perjantai 1. huhtikuuta 2016

Hei Hei MAALISKUU !

Totuttuun tapaan, kuun ensimmäisen päivän kunniaksi katsaus menneeseen! Mulla on se fiilis, että joka kuukausi näitä kirjoittaessa mietin kuinka äkkiä aika menee! Taas on yksi kuukausi lisää taputeltu, ja ihan pian on kesä! 

Maaliskuu oli aikamoinen ostoskuukausi. Tuntuu että rahaa meni niin lasten kuin meidän vanhempienkin vaatteisiin ja kenkiin. Voisi olla ihan paikallaan, että huhtikuussa pidettäisiinkin säästökuukausi hankintojen osalta. Voisin myös viimein aktivoitua ja varata kirppispöydän! Viime kerrasta on ikuisuus!

Maaliskuuss aleivottiin taas sämpylöitä monenmonta kertaa. Noi kurpitsansiemenpäällysteiset on kyllä ihan mun ykkösherkkuja!

Lastenhuone koki pientä piristystä, kun vaihdoin velkoisen kapan tuohon Boboo-kankaaseen. Se istuukin huoneeseen tosi kivasti ja tuntuu että koko huone kasvoi silmissä! Tuon kankaan ostin muuten reilu vuosi sitten kirppikseltä kympillä. Aikamoinen löytö!

Kasper on meidän pieni kokki-kolmonen ja hän haluaisi aina olla avustamassa ruuan laitossa. Yksi viikonloppu kokkailtiinkin pitsaa ja lapset sai itse kasata omat pitsansa. Kasper oli ihan liekeissä. Tää toteutetaan ehdottomasti uusiksi!

Naistenpäivän kunniaksi kuva ihanista naisista ja taisinpa vähän fiilistellä meidän viiden vuoden takaista Itävallan matkaakin. Onko siitä tosiaan NIIN kauan aikaa!?

 Maaliskuussa käytiin pilkillä ja meille sattui varmaan yksi maaliskuun kauneimmista päivistä juuri sille lauantaille. Aurinko paistoi ja oli niin lämmin! Superihanaa!

Lastenhuone sai uusi kalusteita, kun JOllyroomin kanssa kampanjoitiin Jollyjuhlia. Myös tuo letterbox oli yksi maaliskuun suloisimmista ostoksista.

Kahviakin tuli juotua jokunen kuppi...

Lastenvaatekaapin sisällöstä tein pitkästä aikaa postauksen kuun puolivälissä ja uutta osaa on tulossa piakkoin! 

Lastenhuoneesta tuli uudistusten myötä tosi suloinen ja pakko sanoa tuon kirjahyllyn olevan ihan loistava keksintö! Eihän se kauhean siistinä pysy, mutta lapsista on kiva käydä itse laittamassa kirjat hyllyyn.

Ja tuo potkuauto. Ei ehkä tarvitse sanoa, että tuon saapuminen oli ihan lottovoitto. Ennestäänhän meillä oli jo yksi auto ja nyt säästytään riidoilta kun molemmat lapset pääsevät potkuttelemaan samaan aikaan.

 Lomakuume nosti taas päätään, kun kirjoittelin vähän kesälomafiiliksiä ja julkaisin kuvia meidän syksyiseltä turkin reissulta.

Lapset ovat viime aikoina olleet tosi kovia lukemaan ja kirjat kiinnostavat jopa melkein autoja enemmän. JOstain haluaisin metsästää heille jonkin paloautokirjan.. Onkos teillä tiedossa jotain tosi hyvää?

Kävin siskoni kanssa Noshin-kutsuilla ja tilasin vielä pojille muutaman kaapin täytteen. Noshilta aiemmin talvella tilatut legginsit on olleet meillä ihan hirmu kovalla käytöllä!

Pitkästä aikaa käytiin myös koko perheen voimin kaupoilla ja pojat sammuivat sopivasti vaunuihin.

Herkuteltiin PAulunsin uutuustuotteilla ja tehtiin herkkuaaiaisia. Sain viimein aikaiseksi tilata muutaman hääkuvan ja niiden parissa tulikin fiilisteltyä useampi tunti! Meillähän on ihan pian eka hääpäivä! 

Pääsiäisenä käytiin virpomassa vaikka Rasmus varsinkin oli flunssa vuoksi vähän veto pois. 

Ja potkupyörät. Ne kaivettiin varastosta esiin ja pojat oli niin innoissaan. Taisi olla jo kova ikävä pyöriä. Jokohan tälle kesälle hankittaisiin pojille ihan polkupyörät?

 Päiväkodin parhaita puolia on varmasti nuo ihanat askartelut, joita pojat toivat kotiin. Vai mitäs sanotte näistä supersöpöistä tipuista?

Kevään kunniaksi pojat saivat ekat conssinsa, enkä tiedä kumpi noista on enempi innoissaan isi vai äiti? :D

Tuttuun tapaan tehtiin monta smoothieta ja jaoimpa teille ohjeeni tuorepuuroonkin!

Pääsiäinen alkoi meillä rauhallisissa merkeissä. Testailtiin koko perheen voimin Viaplayta ja siivottiin oikein kunnolla. 

Leivottiin kakku ja ei ehkä tarvitse edes mainita, kuinka herkullista tuo oli?!

 Käytiin minireissulla JOensuussa ja nähtiin mummoa ja ukkia, serkkuja ja ystäviä. Kaksi päiväinen reissu oli aika tehokas ja on ehkä ihan hyvä, että vielä oli yksi vapaa päivä ennen töihin paluuta.

Automatka sujui oikein sujuvasti, tosin meillä taidetaan olla jo aika tottuneita reissaajia. Onhan Joensuu-Lahti väliä ajettu lasten kanssa jo pian kolme vuotta! Kiinnostaisiko teitä kuulla pari vinkkiä joilla matkailu on hiukan helpompaa?

Ja toi kakku..


Maaliskuussa saatoin ehkä menettää vähän hermoni sille notificationsejen päälle laitto muistutuksille.. Alkoiko kettän muuta ärsyttää se muistuttelu ja onko jollain ihan totta ne päällä joistain julkaisijoista? Mulla ainakin meni myös siihen aika täysillä hermot! :D 

Pääsiäisenä käytiin brunssilla seurahuoneella ja päivällisellä papalla. Kokonaisuudessaankin pääsiäisenä syötiin ja paljon! :D 

Nyt alkaa sitten huhtikuu, kuukauden päästä sitten taas katsellaan,
kuinka tämä kuukausi meni! :) 

Tiedossa ainakin yksi suuri uutinen, joka tulee mullistamaan meidän perheen syksyn! ;) Pysyhän kuulolla, niin kuulet ekojen joukossa, mikä se pienisuuriyllätys on! 

Ihanaa huhtikuuta ihanat!

12 kommenttia:

  1. Kivat kuvat on maaliskuulta =) tuntuu kans, että koko kuukausi vain hurahti ohi!!

    VastaaPoista
  2. Nyt pitää kyllä kysyä, että mitä toi turvaistuin tekee ostoskärryissä? :D

    VastaaPoista
  3. Talorojekti edistyy?? (se yllätys)

    VastaaPoista
  4. Moikka! Ei liity tähän postaukseen, mutta osaatko sanoa saako niitä teidän lastenhuo eessa olleita Dia designin liitutaulujuttuja vielä jostain? Googlettamalla en löytänyt!

    VastaaPoista
  5. Mää aattelin eka että vauva ois toi pienisuuriyllätys, mutta veikkaan nyt kuiteski että liittyy jotenki talo projektiin. :)

    -M-

    VastaaPoista
  6. Apua!! Uusimman postauksen perusteella kallistun vauvaan? :) :) :D <3

    VastaaPoista
  7. Oliks toi yllätys joku aprillipila?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!