sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Britax Römer Dualfix vauvalla


yhteistyössä JOLLYROOM

Muistatte ehkä, kun pari viikkoa sitten kerroin meidän lasten uusista turvaistuimista ja lupailin tarkempaa käyttökokemusta ja esittelyä myöhemmin. Nyt onkin sen postauksen aika, ja esimmäisenä esittelyssä on vauvan käytössä oleva Dualfix-istuin. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jollyroomin kanssa, aivan kuten edellinenkin.


Justus oli jo syntyessään iso ja sama kasvuvauhti on jatkunut täällä mahan ulkopuolellakin. Viimeisimmän neuvolan mukaan poika on hieman vajaa yhdeksän kiloinen ja 68 senttiä pitkä. Kaukalo joka meillä oli hänelle käytössä menisi kyllä mittojen puolesta, mutta Justus ei ole siinä enää aikoihin viihtynyt. On aina haluttu turvata lapsille matkustusmukavuus autossa, jotta matkat sujuisi mukavammin. Isot lapsethan ovat olleet aina helppoja matkustajia siinä suhteessa, että he ovat aina viihtyneet turvaistuimissaan. Mä uskon, että tämä johtuu turvaistuinten mukavasta muotoilusta.

Muotoilun lisäksi turvallisuus on ihan ehdoton ykkösprioriteetti turvaistuinvalinnassa. Niinkuin se on varmaan ihan jokaisella vanhemmalla. Mulle alle nelivuotiaan matkustaminen selkä menosuuntaan on oikeastaan se ainoa vaihtoehto. Justuksellekin kun lähdettiin turvaistuimia etsimään, ei edes harkittu muuta vaihtoehtoa. Isoimpana tekijänä tässä on Suomen liikenneturvan suositukset, sekä tutkimustulokset siitä, kuinka toisinpäin matkustaminen lisää kaulan- ja niskan alueelle kohdistuvan kuormitusta kolaritilanteessa. 

Turvallisuuden ja mukavuuden lisäksi haettiin asennuksen helppoutta. Isojen poikien kohdalla oli tullut jo todettua, että heidät nostettiin istuimiin aika pitkään ja se oli välillä tosi haastavaa. Nyt kartoitettiinkin istuimia, joita saisi käännettyä ovelle päin, jotta lapsen asettaminen ja kiinnittäminen istuimeen olisi helpompaa. Isofix-kiinnitys oli ihan ehdoton paitsi turvallisuuden myös helppouden näkökulmasta. 

Istuimelta haettiin myös muuntautumiskykyä. Sen tulisi toimia nyt puolivuotiaalla, mutta myös taaperolla. Matkustusasento pitäisi olla riittävän makaava, jotta vauvan olisi hyvä ja turvallista matkustaa. Mutta se tulisi saada myös pystympään asentoon, jotta isompikin lapsi viihtyisi siinä.


Valinnassa päädyttiin lopulta Britax Dualfixiin, jonka ulkomuotokin kielii turvallisuudesta. MAinitsin tuossa edellisessä postauksessa, että turvaistuin näyttääkin munankuorelta, jonka sisällä meidän vauva on hyvässä turvassa. Istuin on iso, joka osaltaan saa mut uskomaan, että kolaritilanteessa se myös suojaa hyvin. Sivutörmäyssuojat tulevat pitkälle ja ne tuntuvat vahvoilta. Lapsen vöiden kiristäminen on myös helppoa ja sujuvaa noiden muotoutuvien olkapehmusteiden vuoksi. 

Täytyy sanoa, että istuimen asennus autoon on tehty tosi helpoksi. Indikaattorit näyttävät vihreää, kun tukijalka ja isofixit ovat oikein. Isofixeistä kuuluu klik-ääni, ja sensori näyttää vihreää. Irrotus on yhtä helppoa kuin kiinnitys. Istuinta pystyy säätämään kolmeen eri asentoon, kuvissa istuin on keskiasennossa. Justus matkustaa useimmiten siinä makaavimmassa ja on ainakin vielä viihtynyt hyvin. Britaxin sivuilta löytyy tosi hyvä esittelyvideo, jossa meillekin selvisi, että istuimessa tosiaan olisi tuo yksi ääriasento!

Istuin tosiaan kääntyy 360 astetta ja se on mahdollista samoilla kiinnityksillä laittaa joko kasvot tai selkä menosuuntaan. Tämä on toki hyvä ominaisuus, mutta kuten Jollyroomkin suosittaa, tulisi lasta kuljettaa selkä menosuuntaan 4-5 vuotiaaksi. Luultavasti istuimen painoraja tulee täyteen ennen kuin tulee tarpeelliseksi kääntää Justusta. 


Turvaistuin on saanut useita laatusertifikaatteja ja menestynyt hyvin turvallisuustesteissä. Se on mm. valittu parhaaksi lastenistuimeksi vuonna 2016. Palkinnot on kieltämättä hieno juttu, ja luo varmuutta valintaan, mutta parasta tässä istuimessa on ehdottomasti toimivuus. Lapsi viihtyy, hänet on helppo laittaa siihen, asennus on helppoa ja vyöt saa helposti kireälle. Asentoakin saa vaihdeltua kätevästi yhdellä kädellä vaikka lapsen nukkuessa.

Britax römer Dualfix -istuinta saa nyt tilattua Jollyroomilta lähes kahdensadan alennuksella, aika kiva alennusprosentti siis näinkin isolle hankinnalle! 

Ja mitä tulee noihin pituus- ja painorajoihin, jotka ainakin itseäni aina istuimissa kiinnostaa, on tämän penkin painoraja 18 kiloa. Se kuulostaa toki vähältä, mutta vertailuna, meidän 4.5 vuotiaat painavat nyt 17 kiloa. Eli painon puolesta penkkiin kyllä mahtuu. Haastetta tulee pituudesta, sillä nytkun kokeiltiin Kasperia, meidän pidempää poikaa istuimeen, tuli hänen päänsä penkin yli. Jalkojen koukussa oleminenhan ei turvaistuimissa haittaa mitään, se on jopa parempi niin, kuin tikkusuorina. Usein lapsi myös viihtyy paremmin saadessaan jalat koukkuun. Varsinaista pituusrajaa istuimelta ei löytynyt, mutta sehän täyttyy jos lapsen pää tulee yli penkin yläreunasta. Kasper on pituudeltaan 110cm eli vähän lyhyempänä olisi mahtunut tähän istuimeen nelivuotiaaksi, selkä menosuuntaan.

11 kommenttia:

  1. Meillä myös pari kuukautta ollut käytössä sama istuin ja ollaan kyllä tykätty! Meidän poika pari viikkoa vanhempi kuin Justus, ja 6kk-neuvola mitat oli 13kg ja 74cm. Istuimessa paras ominaisuus ehdottomasti on tuo, että sen saa käännettyä ovelle päin. :)

    VastaaPoista
  2. Mekin mietittiin tota vastasyntyneelle, mutta mielestämme huono puoli se ettei ole kantokahvaa,tai ei ainakaan näy missään.. Kivempi kantaa sisältä ulos kovassa autoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on turvaistuin ei turvakaukalo. Tällä ei ole tarkoitus siirtää vauvaa autosta pois.

      Poista
    2. Joo, tätä ei tosiaan ole tarkoituskaan irrottaa autosta, ja viedä sisälle. Toimii ehkä parhaiten just vähän isommalla vauvalla, jota ei ehkä jaksaisikaan enää kantaa. Tai siis nä en ainakaan meidän kaukaloa enää jaksa 😅

      Poista
  3. Tähänkö voi siis laittaa ihan vastasyntyneen jo vai onkp joku alaraja painon suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ajarajaa, eli ihan vastasyntyneestä voi laittaa. Makaavin asento tässä on jopa makaavampi kuin kaukalossa :)

      Poista
  4. Vastasyntyneille on sellainen oma pienenin tähän,jonka saa pois kun ei enää tarvetta. ☺
    Meillä ollut esikoisella tää turvaistuin käytössä, kun täytti n.1v. Ja tyttö nyt 2v 3kk. Ollaan kyllä tykätty☺ ainut miinus et kerran jumi se kääntöominaisuus, koska sinne oli mennyt hiekkaa🙊☺ imuria ja kopistelua niin auttoi👍☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo! Hyvä tietää! Luinkin tosta jumiutumisesta. Pitääkin olla varovainen sen kanssa kunhan justuksellakin on kengät!

      Poista
  5. Hei, olet aiemmin kirjoittanut postauksen BeSafe izi combi isofix-istuimesta. Oletko huomannut eroa, mitä, sen ja tämän istuimen välillä? Meillä pieni mies 8,5kk ja kaukalosta seuraavaan istuimeen olisi aika siirtyä. Nyt pohdinnassa izi combi vs Dualfix...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!