perjantai 6. huhtikuuta 2018

Y K S I V U O T I A S

Maanantaina päättyi yksi aikakausi, kun aamuyön tunteina meidän vauvasta tuli taapero. Mikään kovin radikaali ei tietysti muuttunut, vauvahan hän on edelleen, vaikka tasan vuosi nyt mittarissa onkin. Mutta onhan vauvavuoden päättyminen silti iso juttu. Niin vauvalle taaperolle itselleen kuin meille vanhemmillekin. Voidaan taas todeta, että selvittiin hienosti vauvavuodesta. Ilokseni, meille sattui jälleen helpohko vauva, joten vauvavuosi on jäänyt muistoihin niin omassa päässä kuin muistikorteilla ja blogissakin. Tulen varmasti palaamaan vielä moneen kertaan tämän vuoden muistoihin, siitä blogi onkin erityisen ihana, että sen kyydissä muistotkin säilyvät entistä paremmin.


Meidän yksivuotias on aurinkoisin vauva jonka tiedän. Jos isot pojat olivat myös yhtä hymyä ja naurua, on tämä kuopus sitä vielä potenssiin kaksi. Hänen naurunsa on ihana ja hymynsä valloittava. Nyt hymyä koristaa kaksi alahammasta, jotka näkyvät alaleuassa. Myös ylös on nyt viimein puhjennut yksi etuhammas, toisen etuhampaan ja kahden kulmahampaan puhkeamista odetellaan, nekin ovat nimittäin tuloillaan. Hymyn ja naurun lisäksi vauva on ollut valtaisan ilmeikäs aina. Nyt hän on keksinyt, että hän saa toiset nauramaan ilmeillään ja kurtisteleekin kulmiaan toisten toruessa tai katsellessa häntä pitkään. Hassutellessaan hän hohottaa tekonaurua ja nyrpistää nenänsä ruttuun.

Eka sana oli äiti (äti) ja se kuultiin vajaa yhdeksänkuisena. Toinen sana oli isi (ihii) ja se bongattiin yhdentoistakuukauden kohdilla. Sanavarastosta löytyy nyt myös heihei (ehei), moi (oi), ei (eij), anna (nana), maito (maamaa), nam (naam) ja tissi (tish). 

Yksivuotias konttaa, ryömii, kävelee tuettuna ja tukea vasten sekä nousee itse seisomaan. Hän rakastaa pussailla ja tekeekin sen aina oikein suurieleisesti ja märästi. Hän käy potalla ja syö tuttia. Tykkää eniten banaanista, kurkusta ja ruisleivästä. Syö vähän valikoiden ja on monessa kohtaa jopa nirso. Puuroa rakastaa ja maitoa voisi juoda vaikka kuinka paljon. Hän on oikein kunnon tissiposki ja käy rinnalla vielä päivisin 6-8 kertaa sekä öisin paristi.

Hän nukkuu kahdet päiväunet ulkona vaunuissa, herää aamulla ennen seitsemää ja menee illalla nukkumaan ennen kahdeksaa. Rakastaa hampaidenpesua mutta vihaa hiusten harjausta. Kävi jo parturissa, mutta veti niin kovat raivarit, että päädyttiin siirtämään parturikäynti myöhemmälle. Leikkii mieluiten isoveljien leluilla mutta omista leluistaan suosikkeja ovat soittimet ja magneettipalat. Tietää oikein hyvin mitä haluaa ja milloin ja tekee sen myös selväksi ihan kaikille kuuloetäisyydellä oleville. Hän heittää ja vierittää palloa, haluaa päästä osaksi aina jokaista isojen poikien leikkiä. Kiipeää portaita hienosti itse ja osaa tulla ne myös peruuttaen alas.


Hänellä on vaaleat luonnonkiharat hiukset ja vaaleansiniset silmät. Hän käyttää vaippakokoa neljä, pukeutuu kokoon 74/80 ja on 77cm pitkä, sekä 9,5 kiloa painava. Meidän ihana Justus, joka on nyt jo yksivuotias 💕

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!