tiistai 26. maaliskuuta 2019

Uusimmat kirppisostot

Selailin tuossa blogia taaksepäin ja ilmeisesti viimeksi kirppisostoja on blogissa nähty lokakuussa. Ei tässä kyllä mahdottomasti ole kirppareita tullut talven aikana kierrettyäkään, joten se selittää ehkä tuon puuttumisen. Syitä varmaan on muitakin, mutta isoin tekijä on ettei aika tahdo riittää. Näistäkin ostoista osa on kuitenkin FB kirpuilta, joita on paljon helpompi työssäkäyvänä selailla, kuin kiertää moneen kertaan viikossa livekirput. Silloin hoitovapaalla homma oli ihan toinen ja saatettiin käydä parikin kertaa viikossa kurkistamassa tarjonta. 

Toinen syy löytyy lasten vaatekaapeista, heillä on nimittäin aika kivasti ollut vaatetta ilman kirppiskierroksiakin. Kaikki kolme ovat juuri syksyllä siirtyneet uusiin kokoihin ja siellä hetki pyöritäänkin. Pienimmäinen on myös perinyt aika liudan vaatteita isoveljiltään, tätä kokoa kun meiltä taas löytyykin. Pienet vaatteet lähti nimittäin aika hyvin tuplilta kiertoon ennen kuin plussasin kuopuksesta.


Mutta onneksi on edes ne FB-kirput, vaikka siellä vähän ikävä onkin postikuluja maksaa. Eihän se auta, sillä se on nyt oikeastaan ainoa tapa löytää sitä mitä oikeasti tarvitsee. Välillä onneksi kuitenkin ehditään myös kirpparikierroksia tekemään, onneksi meillä on lasten kanss aviikoss akuitenkin se kolme kokonaista vapaapäivää. Yritänkin käydä ainakin kerran kahteen viikkoon kummallakin "paremmalla" kirpparilla. Lahdessa kirppistarjonta on onneksi aika iso ja yleensä aina tulee löydettyä jotain. Pyrin pitämään itselläni listaa kaikest amitä tarvitaan, niin muistan sitten bongailla niitä kierroksella. Välillä tietysti tarttuu turhaakin, mutta listojen takia harvoin mitään tulee ostettua tuplana. Tällä hetkellä käyn oikeastaan vaan Lanttilassa Hennalassa ja Torixilla Holmassa. Lisäksi kovasti kehuttu on Matruska Nastolassa, sinne vaan on jotenkin niin vaikea lähteä, ettei ole tullut juurikaan mentyä. Vaikka matkaa ei sen enempää olekaan kuin Holmaankaan, mutta jotenkin se vaan jää kiertämättä.

Yritän pitää meillä sellaisen 50/50 balanssin ainakin, että edes puolet tulisi käytettynä ja nekin jotka uutena ostetaan tulisi pääasiassa keskimmäiselle, joka on lapsista isoin kooltaan. Näin ne vaatteet saadaan kiertämään parhaimmillaan kaksi seuraavaa veljeä. Ainahan niin iloisesti ei tietysti käy, sillä housut on ainakin sellaiset, jotka meidän tuplilla menee puhki ihan muutamissa viikoissa. Pahimmista ajoista tuo on onneksi helpottanut ja nyt talven aikana olen joutunut heittämään hajonneita keräykseen vain muutamia kun vuosi sitten puhuttiin vähintään kymmenesta housusta. Ja kyllähän niitä paikattiinkin, mutta lopulta ne paikatkin meni puhki. 

kuvan auto ostettu kirppikseltä 3,50e ja kuvass aolevat legginsit fbkirpulta 21e


Housut onkin sellainen juttu, etten niihin tuplien kohdalla juurikaan panosta. Yritän metsästää kirpparilta, vaikka huonosti 122/128 koossa housuja löytyy. Ei taida olla meidän pojat ainoita tuon ikäisiä joilla polvet on puhki jatkuvasti. 

Tuplille ei olekaan tullut vaatetta nyt juurikaan ostettu, yhdet farkkushortsit löysin esikoiselle kahdella eurolla, hän nimittäin ei suostu sellaista paksua farkkua käyttämään, joten kun tuota kollarifarkkukangasta olevat shortsit löytyi, oli ne pakko napata mukaan heti. Viikko sitten olleelta monikkokirppikseltä löysin myös kahdet kollarit isoille, niitä ei tähän tullutkaan kuvattua. Hintaa kumpaisellakin oli 1e, mikä oli tosi kohtuullisista siihen nähden että housut oli edelleen hyvässä kunnossa. 

Pienimmän päiväkotipaitakaappia täydensin FB kirpulta kolmella ihastuttavalla Blaan paidalla. Malliltaan ne ovat ihanat ja sopivat tosi kivasti meidän pojalle. Hihaa saa käännettyä, joten niitä voi hyvin käyttää nyt vähän oversizepaitoina, ja kunhan hän vähän kasvaa, niin paidat menevät edelleen. Maksoin noista kolmesta posteineen 30e. Neljäs paita kuopuksen kaappiin tuli Noshilta, mun toiselta luottomerkilta Blaan lisäksi. Muistaakseni Fred-taskupaidalle tuli hintaa posteineen 15e, ja se on tällä hetkellä yksi mun omista suosikeistani pojan kaapissa. Myös collegefarkut löytyi seuraavassa koossa livekirpulta 2e, ja H&M ribbipaita kaveriksi 1e. Vaikka shortseja kuopuksella iso liuta onkin, piti nuo alla olevassa kuvass aolevat Mainiot ostaa vielä myöskin. Hintaa kun oli vaan 3,50e ja värikin sellainen jota ihailin jo viime kesänä kaupoilla pyöriessä, niin en vaan voinut jättää hyllyyn.

Mainion shortsit pienimmälle livekirpulta 3,50e

Gugguun jumppiksen ostin myös jo uuden, vaikka edellinen vielä ehkä hetken menisikin. Tuo jumppis on paras vaate viileinä kesäpäivinä, sillä college on kivan paksua. Ostopäätöstä vauhditti myös se, että haalarille jäi hintaa posteineen 23e, mikä ainakin omalla mittapuulla tosi siististä ja edelleen mustasta jumppiksesta on jo tosi vähän. Oma musta Gg 92 senttisenä pitäisi laittaa kohta alta myyntiin, sillä vaikka tämä onkin niinkin iso kuin 104, voi kuopus sitä jo oikein hyvin käyttää. Haalari tosin vastaa enemmän 98 senttistä. 

Myös kenkiä on tullut ostettua useampia pareja. Yleensä ostetaan lasten kengät uutena, mutta saappaissa olen kyllä tehnyt poikkeuksia. Mustat Jonathanit menevät luultavasti kuopukselle syksyllä viimeistään ja keltaiset HAi-saappaat odettelevat nekin edellisten pieneksi jäämistä. Hait maksoivat 15e ja Jonathanit 3e. Myös sisäpelikengät (2e) löytyi yhdeltä reissulta kevään futistreeneihin. Samaten bongasin kahdetkin säärisuojat (2e ja 3e) yhdellä reissulla, nekun tuplilta ovat vielä puuttuneet. Eiväthän ne toki vielä näin pienillä pakollisia ole, mutta hyvähän niiden käyttöä on alkaa jo hyvissä ajoin treenata. Pienimmälle ostin nuo kuvien Vikingin goret, sillä talven aikana omat jäi pieniksi. 10e maksaneet kengät näyttävät siltä, ettei niitä juurikaan ole käytetty. Ja samaa sanoi myyjä bongattuani ne fb-kirpulta. 

Kirjoja ja leluja on ostettu myös liuta, melkein aina lasten mukana ollessa joku kirja tai lelu napataan mukaan. Pärjättäisiin ilman, mutta koska olen vaan niin iloinen siitä, että lasten mielestä kirppislelut on niin huippuja, annan heidän shopata niitä vaikka sitten vähän turhan usein. Ei oikeastaan koskaan osteta leluja kaupasta, ja viedään omia vanhoja aina myyntiin kun pöytä meillä vaan on, niin en ole kokenut tätä lelushoppailua ongelmaksi. 

keilasetti 2e

Ulkovaatteissa talvi on ollut löytörikas myös. Siinä missä tuplille ei koskaan löydy mitään ulkovaatetta (kurahousuja olen etsinyt kohta yli puolivuotta), löytyy pienimmälle aina ja vaikka mitä! Hänellä onkin tällä hetkellä kaikki ulkovaatteet ostettu käytettynä pipoja ja kenkiä lukuunottamatta. Tosin osa pipoista ja kengistä on isoveljien vanhoja. Nyt täydensin pojan kuorivaatevarastoa ensi syksylle, Polarn o pyretin kuoritakki löytyi nimittäin koossa 98cm monikkokirppikseltä kahdellakympillä ja kuorihousut samasta paikasta kympillä. Softshell takki tähän kevääseen oli taas ostos paikalliselta Fb-kirpulta ja maksoi 10e. Piharönttäilyihin löysin myös Reiman haalarin kolmella eurolla. Ei siinä takuulla enää mitään teknisiä ominaisuuksia ole, vaikka Reimatec onkin, mutta menee loistavasti vähän viileinä kuivina päivinä hiekkalaatikolla ja pihahommissa. Myös mökkitalkoisiin vetäisisin tämän päälle, niin mahdolliset kipinät nuotiosta ei tee tuhojaan. 

Myös verkkapuku löytyi pienimmälle kirppikseltä neljällä eurolla. Vaikka verkkapuku onkin omasta mielestäni kauhein vaate ikinä (okei, no ei sentäs) on se kaikkein käytännöllisin kesän ulkovaate päiväkotiin! Se lämmittää, eikä polvet mene heti puhki. Siis niihin sihin kun mitään kunnon ulkovaatetta ei tarvita, mutta sisävaatteissakaan ei viitsitä pihalla pörrätä. 

3 kommenttia:

  1. Oletko käynyt esim. mll:n lastentarvikekirppareilla? Niistä tekee livenä edullisia löytöjä! Täällä pk-seudulla myös monikkoperheillä on aina keväisin ja syksyisin kirppis.

    VastaaPoista
  2. Mitkä on sun top 3 fb kirput 🤩🤩

    VastaaPoista
  3. Itse en juurikaan enää osta käytettyä, mutta kierrätän lähes kaiken eteenpäin. Merkkivaatteet myyn Huutonetissä tai Torissa ja muut kaksi kertaa vuodessa MLL:n kirppistapahtumissa. Varsinkin poikien housupinojen ympärillä käy kirppistapahtumissa kova kuhina eli ilmeisesti tuo polvien hajoaminen on yleinen ongelma, jota ei jostain syystä ole meillä ollut vielä toistaiseksi ollenkaan, vaikka lapsi on jo 8-v. Varmasti se vaikuttaa, että isompien 110 cm+ vaatteita myyviä on selvästi vähemmän ja monilla hinnat kirppishinnoiksi liian korkeita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!