Nyt onkin sitten tulossa oikein kunnon kuvapommitus meidän vajaa parin viikon takaiselta lomalta! Kuvan ovat kaikki puhelinräpsyjä, sillä kameraa tuli kannettua tosi huonosti mukana. Tai olihan se monesti mukana, ei vaan tullut kuvattua sillä!
Lomasta jäi päällimmäisenä mieleen se, että vietettiin oikein kunnolla perheaikaa. Otettiin loma täysin lasten ja perheen ehdoilla ja sanottiin somettamiselle ja kiukuttelulle heipat. Vähän somettamista ja kiukuttelua tietty lomallakin nähtiin, mutta oli meillä silti ihan huippu loma!
Meidän loma alkoi perjantaina loman alkua juhlistaen Hello! American Dinerissa, josta tuli heittämällä mun suosikki burgerpaikka! Niin herkkua ettette usko! Ja uimaan piti tietty lasten päästä. Mä en ole muuten vieläkään uskaltautunut järveen, sillä tuntuu että toi vesi on edelleen ihan jäätävää!
Loman ekat päivät vietettiin Tallinnassa. Yövyttiin Sokos Hotel Virussa ja kuljettiin Tallinnaa ristiin rastiin. Shoppailtiin, käytiin eläinpuistossa, syötiin maailman parasta wokkia lasten nukkuessa päiväunia, käveltiin vanhassa kaupungissa jalat kipeiksi ja herkuteltiin vohveleilla katukahvilassa. Pojille isoin juttu oli reissulla koetut taksi-, metro- ja ratikkakyydit, joista puhutaan vieläkin.
Sitten otettiinkin Hoplop-päivän ja kotieläinpihapäivien perään extemporereissu Tampereelle ja Tampereen kylpylään. Tampereella oli jäätävän kylmä, lapsillakin oli sormikkaat käsissa! Kivaahan meillä silti Särkänniemessäkin oli, porukkaa oli vähän ja kun vaatettakin oli tarpeeksi, ei kylmä tullut. Mä tein tokalla lomaviikolla vielä toisenkin reissun Tampereelle aikuisporukalla ja käytiin siellä sekoittamassa päät. Huhhei, ei vaan oo ne kieputtimet mun juttu!
Tampereen kylpylässä lilluttiin pariinkin otteeseen kylpylän puolella ja nukuttiin aamulla pitkään hotellihuoneessa. Ja hotelliaamupala. Need no words. Vaikka niitä mustiamakkaroita aamupalalla en kyllä tajua. Ei tajunnut Rasmuskaan, joka pettyneenä vetäisi aamupalaksi puuron, kun nakkeja ei ollutkaan.
Joensuu oli meidän vika reissukohde ja sielläkin vierähti useampi päivä. Nähtiin ystäviä ja nautittiin mummolan täyshoidosta. Vietiin pojat ekaa kertaa mustikkametsään ja käytiin parin vuoden tauon jälkeen Sinkkolan kotiteläinpihalla. Syötiin mahtavat Vesikioskin pullavohvelit. Uitiin ja saunottiin. Kerättiin pihan perältä jättikokoisia metsämansikoita. Vietettiin loman ainoa parisuhde-ilta kun suunnattiin kreikkalaiseen syömään ystäväpariskunnan kanssa. Myöhäisillan kahveille vielä ihan kaksin. Parisuhdeaikaa lomalla ei juuri ollutkaan, mutta eipä se haittaa. Perheajaksihan se olikin suunniteltu. Josko syksylle saataisiin järkkäiltyä sitten se ihan ikioma NelliHenri-reissu. Pitkä viikonloppu jossain, ihan vaan kahdestaan.
Hym, voisinkohan jäädä uudelleen kesälomalle? Lomafiilis nosti taas vähän päätään! :D
En nyt muista mikä päivä se oli, mutta ainakin viimeviikkoa se taisi olla! Olin siis Lahden torilla olevaan s-markettiin menossa, kun bongasin teidät :)
VastaaPoistaAijaa! Hyvin mahdollista, pörräiltiin useaampaankin otteeseen viime viikolla keskustassa! :)
PoistaKuulostaapa kivalta ja aktiivisesta!
VastaaPoistaOli kyllä kivaa! :)
Poista