lauantai 8. joulukuuta 2018

Miksi influenssarokotteet

Käytiin lasten kanssa hakemassa influenssarokotukset maanantaina, mieheni otti sen jo pari viikkoa sitten työterveyden kautta. Kyselin IG:nkin puolella (@nellikooblogi) kuinka moni on rokotuksen jo ottanut ja miksi se otetaan tai ei oteta. Valinnan tekee tottakai jokainen itse ja tämä postaus on kertomus siitä, miksi me halutaan ottaa kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotteet.

Ensimmäinen syy on varmasti juuri se, että rokotus on rokotusohjelmassa syystä. Miettisin rokotteen tarpeellisuutta paljon enemmän jos se on vapaaehtoinen (kuten vaikka vesirokoterokote oli aiemmin, tai hepatiittirokotteet on tälläkin hetkellä) mutta rokotteet, jotka on laitettu rokoteohjelmaan miellän niin tarpeellisiksi, etten lähde niiden ottamista kyseenalaistamaan. Mä osaan kyllä lukea lähdekriittisesti ja pohtia valintojani monialaisesti, mutten koe olevani ammattitaitoinen päättämään onko jokin rokoteohjelmaan otettu rokote tarpeellinen tai tarpeeton mulle. Mä uskon ja tiedän, että päästäkseen kansainväliseen rokotusohjelmaan, on rokotteella selviä hyötyjä.



Toinen syy on laumasuoja. Osaa ihmisistä ei voida rokottaa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä mikäli tietty prosentti väestöstä on rokotettu, ei taudit silti pääse leviämään. Estämällä itseään tartuttamasta tautia muihin, suojelee myös niitä ihmisiä, joilla ei ole itse mahdollisuutta suojata itseään rokotteella. Heidän ainoa mahdollisuutensa on luottaa riittävään rokotesuojaan ja siihen, ettei toiset ihmiset kyläile tai liiku julkisilla paikoilla sairaana.

Jos mielessään pyörittelee mahdollisuutta olla rokottamatta lastaan, pitää ehdottomasti lukea asiasta kunnon faktatietoa. Ei sitä huuhaata, jota rokottamisenvastaiset tahot suoltaa, vaan ihan tutkittua tietoa rokottamuuden haitoista. Selata historiankirjoja vähän taaksepäin siihen aikaan, kun vaikka polio oli yksi suurimmista lapsikuolleisuuden aiheuttajista. Tai ajasta, jolloin hinkuyskä oli vielä hyvinkin yleinen lapsilla. Lukea tuhkarokosta, vesirokon jälkitaudeista ja rotaviruksen riskeistä. Ei liene mitenkään ihme, että vaikka sairaalaan päätyvien rotaviruspotilaiden määrä on laskenut valtavasti sen jälkeen, kun rotavirusrokotetta on alettu antaa pikkuvauvoille. 

Mä näen tän asian niin, että on itsekästä ja naiivia päättää olla rokottamatta lastaan, ellei sille ole jotain terveydellistä estettä. Laumasuoja on nimittäin asia, jolla voidaan suojata myös ne väestön rokottamattomat yksilöt. Kuitenkin, jos liian moni jättäytyy laumasuojan varaan, menettää rokote suojansa. Se ei voi suojata määräänsä enempää rokottamattomia. Jokaisen lapsen etu on elää rokotuksin suojatussa väestössä, eikä tuosta tulisi mun mielestä joustaa millään tavoin. 



Kolmas syy juuri influenssarokotteen otolle meillä oli se, ettei influenssa ole mikään pikkuflunssa. Mua kovasti harmittaa, että tavallinen nuhakuume ja influenssa sekoitetaan harmittavan usein toisiinsa, ja ajatellaan että vastustuskyky vaan kasvaa sen sairastamalla. Voi se kasvaakin, mutta influenssa voi tehdä myös tuhojaan yhtälailla. Se joka vertaa influenssaa ja tavallista nuhaa toisiinsa, ei varmasti ole sairastanut kunnon influenssaa. Influenssa kaataa aikuisenkin viikoiksi sänkyyn. Se itsessään ei välttämättä aiheuta paljoakaan muuta kuin kova alihassärkyä, kuumetta ja voimattomuutta. Mutta sen jälkitaudit ovat ne pelottavin osa. Keuhkokuume, keuhkoputken tulehdus ja korvatulehdukset ovat tosi yleisiä. Jos influenssa kaataa aikuisen sänkyyn, mitä se tekee pienelle lapselle? Tutustu ihmeessä influenssaan ja sen yleisyyteen, ennen kuin tästäkään lähdet tekemään päätöstä suuntaan tai toiseen. Älä tee päätöstä kuulopuheisiin perustuen vaan lue itse, käyttäen lähdekritiikkiä. 

Rokotevastaisuudessa vedotaan usein siihen, että lapsen on vaan hyvä sairastaa tietyt taudit lapsena, sillä se lisää lapsen omaa immuunipuolestusta ja ehkäisee allergioita. Tämä ei kuitenkaan todellisuudessa pidä paikkaansa, sillä nuo taudit, joita vastaan rokotteilla taistellaan, ovat vain pieni osa niitä tauteja jotka lapsen immuniteettia rakentavat. Lapsilla on vuosittain useita flunssia, joiden sairastaminen on paljon turvallisempaa, kuin se että lapsi tietentahtoen altistetaan vaikka vesirokolle. Toisaalta usein keskusteluun vedetään myös surullisen kuuluisa sikainfluenssarokote ja sen aiheuttamat haitat. Mä näen tuon taas niin, että itse tautikin olisi voinut laukaista saman prosessin jonka rokote osalle väestöstä teki. Toisaalta haitat olisi voineet olla myös paljon suurempia, kuin mitä nyt koettiin kun väestö oli pääasiassa rokotettu. Harmittavan usein, sikainfluenssarokote sekoitetaan kausi-influenssaan, ja vedotaan sen haittoihin syynä kausi-influenssarokotteen ottamiseen. Ja nehän ei vaan ole yhtään sama juttu, kausi-influenssarokotteet rakennetaan jokaiseen kauteen edellisen pohjalta, se suojaa tietyiltä taudinaiheuttajilta ja on tehokkuudeltaan aina jotain hyvän ja huonon väliltä. Ennustaa kun ei mitenkään supertehokkaasti voi. Se on kuitenkin aina parempi ratkaisu ottaa kuin jättää ottamatta. 

5 kommenttia:

  1. Oon kyllä niin samaa mieltä tän tekstin kanssa. En hetkeäkään miettinyt ettenkö menisi rokotetta itselleni ja lapselleni ottamaan. Ihan senkin takia, että lähisuvussa on riskiryhmään kuuluvia. Eihän sitä tiedä miten rokote toimii tänä vuonna, mutta on mielestäni silti parempi ratkaisu ottaa kuin jättää ottamatta jos siitä edes hieman apua on.

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvä kirjoitus rokottamisen puolesta! Hyvä, että nostit tärkeän asian esille. Meilläkin joka vuosi sekä aikuisille että lapsille on otettu influenssarokote. Eikä tosiaan ole oikein mitään hyvää syytä olla ottamatta rokotuksia 😊

    VastaaPoista
  3. Eikö influenssarokote kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan vain lapsille ja ikääntyneille: 6kk-6v ja yli 65v? Tämä olisi ollut hyvä mainita tekstissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja riskiryhmille, sekä heidän perheelleen. En kokenut että postauksessa tarvitsisi sitä välttämättä mainita :)

      Poista
  4. Me ollaan aina rokotettu lapset rokotusohjelman mukaisesti. Vesirokko rokotukseen saadaan toiset annokset samalla kun osalle lapsista infuessa rokotuksen toiset annokset. Heräsin vasta tänä syksynä infuessan jälkitauteihin ja niiden vakavuuteen. Aijempina vuosina kun emme ole infuessa rokotetta otettu. Herättelyn teki ehkä neuvola täti, kun kysyi halutaanko ottaa kun 4 lapsen laskettuaika sattuu pahimpaan infuessa epidemia aikaan. Ja kun pieniä lapsia on myös kotona. Harmittaa miten laiskasti olen asiaan perehtynyt ja sitä kautta jäänyt rokotteesta aijemmin tekemättä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!