keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tässä ja nyt

On tosi helppoa jäädä rypemään sellaiseen negatiivisuuteen. Varsinkin, jos elämässä on joku iso asia joka vetää mieltä matalaksi. Mitään iloahan siinä vellomisessa ei ole, se usein saa mielen jopa entistä enemmän matalaksi. Jotenkin sitä juuttuu sellaiseen asenteeseen, ettei mikään onnistu ja kaikki on vaan niin vaikeaa ja hankalaa. Vaikkei oikeasti edes olekaan. 

Välillä on hyvä ravistella itseä ja miettiä, mikä kaikki omassa elämässä on hyvin. Eikä edes hyvin, vaan ihanasti, upeasti, tavoiteltavasti. Koska loppupelissä sitä sitten huomaa, ettei se elämä nyt NIIN kamalaa (useimmiten ainakaan) ole.


Olen ennenkin kirjoittanut positiivisuuden voimasta, mutta havahduin siihen taas itsekin tänään. Huomasin nimittäin jossain vaiheessa aamupäivällä, että ompas taas ihanaa. Olin pitkästä aikaa saanut Justuksen aamu-unille ilman kummempia kikkailuja. Takka syttyi ilman taistelua ja tuplatkin puki päivävaatteet ja teki aamupesut ilman useita kehotuksia ja leikkivät vielä pitkään leikkihuoneessa ilman riitoja tai tappeluita. Mä itse olin nukkunut yön yhdellä heräämisellä (viideltä!!) ja ehtinyt tehdä pikasiivouksen aamulla. Koneessa pyöri jo toinen koneellinen ja hiuksetkin olin harjannut. Oli jotenkin tosi hyvä fiilis ja tajusin, että olenkin ollut aika negatiivinen pari päivää.

Olen kiukustunut isoille tosi helposti, ärsyyntynyt kun vauvaa on saanut heijata unille piiitkään ja silti hän on nukkunut vain lyhyet torkut. Ahdistunut tekemättömistä kotitöistä ja tuntenut itseni tosi väsyneeksi katkonaisten unien vuoksi. Onhan sekin tietysti totta, että pitää käydä pohjalla jotta aallonharjatkin tuntuu sitten joltain, mutta olisin ehkä myös omalla asenteellani voinut helpottaa oloani nämä muutamat päivät.

Mutta tänään mä muistin ajatella, kuinka ihanaa on. Kuinka onnellinen ja kiitollinen olenkaan siitä, että saan kuunnella niitä tuplien riitoja ja väittelyitä. Sitä että saan olla kotona laittamassa sitä vauvaa nukkumaan. Kun on mahdollisuus heittää matot pihalle kirpeään pakkaseen keskellä päivää ja kun voin lähteä lasten kanssa ulkoilemaan tuohon ihanaan auringon paisteeseen. Kaikesta siitä ärsytyksestä huolimatta, jota välillä tulee lietsottua, olo on tosi onnellinen. On tää vaan niin ihanaa. Olla joka hetkessä ja koko ajan lasten kanssa. Kotona, ihan rauhassa. Eilenkin, sain todistaa aika hellyyttävää hetkeä, kun kaikki kolme veljestä pelasi keskenään palloa. He vierittelivät sitä vuorotellen toisilleen sulassa sovussa ja pieninkin oli ihan fiiliksissä kun tajusi homman nimen. 

Vaikka monesti mietinkin etten varmaan ollut ihan järjissäni kun tuplat otin kotihoitoon, niin silti useimmiten näen ja tunnen, kuinka oikea ratkaisu se oli. On ihanaa, kun hekin pääsevät osaksi tätä aikatauluttomuutta ja kotoilua. Varmaan heillä on vähemmän askartelua ja ohjattuja leikkihetkiä kuin ikäisillään päiväkotilaisilla, mutta veikkaan heidän kuitenkin saavan enemmän irti tästä mahdollisuudesta. Ja eihän siihen päiväkotiaikakauteenkaan enää kauaa ole, luulen, että niinä päivinä muistelen kaiholla tätä fulltimekotiäitiaikaa. 

Yritänkin nyt jatkossa muistuttaa itselleni, että tämä arki on ihana. Vaikkei sen joka hetki sitä olekaan, on se sitä silti päivittäin. Tämä on kuitenkin vain pieni hetki tätä elämää. Ihan kohta on taas oravanpyörä, kokopäivätyöt, päiväkoti, koulu, harrastukset. Se vähän kiireisempi arki. Nyt ehtii hengähtää ja nauttia tästä ihan täysillä.

14 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Lapseni syntyi samaan aikaan kun teidän kaksoset ja aloin seuraamaan blogiasi. Nyt ystäväni sai tietää odottavansa kaksosia ja palasin muutaman kuukauden tauon jälkeen tänne ja ajattelin vinkata ystävälleni blogistasi koska sitä on ollut ihana lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla! Isot onnittelut ystävällesi kaksosista! <3

      Poista
  2. Monesti miettinyt niin samoja asioita. Pitäs olla useammin kiitollinen siitä mitä on ja että saa olla kotona pienemmän kanssa ja isompikin käy vaan eskarissa. Silti tulee liikaa niitä päiviä kun kaikki ottaa päähän ja mikään ei tunnu onnistuvan. Pitäs vaan muistaa, että kotityöt voi odottaa ja välillä höllätä ihan vaan ja nauttia. Sitä paitsi eihän ne kotityöt ees ikinä lopu vaikka niitä kuinka tekis. Silti useimmiten ainakin itse voin ottaa rennosti vasta kun hommat on hoideltu ja koti siisti. Taidankin huomisen päivän ajatella vain positiivisesti, koska tänään oli varsin negatiivinen päivä. Täällä poika valvottanut paljon, koska tekee hampaita ja sillä nukkumattomuudella on omaan mieleen erittäin suuri vaikutus. Mukavia päiviä sinne ja muistetaan nauttia vaikka hermot meinaakin kiristyä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buranaa nassuun (tai suppona peppuun), niin helpottaa pienen hampaitaan tekevän oloa!

      Poista
    2. On kuule annettu, mutta aina sekään ei riitä!

      Poista
    3. Oi, teillä on ihana tilanne! Varmasti isompikin nauttii, kun eskarin jälkeen ei tarvi jäädä enää hoitoon! :) Ja toi on kyllä totta, ettei kotityöt tekemällä lopu, eli ihan hyvin voi välillä hellittää!

      Valvominen ja väsymys tekee myös minusta normaalia negatiivisemman, on ne hyvät unet vaan niin tärkeät! Paljon helpompi onkin olla positiivinen hyvän yön jälkeen. Eli hirjasti tsemppiä sinne! Musta tuntuu, että noi valvomiset ja nukkumiset menee ihan vaiheissa.. Välillä paremmin välillä huonommin. Ja joo, eipä tunnu kipulääkkeet meilläkään auttavat, kai ne hampaat vaan niin kovasti jomottelee ikeniä..? Tai tekee sellaisen yleisen ikävän olon vauvalle. Toivotaan, että pian helpottaa!

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus, tätä samaa yritän itse usein miettiä, kun aamulla ennen töihin lähtöä esim. Kiireessä käyttää koiraa lenkillä. Usein on ärsyyntynyt olo ja ei jaksaisi. Mutta sit kun hetkeksi pysähtyy siellä lenkillä keskittymään hetkeen, katselemaan heräävää maailmaa ja luontoa, miettimään että miksi tää kävely muka on niin epämukavaa, tajuaa että se on oikeastaan hieno hetki, oli vuodenaika mikä tahansa. Mutta se tarvii sen että keskittyy hetkeen eikä mieti jo sitä että noniin nyt äkkii kotii ja sit autoo ja töihin jnejne. Mutta ymmärrän myös sen että tällainen positiivinen ajattelu auttaa silloin kun ne ongelmat on oikeasti pieniä, eli ärsyttää just joku lapsen kitinä ja koiran lenkitys. Oikeihin isoihin suruihin ei auta positiivinen ajattelu, eikä tarvitsekaan. Mä ainakin olin vuosia masentunut lapsettomuuden takia, eikä siihen oikein voi tulla kukaan sanomaan että ole kiitollinen siitä mitä sulla on ja ajattele positiivisesti. Kyllä sitä yritin ja oli parempia päiviä, mutta se oli niin suuri suru elämässä, että ei sitä voinut unohtaa ennen kuin nyt kun odottaa vauvaa ja tuntuu että aurinko oikeasti on alkanut paistaa meillekin. Kiitos blogistasi, sitä on kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Se on kyllä taitolaji osata pysähtyä ja huomata se kuinka ihanaa arki loppupeleissä on! Ja oon kyllä kanssasi ihan samaa mieltä. On olemass araja, jonka jälkeen positiivisuuskaan ei auta ja silloin on ihan turha kenenkään tulla sanomaan, että se on kuule asenteesta kiinni. Ei se vaan aina ole.

      Ihana kuulla, että siellä on pian oma pieni sylissä. Oon tosi onnellinen sun puolesta <3 Oikein ihanaa loppuodotusta ja ensihetkiä pienen kanssa! <3

      Poista
  4. Itse huomaan, että se, että kaikki tuntuu negatiiviselta, johtuu siitä, etten ole vähään aikaan ollut perheestä erossa. Tarvitsen siis ihan omaa aikaa joskus. Milloin sinä olet ollut viimeksi yksin? Tai mitä teet yksin? Milloin olet nähnyt vaikka ystävääsi ilman lapsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta, että hetket yksin kasvattaa sitä pinnaakin kummasti! Mä olin viimeksi yksin tiistaina kun lapset nukkui ja isi oli salilla. Tänäänkin pääsen ihan itsekseni ripsihuoltoon ja pyörähtämään kaupoilla. Kyllä se vaan kummasti aina piristää!

      Mä saan onneksi helposti omaa aikaa, kun mun mieheni ymmärtää kuinka tärkeitä omatkin hetket on. Mun yksin hetkinä yleensä joko siivoan rauhass akotona (hahah :D) tai istun vaan lukemassa tai katselemassa telkkaria. Käyn lenkillä, jumpalla tai ostoksilla. Tai makoilen ripsihuollossa niinkuin tänään! :) Ystäviä tulee kyllä monesti nähtyä lastenkin kanssa, mutta toisinaan käydään syömässä tai kahvilla ihan vaan aikuisten kesken :)

      Poista
  5. Niin tuttuja ajatuksia. Tää valoisuuskin tekee ihmeitä fiiliksille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon ihan samaa mieltä! Aurongosta saa kyllä energiaa!

      Poista
  6. Ihana postaus! :) Teillä on kyllä niin kivannäköinen koti! Paljonko teillä on neliöitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tykätään meidän kodista itsekin kovasti! Asuinneliöitä meillä on vähän vajaa 150. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!