tiistai 20. helmikuuta 2018

S M O O T H I E x3

Mä rakastan itse smoothiea ja smoothie on myös yksi meidän lasten suosikkivälipaloista. Paitsi välipalalle, valmistetaan smoothiea hyvin usein myös viikonloppuaamiaiselle. Smoothie on tosi helppo, sillä sekaan voi lisätä oikeastaan mitä vaan ja sen voi kerralla valmistaa kaikille. Täytteet voi valita myös niin, että vauvakin pystyy smoothiea syömään.

Helppoutensa lisäksi tykkään smoothiesta siksi, että siinä saa kerralla ison satsin marjoja tai hedelmiä. Toinen isoista pojista on tosi huono syömään muita kuin ihan tutuimpia marjoja ja hedelmiä, eikä voi esimerkiksi salaattia, pinaattia tai avokadoa sietää sellaisenaan. Vihersmoothiessa nämä kaikki sujahtaa alas kuitenkin helposti ja hän pyytää usein myös santsilasillista. Vihersmoothie on hänen suosikkejaan, enkä olekaan sitten viitsinyt tehdä kovin selväksi, että mitä kaikkea siihen laitetaan.


Omiin smoothiehin tykkään lisätä macaa, spirulinaa, chiasiemeniä, pellavarouhetta, siemeniä tai pähkinöitä. Lapsilta jätän nämä yleensä pois. 

Helpottamaan smoothien valmistusta arjessa, teen aina toisinaan mealprep-pusseja pakastimeen. Ananasta en esimerkiksi tykkää lisäillä smoothien sekaan säilykkeestä vaan haluan käyttää sen tuoreena. Ananaksia ei kuitenkaan viitsi yhtenään olla ostamassa, joten esimerkiksi sen käytössä tällainen preppaus toimii. Yhdestä ananaksesta tulee viidelle kerralle smoothie, kun sen kaveriksi minigrip-pusseihin lisää kiiwin, banaanin, avokadon, pari lehteä lehtikaalta ja muutaman oksan sitruunanmelissaa. Pussi sellaisenaan pakastimeen ja sieltä sen voi ottaa ensin hetkeksi sulamaan vähän ennen käyttöä ja kaataa sitten vaan blenderiin maustamattoman jugun tai mantelimaidon kanssa. Sitruunamelissa on myös sellainen yrtti, jota tykkään lisätä smoothiehen, mutta siihen pätee sama kuin anakseen ja näin se on helppo saada käyttöön usealle eri kerralle.

Tuossa tulikin yksi yleisimmistä vihersmoothiesta, joita lapsille teen, mutta oma suosikkini on silti seuraava. Sen seassa on 1/5 osa ananasta, avokado, kourallinen babypinaattia, lime ja teelusikallinen spirulinaa. Sekä jääpaloja ja vettä. 


Yllämainitun vihersmoothien lisäksi omiin suosikkeihini kuuluu mangosmoothie, jonka tekemiseen olen hurahtanut nyt ihan viime kuukausina. Tätä tehdään tällä hetkellä meillä eniten. Kannullinen smoothiea valmistuu, kun sekaisin blendaa 200g pakastemangoa, desin Bonnen mangososetta, kaksi banaania, kaksi appelsiinia ja viisi desiä maustamatonta jogurttia. Jos tykkää löysemmästä ja juotavammasta smoothiesta voi tuon jogurtin korvata mantelimaidolla. Jos taas kermaisempi smoothie on enemmän mieleen, niin jugun voi korvata turkkilaisella jogurtilla. Päälle tykkään ripotella kookoshiutaleita, chiaa ja cashewpähkinöitä. 



Kolmanneksi yleisin smoothie meillä on puolukkasmoothie, jonka reseptin taisin joskus pari vuotta sitten matkia ystävältäni. Puolukkasmoothie on siksikin mun mielestä huippu, että sen tarpeet löytyy kaapista ihan aina. Puolukkaa löytyy nimittäin ainakin meiltä ihan kauheasti, kun en oikein osaa sitä muuhun kuin vispipuuroon käyttää. Ja vispipuuroakin syödään niin kovin harvoin meillä. Puolukkasmoothiekannullinen syntyy neljästä desistä puolukkaa, kahdesta banaanista, teelusikallisesta kardemummaa ja purkista rahkaa. Halutusta rakenteesta riippuen sekaan vielä 2-5 dl manteli-/soija-/tavallistamaitoa.


6 kommenttia:

  1. Pisti macan kohdalla silmään tuo "yleensä jätät lapsilta pois". Lapsille ei saisi antaa macaa lainkaan, koska se vaikuttaa hormonitoimintaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Macaa, spirulinaa tai pellavansiemenrouhetta ei käytetä lapsilla lainkaan, pähkinät, kookokset ja chiat silloin tällöin :)

      Poista
  2. Ihania ohjeita, kiitos niistä! Täytyy laittaa kokeiluun, jospa maistuis meidänkin kolmelle lapselle. Esikoinen (8 vee) on vain tosi nirso ja maistaa heti, jos mukana on banaania tai jogurttia, joita hän ei voi sietää. Olisiko sulla vinkkejä niiden tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeilepa korvata jogurtti mantelimaidolla tai tavallisella maidolla, ne ei juurikaan maistu! Ja banaaniton suosikkismoothie on ainakin meillä mansikka-ananas. Eli 500g mansikkaa ja puolikas ananas, vähän puristettua limeä ja mantelimaitoa joku 3-5dl 😊

      Poista
  3. Moi. Liotathan chian siemenet ennen käyttöä. Ne imevät itseensä yli 10-kertaisen määrän nestettä, ja jos liotusta ei tee, saattaa elimistössä liottamattomat chian siemenet (pienetkin määrät) aiheuttaa jopa tukoksen. Eli suosittelen erittäin paljon tekemään vatsaystävällistä chia-geeliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Jos käytän isomman määrän, silloin liotan. Mutta puolikas teelusikallinen smoothien päällä menee ihan tuollaisenaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!