tiistai 2. elokuuta 2016

HEI HEI HEINÄKUU

Taas on yksi kuukausi paketoitu ja siirrytty vikaan kesäkuukauteen. Heinäkuu meni ihan liian äkkiä, olihan siellä kuitenkin meidän loma ja muutenkin enempi touhuja kuin kesällä muuten. Voikun voisi lomailla koko kesän, tai vaikka edes pari kuukautta! Tuo kaksi viikkoinen ei riittänyt mulle ei niin yhtään!

Heinäkuu aloitettiinkin heti lomafiiliksissä. Haluttiin lyhyelle lomalle mahdollisimman paljon touhuja ja mahdollisismman vähän kotona oloa. Kotoilu kun kivaa kyllä on, mutta me olisi sitten ruvettu tyyliin pesemään ikkunoita..

Loma aloitettiin Hello Burgerin hampurilaisilla, suosittelen muuten ihan kaikille! Parhain burgeri ikinä! Ja heti lauantai-aamuna aikaisin lähdettiin metroaseman kautta Länsisatamaan, josta laivalla suunnattiin Tallinnaan. Reissu oli meidän eka Tallinnassa vuosiin, ja mietin monesti miksei olla käyty useammin! Kaupunkihan on aivan ihana!




Majoituttiin Sokos Hotel Virussa, shoppailtiin, kierreltiin vanhaa kaupunkia ja käytiin eläintarhassa. Ilmat helli ja oli niin ihanan kuuma.

Sattuipa lomalle meidän ihkaeka hääpäiväkin!

Reissun jälkeen säilöttiin kesä pakastimeen mansikoiden muodossa ja käytiin purkamassa lasten energiat Hoplopissa. Haettiin uuteen kotiin tapettinäytteitä ja keksittiin lähteä extemporee Tampereelle. 


Tampereen jälkeen suunnitettiin lomailemaan oikein kunnolla mökille Heinolaan, sekä anopin helmoihin Joensuuhun. POjat kävi ekaa kertaa ikinä (omastakin edellisestä kerrasta on jokunen vuosi..) mustikkametsällä.






Mä kävin aikuisten kesken Särkänniemessä, ja tajusimpa taas, ettei ne pyöritykset vaan ole mua varten. Loman ainoa postaus oli yhteistyö House of Brandonin kanssa, ja nuo valkoiset liivit olikin mun loppuloman suosikkialusvaate.

Loma loppui ja arki alkoi. Lapset sai onneksi lomailla vielä vähän pidempään, sillä tätien, enojen ja isovanhempien avustuksella lapsille löytyi lähes jokapäivälle hoitaja. Pojat pääsivät reissaamaan niin Linnanmäelle, Korkeasaareen kuin perhepuistoonkin. Pyörähti he kotieläinpihalla sekä satamassakin. Niin ja Heinolan isoimmassa lelukaupassa. Parhainta pojista kuitenkin varmasti oli se, että saivat viettää kiireetöntä aikaa kaikkien noiden läheisten aikuistensa kanssa. Ollaan kyllä tosi kiitollisia, että meillä on tällaisia apukäsiä arjessa <3



Mun insta hiljeni taas loman jälkeen ja lomalla totuttu tahti useammasta kuvasta päivässä ei toteutunut millään. Aloitettiin loman jälkeen taas vähän terveellisempi ruokavalia, vähempi herkkuja ja ravintolasafkaa, sekä tasaisemmat ateriarytmit. Nyt pari viikkoa myöhemmin voi onneksi sanoa, että lomaturvotus on ainakin poissa!

Ostettiin olkkariin uusi ihana matto ja järkytyttiin iltauutisissa taas vähän maailmanmenosta. Pojat oli mukana Liberon Stars of tomorrow -kamppiksessa ja mä yritin pitää sisustuskärpäsen kurissa.

Käytiin monella pyöräretkellä ja bongattiin uudesta kotipihast avadelmapensaita.


Mä vietin heinäkuun lopulla ansaittua tyttöjen iltaa, ja tulihan tuossa tanssittua pikkutunneille saakka. Seuraavana päivänä, vaikka olo ei ihan kauhea ollutkaan, muistin taas, miksi en aikaani baareissa kauheasti kuluta. Ei valvominen vaan sovi mulle. Mutta huippua meillä oli silti! Ja huippua oli huomata, ettei markkinaarvo ole laskenut vaikka aika mammautunut oonkin! :D


Loppukuusta käytiin vielä kurkkaamassa raksakuviot, tässä kuussa me muutetaan! Tuntuu vähän siltä etten nyt oikein usko ennen kuin näen! Vaikka koti alkaakin aika valmis jo olla, on tosi vaikea kuvitella, että ihan kohta oikeasti ollaan kamoinemme tuolla. 

Heinäkuulle saatiin ujutettua vielä retki Enonsaareen veneellä, joka pojista oli kyllä aika huisia! Siellä hyttysten keskellä vetäistiin luontopolkukierros, ennen kuin ajeltiin takaisin satamaan.

Ja saatiinpa heinäkuun loppuun vielä aika mojova uutinenkin, josta ollaan aika innoissaan! Mutta koska oon ärsyttävä, en vielä kerro mikä. Liittyiskö työjuttuihin, kotikuvioihin vai tulevaisuuden reissuhaaveisiin? STAY TUNED !

9 kommenttia:

  1. Veikkaan vauvaa. ;)

    VastaaPoista
  2. Teidän kesä kyllä kuulostaa oikein kivalta!!:) Meillä mennyt aika lailla kotikulmilla kahden pienen kanssa, jotain pientä erikoisempaa ollaan kuitenkin tehty:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva kuukausi juu! Teillä on varmasti joo tohinaa ihan muutenkin sen pikkusen kanssa! ♡

      Poista
  3. Täälläkin tuli ekaks mieleen perheenlisäystä olevan tiedossa! Jos ei kerta olisi niin, voisit kieltääkin sen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D totta tuokin, en vaan osannut lähteä kieltämään itselle päivän selvää asiaa. Mutta ei olleet vauvauutiset nyt kyseessä tässä! ;)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Onko sulla hiustenpidennykset ainakin ekassa ja tokassa kuvakollaasissa? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!