maanantai 12. joulukuuta 2016

Vauvan vaatekaapilla

Mä ihan tosissani suunnittelin, etten hurahtaisi näihin pikkupikkuvaatteisiin tämän vauvan kohdalla, mutta niinhän siinä vaan kävi, että bongasin itseni irrottelemassa hintalappuja ja hakemassa aina vaan uusia paketteja postilaatikosta. Eihän noita minivaatteita vaan voi vastustaa!

Kovasti olen kyllä edelleen sitä mieltä, että järjen kanssa näissä hankinnoissa on menty, sillä ihan kauhean suurta repertuaaria vaatetta meille ei kuitenkaan ole saapunut.  Lisäksi nyt tietää paljon paremmin, millaisia vaatteita itse tykkää vauvalla käyttää. Esimerkiksi terällisiä housuja ei pojilla käytetty lainkaan, joten niitä en ole tällekään pikkuiselle hankkinut.

Isin toiveet vaatteiden osalta on olleet vaan ne, ettei ihan kauheasti  ostettaisiin uutta ja pienimpiin bodeihin kietaisumahdollisuus. Meidän isi taitaa olla aika poikkeava mies siinä mielessä, että hän nimenomaan toivoo niitä kietaisumalleja, vaikka moni ne kokeekin ilmeisesti epäloogisisksi ja vaikeiksi! Mutta onhan niihin vain niin paljon helpompi pukea vauva, kun ei tarvitse pujotella pään läpi mitään.

Poikien jäljiltä meillä on aika kivasti ihan pikkupikkuvaatetta, joten siinäkään mielessä ihan mahdottomasti ei ole tarvinnut ostaa. Jotain omaa on kuitenkin myös tulevalle poikaselle pitänyt ostaa ja nyt taitaakin tilanne olla, että puolet on uutta ja puolet isoveljien vanhaa. Ajoitukseltaankin tämä vauva syntyy aika samoihin aikoihin vuotta kuin isoveljensä, pari kuukautta vain aiemmin. 








6 kommenttia:

  1. Ihania minivaatteita <3 mä en malttaisi odottaa enää ens viikon rakenneultraa, kun pääsee sitten kunnolla shoppailemaan pienelle :D

    VastaaPoista
  2. Ihania settejä. Juuri tänään olin hypistelemässä pieniä vaatteita kaupassa, kun työkaverin vauvalle lahjaa päsin ostamaan. Niin ihania nuo pienet vaatteet ja on se kiva ostaa jotain uutta sekä omaa uudelle tulokkaalle!

    VastaaPoista
  3. Hassua miten nämä makumieltymykset vaatteissa vaihtelee. Esikoisesta oppineena hävitin kaikki kietaisubodyt kaapeista ku niitä en käyttänyt esikoisellakaan ja sukanpotkijasta oppineena kaikki pöksyt on nyt terällisiä. Laitan sukan sinne alle ja sitten se pysyy hyvin jalassa sen terän asioista ja varpaat hyvin lämpiminä. Viimeksi käytin terällisiä pöksyjä ja pukuja kunnes poika oppi kävelee, sit siiryin sukallisiin ku annoin poijan kulkea avojaloin sisällä. Bodyjen käytön lopetin koosta 68/74 ku jotkut kaverit käyttää yhä niitä koossa 86/92. Mutta hyvä niin että vaihtoehtoja löytyy ni kaikille löytyy mieleisiä malleja.

    VastaaPoista
  4. Ihania pieniä vaatteita! Meille myös tulossa Maalisvauva ja ollaan ostettu toi sama popin windfleece, mutta kovasti mietin että riittääkö se vai pitäiskö olla lisäksi joku kevyttoppa? Toki vauva on ulkona vaunuissa lämpöpussin sisällä mutta silti :D

    VastaaPoista
  5. Ääh, en kestä kuin söpöjä minivaatteita. Oon seurannut blogiasi kaksosten raskausajasta asti! :) ihana päästä seurailemaan tätäkin raskautta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!