tiistai 31. lokakuuta 2017

Lokakuun arkiset

Ihanaa lokakuun viimeistä ja Halloweenia! Meinasitteko jotenkin juhlistaa tätä päivää? Vai oliko juhlat ehkä jo viime viikonloppuna? Itse ihailin useammankin instatilin Halloween-juhlia ja päätin, että ensi vuonna meilläkin juhlitaan tätä! Tänä vuonna omat juhlat oli aika pienet, ostettiin Lidlistä yksi koristeviiri ja kummitusjätsekejä, jotka herkuteltiin viime perjantaina poikien serkun kanssa. Mutta ensi vuonna tosiaan voisi pitää ihan Halloween-juhlat!

Näin jälkikäteen selattuna lokakuu näytti Instagramin kautta tapahtumarikkaalta ja ihanalta. Sitä se kyllä olikin, vaikkakin kuukaudesta päällimmäisenä mielessä on ehkä Justuksen normaalia huonommat unet. Hänelle on ollut tulossa kaksi hammasta alaleukaan jo hyvän aikaa, eikä ne oikein vieläkään ole kunnolla puhki. Luulen, että ne siellä kuitenkin kiusaa pikkuista poikaa.


Kuukausi alkoi näköjään isolla kahvikupilla. Kertonee kai jotain tästä väsymyksen määrästä, johon ei oikein kyllä kahvikaan enää riitä! Lokakuun alussa juhlittiin myös Justuksen puolivuotisjuhlia yhdessä kaveriperheen kanssa, josta sieltäkin löytyy yksi puolivuotias. Kakku oli ihana kinuskiunelma, parasta kakku mitä olenkaan taas hetkeen syönyt!

Pojat nikkaroivat isin kanssa meille halkotelineen/suojan/jonkun ja pojat olivat innoissaan kun pääsivät poraamaan ja ruuvaamaan. Ja mulle iski vanhoja kuvia selatessa mahdoton mahaikävä. Voi mikä ihana pallo se olikaan!


Lokakuun sateet ajoivat meidät useampaan otteeseen Karisman leikkialueelle, jossa isot pojat saivat kaikess arauhass apurkaa energiaa. Mä olin ehkä himpun verran väsynyt ulkoiluun tässä meidän pihalla, keskeneräisenä tää kun on aikamoinen hiekka- ja mutalieju! 

Lokakuun alkupuolella järjestettiin meillä Leikkien-kutsut, joista kirjoitin blogiinkin. Nuo Leikkien tuotteet tulevat muuten näkymään somessani koko tän loppuvuoden, ollaan nimittäin lasten kanss amukana Leikkien Brand Repissä, jonka myötä meille saapui iso laatikko Leikkien-tuotteita.


Syksyn myötä pihajuttuja ei ole voinut oikein enää tehdä, joten viikonloput on tullut vietettyä sitten enemmän ja vähemmän perheen kesken. Pitsaperjantai alkaa olla lokakuun myötä jo hyvinkin perinteinen traditio, ja jopa meidän pitsavihaaja-Rasmus on päässyt kiinni pitsansyönnin ihanuuteen! Ensin pelkällä ketsuppipitsalla ja nyt jo kinkku-ananas pitsalla!

Justus testaili hyppykeinua ja yksi lauantai meni HopLopissa. Pojat olivat tästä superinnoissaan, eikä heitä montaa kertaa päivän aikana nähty.

Maanantai. Ei kai kaipaa enempää selittelyä?


Mun sylivauva. Kirjoitin maidonluovutuksesta blogissa ja siinä tienoilla Justuksen heräilyt taisi olla pahimmillaan. Hän oli myös hivenen flunssainen, joka sekin osaltaan vaikuttaa.

Päiväunet ovat huonoista yöunista huolimatta sujuneet aina hyvin ja ollaankin alettu isojen kanssa pitää omia spesiaalihetkiä Justuksen nukkuessa. Usein askarrellaan, piirretään tai pelataan jotain. Varsinkin noi Leikkien-pelit joita saatiin, ovat olleet pojille tosi mieleisiä!

Blogissa kirjoitin myös lasten turvaistuimista yhteistyössä Jollyroomin kanssa. Erityisesti tuo Justuksen istuin on ollut tosi tykätty ja toimiva.



Lokakuussa tilattiin jokunen pinokuutio halkoja ja takkaa tulikin lämmitettyä useita kertoja! Takkatuli on mun mielestä jotenkin ihan superterapeuttista ja tuossa divaanissa pötköttely takkatulta katsellessa on jotain aika täydellistä. Se on muuten yksi niistä paikoista, joissa myös mieheni kanss aoleillaan usein. Tuohon divaaniin mahtuu hyvin kaksi, tosin ihan lähekkäin. Ja sehän siinä tietysti on juuri se pointti 💕

Lapset saivat Kappahl Newbieltä kivat pikkupaktit syksyyn ja niitä vilautin myös instan puolella. Kerroin myös meidän nukkumisjuttuja omaksikin yllätykseksi ekaa kertaa!


Ylläolevassa kuvassa onkin sitten kuvia taas yhdeltä viikonlopulta. Laitettiin ruoka tekeytymään uuniin ja lähdettiin retkelle läheiselle Lapakiston luonnonsuojelualueelle koko perheen voimin. Pojat ovat jo reippaita kävelijöitä ja tuo kolmen kilometrin lenkki oli myös meille aikuisille ihan kiva. Mulla oli vielä Justus manducassa, joten ihan tehokastakin tuo oli. Kotiin tultua syötiin hyvin ja linnottauduttiin sohvalle koko perhe katsomaan Boss Babya. Ihan huippuleffa muuten!


Siskoni miehineen vietti lokakuuss asyyslomaa ja saatiin heidät tänne meille kyläilemään. Pojat rakastavat kumpaakin ihan tosi kovin ja nauttivat heidän seurastaan valtavasti. Tädin ja sedän sekä enon kanssa pyörittiinkin niin Karismass akuin jo toistamiseen saman kuun aikana HopLopissa. Jätkät olivat aika väsyneitä sen päivän päätteeksi!

Lokakuussa olen tehnyt taas kaappien raivausproggista. Yksi kirppispöytä jo olikin ja toinen pitää varmaan ottaa vielä heti perään. Sen verran reilusti noita vanhoja vaatteita ja leluja olisi. Yksi setti käytiinkin lasten kanssa jo viemässä hyväntekeväisyyteen, oli jotenkin hellyyttävää seurata lasten luopumisprosessia vanhoista leluista. He nimittäin ymmärsivät täysin, ettei uusia voi saada ellei vanhoista luovu. Nyt vanhat menivätkin todelliseen tarpeeseen, mistä jäi meille kaikille hyvä mieli.

Kaivoin myös Jutsukselle joitain poikien vanhoja leluja varastosta ja yllättäin myös isot pojat innostui niistä. Mulla oli jossain vaiheess atapana vaihdella leluja parin kuukauden välein, mutta nyt s eon jäänyt. Tuon tavan voisi ottaa uusiksi käyttöön, sillä lelut tuntuvat silloin aina ihan uusilta!


Lokakuuss atuli tilailtua uusia vaatteita niin itselle kuin lapsillekin, tosin moni näistä uusista oli peräisin FB-kirppareilta. Tuo kuvassa oleva Noshin mekko on uusi oma suosikkini, kerrankin jotain muuta kuin mustaa tai harmaata!

Isot pojat saivat Jollyroomin kanssa tehdyn yhteistyön myötä uudet "koulupöydät" ja olivat niistä tietysti ihan innoissaan. He ovat omien puheidensa mukaan koulussa ja tekevät nyt sitten läksyjä. Aika söpöä. Myös nuo poikien viikonloppunamut ovat aika söpöjä, he nimittäin saavat viikonloppuisin valita 4-8 karkkia itselleen, vähän riippuen karkkien koosta. Ja tuo määrä on aina ollut ihan riittävä. Mikään ei ole niin siistiä kuin saada ihan itse valita ja maksaa irttarinsa. ❤

Julkaisin blogissa postauksen noista meidän Leikkien-kutsuista ja mietinkin juuri, pitäisiköhän vielä ennen joulua järkkäillä yhdet.. Mulla on vähän viha-rakkausuhde kutsuihin, tavallaan ne on tosi ihania, tavallaan en tykkää yhtään! Saan kehitettyä niistä aina valtavan stressin itselleni. Mutta oon kyllä iloinen, että päästiin tutustumaan Leikkieniin, toi juna on nimittäin ihan ykköslelu meidän lapsilla.

Uudet talvikuteetkin vetäistiin päälle yhtenä viikonloppuna kun mittari näytti kolmea pakkasastetta. Poikien haalarivalintaan olen tosi tyytyväinen, siitä tulossa postaus vielä loppuviikosta ja toi oma takkini on aivan täydellinen. Siitä tuleekin ihan oma postauksensa ylihuomenna.


Oman kirppispöydän myötä myös kirppislöytöjä itselle on tullut tehtyä useampikin. Esimerkiksi tuo eläinpyramidi löytyi ihan parilla eurolla ja ollaan nyt pelattu sitä lasten kanssa melkein joka päivä! Ihmeen hyvin heillä molemmilla hermo kestää vaikka torni välillä kaatuukin. Ollaan muutenkin päästy aika kivaa arkitouhujen makuun, sillä Justuksen rytmi on selkiytynyt viime kuukausina tosi paljon, joten aika tarkkaan tietää milloin hän nukkuu. Nuo nukkumisajat olen sitten ottanut ihan vaan isoille pojille, silloin tehdään heidän kanssaan jotain kivaa. Muovaillaan, pelataan tai askarrellaan. Meillä on nyt tosi paljon uusia pelejä ja erilaisia muovailujuttuja joiden parissa menee hetki jos toinenkin.

Mä ostin itselleni syksyllä uudet talvikengät, taisin näistä mainitakin viime kuussa.. Ja ne on olleet ihan mahtavat nyt reilun viikon käytöllä. Tuli taas todistettua, että välillä on hyvä panostaa itseenkin. Tässä kuussa rahaa kenkiin ja vaatteisiin onkin mennyt taas normaalia enemmän ja mietinkin ensi kuulle ostolakkoa. Itselleni pitää ostaa vaan villa-alusasu, mutta muuten voisi pitäytyä poissa ostoksista ihan täysin! Tosin, olin suunnitellut hankkivani joululahjat tänä vuonna jo marraskuun aikana, että se vähän romuttaa tätä lakkoa.


Viime perjantaina pidettiin pienimuotoiset Halloween-juhlat, niistä mainitsinkin postauksen aluksi. Juhlien jälkeen siivoiltiin lasten kanssa ja mä pakkailin mun ja Justuksen kamppeet, sillä lähdettiin viikonlopuksi Tampereelle! Meillä on ihanasti pysynyt nuoruusvuosien työporukka kasassa ja treffataan heidän kanssaan aina säännöllisen epäsäännöllisesti. Viime kerrasta tällä porukalla oli jo yli kaksi vuotta, mutta niin sitä vaan jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Viikonloppu muutenkin oli ihan täydellinen, vaikka Justus ei antanut mun juurikaan nukkua. Olin kyllä vaan niin täysin oman ajan tarpeessa, että kotiin taisi palata ihan toinen äiti. Jotain tuosta rentoutumisesta kertoo ehkä sekin, että some pysytteli yhtä kuvaa lukuunottamatta ihan hiljaa. Syötiin tietty salaattia ja juustoja. Niinkuin aina ❤

Reissun päätteeksi oli tosiaan ihana palata kotiin. Isi ja pojat oli pitäneet oikein kunnon laatuaikaa keskenään ja harrastaneet jokseenkin kyseenalaista pieruhuumoria. Sain siitä todistusaineistoa jo Tampereelle ja onhan tuo video vaan ihan mahdottoman valloittava. Kasperin kummitäti tuli meille vielä pariksi päiväksi lokakuun lopuksi ja molemmat pojat nautti kyllä valtavasti! Ja mulle oli tosiaan hyötyä lisäkäsistä ja höpötysseurasta. Tehtiin mukikakkua, ulkoiltiin ja taiteiltiin mad mattrilla legopalikoita.

Ja niin! Lasten mielestä lokakuun huisein juttu oli varmaan tuo viime torstaina satanut ensilumi, josta ollaan saatu nauttia siitä saakka. Toivotaan, että lumi pysyy maassa pitkään ja säästytään mahdollisimman kauan niiltä loskakeleiltä!

Ihanaa alkavaa marraskuuta!

2 kommenttia:

  1. Mukavaa luettavaa :) missä olet pitänyt Kirppispöytää?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!