keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kaksosten vaatekaappi ja tyyli

Ja lastenvaatteilla jatketaan. Nyt on selvästi jokun vaateinspis meneillään, sillä huomaan että mulla on kovasti sanottavaa vaatteista. Jonoss aodottelee niin syyskuun kirppispostaus kuin oman vaatekaappini sisältökin. Mutta vilkaistaan nyt ensin kuitenkin tätä meidän isojen poikien kaappia ja tyyliä. 

Mä hoidan lasten vaatehankinnat ihan kokonaisuudessaan itse. Mieheltäni saatan tiedustella mielipidettä vaatteisiin ja sovitaan yhdessä budjeteista, mutta muuten vaatehankinnat jäävät mulle. Ja olen ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen. Rasmuksella ja Kasperilla ei itsellään ole kauheasti mielipiteitä vaatteistaan, vaikka tietyt suosikit he valitsevatkin kaapistaan aina ensimmäisenä. Kyselen lapsilta mielipiteitä ostoksista, mutta lopullisen päätöksen teen kuitenkin aina itse. Mun ostokäyttäytymistä määrittää paitsi tarve, myös hinta ja laatu. Monesti pyörittelen mielessäni myös sitä, kuinka monikäyttöinen vaate on. Ei ole järkevää hankkia vaatetta, jota voi käyttää vain yhdessä tilanteessa tai toisinaan. Vaatteet, jotka istuvat moniin erilaisiin tilanteisiin, ovat parhaita. Katselen aina ensin kirpparilta, ja jos sieltä ei löydy, täydennetään tarvittavat kaupasta. Pyrin suosimaan alennusmyyntejä ja pakettitarjouksia. 

Siististä kaapista löytyy kaikki tarpeellinen. Ylhäällä muovilaatikoss aon lasten kesävaatteet, shortsit ja valtaosa t-paidoista. Alahyllyllä vaihtotäkit ja tyynyt, ylimmällä hyllyllä muutama jemmattu vaate seuraavassa koossa. Sinisessä muovilaatikossa merinovilla-alusasuja ja pitkiä kalsareita. 
Pitkähihaisten trikoopaitojen hylly
Yksi rekki riittää roikkuville vaatteille. Kolme hupparia, verkkatakit, neuleet, farkkupaidat, kauluspaidat ja siistimmät t-paidat
Housuhylly. Vasemmalla kollarit ja verkkarit, oikealla farkut ja muut housut. Ylhäällä näkyy legginsipino.


Korihyllykköstä lasten on helppo itsekin ottaa vaatteet. Ylhäällä yöpuvut, sitten aluspaidat ja t-paidat, jalkapallovaatteet ja alhaalla asusteet ja jumppikset. 

Noin puolet isojen kaapista on hankittu käytettynä ja puolet uutena. Blogin kautta tulleita vaatteita on tällä hetkellä kolme tai neljä /lapsi ja lahjaksi saatuja ihan jokunen. Yritän pyörittää lasten vaatekaappeja enimmäkseen niin, että sieltä myytyjen vaatteiden tuotolla ostetaan sitten uutta. Valtaosa vaatteista on Lindexiä, Kappahlia, Name It:ä ja H&M:ää. Löytyy myös Noshia, Blaa:ta, Papua ja Gugguuta. 

Poikien kaappi ei ole erityisen värikäs, varsinkaan näin syksyllä. He ovat juuri siirtymässä koosta 110/116 kokoon 122/128, joten iso osa varsinkin paidoista on kesän ja syksyn aikana hankittuja. Näissä kuvissa lasten päällä olevat vaatteet ovat niitä meidän suosikkeja, joko minun tai heidän. Kaapit ovat aikalailla täynnä näissä kuvissa, jokunen vaate on pyykissä ja päiväkodilla on muutamien housujen ja paitojen vaihtovaatekassi. 

Mä tykkään pukea poikia rennosti ja siististi. He itse eivät oikein tykkää tiukoista farkuista, joten kaikki farkut ovat joko superstretciä, tai college-tyyppisiä löysiä housuja. Päiväkodissa he useimmiten käyttävät kollareita, kyläillessä ja kaupoilla farkkua. Lapsilla on paljon samoja vaatteita ja joitain vaatteista heillä on tuplana. Paljon on myös yksittäisiä kappaleita, sillä puen heitä mieluiten samankaltaisiin vaatteisiin, en täysin samoihin. Useimmiten heillä onkin joko samanlaiset paidat mutta eri housut tai toisinpäin.


Kääntöpaita. Onko se teidänkin lapsilla hitti? Meillä lapset on kyselleet näitä vuodenpäivät, mutta aina tähän saakka kaikki meidän molempien silmäämiellyttävät paidat on olleet aivan liian kalliita laatuunsa nähden. Pari viikkoa sitten kuitenkin löydettiin tuo skeittipaita H&M:stä ja se on ainakin vielä ollut hyvä laadultaan, vaikka onkin melkein nonstop jommankumman päällä.

Rasmuksen päällä olevat Lindexin Super strech skinny jeansit on varmaan jo kolmannet samanlaiset housut eri koossa, sillä ne ovat malliltaan parhaat meidän lasten jalkaan. Mustia farkkuja molemmilla on omansa, sillä ne on yleensä ne siistimmät housut jotka lapsille laitetaan kauluspaidan kaveriksi, tai vetäistään neuleen tai hupparin pariksi ostosreissulle. Toiset mustat farkut on kirpparilta, toiset kaupasta.

Kasperilla on Name Itn paita, joita ostan yleensä aina sen kolmen paketin. Nuo on niitä ihan peruspaitoja, jotka on malliltaan mun mielestä ihania. Pehmeitä ja kapeita, ja väreiltään miellyttää mua kovasti. Näissä on myös yleensä samanlaisia paitoja eriväreissä, joten pojille saa samantyyliset erilaiset paidat helposti. Jalassaan Kasperilla on kollarifarkut, joita niitäkin molemmilla pojilla on omat. Toiset taitaa olla Lindexin ja kirpparilta ostetut, nuo jalassa olevat ovat Kappahlin ja alesta ostettu.


Kasperilla oleva tummansininen paita on siitä samasta Name It-paitasetistä, kolme paitaa alle kahdellakympillä, mikä on Name It paidoista kyllä jo tosi hyvin. Housut ovat Pomp De luxin collegefarkut ja ihankuin olisi kollarihousut jalassa, vaikka näyttävätkin farkuilta. Näitä meillä on yhdet ja ne on hankittu kirpparilta.

Rasmuksella on H&Mn ohuet sammarit, joista hän tykkää ihan valtavasti. Vyötärö on vaan meidän laiheliinille tosi hankala, sillä se on malliltaan niin iso että naruja saa olla solmimassa koko ajan. Neule on merinovillainen ja ihanan ohut. Rasmus ei oikein tykkää muista neuleista, varsinkaan sellaisista jotka kiristää, joten tämä on hyvä kompromissi.


Legginseistä ikisuosikkeja ovat Papun polvipaikat, joita niitäkin meillä on ollut jo kolmen vuoden ajan. Nämä ovat vasta toiset, sillä tuplakokojen ja kapean mallin ansiosta ne kestävät tosi pitkään sopivan kokoisena. Kummallakin on legsut musta-harmaina ja minttu-harmaana. Nämä legginsit ovat muuten hyvä valinta hoikalle lapselle, sillä malli on tosi kapea. Kiristysnappeja näissä ei ole, mutta meillä ei ole niille ollut tarvetta. Mustat molemmat on ostettu kirpparilta, mintut uutena.

Legginsien kanssa toimii pojilla mun mielestä parhaiten hupparit. Kuvassa on nuo vetskattomat hupparit, joista toinen on paljettikääntökuvalla. Tämä on myös sellainen paita, joka on aina jommankumman päällä ollessaan puhtaana. Myös musta-harmaasta hupparista pojat tykkää, varsinkin tuo tasku on heistä hauska. Tämä huppari on uusin hankinta lasten kaappiin. MOlemmat hupparit on ostettu H&M:stä.


Yllä näkyy meidän kaikkien suosikkikollareita, Kappahlin baggymalliset ja Name It baggykollarit. Molemmat on kirppikseltä ja erityisesti tuo NAme it on kivan kapea malli ja on mun oma ehdoton suosikkini kaikista lasten housuista. Se on vaan ovh:ltaan niin kallis, etten millään raaski ostaa meidän lapsille, jotka puhkovat kollareiden polvet ihan liian äkkiä.

Ribbipaitoja meillä on oikeastaan ollut aina, viime kuussa myin Noshin 110/116 senttiset pois ja ostin tuon sinisen isommassa koossa. Vielä pitäisi bongata toinen samassa koossa. Myös Pomp de luxin ribbieä meillä on ollut monia ja kuvan paitaa meillä on toinenkin vähän eri väreissä. Tän kuvan kaikki vaatteet on ostettu kirpparilta.


Gugguun huppareita meidän lapsilla on myöskin ollut jo kolme tai neljä putkeen, sillä tykkään käyttää niitä lapsilla takin tilalla varsinkin kesällä. Ostan aina hupparin reilumpana ja ne menevätkin sitten reilun vuoden ennen kuin myyn pois tai jemmaan Justukselle. Hupparin kaverina Rasmuksella on ohuet ja rennot farkut, jotka hankin lapsille kesää varten. Ne menevät kuitenkin talevllakin hyvin pitkien kalsareiden kanssa. Tuo malli on lasten suosikki, sillä se ei kiristä mistään ja on kivan rento.

Adidaksen verkkarit pojat saivat mun siskoni perheeltä synttärilahjaksi. Verkkareita onkin käytetty ihan tosi paljon ja toi malli on mun mielestä tosi kiva. Paidassa näkyy se varsinkin Kasperin suosikkiaihe just nyt, dinosaurukset, joita meillä näkyykin useammassa eri vaatteessa. Koska dinot on <3

Paljon käytettyjä ovat myös nämä Blaa!-setit (kaupallinen yhteistyö) ja tämän postauksen kuviolliset Nosh-paidat ja jumppis. Varsinkin nuo Blaan kollarit on olleet malliltaa tosi hyvät ja Noshin paitojen laatua liputan varmaan hamaan tappiin.

Entä teidän perheessä millaisia pukeutujia teidän lapset on? Onko heillä selvä visio omasta tyylistä vai vieläkö äiti saa vapaat kädet päättää? 

Kasasin vielä listan vaatemääristä, joka mun mielestä on ollut lapsille sopiva. Vähemmälläkin varmasti pärjää, mutta noilla määrillä kaapista löytyy aina sopiva asua. 




26 kommenttia:

  1. Kivoja vaatteita teidän pojilla :) Meillä on tosi hoikka poika ja tosi vaikea löytää hänelle housuja, jotka pysyis jalassa. Meillä on muutamia Gugguun ja Metsolan housuja ja ne on tosi hyviä, mutta ei raaski aina ostaa niitä kun meilläkin menee helposti polvet puhki :/ Harmittaa ku esim H&M:ltä ei voi ostaa kun on liian löysiä. Siellä ois ihan kivoja ja edullisia perus collareita päiväkotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta! Meillä kollareista toimii parhaiten mywearin, niissä on aika napakka vyötärö ja hintakin tosi edullinen :)

      Poista
  2. Pian 7v poika ja 5v tyttö päättävät itse vaatteensa. (Mä pääasiassa valitsen ne ostohetkellä, koska suurin osa vaatteista ostetaan kirpparilta eikä lasten kärsivällisyys riitä kulkea mun tahdissa. Mutta tiedän jo millaisista vaatteista he pitävät ja koitan kunnioittaa heidän omia toiveitaan.) 7v onkin jo "tyyliniekka" ja peilistä mallailee mitkä vaatteet sopii yhteen. Hänen valintoihinsa tarvii harvoin puuttua.
    5v vaateyhdistelmiä joudun vielä ohjaamaan toisinaan, ettei tule ihan hullunkurisia yhdistelmiä (löysät collarit ja yhteensopimaton tunika ja päälle vielä pitkähihainen paita tms). 3v:ltä kysyn toisinaan mielipidettä vaikkapa paitaan, mutta hän ei vielä niin välitä siitä mitä on päällä. Joistain vaatekappaleista sanoo, ettei tykkää ja sitä ei sitten laiteta.

    Minusta on hyvä, että lapsella on jo pienenä sanavaltaa vaatevalintoihin. Hän oppii ilmaisemaan itseään ja kehittää OMAA tyyliään - ei äidin tyyliä tai muodin sanelemaa, ellei sitä itse halua. Printit on meillä sallittuja, vaikka aina en itse niistä niin perustaisi. Mutta jos lapsi rakastaa Salama McQueenia niin mikä minä olen hänen mielipidettään lyttäämään tai arvottamaan.:) Lapsen pitää saada olla lapsi.
    Tuntuisi pahalta, että lapsi olisi minun "egon jatke" (että häpeäisin lapsen omaa tyyliä pukeutua/juttuja joista hän pitää ja siksi rajoittaisin sitä ja määräisin itse heidän tyylinsä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta ajattelutavalta, ja kovin samanlaiselta kuin meillä! Tosin, meillä ei pojilla kauheasti mielipiteitä vaattietsaan olekaan, niin sinänsä helppo on ostaa oman mielen mukaista vaatetta. Mutta kiertoonhan se menee, jos he eivät sitä päälleen kelpuuta :)

      Oman tyylin ilmentäminen on tärkeää aikuisille, miksei siis lapsillekin. Samaa mieltä!

      Poista
  3. Meillä yhdelle saman verran vaatteita varmaan kun teillä kahdelle 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :D Oon yrittänyt pitää vaatekaapin sopivan kokoisena ja panostaa mielummin laatuun kuin määrään. Meillä tosin pestään aika usein pyykkiäkin, että vähempikin sitten riittää :)

      Poista
  4. Kivoja vaatteita! Mulla suht samanikäisiä poikia ja hauska huomata miten jokaisella muodostuu lasten pukemiseen omanlaiset rutiinit. Meillä ei esim. pitkiä kalsareita tai kerrastoja ole ollenkaan (oli popin merinovillakalsarit joskus, mutta jäi taaperovaiheen jälkeen käyttämättä). Ja legginssejä ei ole yhtään, kun ei kestäis ehjänä (joskus pienempänä vielä yritin). Muuten toki paljon samaa.

    Oon noita nameitin pitkähihaisia paitoja halunnut ostaa, mutta jotenkin en liikkeestä niitä ikinä löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Meillä on noita pitkiä kalsareita ja merinokerrastoja oikeastaan aina ollut, kun niillä onnistuu kerrospukeutuminen talvella. Villa iholla pitää lämpimänä paremmin ja kalsarit farkkujen alla kaupungilla riittää, niin ei tarvi toppahousuja laittaa :)

      Legginsit meilläkin on vähentynyt hurjasti. Justuksella on valtaosa vielä legginsiä, mutta isoilla enemmän farkkua ja collaria :)

      Meidän liikkeessä niitä on yleensä aina niissä myymälän edessä oleviss apöydissä :)

      Poista
  5. Itse ole viime aikoina ostanut vaatteet lapsille C&A:n nettikaupasta joka toimittaa nykyisin myös Suomeen 4,95€. Paidat on hintaansa nähden ihan laadukkaita. Sieltä löytyy kivoja peruspaitoja jopa 3€, suosittelen! Meillä kestäneet myös kuivausrummun. Etenkin isommille pojille on hyvä valikoima joka ei ole pelkkää tummaa ja synkkää. 👍🏻

    VastaaPoista
  6. Minkä verran säästät vaatteita Justukselle? Meillä pikkuveli 1v on tähän saakka käyttänyt lähinnä isoveljen (kohta 3v) vanhoja vaatteita. Ompelen itse suurin osa isoveljen vaatteista, ja vähän harmittaa kun pienempi harvoin saa mitään uutta. Mutta tuntuu turhalta ostaa/tehdä kun sen kokoisia on jo tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitain suosikkija, mutta aika vähän. Siihen, että Justus käyttää samoja vaatteita menee kuitenkin ainakin kolme vuotta, ja luultavasti mieli muuttuu siihen mennessä. :)

      Poista
  7. Millaiset mitat teidän pojilla on ja mikä koko Papuista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasper on 116cm ja Rasmus 112cm, 20 kilon molemmin puolin. Papuissa koko on 110/116 :)

      Poista
  8. Kuinka usein teillä pestään pyykkiä vai pidetäänkö samoja vaatteita monta päivää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesen pyykkiä ehkä 3-4 koneellista viikossa. Keskimäärin päällysvaatteet ovat päällä kahtena päivänä jos ovat vaan puhtaat. Alusvaatteet ja sukat tietysti vaihtuu päivittäin.

      Poista
    2. Kuinka suuri pyykkikone teillä on?

      Poista
    3. En voisi ikinä kuvitella että lapsemme olisi samoilla vaatteilla kahta päivää, varsinkaan jos ovat niillä nuohonneet päiväkodissa tai jossain kauppakeskuksen leikkipaikalla, jossa ilmeisesti melko usein käytte.

      Poista
    4. Olisihan se tietysti kamalaa heille käyttää puhtaita vaatteita kaksi päivää peräkkäin :D mutta, onneksi voidaan jokainen itse päättää kuinka usein vaatteita vaihdetaan tai pestään :)

      Leikkipaikoilla käydään ehkä kerran viikkoon ja toki jos vaatteet siellä "nuohotessa" likaantuu, laitetaan ne pesuun. Jos ne ovat puhtaat, puetaan ne seuraavanakin päivänä. Jokainen lapsi ehkä sitten likaa vaatteitaan eri tavalla, mutta meidän ovat sitten kai niin siistejä, että tämä onnistuu oikein hyvin :)

      Poista
    5. Meidän pyykkikone on 8kg :)

      Poista
  9. Onko nämä kappalemäärät mitä teillä on yhteensä R ja K vaatekaapissa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alimman kuvan määrät ovat yhdelle lapselle, meillä on tuosta about tuplamäärä heille. :)

      Poista
  10. En nyt tiedä onko tämä kommentti tarpeellinen, mutta itse koen aiheen tärkeäksi. Pienillä asioilla voi tehdä juuri vaikka omasta blogista inklusiivisemman, ja tuntuu aika karulta olettaa että kaikilla lukijoilla olisi tyttöjä/poikia, kun on kuitenkin olemassa muitakin lapsia. Ja kaikki he ovat kuitenkin lapsia, joten inklusiivisuus ei olisi tällaisissa asioissa edes kovin vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvinkin tarpeellinen, kiitos kantaaottavasta kommentista! ☺️ Olet aivan oikeassa, joten mäpäs korjaan tuota viimeistä kappaletta :)

      Poista
    2. Voi, kiitos ymmärtäväisestä ja avoimesta suhtautumisesta, tosi tärkeää että otat tällaisenkin asian noin mielelläsi huomioon! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!