sunnuntai 23. tammikuuta 2022

New Fit Me - mitä projektille kuuluu tänään?

 





Muistatteko, kuinka silloin keväällä 2018 aloitin elämäntaparemonttini? Tai dieettini, laihdutusprojektini, kiinteytymisprokkikseni, parempaan kuntoon -projekti.. Miksikä sitä nyt haluaakaan kutsua. En edes lähde valehtelemaan, etteikö mun tarkoitukseni ja ensisijainen tavoitteeni ollut laihtua. Todellakin oli, sillä se keho ja olo joka mulla siihen aikaan oli, oli jotain hirveää. Ja tällä en nyt tarkoita sitä, että kukaan muu samassa painossa tai samanlaisessa kehossa olisi hirveä, vaan sitä, että mun oma oloni omassa kehossani oli kammottava. Mun itsetunto oli nollissa, en ollut lainkaan oma itseni, en huolehtinut itsestäni, en halunnut laittautua, peilikuva masensi ja mun rapakuntoni sai mut hengästymään pienestäkin ponnistuksesta. Halusin muuttua ja halusin, että voisin jonain päivänä katsoa itseäni peilistä tyytyväisenä. Halusin olla energinen, sporttinen ja hyvinvoiva.

Keräsin motivaatiota kauan, aloitin lukemattomat kerrat, mutta aina se maanantaina hienosti alkanut laihis kaatui jo ennen keskiviikkoa tai viimeistään viikonloppuna. Haluaisin sanoa, että osasin heti aloittaa fiksusti ja järkevästi, mutten todellakaan. Tarvittiin aika pitkä aika ja monenmonta aloitusta, ennenkuin lopulta oikeasti sain projektini alkuun. Isoin motivaattori oli syksylle suunniteltu ulkomaan reissu, jonne en todellakaan halunnut lähteä painaen 90 kiloa. (Edelleen muistutan, ettei painossa itsessään ole mitään vikaan, se vaan ei ole se mun paino, jossa mun itseni on hyvä olla ja jossa koen oloni hyväksi. )Toinen iso motivaattori oli se, että samoihin aikoihin myös ystäväni aloitti oman projektinsa ja sain häneltä valtavasti tukea ja tsemppiä. Tämä kysyinen ystävä on vieläpä liikunta-alan ammattilainen, joten mulla oli vähän kuin tsemppari-PT koko ajan matkassa. Raportoitiin päivittäin toisillemme lautasen sisältöjä, liikuntasuorituksia ja vaa'an lukemia. Tästä oli iso apu, sillä projekti pysyi mielessä päivittäin ja päätöksistä oli helppo pitää kiinni. Iso apua oli myös siitä, että tein projektista tosi julkista. Postailin siitä blogissa ja kerroin instassa etenemisestä. En halunnut epäonnistua, sillä niin paljon siitä puhuin. 

Mulla ei silloin ollut mitään ammattilaisten tekemää ohjelmaa, tein itselleni suunnitelman jota noudatin. Herkkuja en sallinut ekaan pariin kuukauteen yhtään, sen jälkeen kerran viikossa pieniä määriä. Tiesin, että ne olivat se mun isoin ongelma ja niiden lisäksi se, että söin aivan liian vähän ja sitten sorruin napsimiseen ja liian runsaaseen iltasyömiseen. Aloin syödä kolmen tunnin välein ja ennenkaikkea säännöllisesti, jätin vehnän ja juustot pois, rajoitin reilusti leivän puputtamista ja kohtuullistin hiilarimäärät. Tuloksia alkoi tulla.

Viiden kuukauden aikana tein ison työn ja tiputin painoa kaikkiaan 12,5 kiloa. Tämä todellakin näkyi ja tuntui, aloin taas vihdoin muistaa kuka olikaan se oikea Nelli kaiken sen epävarmuuden ja pahan olon alla. Viiden kuukauden rutistus oli kuitenkin rankka, ruokavaliomuutoksen lisäksi mun arkeen oli tullut taas liikunta ja kävelylenkit, sekä jumpillakäynnit. Liikunta oli  saanut mun kuntoni taas paremmaksi. Oli paljon parempi olla. Tahti oli kuitenkin hieman liian kova, ruokavalio tiukka ja kun lomareissu oli ohi, ei mussa ollut energiaa jatkaa. Vaaka näytti 77 kiloa meidän ulkomaan reissun jälkeen, ja pikkuhiljaa syksyn pimentyessä kävi se mikä monelle käy. Paino alkoi hiipiä takaisin, sillä vanhat tavat alkoivat pimenevien iltojen mukana tulla takaisin.

Tammikuussa palasin töihin ja arki oli tosi rankkaa. En jaksanut iltaisin lenkille, en jumpille. Mulla ei työarjessa ollut voimavaroja, eikä rutiineja ylläpitää parempaa elämäntapaa, joten lipsuin niille vanhoille urille. En halunnut vaa'alle, sillä tiesin omasta olosta ja peilikuvasta, että paino oli taas noussut. Hävetti ja kiukutti. Olin tehnyt niin ison työn ja taas olin ajautumassa samaan kuin vuosi sitten. Töihin paluun jälkeen mulla oli kuitenkin jotain, mikä auttoi palaamaan takaisin mun projektin pariin. Aloin nimittäin taas löytää itseni sieltä identiteettikriisin ja äitiyden alta. Töihin paluu oli silmiä avaava kokemus, sillä muistin taas mistä asioista minä pidin. Millainen minä oikeasti olen ja minkä osan itsestä olin siinä pikkuvauva-arjessa hukannut. Lisääntyvä valo ja kevät helpotti myös ja aloitin samoilla eväillä projektini uusiksi kuin olin aloittanut vuosi sitten. Vaaka oli noussut näyttämään jo hieman yli kahdeksaakymmentä ja mua harmitti niin! Kovalla työllä tiputetut kilot oli tulleet takaisin, ja ennen kuin näkisin uusia lukemia vaa'alla, pitäisi tiputtaa niitä samoja joiden eteen olin tehnyt jo niin paljon työtä.

Tiesin mitä tehdä, tiesin mikä mulle sopii, joten aloin tehdä samaa kuin viimeksikin. Nyt aloittaminen olikin helpompaa, sillä kunto oli parempi ja onnekseni osa tulleista kiloista nestettä. Kesään mennessä olinkin tiputtanut taas viisi kiloa ja vaaka näytti 76 kiloa. 

Tuolloin aloin miettiä projektia ja itseäni enemmänkin ja oivalsin, että tulisin aina junnaamaan edestakaisin painoni kanssa, jos en vihdoin muuttaisi toimintaani. Aloin tietoisesti työstää mielessäni sitä, etten kiellä enää ehdottomasti itseltäni mitään, yritän pitää jonkinlaisen liikkumisen arjessani koko ajan ja etenisin projektissani ennen kaikkea hyvinvointi ja fiilis edellä, ei se mitä vaaka milloinkin näyttää.

Hirveän kiva olisi sanoa että nyt olen valmis ja mulla menee loistavasti, mutta ehei, edelleen harjoittelen tasapainoa. Jotain olen kuitenkin onneksi oppinut ja tällä hetkellä nautin liikunnasta, kaipaan ja tarvitsen sitä. Vuosikausia vihattuani salitreenejä, olenkin nyt yllättäen jo puolentoista vuoden ajan käynyt salilla säännöllisesti. Nauttien siitä. Salille lähtö ei ole enää vaikeaa, vaan se on mun arkeani. Olen huomannut, että kehonkoostumukseni on nyt ihan eri kuin pari vuotta sitten ja entisestään vaan pystyn helpommin jättää vaa'an lukemat omaan arvoonsa, tietäen, että lihas painaa läskiä enemmän. Dieeteistä en täysin ole päässyt ja olen tässä parin vuoden aikana kokeillut pariakin dieettiä tai ruokavaliota. Se miten ne eroavat normaalin on se, että niiden aikana mun tarkoitus onkin saada nopeita ja näkyviä tuloksia, jotta saan pidettyä motivaatiosta kiinni. Mä tarvitsen niitä ja osittain jopa nautin siitä että voin kokeilla ja haastaa itseäni- Katsoa, onko musta pitämään vaikkapa kolme viikkoa kiinni jostakin ruoka- ja treeniohjelmasta, ja millainen vaikutus niillä on muhun. 

Tällä hetkellä vaaka keikkuu 68-72 kilon välillä. Riippuen siitä, mikä aika kuukaudesta on, millainen ruokavalio mulla on viimeisinä viikkoina ollut ja kuinka paljon nestettä kehossa on. Kehon koostumusta multa on viimeksi mitattu viime toukokuussa, jolloin vaaka näytti 75 ja olin käynyt salilla reilu puoli vuotta säännöllisesti. Tän hetken tavoitteet on parantaa kuntoa ja kehonkoostumusta. Mulla on edelleen vatsassa löysää ja kehossa sellaisia kohtia, jotka ei ole vielä sitä mitä mä haluaisin. Mutta olen myös oikein tyytyväinen nykytilanteeseen. Mulla on hyvä olla, oon energinen ja tunnen oloni omaksi itsekseni. Voin oikeasti rehellisesti sanoa, että mulla on nyt hyvä olla.

Joku voi kokea, että mun ei pitäisi miettiä tai tiedostaa painoa niinkuin nyt tiedostan, ja näin ajattelijalle voinkin sanoa, ettei tämä tapa ehkä sovi kaikille. Mulle kuitenkin sopii. Paino ei ole pakkomielle, se on vain mittari, tapa mitata tän hetkistä tilaa. Mulle ei ole väliä näyttääkö vaaka 71 vai 69, se mikä mulle merkkaa on se, millainen olo mulla on. Mulla on tavoitteita, haluan jossain kohti saada tehtyä kymmenen leukaa. Kolmekymmentä miesten punnerrusta tai 100 kiloa kyykyissä. Painossa mulla ei ole enää tavoitteita, se tippuu jos tippuu, mutta seuraan sen kehittymistä silti. Pakko kuitenkin myöntää, etten haluaisi että se nousisikaan, mutta tiedostan senkin, että jos ruokavalio on kovin rikkinäinen, ei se kyllä ainakaan laskemaan pääse. Siksi pyrinkin siihen, että mun arkeni muuten on tarpeeksi aktiivista, jotta paino pysyy sellaisena että mun on hyvä olla.

Huomenna suunnittelin TAAS aloittavani tiukemman ja puhtaamman ruokavalion. Miksi? Jos kerran juuri sanoin, että mulla on hyvä olla? Siksi, että viime aikoina syöminen on ollut jokseenkin epäpuhdasta, oon syönyt aivan liikaa karkkia ja suklaata ja tuntuu, että keho on taas tukossa. En ole pariin kuukauteen käynyt salilla ja kunnon aerobisesta treenistäkin on lähes kaksi viikkoa. Tuntuu, että kroppa voi huonosti ja kaipaa puhdistusta. Olen tehnyt näitä puhdistuskuureja ennenkin ja ne sopivat mulle. Saan kunnolla nesteet liikkeelle, paremman ja fressimmän olon ja kivan fiiliksen itselle. Ei tämä varmasti kaikille sopisi, mutta mulle sopii, joten siksi sitä teenkin.

Kiinnostaisiko sua kuulla tarkemmin, millainen mun puhdistuskuurini on?

Tässä vielä linkkejä menneisiin New Fit Me -postauksiin

aloitusajatukset

Kevään 2018 ruokavalio

4 viikkoa

8 viikkoa

12 viikkoa

10 kiloa

loppuboostaus

ennen ja jälkeen kuvat 

syksy 2018 mitä kuuluu projektille?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!