keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Kaksoset samalle vai eri luokille?








    

Laittaako kaksoset samalle vai eri luokille? 

Kysymys, johon ei luonnollisesti ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa vastausta. Eri tilanteissa varmasti eri päätökset ovat niitä enemmän oikeita. Kaksosten vanhempien tulee päätös kuitenkin jossain kohti tehdä, tässä postauksessa kerron mikä meidän päätös oli omien lastemme kohdalla, miksi siihen päädyimme ja miltä päätös tuntuu nyt kaksi vuotta myöhemmin.

Me päädyttiin laittamaan lapset eri luokille. Olen kuullut kuluneen yhdeksän vanhemmuusvuoteni aikana lukemattomia tarinoita niin puolesta kuin vastaankin,  olen lukenut monia FB-keskusteluja aiheesta, mutta silti päätös oli ehkä hankalin mitä olen tehnyt. Päätös kun oli joko tai, enkä sitä tehdessä voinut tietää olisiko se meidän lapsille paras vai ei.

Meidän lapset ovat olleet pienestä saakka valtaisan tiivis paketti, kuten varmasti monet kaksoset. Meillä kuitenkin erossaolopäiviä tuplille on kertynyt ihan muutama kuluneen lähes yhdeksän vuoden aikana ja ensimmäiset elinvuotensa he ovat olleet todella tiiviisti yhdessä. 

Kaksoset olivat kanssani kotihoidossa aina 2,5 vuotiaiksi. Kontakteja muihin lapsiin kuin veljiin oli tuona aikana hyvin vähän. Kyllähän me nähtiin muita lapsia, mutten ollut erityisen aktiivinen sen suhteen vaan pojat tottuivat pääasiassa leikkimään keskenään. Päiväkodin alkaessa, he menivät luonnollisesti samaan ryhmään, mutta meidän toiveesta heidät pyrittiin pienryhmissä sijoittamaan aina eri touhuihin. 

Ollessaan 3,5vuotiaita pojat jäivät taas kanssani kotiin kuopuksen syntyessä. Vauvan kanssa tuli lähdettyä vielä harvemmin minnekään, joten edelleen pääasiallinen kaveri oli oma veli. Tuplat aloittivat kerhon reilu nelivuotiaina, mikä oli tosi hieno juttu heidän kannaltaan. Saatiin arkeen enemmän kavereita ja muitakin lapsia ympärille kun vain omat sisarukset. Kerhossa vaan harmillisesti oli enemmän reilusti isompia, joten tuplien leikit pyörivät edelleen paljon heidän kahden välisinä. Pienryhmissä heidät kyllä erotettiin, mutta silti leikki muiden kuin oman veljen kanssa jäi tosi vähiin.

Vaikka pojat olivatkin tiiviisti yhdessä, pyrittiin järjestämään heille myös yksinaikaa joko toisen vanhemmat tai kummien ja isovanhempien kanssa. Aina huomattiin sama, lapset olivat tosi erilaisia ollessaan yksin, verrattuna siihen miten toimivat yhdessä ollessaan. 

Päiväkotitaipaleen tuplat aloittivat uudestaan ollessaan viisivuotiaita ja silloin kerrottiin suora toive päiväkotiin, lapset eri ryhmiin aina kun se vaan on mahdollista. Päiväkodistakin saatiin samaa palautetta, että ollessaan yhdessä, molempien oli vaikea keskittyä, he riehasivat toisiaan, riehaantuivat kavereista ja alkoivat vetää sellaista omaa showtaan. Meille myös kerrottiin, että toinen tuplista herkästi otti pomon roolin heidän välisessä tekemisessä ja vastaili ujomman puolesta kysymyksiin, teki toisen tehtäviä ja päätti mitä leikitään. Jo silloin alkoi vahvistua ajatus, että pitäisikö lapset kuitenkin erottaa eri ryhmiin, jotta yksilöllisyys pääsisi paranemaan ja molemmat voisivat keskittyä ihan vain itsenään olemiseen. Itselläni nousi huoli varsinkin tämän ujomman puolesta, saiko hän tarpeeksi tilaa olla oma itsensä?

Eskarin alkaessa toivottiin poikia eri ryhmiin, mutta tämä toive ei toteutunut. Olisin halunnut tutussa ympäristössä kokeilla, millainen vaikutus erottamisella lapsiin olisi ollut. Isossa päiväkodissa ryhmiä oli kaksi, joten teoriassa se olisi onnistunut. Lykättiin päätöstä kuitenkin pidemmälle ja päätettiin katsoa, miten eskari alkaisi pyöriä.

Eskarin aikana palautteet oli samaa. Poikien oli vaikea keskittyä jos veli oli lähellä, he olivat paljon keskenään ja touhut yltyivät helposti riehumiseksi. Mun ja meidän tunne vaan kasvoi, molempien olisi helpompi ja parempi olla, jos koululuokassa voisi keskittyä ihan vaan omaan olemiseen, ei veljeen. Eskariope puolsi tätä myös ja oli samaa mieltä. Eskarin aikana oli tullut tilanteita, jolloin vain toinen pojista oli paikalla, joten hekin huomasivat selvän eron.

Päädyttiin laittamaan hakemukset eri luokille. Mua erityisesti pelotti, mitä erottaminen tekee kaksosten suhteelle, tuntevatko he jäävänsä yksin, onko olo epävarma, osaavatko he rakentaa kaverisuhteita. Miten koko ikänsä toisen turvaan tottuneet pojat pärjäisivät ilman veljeä.

Pelko oli turha, päätös on osoittautunut juuri oikeaksi. Toki en tiedä miten yhteisessä luokassa olisi sujunut, mutta nyt ainakin eri luokissa sujuu hyvin. Haasteet liittyvät enemmän siihen, että vanhempana on vaikeampi pysyä kärryillä läksyistä, kun molemmilla on eri läksyt ja eri lukujärjestykset. Vanhempainilloista olen kuitenkin nauttinut erillään, koen että on helpompi keskittyä vain yhteen lapseen kerrallaan, kun kokemus päiväkodin vasuista oli enemmän se, että puhuttiin lapsista sekaisin.

Lapset itse tuntuvat kukoistavan näin. He ovat enemmän yksilöitä, niin opettajan kuin kavereidenkin silmissä. He edustavat luokassa vain itseään keskittyvät(toivottavasti) paremmin, kun veljen kanssa ei laiteta showta pystyyn ja nauttivat selvästi siitä, että molemmilla on oma ope ja omat kaverit.

Harrastukset ovat yhteiset, mutten ole huomannut sen haittaavan kummankaan olemista. Koulun eriyttäminen omaksi on ehkä auttanut tässäkin, tai sitten ikä on vaan tehnyt tehtävänsä. Mene ja tiedä.

Lähes kahden vuoden jälkeen päätös tuntuu edelleen tosi oikealta. Lapset eivät itse ole kertaakaan harmitelleet että ovat eri luokilla, heillä on myös sellaista pientä kilpailua siitä, kumman ope on kivempi ja kumman luokka pärjää paremmin. He eivät katso toistensa läksyjä ja keskittyvät muutenkin enemmän omaan olemiseen kuin siihen toiseen. He ovat enemmän sisaruksia kuin kaksosia tässä tilanteessa. 

Tärkeintä ehkä on se, että kumpikin saa olla täysin oma itsensä. Päättää itse mitä itsestään luokkalaisille kertoo, millaisen kuvan antaa ja miten luokassa toimii. Vaikka luotankin siihen, että opettajat näkisivät heidät yksilöinä, vaikka olisivatkin samassa luokassa, uskon jonkin tasoisen vertaamisen tapahtuvan luonnostaan ja huomaamatta. Näin opettaja on ainakin täysin tietämätön veljen tekemisistä ja osaamisesta ja häntä liikuttaa vaan se oman luokan lapsi. 

Sattumoisin toisen lapsemme opettaja on itsekin kaksosen ja hänen kanssa jutellessa mun fiilis on vaan vahvistunut. Tämä päätös oli todellakin meille se parhain. Ei helppo, mutta ehdottomasti jännittämisen arvoinen. En tekisi päätöstä nyt toisin vaikka voisin. Jatkossa, yläasteelle mennessä lapset saavat sitten itse päättää haluavatko samalle luokalle vai eivät. Ala-aste ainakin mennään tällä kombolla.

Mihin päätökseen itse päädyit omien kaksosten kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!