortsit (H&M) Lanttilasta kahdella eurolla. 


Justukselle kesävaatetta Lanttilasta koossa 80/86. Alarivin H&M shortsit euron/kpl, hihaton Lindexin paita 1,5e ja babyGap -shortsit kaksi euroa. 


Olen joka välikausi hankkinut lapsille rymyhaalarit pihalle ja mökille käytettynä ja tämä ReimaTec pääsee sellaiseksi Justukselle ensi syksyksi. Koko oli 92, mutta mielestäni haalari vastasi kyllä pienempää. Rymyhaalareita käytetään oikeastaan juuri pihatöitä tehdessä ja mökillä talkoissa. Niiden kanssa ei tarvitse pelätä, että siistein takki repeää kiipeillessä oksaan, tai nuotiosta lentävä kipinä tekee haalariin reijän. Rymyhaalareissakin mun mielestä on tärkeää, että tekniset ominaisuudet ovat edes osittain tallella. Tän haalarin kohdalla testasin pintaa hanan alla ja haalarissa oli vedenkesto hyvin tallella, vaikka polvet aika kuluneen näköiset olikin. 6e Lanttilassa tästä haalarista oli kuitenkin tosi vähän. 


Kauheasti en kenkiä osta lapsille käytettynä, sillä haluan taata heille laadukkaat jalkineet jotka muovautuvat vain heidän jalalleen. Conssien ja kumpparien kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen, sillä ne jalassa tepsutellaan meillä vähemmän. Tässä kuussa satuin löytämään Justukselle tennarit kahdessa eri koossa, siniset Lanttilasta koossa 23 ja hinnaltaan 6e ja nuo ihanat mintut fb-kirpulta 15e koossa 25. Tavallisesti en noin isoja olisi vielä hankkinut, mutta koska väri on tuo himoitsemani ja harvoin tarjolla oleva, oli pakko ostaa kaappiin jemmaan. Isoillekin olen yrittänyt bongailla uusia consseja, edelliset koossa 28 ovat luultavasti molemmille liian pienet. 


Gugguun musta paita ja lightblue/beige legginsit on molemmat koossa 92 ja ostettu Lanttilasta. Musta paita kympillä legginssit kahdella. Legginsseissä mentiin jo aika mun kipurajoilla hinnan suhteen, mutta koska ne näyttivät uudenveroisilta ja sattuivat olemaan samaa väriä kuin meillä oleva huppari, päätin maksaa vähän enemmän. Lindexin velourhousut ostin eurolla Lanttilasta ja nekin koossa 92. Viininpunainen paita on Pop up -kirpulta Pomp de luxin ja maksoin siitä muistaakseni 2,5 euroa. Tuo paita on muuten sellainen, joka on alunperin ostettu uutena Kasperille ja myyty sen jälkeen seuraavalle. Nyt se päätyi uudelleen meille, enkä ainakaan muista että paita olisi tässä välissä juurikaan haalistunut. 


Myös leluja bongailen kirppareilta paljon. Brion hella on ostettu kympillä fb-kirpulta ja sen päällä olevat kirjat ja lego primot ovat Lanttilasta. Primot kolmella eurolla ja kirjat 1-2e/kpl. Primoja meillä alkaakin olla kivankokoinen valikoima, niitä on aika hankala löytää kohtuuhinnalla, mutta meillä on onneksi käynyt tuuri! 


Lanttilasta löytyi yläkuvan vaatteet koossa 86, farkkupaita H&M:ltä kustansi 2e, Lindexin mustat farkut 2,5e molemmat Lindexin kollarit eurolla/kpl ja Lindexin paitabody 1,5e. 


Justuksella ostin kesähattuja fb-kirppikseltä kahdella eurolla. Ihan kaikkein siistimpiä nämä ei ole, mutta menevät oikein loistavasti rantsussa ja hiekkiksella. Vähän siistimpi hattu/lippis meillä olisi vielä hakusessa. 

Siinä olikin kokolailla meidän kaikki kirppisostot kuluneelta kuukaudelta. Kokonaisuudessaan ne ovat maksaneet 120e ja vähän päälle. Suunnittelin tekeväni tällaisen postauksen joka kuun lopulla, kiva sitten itsekin katsoa, että mitä on tullut ostettua. Turhaa vai tarpeellista. Isot ainakin tarvitsisi vielä kesävaatetta, eli niitä taidan bongailla seuraavaksi! 

Kiinnostaako tällainen postaussarja? Ostatko itse käytettyjä lastenvaatteita? 

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, oot ostanu kaikkee tarpeellista. :) Tälläiset postaukset on just kiva lukea, itsekin ostan paljon kirppiksiltä!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus oli! :) itsekin rakastan lastenvaate shoppailuja netistä sekä live kirpulta! :)

    VastaaPoista
  3. Ostan suurimman osan omista ja lastenvaatteista kirppiksiltä. Kirppistely on mun harrastus ja suuri nautinto! :)
    Lanttila on paras Lahdessa, hyvänä kakkosena tulee Holmassa oleva Torix. Nastolan Matruskassa poikkean joskus, mutta sieltä ei tuu tehtyä niin paljoa löytöjä. Täällä OLAssa on hyvä kirppis Piparuuti, johon pääsen aika usein pyörähtämään ja sieltä on tarttunut mukaan yhtä jos toista. :)

    VastaaPoista
  4. Mä käyn kanssa tosi paljon kirppareilla ja tulee niin hyvä mieli kun jotain löytää. Yks päivä raahasin kotiin Brion ihanan potkuteltavan mäyräkoiran ja hinta oli 20€..mä olin niin onnellinen 😂 Pienille on niin kiva, kun vaatteita löytyy helposti hyviä. Toisella lapsella vaatekoko 128/134 ja tosi vaikea löytää mitään..tai ainakaan hyväkuntoista. Tai sit on niin kalliita että haen samantien kaupasta uutena. Tän kevään löytö oli kuitenkin popin kuoritakki 15€ ja mustat vk-housut 4€.. kyllä kukkaro kiitti 😂 pienemmälle pop vk-takki löytyi hintaan 4,50€. Jatka näitä postauksia nää on kivoja.

    VastaaPoista
  5. Vauvoille ostin lähes kaiken käytettynä kirppareilta tai hyvästä alesta (-50-70 %) uutena. Tuosta aleostamisesta olenkin tehnyt varsinaisen taiteen lajin ja erityisesti esikoisen (128/134) vaatteet ovat olleet siten hankittuja. Kuopukselle ostan suoraan naapurin pari vuotta vanhemman lapsen pieneksi jääneitä vaatteita ja sitten toki joitakin uusia (alennettuja). Ja aina on seuraavan koon hamstraaminen käynnissä. Ulkovaatteet ja kengät ostamme esikoiselle uutena aleista ja ehyenä säilyneet jäävät kuopuksen käyttöön. Näissä olen tarkka laadusta ja ominaisuuksista. Toistaiseksi kuopus on suostunut käyttämään esikoisen vanhoja ulkovaatteita, mutta sekin aika toki tulee etteivät ne esim. värinsä puolesta varmaan enää meinaa kelvata. Siinähän se onkin, kun toinen verhoutuisi mieluiten pinkkiin ja toisen lempivärejä ovat musta sekä sininen :)

    VastaaPoista
  6. Minua kiinnostaa käyn kans keskimäärin kerran viikossa kirppareilla:) tykkään mennä heti 10 kun avautuu silloin olen tehny parhaat löydöt

    VastaaPoista
  7. Kirppiksiä tulee kierrettyä hyvin useasti. Odotan esikoistani ja hänelle olenkin ostanut melkein kaikki vaatteet käytettyinä. En nää järkeä ostaa vaatteita kaupasta uusina, koska pikkuvauvoilla vaatteet mahtuu vain sen pienen hetken, jonka jälkeen ne jää pieniksi. Ja rahan säästö on huima, kun ei ole muutenkaan iso budjetti hankintoja varten.

    Mä kirjottelin tossa aikaisemmin oman blogin puolelle kans muutaman jutun ylös kirppiksistä: https://aidiksi2018.blogspot.fi/2018/04/kirppiksiin-hurahtanut.html

    VastaaPoista
  8. Tosi kiinnostava ja kiva postaus! Teethän jatkossakin! Ruokapostaukset on myös hauskoja niitä saa vinkkejä itsellekin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!