lauantai 28. helmikuuta 2015

Ostoslista viikonlopun Pomp de lux -kutsuille

Viimein koittaa tämän kauden Pomp de lux -kutsut, ja saa kotisohvalta tutustua uuteen mallistoon! Mun PDL-neitsyyshän meni syksyn mallistolla, ja sieltä tilasin pojille molemmille kahdet kollarit ja kolmet paidat. Paitojen laatu oli ihan mahtava, ja niistä tykkäsi meillä kaikki, mutta housuissa petyttiin kovasti. Housut nyppääntyivät parin pesun jälkeen ja värit haalistuivat. Myös kutistumista tapahtui monta senttiä, vaikka lahkeita yritinkin venyttää aina pesun jälkeen. Ei siis collegea Pompilta meille enää!

kuvat täältä


Luonnostelin vähän ostoslistaa viikonlopulle ja tutustuin samalla tarkemmin, mitä siellä oikein on odotettavissa. Sovittiin, että molemmat pojat saavat kesäksi kaksi uutta vaatekertaa, ja jos paitojen laatu tuntuu oikein hyvältä, yhdet extrapaidat vielä. Viime kesältä kun kaikki shortsit ovat vielä sopivia, ei niitä kovin monia kannata kaappiin hankkia.

Ennakkosuosikit ovat nuo pitkähihaiset raitapaidat ja pitkät pellavahousut vasemmassa ylälaidassa! Todennäköisesti oikeanlaidan seteistä otetaan toinen pari, kuvien perusteella en ainakaan osaisi päättää! Varmaan shortsit aika pitkälle määrittävät, kumpi on parempi. Paidoista haluaisin ehkä molemmat parit, mutta katsotaan! Myös chinoja pitäisi katselle pojille kesän juhliin, vaikka eikös pienet pojat voi juhlia lakkiaisia ja rippijuhlia ihan shortseissakin?

17 kommenttia:

  1. Toi minttu raitapaita näyttää buenolta! Mekin ollaan menossa kutsuille niin täytyy ehkä laittaa tilaukseen tuo, jos niitä edes enää saa silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Paitsi et kuulin, että se on kai vaaleansininen.. :/

      Poista
    2. Ainakin mun silmään näytti ihan mintulle ja sen sitten tilasinkin vaikka pastellit on muuten ihan nounou ;)

      Poista
    3. No toivotaan että on! Minttua ei lasketa pastellisävyksi ;) se on niiiiin ihana <3

      Poista
    4. Kyllä se mun mielestä kans oli ihan minttu :)

      Poista
  2. Kyllä ehkä päästän pojat lakkiaisiin shortseissa. ;) Nippinappi.

    VastaaPoista
  3. Entäs jos sataa lakkiaispäivänä ja on yhtä kylmä kuin viime kesäkuussa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateella sitten sateenvarjoa mukaan ja säänmukaista vaatetusta :)

      Poista
    2. Sit saa lapset palella, jos on kalliilla ostettu helle vaatteita niin niitä sit kans pidetään. Satoi tai paistoi! Tottakai

      Hihii, mun ostoslista näytti viimeviikolla ihan samalta! xD meillä lähti tilaukseen nuo raitapaidat pitkähihaisina ja t-paitoina, rilli t-paita myös ja samoin noi ylimmät shortsit ja sit vielä yhdet pitkät housut molemmille. O ou! :D voi nuo P t-paidat mun piti hankkia mut unohdin! Olin jo niin sekasin näistä ihanuuksista kun tilausta kutsuilla tein...

      Poista
    3. Jenni! xD Nii! Jos minä ne gugguun tanktopit hankin, niin sitten pakkasellakin päälle vaan! :D

      Teillä onkin siellä hyvä maku! ;) Tee uus tilaus, tai sitte odottelet aleihin! <3

      Poista
    4. Aattelin odotella aleja, josko niistä sit! ;)

      Poista
  4. Kävin kanssa viime viikolla Pompin kutsuilla ja tilaukseen lähti rennot shortsit ja t-paita sekä vaaleanharmaa college-huppari. Toivottavasti tuo huppari ei siis kulahda kovin nopeasti, meilla ei nimittäin ole Pompin collegevaatteista vielä ollut kokemusta. Muut Pompin vaatteet on kyllä meilläkin pysynyt hyvinä :)

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Minun mielestäni noissa edellä kuvatuissa Pompin vaattteissa ei ole yhtikäs mitään erityistä, hyvin tavallisen näköisiä, raitaa saa joka liikkeestä, P-kirjain tai numero 3 ei tee t-paidasta mitenkään erikoista. Miksi ostaa pompilta kalliilla jotain noin tavallista kun tuollaisia saa ihan mistä vaan? Laatu, joo, mielestäni vaan on kamalan typerää ostaa kalliilla lapselle yhdeksi kesäksi t-paita, mikä ei ole minkään näköinen, tai joo ihan kiva, mutta ei muuta. Merkin takia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mielipiteensä kullakin. Samaan settiin taitaa mennä tämä, et miksi hankkia audia kun ladallakin pääsee..
      Vaikea sanoa muiden valinnoista mitään, mutta itse meinattiin hankkia näitä juuri siksi, että ovat vähän erilaisia kuin ketjuliikkeiden vaatteet, ja silti kohtuuhintaisia! :)

      Poista
  6. Tää on mulle jo viides kausi ku oon tilannut pomp de lux vaatteita. Eniten oon ollut tyytyväinen ulkovaatteisiin. Talvihaalarit ovat joutuneet kestämään monenlaiset olosuhteet tänä talvena ja erinomaisiksi ollaan koettu ne :) Ihan parhaita, ja hinta-laatu suhde mun mielestä hyvä.
    Tällä kaudella tilasin kaksospojilleni (pian 4v) whitecourt Lt t-paidat ja olympia Lt housut. Pojat tykkää paidoista tosi paljon, sanovat niitä pelipaidoiksi. :) Välikausivaatteet ovat vielä sopivat viime vuodelta, muuten olisin tilannut nekin. -Miia-

    VastaaPoista
  7. Ihania poimintoja! :) Tilasin esikoiselle vihreäraitaisen, ja kuopukselle siniraitaisen pitkähihaisen. (Koska silmien värienhän tulee sopia vaatteeseen!:D) Vähän ihmeellisiäkin kommentteja tunnut välillä saavan.. joihin kuitenkin vastailet asiallisesti, mahtavaa!:) Ja mainitsen tässä samassa, (kun on pitänyt niin kiirettä, että en muka ole ehtinyt kommentoida pitkään aikaan) että Daddy's style-postaus oli tosi hyvä idea, ja hyvin myös toteutettu!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!